Kyllä on jännittävää elää. Kaikki voi hetkessä kääntyä ihan ylösalaisin ilman mitään syytä. Portaat muuttuvat äkkiä ihmeellisiksi ja metsäaukea sellaiseksi, etten enää halua ajatella sitä. Kaikki vain muuttuu, eikä kukaan tiedä miten.
Meri on suuri olento, joka on toisinaan hyvällä päällä ja toisinaan huonolla. Ja on aivan mahdotonta tietää miksi. Siitä näkee vain pinnan. Mutta jos pitää merestä, niin se ei haittaa mitään… Silloin sietää huonot tuulet samoin kuin hyvätkin.
Pelko on vaarallista, se voi äkkiä rynnätä ylös, se voi heittäytyä pitkäkseen tai huitoa ympärilleen, ja kuka silloin suojelee pieniä mönkiäisiä, jotka sattuvat olemaan lähettyvillä.
Jos on olemassa joku, josta ei koskaan puhuta ja jolle ei koskaan puhuta, tämän täytyy varmaan vähitellen hävitä olemattomiin. Hänhän ei tohdi uskoa olevansa olemassa.
Kuulun maailman eläinsuojeluyhdistykseen. Telkkarissa kerrotaan Kreikassa käyneen isoja aaltoja. Aallot ovat heittäneet rantaan isoja, ryppyisiä mursuja, jotka ovat jääneet kuivumaan hiekalle. Saan kutsun vapaaehtoistyöhön vierittämään mursuja takaisin veteen. Matkustan Kreikkaan. Rannat ovat täynnä mursuja jotka odottavat pikaisesti veteen pääsyä selviytyäkseen. Rupeamme vierittämään porukalla mursuja, kunnes huomaan hiekkarannalla digikameroita. Kiinnostun niistä ja alan keräämään niitä itselleni.. *PIIP PIIP... PIIIIIIIIIP PIIIIIIIIIIIIIIIP*