IRC-Galleria

Koska tietenkään en spämmi kaikkia arvottomia angestejani näin lyhyessä ajassa kirjoitettuna mihinkään tärkeään blogiin, se kakka tulee tänne.

Siis ARGHGHGGH. Tämä puolikas viikko Ikaalisissa on ollut mitä mahtavin. Kunnes tulin Tampereelle. Oli siinä pientä läksiäisjuhlaa kaverille, joka lähti Australiaan ja jopa leffa jota aloimme katsoa vaikutti katsomisen arvoiselta ja tarpeeksi kevyeltä siihen mielentilaan. Mutta aina jokin pieni asia voi loppumetreillä ahdistaa ja jättää hieman kitkerän maun suuhun. Tämä on "onneksi" huolistani pienin.

Onnistuin jotenkin kummallisesti ottamaan taas liian ison taakan harteilleni suhteessa aikaan ja resursseihini, koska en osaa sanoa "ei". Muuten varmaan parin "tilaustyön" tekeminen kaverille olisi käynyt, mutta paikkakunta. Minä Ikaalinen. Ja kaveri Tampere. En vittu aio maksaa itseäni siitä kipeäksi, että kaveri saa puvut ajoissa Traconiin. Koska vaikka muuten tämä vaikutti ihan sellaiselta kevyeltä hommalta, että kaveri maksaa matskut, minä teen. Nyt kuitenkin kaiken muunkin elämän stressin keskellä vaikuttaisi siltä, että minä matkustan Tampereella käymään joka viikonloppu, että saadaan puvut valmiiksi, enkä muuten tänne tulisi. Aikaa ei tietenkään jää omaan taskuun, että voisin tehdä jotain Traconiin. Pitihän sinne tulla Lulukin valmiiksi, mutta ei tule. Onneksi sain tuon jutun sentään tietää ajoissa.

Nyt ei koko saakelin Tracon houkuta sitten pätkääkään. Liput maksavat ovelta ihan kunnioitettavasti. Pelkkä ulkona hengailu for reason nothing ei houkuta myöskään. Olen pahasti lukossa pukujen suhteen. Ainut syy tai velvollisuus tulla paikalle on sunnutain Pirates-ryhmä. Ei huvita parannella pukua. Ehkä tällä on jotain niiden tiettyjen pläänien läskiksi menemisen kanssa jotain tekemistä, ehkä ei. Mutta suurin juttu taitaa olla se, että nyt asun yksin ja tuskin saan opintorahaa ollenkaan, eikä äidillä ole tasa rahaa kustantaa koko elämääni. Jostain täytyy saada ruoka pöytään. Perkele.

Onhan tuossa tämä yksi hyllyprojekti, jonka pitäisi olla kaikin puolin ihan järkevä. Harmillista kyllä, mikään ei koskaan mene suunnitelmien mukaan, kun se on muista kiinni. En muuten pyytäisi apua asioissa, ellei sitä oltaisi taas tarjottu...... En saisi luottaa, EN SAISI. Enkä ole koskaan luottanutkaan ja siksi vitutus. Sisko sanoi, että ottaa kaapin sisämitat sillä aikaa, kun olen Ikaalisissa, jotta äiti taas voisi mennä hakemaan lautatavaraa alan liikkeestä hyllyjä varten. Kumpikaan ei tapahtunut kuin vasta sen vaikeamman kautta tänään. Joudun itse ottamaan mitat, kun äiti ei ole edelleenkään käynyt hankkimassa niitä lautoja ("Meillä on kaikenlaisia lautoja kyllä tuolla meidän remppakämpässäkin, katon sieltä ja tuun aikaisin"). Jos tämä reissu jää turhaksi koska ihmiset EIVÄT OTA VAKAVASTI MITÄÄN MITÄ SANON, kuten "--KIIRE" ja "--HETI", niin stana varmaan en tuu enää kotona vierailemaan enää koskaan.

LE VATTU ei ole koko juttu (=cosplaypukujen tekeminen paniikissa) kiinnostanut pitkään aikaan ja pelkkä hyväntekeväisyys ja hyvätahtoisuus alkaa menemään itsekidutuksen puolelle. Johonkin pitäisi vetää raja, mutta mielummin toivoisin ihmisten tajuavan sen ihan itsekin............. Koska mahdottomalta vaikuttavaa asiaa on lähes mahdotonta tehdä mahdolliseksi. Got the point?

Kuukauden syvimmältä vatsan pohjasta tuotu huokaisu hengestä sanoiksi: En jaksa olla muiden ihmisten pyöriteltävänä. En jaksa rikottuja lupauksia. En jaksa tätä valtavaa vastuuta, silloin kun pitää uhrata oma elämänvoimansa, taloutensa ja muiden talous sen puolesta.