IRC-Galleria

Tuntuu siltä kuin olisin maailmanlaidalla. Virta on voimakas, aika pysähtynyt lähes ikuisuuteen.


Inhottava tunne ymmärtää toista ihmistä oikeasti hyvin, ja jotenkin, juuri sen takia tuntea olonsa hyvin, hyvin surulliseksi. Sitten samaan aikaan haluaa olla paras mahdollinen ystävä, mutta tuntee silti itsensä katalaksi ja juonittelevaksi idiootiksi, joka häipyy, jos ei saisi, mitä on tullut hakemaan.

Kuoppaan putoaminen tuntuu samaan aikaan täydellisen todennäköiseltä vaihtoehdolta, samoin elämä tuntuu olevan jotenkin täydellinen, kun saan jakaa sen tämän toisen tollon kanssa.

Asiaa ehkä pahentaa, että kaikki luennat väittävät korkeampien voimien olevan minun/meidän puolella. Silloin putoamista pitäisi pelätä vielä enemmän, koska toiveet on korotettu huomattavasti korkeammalle.

AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA

Tunnekuohuja. Melkein vedin marttyyrit alkamalla itkemään ystävien joukossa. Olisi varmaan vapauttavaa itkeä, mutta se tuntuisi jotenkin liiotellulta, koska eihän minulla pitäisi olla mitään itkettävääkään. Jälkeen päin tuntuisi kuitenkin todella typerältä.