Jokainen elokuva, jonka puvustukseen reaktioni on "Oooooh, onpas vaikuttava", ilmenee myöhemmin olevan Colleen Atwoodin käsialaa. Siis ihan oikeasti. Mitä ihmettä? Jos ette häntä tiedä, niin tässä parikin näytettä:
Äiti avasi minulle tänään suunsa asiasta, jota osaan aina odottaa. Tänään sen kuitenkin vasta osasi laukaista ilmoille, kun eilen lähetin hakemuksia oppilaitoksiin. En ymmärrä tätä aliarvioinnin runsautta. Äidin mielestä olen ilmeisen epäviisas ja naiivi nuori, mitä voin vakuuttaa, että en todellakaan ole. Hän antoi varoituksen sanan kilpailusta alalla. Jes. Minusta se ei ole mikään este, eikä sen takia pitäisi jäädä epäröimään. En todellakaan aio hakea koulutukseen ja sitten vain odotella, että kaikki hyvä tippuisi itsestään suuhuni taivaalta. Homma vaatii töitä.
Minulla on intohimoa ja jano oppia uutta. Olen nopea pohtimaan kaikki ratkaisut läpi. Olen suhteellisen kärsivällinen, vaikka olenkin kamala stressaaja ja aikataulut tuppaavat menemään kerta toisensa jälkeen plörinäksi. Pyrin perfektionismiin. En kevyesti voi sanoa jotain asiaa onnistuneeksi tai loistavaksi, vaan kun sanon niin, myös tarkoitan sitä. En voisi kuvitella riiteleväni vieraan henkilön kanssa. Voin saada paperille aikaan paljon schaissea, mutta oikeasti inspiraation saadessani mielestäni jotkut asiat ovat enemmän kuin potentiaalista tavaraa. Inspiraatiota varten tykkään enemmin saada määritellyn tehtävänannon, kuin vapaat kädet. Uskomattoman monet asiat, joista olen pitänyt tyylillisesti jo vuosia, putkatavat jostain syystä pinnalle vasta monen vuoden jälken muodissa pinnalle. Silloin ärsyttää. Minun juttuni! Toisaalta sain vihdoin slimmit maiharityyppiset nahkakenkäni jalkaan, enkä niistä aio luopua. Etsin sellaisia vuositolkulla. Haluaisin venyttää käsitystä siitä, mikä on naisellista ja mikä miehekästä, mikä kaunista tai komeaa.
Tyylillisesti pelkään olevani vielä hukassa. Saan vaikutteita ehkä vähän liikaakiin Atwoodilta. Haluaisin aidosti oman tyylini, enkä vahingossakaan kopioida ketään toista. Toisaalta, sitä ihminen tekee aika helposti myös luonnostaan. Meidän maailmamme ja luovuutemme muodostuu rakennuspalikoista, joita me näemme ympärillämme. Poimimme niitä mukaamme jatkuvalla syötöllä, ihan huomaamattamme. Jos minun pitäisi kuvailla sanoilla lempielementtejäni, ne olisivat synkkyys, otteet menneestä, ripaus fantasiaa, epäpuhtaus väreissä (vihaan teollisen valkoista ja muutenkin teollisia värejä), epäminimalismi, runsaahko eri tekstuurien käyttö, nauhamaiset rakenteet, pitsit (inhottaa, että nekin ovat pintamuodissa), raidat, pienet kuvioinnit, koristenauhat, -nyörit, -napit, pliseeraukset, koristeellisuus, värjäämätön nahka, asteen verran erikoisemmat korsetit ja tukirakenteiden väärinkäyttö, kuolemaan liittyvät elementit. En ole runsaasti heijastavan silkin ystävä ja karsastan näin yleisesti ottaen paljetteja. En huomaa tuossa listassa ehkä yhtäkään asiaa, jota Atwood ei olisi käyttänyt tai omaksunut. Huoh. Tekisi mieli hakata päätä seinään. Toisaalta tuo lista ei vielä sano, miten noita elementtejä tykkään käyttää.
Ja kaiken tämän ajan mietin, myisikö tämä selitykseni minut jollekin töihin tai opiskelemaan.
Ajattelin, että tekisin persoonallisemman suunnitelmat Punahilkkaan, nojaten enemmän Grimmin satuihin. Jos vaikka laittaisin sitten kuvaa nettiin. Jos nyt ketään edes kiinnostaisi kommentoida.