IRC-Galleria

Elyse

Elyse

Etsivä löytää.

Selaa blogimerkintöjä

Koulussa jälleen.Torstai 11.03.2010 14:40

Tänään on ollut outo päivä.

Horoskooppi väittää, että yllätyn jostain... Mistä sitä nyt voisi yllättyä? Olisi kyllä vaihteeksi mukavaa.

Edistyin jonkin verran eilen cossissani. Hihat kiinitin ja nappilistat sain valmiiksi, tosin en vielä napinläpiä ja nappeja ole kiinnittänyt. Sitten vielä hihankaulukset ja itse kaulus. (+Pitää patinoida ja kuluttaa ja silittää ja rypistää : DD) Kun paita on valmis, vielä housut ja proppeja pitää muokata. Ja peruukkia tehdä. Hitto vie heikkouteni cosplayssa on muuten peruukit. Eivät ole minun juttuni. Maskeeraaminen on kyllä kiwaa. :3 Ja no joo. Etumukseen kyllä kuuluisi sellaista jännää detailjeeta, mutta kun ei olisi oikein nyt aikaa sille. Ja kaiken lisäksi sitä ei erota alkuperäislähteestään muuta kuin suuremmalla resoluutiolla kuin oma näyttöni. Että kiva. Ehkä se on siitä päästä, jonka karsin.

Liiviäkin pitäisi muokata.

Homma alussaKeskiviikko 10.03.2010 01:42

Pääsin tänään ensimmäistä kertaa käsiksi Tre Kuplii cossiini. Leikkasin jo puolimatkaan kauluspaidan kankaat. Katsoo nyt riittääkö kangas sellaiseen hienoon koristejuttuun rinnuksissa, vaikka ei se oikeasti siitä kyllä näy. Liivin voisin kyllä laittaa muokkaamisvalmiiksi. Voi kumpa saisin homman mahdollisimman valmiiksi huomenna, koska menee kolme päivää kaikkeen muuhun, kun torstaina teatteri, perjantaina leffa ja lauantaina jättisyntymäpäivät Urjalassa. Että kiva. Sainpahan aloitettua.

[Ei aihetta]Tiistai 09.03.2010 01:38

Takaisin kouluunMaanantai 08.03.2010 17:59

Oli todella masentava päivä tänään. Aamulla olin jotenkin hyper, mutta sitten hyvä tuuli katosi... taivaan tuuliin 8D Ehkä ainoat kivat hetket päivästä olivat ruokailu ja psykologian tunti sen takia, että meillä oli saatavilla valheenpaljastuslaitteita heittomerkeillä. Eivätkä ne kyllä oikein toimineet.

Tunsin tänään myös mustasukkaisuutta, sekä kirosin mielessäni jokaisen pissiksen joka sattui samaan huoneeseen kanssani. Päivän lopuksi kirosin itsenikin helvettiin, kun en saanut itseäni rohkaistua sanomaan edes heippa yhdelle ihmiselle. Tai no, olisin uskaltanut, mutta ajatus tuli mieleeni ehkä kaksi sekuntia liian myöhään :< Oli aika pyllystä. Ehkä... Huomenna. Tai joskus. Kun seuraava tilaisuus tulee vastaan.

Roux of the dayPerjantai 05.03.2010 14:07

LOL

Huomenna: Kaappicossi à la moiPerjantai 05.03.2010 00:17

Tosiaan huomenna menossa Ironhiden synttäreille. Ja päätin äsken olla kaappi cossissa. Ei haittaa, vaikka se ei nyt olisi niiiin upea. Tällä kertaa. Ja kyseessä on siis vain tyylittely. Joskus tulossa oikeakin <3

Tekemätön ja saamaton idioottiKeskiviikko 03.03.2010 14:25

Olen minä. D<

Ei ehkä uskoisi, mutta odotan koulun alkamista. Mutta hommat kasautuvat todella törkeällä tavalla niskaani, kun en saa aikaan mitään. Cossia pitäisi tehdä. En ole tehnyt hitustakaan. Koulujutut (kuvistyöt!!) pitäisi tehdä, enkä ole saavuttanut lähimainkaan puoliväliä. Huone piti siivota. Ja se näyttää kaatopaikalta. Ansaitsisin rangaistuksen tästä hyvästä. Potkikaa minua henkisesti, kiitos!
Ajattelin tässä vähän käyttää sattuman kauppaa hyväkseni ja leikitellä sillä. Liian mielenkiintoinen aloitustekstiin houkuttelisi lukijoita, joita haluan mahdollisimman vähän, jos en lainkaan. Tähän kohtaan pari hassua kuvaa:
Ensimmäinen maskeeraukseni suunnilleen koskaan.

Ehkä viihdyttivät, ehkä eivät. Desuconin ja viimevapun antia. Hyvää hiihtolomaa muuten kaikille! o/ Vielä sitä on tässä paljonkin jäljellä. Sims3:sta on tullut paljon pelailtua. Eikä hävetä yhtään. Tein Alice Kingsley -nimisen simin, joka on saanut selvää innoitusta Tim Burtonin Alice in Wonderlandistä. Sitoutumiskammoinen ja kaikkea.

Sitten seuraavana paljastan, että kuvat oikeasti liittyvätkin asiaan, ja koska olet päässyt näinkin pitkälle, saat tietää salaisuuden!: :D

Osallistun Tampere Kupliin cosplaykisaan(yllätysyllätys). Sweeney Toddina. Tein juuri vertailun aidon ja copioni välillä ja olen tehnyt valtaisan parannelmalistan. Kuten ylläolevista kuvista näkee, cossini on ehkä viihdyttävä, mutta ei mahtava. Mutta nyt yrtiän päästä kaksikertaa lähemmäs totuutta. joka on tietysti helpompaa, kun cossin on jo kerran tehnyt ja tietää mitä parantelee. Teen mm kokonaan uudet housut, sekä paidan. Löysin yhden kunnollisen virheenkin, eli yhden ylimääräisen napin. D: Nyt kun olen tässä kehittynyt viime vuoteen verrattuna, on oikeastaan hienoa nähdä, miten paljon on parantanut, kunhan saan nyt tämänkin valmiiksi.

Meikkaukseen ja peruukkiin on tulossa major suuria parannelmia mm. vielä tummemmat kunnon piilolinssit, sekä selkeää kasvonpiirteiden muokkausta. Valitettavasti resurssit eivät riitä kanelonkuituiseen peruukkiin, mutta hankin vielä kolmannen suomivappukauppaperuukin, josta teen muunnoksia paljonkin tämänhetkiseen.

Muutoksia on siis luvassa ja oikein olan takaa. Histi olen taas innoissani, Depp jotenkin saa sen aina maagisesti aikaan.

Tänään ostamaan Ideaparkista pellavaa kauluspaitaa varten o/ Toivon, että riittää rahat.

Takaisin metsästäSunnuntai 28.02.2010 19:20

Oltiin tänään perheen kanssa mökillä muutamia tunteja, että saatiin lumet katoilta. Piti tehdä Jack Sparrow -lumiukko, mutta into meni ja hermot kun ne yhdet kehtasivat pitää koiraa koko ajan vapaana, joka on kova karkaamaan. Ja varsinkin juoksemaan. Ja Eräjärvellä päin on todella paljon susiakin, kun luonnonsuojelualue on ihan vieressä. D: Noh, ehjänä kaikki kotiin selvisimme sentään.

[Ei aihetta]Lauantai 27.02.2010 21:15

Jos luit tämän, sinun täytyy tehdä tämä. Vaikka tarkoituksenasi ei ollut aukaista tätä, tee se silti!
Vastaa jokaiseen kysymykseen (totuudenmukaisesti).
01 Nimet, joilla sinut tunnetaan? Henniina, Hene(ikävä kyllä), Wax, sir Edward, Toddeli yms.
02 Neljä asiaa ylläsi? -villasukat, yöpaita, aamutakki, kalsarit
03 Seurusteletko? - Noup.
04 Oletko ikinä saanut ruusuja? - Öö. Juu?
05 Oletko ikinä nuollut jalkaasi? - En muuten ole taitanut koskaan.
06 Oletko ollut rakastunut? - Uskoakseni. Riippuu miten rakkaus määritellään.
07 Uskotko, että jokaiselle on sielunkumppani? -Totta mooses.
08 Ongelmasi juuri nyt? -Tyhjyys monessa merkityksessä.
09 Onko sydämesi ollut särkynyt? -Tietääkseni.
10 Mitä mieltä olet etäsuhteista? -Hankala kuvitella, että itselläni toimisi.
11 Kuinka monta lasta haluat? -Ehkä yhden?
12 Lempivärisi? -Periaatteessa keltainen, tietty turkoosi ja violetti.
13 Uskotko, että oikean rakkauden voi löytää vain kerran? - En.
14 Onko vaikeaa kertoa ihmisille, jos tykkäät heistä? -Todellakin. Liikaa pettymyksiä.
15 Onko sulla nuha? -Ei.
16 Jos joku tykkäisi sinusta, haluaisitko hänen kertovan sen sinulle? -Juu. Naamatusten mieluiten.
why :
miksi olit viimeksi surullinen? -Epävarmuudesta. Huonoista muistoista.
miksi teet tätä testiä? -Yllä lukeva pakote. + Onhan tää ihan kivakin.
when :
milloin viimeksi nauroit? -Aikaisemmin ollessani Facebookissa yksin huoneessani.
milloin olit viimeksi autossa? -Vanhojen tanssi -päivänä.
milloin olet viimeksi syönyt leipää? -Tänään.
milloin olet viimeksi opiskellut? -Periaatteessa viime perjantaina, käytännössä satunnaisesti.
milloin olet viimeksi pelännyt pimeää? -Kun vessan valo rupesi välkkymään Kaunamaisesti.
do u have :
onko sinulla mp3? - iPod, joka on mp4.
onko sinulla joku sydämessäsi, ketä et saa millään pois? -Kyllä löytyy, ainakin tällä hetkellä.
onko sinulla juuri nyt musiikkia soimassa? -Ei.
yourself :
monta kirjainta on etunimessäsi? -8.
missä kuussa olet syntynyt? - Syyskuussa
oletko allerginen jollekkin? -En, mutta epäilen kiiwiä.
the latest :
viimeisin pitkä automatka? -Urjalaan pari kuukautta sitten.
viimeisin itku? -Vanhojen tansseja edeltävänä viikolla. Meinasin seota stressistä.
viimeisin nähty elokuva? -The Imaginarium of Doctor Parnassus. Suosittelen lämmöllä.
Viimeisin syöty ruoka? -Yrttikananuudelit.
viimeisin soitettu biisi? -The White Stripesin Walking with a Ghost kait.
love :
haluaisitko nyt halata jotain tiettyä ihmistä? -No halaaminen ei oikeasti ole kivaa, paitsi jos sen tekee harkitsemattomasti.
mikä on ihaninta, mitä sinulle on sanottu? -En muista. Ehkä joku kehu.
rakastatko ketään tällä hetkellä? -En osaa sanoa.
rakastaako sinua kukaan? -Mistäs sitä koskaan tietää? Tuskin nyt kuitenkaan. >D
who :
kuka nukkui viimeksi vieressäsi? -Koira tuossa olkkarin lattialla.
kuka puhui kanssasi viimeksi puhelimessa? -Puhui.. Isä varmaan.
kuka nauroi viimeksi kanssasi? -Minä.
this week :
onko joku halannut sinua viimeisen viikon sisällä? -Ei.
oletko ikävöinyt jotain kovasti -Täytyy myöntää.
mitä olet ostanut viikon sisällä? -Suklaapatukan?
oksentanut? -En.
soittanut jollekkin? -Varmaan jollekkin perheenjäsenelle.
saanut viestiä vastakkaiselta sukupuolelta? -En muista.
lähettäny viestiä vastakkaiselle sukupuolelle? -Isälle.
today :
oletko ostanut jotakin? - Ehkä.
ollut halattavana? - En.
tuntenut itsesi tyhmäksi? -Aina.
ikävöinyt jotakuta? -Kyllä.
tehnyt jotain hiuksillesi? -En edes harjannut.
Yleistä:
[x] Olen tyttö
[ ] Olen poika
[ ] Olen blondi
[x] Olen brunette
[ ] Olen mustahiuksinen
[ ] Olen punapää
[ ] ..kalju
[ ] ..raidallinen?
[x] Olen kiltti
[ ] Olen ilkeä
[x] Olen kaunis
[x] Olen ruma
Rakkaus:
[lasketaanko koiraa?] Olen saanut tänään pusun
[ ] .. tällä viikolla pusun
[ ] Olen saanut tänään suudelman
[ ] ..tällä viikolla suudelman
[/] Olen rakastunut
[ ] Toivot että joku halaisi sinua nyt
Kaverit:
[ ] Monta hyvää ystävää
[x] Monta hyvää kaveria
[ ] Yksi kaveri/ystävä
[x] luotettavia ystäviä
Vastaa seuraaviin kysymyksiin:
Missä olet juuri nyt?
-Olohuoneen sohvalla läppäri sylissä.
Kenelle puhuit viimeksi?
-Koiralle.
Kenen kanssa tekstasit viimeksi?
-Isän.
Kuka soitti sinulle viimeksi?
-Isä.
Mitä harrastat?
-Cosplayta.
Mitä katsot telkkarista yleensä?
-Leffoja.
Lisää kysymyksiä!
Haluaisin...
[x] Jäätelöä
[ ] Karkkia
[X] Rahaa
[ ] Mehua
[ ] Vettä
[ ] Limsaa
[ ] Suklaata
[ ] Kalaa
[ ] Lihaa
[ ] Ruokaa
[ ] Päästä uimaan
[ ] Käydä diskossa
[ ] Meikkejä
[x] Uuden kaverin
[x] Vaatteita
[ ] Kameran
Oletko koskaan...
[ ] Joutunut sosiaaliviranomaisten tai poliisien kanssa tekemisiin
[ ] saanut turpiin kaverilta
[x] Heittänyt kännykkäsi seinään
[ ] Ollut Children of bodomin keikalla
[x] Katsonut summerlandia (Herran jumala, monta vuotta sitten)
[x] Saanut kympin kokeesta
[x] Saanut nelosen kokeesta
[x] Ollut jälki-istunnossa
[x] Sanonut kenellekään ettet tarvitse häntä elämässäsi
[x] Satuttanut jotain ihmistä todella pahasti
[ ] ..etkä edes katunut sitä
[ ] Jäänyt luokalle?
[ ] Laihduttanut kauan ja onnistunut siinä mielestäsi
[x] Lyönyt/puristanut jotain perseestä
[ ] uinut avannossa
[ ] Astunut lehmänläjään paljaalla jalalla
[ ] vahingossa
[ ] ...tahallaan?
[/] Riidellyt/tapellut opettajan kanssa
[ ] Ollut monta päivää syömättä
[x] Fanittanut Spice Girlsiä
[ ] Karannut kotoa
[ ] "Karannut" koulusta
[ ] Nukahtanut tunnille
[ ] Ottanut lävistyksen muualle kuin korviin
[ ] Tehnyt itse lävistyksen
[x] Pessyt hampaat vahingossa väärällä harjalla
[ ] ..tahallaan?
[ ] Syönyt samaa purkkaa kuin viisi muuta ihmistä
[/] Leikannut itse itsellesi uuden hiustyylin
[ ] Ollut jossain festareilla
[x] juossut ulkona pelkissä alusvaatteissa
[ ] Saanut valituksia naapureilta
[ ] Rikkonut ikkunan tahallaan
[x] Saanut jätkää itkemään
[x] Katsonut telkkaria putkeen yli seitsemän tuntia
[ ] Tehnyt spagaatin
[ ] yrittänyt baariin alaikäisenä?
[ ] ...onnistunut siinä
[ ]valehdellut tässä gallupissa