IRC-Galleria

Kengät, melkein valmiit. Housut, melkein valmiit. Paita melkein valmis. Kompassi valmis. Turkit, valmiit. Shaali, valmis. Rannekkeet, valmiit. Peukalonsormus, valmis.

Lähelle valmiita: miekka, pistooli, soljet, kananjalka, merenneito charm, loput sormukset

Kaukana valmiista: helmirimpsut

Ei edes aloitettuna: Käärmeen selkänikama, vyöt, miekkakotelo, peruukki, päähuivi, liivi, pitsiranneke, partaletit helmineen, joitakin muita helmiä, kolikot

Kuullostaako pahalta? Haluan tietää. Minä en nimittäin osaa sanoa.

AAAAAAAAAAAA. PANIIKKI! Miksi vitsissä näitä yksityiskohtia pitää olla näin paljon? Miksi?

Ja nyt tällaisen Gallerian capslockraiskauksen jälkeen voisin puhua jotain järkevääkin. Olen nimittäin huomannut kehittyneeni. Siis oikeasti. Ja olen myös ymmärtänyt itsestäni ja taidostani sen, että jos pelkään epäonnistumista ja työn aloittamista, (mitä teen todella usein) homma loppupeleissä kusee todella pahasti. Koska kun pelkään, samalla kun esimerkiksi leikkaan kankaita, mietin aivan liikaa ja siksi joku asia varmasti menee pieleen. Jackin housujen ja paidan kohdalla päätin vain hengähtää syvään, uskoa onnistumiseen ja leikata kankaat ja ommella. Ja niin kävi, että niistä tuli mielestäni ehkä paraslaatuisinta kamaa, mitä ole tähän asti saanut koskaan aikaiseksi ompelujäljeltäni ja istuvuudelta. Sama koski saappaita. Tämä tekniikka siis toimi minun kohdallani. Jos ei pelkää epäonnistumista, niin on ehkä vähemmän hävittävää? Ei saa ajatella liikaa kaikkea.

Hetki, jona tajusin todella vihdoin oppineeni ompelemaan, oli varsin koskettava. Jes! Tähän olen koko 3-4-vuotisen cossausurakkani aikana tähdännyt. Tai siis, onhan tässä vielä paljon edettevää ja kehityttävää tietenkin, mutta se todisti minulle, etten ole luuseri ja täysin toivoton tapaus. Minusta jotenkin myös tuntuu, että tasoni on ollut tavallisen alhaista nimen omaan siksi, että en ole oikein uskonut itseeni. Parhaalta näyttävimmät tekemäni asiat olen tehnyt vielä kyseisen cossin alkuhuumassa, kun ajattelen, että tästä tulee täydellinen ja paras cossi laatuaan. Silloin minulla on vielä yleensä aikaa, uskoa, eikä paniikkia. Aika paljon on siis kiinni psyykkaamisesta. Toinen asia on aika. Tietenkin.

Kukaan ei oikeasti taida tietää, että minä olen perfektionisti. Ei minulle oikeasti kelpaa mikään, mitä saan aikaiseksi. Tiedän, mitä täydellisyys olisi. Mutta jotta en lopulta alemmuskomplekseissani tee ompeluitsemurhaa, tyydyn ajan ja rahan tuottamaan jälkeen aivan liian usein. Aika (jälleen). Raha. Pukuja tehdessä törmää ehkä tsiljoonaan uuteen asiaan, joita ei ole tehnyt koskaan aikasemmin. Ainakaan sillä tekniikalla, kuin on juuri sitä toteuttamassa. Minun pukuihini jää aina ensimmäisen yrityksen takainen jälki, koska en yleensä ehdi korjaamaan tekemiäni virheitä. Harvoin puran tikin, joka ei miellytä minua. Tästä syystä joku saisi nujalla takoa tapin päähäni, koska useimmiten kuitenkin syypäänä tähän on liialliset paineet ja paniikki ajanloppumisesta. Toisaalta myös raaka-aineet ovat jo lopputässä vaiheessa, sillä resurssini riittävät yleensä vain siihen määrään materiaaleja, kuin puku vetää. Toisinaan saan maagisen toisen mahdollisuuden tehdä koko homman uudestaan, ja kas vain: Lopputulos on paljon lähempänä haluttua. En edes usein tee lakanakankaasta testiversioita vaatteilleni, ellei kyseessä ole jotain todella haastavaa. Kyllähän minä siitä lakanakangasversiosta usein haaveilenkin.

Mitkä ovat siis raaka-aineet hyvän puvun tekemiseen? Usko, aika, raha ja itsepintaisuus.

1.oletko ystäväni?
2.olenko kiva?
3.pitäisitkö minua kädestä kiinni?
4.halaisitko minua?
5.antaisitko pusun?
6.suostuisitko jos pyytäisin sinua yhteen?
7.oltaisiinko sylikkäin vai käsikkäin?
8.satuttaisitko minua?
9.lisäätkö tämän nyt päiväkirjaasi että voin tulla kostamaan?

Kuva peruukista.

Fialle testikuva korusta. En ole tehnyt itse! Ostettu Sveitsistä.

Sneak-peak saappaistani. Ja ne eivät missään nimessä ole kuumat, ei. >D

Ihana tunne. Peruukki tuli kunnolla ajoissa. Ja se on parempi kuin uskalsin odottaa. Maksoin siitä nimittäin vain 11e. Kanelonia on. Tästä sitten modaamaan Jackille peruukkia. Kuitu oli onneksi tummempaa, kuin kuvissa. Ehkä aavistuksen verran liikaa kastanjanruskeaa seassa, mutta muuten oikein hyvä. <3 Rakastan laatuperuukkeja. Silloin kun niitä saan. Tähän muuten tulee rastat huovuuttamalla. Kaikki on nyt kiinni äidistä, jonka pitäisi hankkia minulle huovutusvillat ja värjäysaineet. Helpottunut olo.

Unohdin ihan, että huomenna on juhannus. Taitaa sekin kulua sitten pukua vääntäessä, mitä nyt illalla on varmaan sauna ja grillausta.

Kirjoitukset häämöttävät ensi syksynä ja ainoana kirjoitettavana aineena on englanti. Valitsin englannin ensimmäiseksi, koska se on minulle helpoin ja vahvin aine. Se on helpompi kirjoittaa munaamatta mitään. Tämä kesä on mennyt kaikkea muuta kuin lukiessa, MUTTA tämän tietäen olen ahkerasti katsonut leffoja ilman tekstejä, englannin kielisillä teksteillä, uudestaan ja uudestaan ja kirjoittanut englannin kielistä blogia. Sen lisäksi vielä liityin englanninkielisille foorumeille. Kai sitä tässä on siis ihan hyvin tullut harjoitettua kaikesta huolimatta.

PANIIKKI! 9 päivää Traconiin, eikä puku ole lähimainkaan valmis. Valmistumisprosentti on tällä hetkellä 40%:n luokkaa. Ei kiva. Eilen tekemistäni saappaista tuli muuten aika jees näköiset.

Captain Jack Sparrow TO DO:
[ ] peruukki
[ ] partaletit
[ ] partahelmet
[ ] huivi
[\] helmirimpsu 1
[\] helmirimpsu 2
[ ] helmirimpsu 3
[ ] kolikot
[ ] paita
[ ] liivi
[ ] napit
[\] housut
[X] shaali
[ ] vyö 1
[ ] vyö 2
[ ] vyö 3
[ ] miekan tuppi
[\] miekka
[\] solki 1
[\] solki 2
[\] solki 3
[X] saappaat
[X] kompassi
[\] piilukkopistooli
[\] merenneito koru
[\] kananjalka
[X] sormus 1
[\] sormus 2
[\] sormus 3
[\] sormus 4
[X] ranneke 1
[ ] ranneke 2

[\ ] aloitettu [X] valmis

Hohoo. Kaksi kivaa uutta pointtia puvustani:

Olen tehnyt tänään kenkiä jollain tahdilla ja nyt ovat varret valmiit. Paljon silti vielä tehtävää. Se pointti: Teen piilokorot saappaisiin, koska niillä ne selvästikin näyttäisivät paremmilta + isä tekee saappaiden valmistuttua vielä kunnon korkoa jokusen sentin lisää. Eli, lisää pituutta! o/ Feikkipituutta.

Toinen: Taidan joutua ajelemaan loven kulmakarvoihini. Sparrowlla on yhdessä kohdassa haava. En ollutkaan moista aiemmin huomannut. Noh, eipä se mitään. Äiti tosin varmaan kauhistuu sitä, mutta ei haittaa. Cosplay vaatii uhrauksia.

Uusimmasta Pirates of the Caribbeanista on kerrankin jotain uutta, varmaa ja jännittävää vietoa: elokuvassa aiotaan käyttää merenneitoja! Blub. Minusta ihana idea ja vaikka se onkin niin olennainen osa merenkulun historian legendoista, en olisi itse ikinä arvannut tai keksinyt. Tyhmä minä. Whee. Hiphip horay, merenneidoille! o/

Captain Jack Sparrow TO DO:

[ ] peruukki
[ ] partaletit
[ ] partahelmet
[ ] huivi
[\] helmirimpsu 1
[\] helmirimpsu 2
[ ] helmirimpsu 3
[ ] kolikot
[ ] paita
[ ] liivi
[ ] napit
[ ] housut
[X] shaali
[ ] vyö 1
[ ] vyö 2
[ ] vyö 3
[ ] miekan tuppi
[\] miekka
[\] solki 1
[\] solki 2
[\] solki 3
[ ] saappaat
[X] kompassi
[\] piilukkopistooli
[\] merenneito koru
[\] kananjalka
[X] sormus 1
[\] sormus 2
[\] sormus 3
[\] sormus 4
[X] ranneke 1
[ ] ranneke 2


[\ ] aloitettu [X] valmis


Voi helvetin helvetti. Kaksi viikkoa.

Asiat ovat tällä hetkellä täysin nurinkurin elämässäni. MINÄ olen aina ollut positiivinen itseäni kohtaan ja hyväksynyt itseni sellaisenaan, kun olen. Olen ollut tyytyväinen tuotoksiini, edes jossain määrin. Olen aina ajatellut, että pystyn parempaan, seuraava tuotos on parempi. Pääsen vielä jonnekin kyvyilläni.

Aiemmin en ole joutunut tekemisiin erään piirteeni kanssa, joka on herkkyys.

Kaikki optimisrealismi vain katoaa pois. Wush. Suoraan jäteastiaan. Ja kaikki lähtee siitä, että minua loukkaavat netissä ihmiset, jotka eivät edes tunne minua. Tosin asia koskee cosplaytä, mitäs muutakaan. Tiedän, että olen lihava. En nyt sellaista Amerikka-tasoa, mutta vähintään pyöreä. Ajattelen usein katsellessani käsiäni ja vartaloani omin silmin, että enhän minä nyt niin lihava ole. Kasvotkin ovat ihan kivat. Peilistä nähtykin kuva vielä menettelee. Mutta se itseinho on lähtöisin nyt muista. Koko elämäni ala-asteelta lähtien minua on vähintään ns. hienovaraisesti vihjailtu pyöreydestäni, myös haukuttu, mutta olen säästynyt pahimmalta veitikkamaisella aseenteella. Mutta tämä ei jää vielä tähän. Kotona jatkuu samaa, mutta pahempana. Molemmat sisareni, erityisesti toinen heistä huomauttelee asiasta jatkuvasti ja kommentoi jokaista liikettäni. Haukkuu myös huutaen vähintään kerran viikossa. Äiti on pakottanut puntarille aina silloin tällöin jo vuosia, fyysesti. Asia johtaa aina siihen, että minä itken jossain nurkassa ja lupulta äiti vetää hiuksista siihen puntarille. Ei minua tarvitsisi sinne puntarille vetää tietääkseni, että olen painava! Eikä myöskään siksi, että olisin lihonut, olen koko helvetin ajan murrosiän jälkeen lihonut kymmenisen kiloa vuodessa. Ja joka vuosi on ollut itseinho samaa, suht matalaa tasoa. Lähinnä lähtöisin siitä, että vaatteita on vaikea kaupasta hankkia. Muuten olen ollut suhteellisen tyytyväinen itseeni. Mutta enkö minä tosiaan kelpaa KENELLEKKÄÄN, en omalle äidilleni, mummilleni, perheelleni, kavereilleni, tuntemattomille, saati sitten vastakkaisen sukupuolen edustajille. En kenellekään. Opettajat muistavat minut siitä, että olen se pyöreä mukava tyttö, joka pukeutuu joskus cosplay-pukuihin. Listaan täytyy vielä lisätä mummi, jolle en selvästikään kelpaa sellaisena kuin olen. Pakottaa minua etsimään jatkuvasti jotain liikuntaharrastusta ja valittaa, jos vaatteeni näyttävät liian pieniltä. Nykyään hän osaa olla jo hiljaa asiasta, mutta esimerkiksi antaa rahaa, että ostan uusia vaatteita. Ja minä tiedän tarkalleen, miksi. Häivy vittuun, mummi, niin tekisi mieli niin monesti sanoa. Täytyy tietysti mainita, että kyseinen harppu kehtasi ehdottaa, että maksaisi jokaisesti laihdutetusta kilosta kymmenen euroa. EI! EIIIIII! Se ei kuulu teille! Ei todellakaan!

Minua ei haittaa, vaikka mihin sydänkohtaukseen kuolisin ylipainoni takia, mutta minua haittaa, että minua ei hyväksytä missään! Minkätakia minun painoni pitää olla yksi kriteereistä ihmistä arvioidessa? Johtuuko ylipainoni siitä, että olen luuseri? Ilmeisesti. Näin ihmiset minua arvioivat. Todellakin olen saarnannut tästä asiasta erityisesti mummille. Hän todellakin sanoi, että syy, miksi pitäisi huolehtia painostaan on, että SE ON KOHTELIASTA MUITA IHMISIÄ KOHTAAN. Todellakin sanoi näin. Mitä helvettiä? Elänkö minä maan päällä siksi, että näyttäisin teille kivalta ruumiillisesti? Onko kivalta näyttäminen nykyään elämäntarkoitus? Ilmeisesti olen muuten niin kelpaamaton ihminen, että minun henkinen kyvykkyyteni ei mitenkään voi korvata ulkoisia puutteita.

Olen vuosia jo hokenut, että minä en koskaan aio laihduttaa kenenkään muun puolesta, ainoastaan itseni vuoksi. Kun ihmisten kommentit taas rauhoittuvat ulkonäöstäni, jostain tulee taas uusi. Saattaa olla, että kyseinen kommentti tulee kesken terveellisen ruokavalion käyttöni ja siihen se tasan tarkalleen jää. Kolme kiloa kuukaudessa tulee sellaisen kommentin jälkeen. Harmi vain, että nyt kun olen lihonut lisää, ja lisää, ja lisää, ja lisää, niin nyt minulle huomatellaan asiasta yhä useammin. Siitä tulee ORAVANPYÖRÄ, josta en ikinä, ikinä pääse irti. Ihmiset eivät lakkaa vaivaamasta minua kommenteilla, joita ei tarvitsisi sanoa ääneen. Luultavasti kuolen pikkuhiljaa potenssilaskennoillani noin 3o-vuotiaana. Painan varmaan melkein parisataa kiloa. Parisataa kiloa läskiä ja iloa? Sitten te varmasti pidätte minusta ja hyväksytte minut!

Ylipaino on suuri tabu. Minun puolestani kaikki voivat cossata ylipainoisina ja silti näyttää suloisilta. Tietysti se vähentää samannkäköisyyttä hahmoon. Mutta eikö ole sitten sama asia sanoa, että kaikki ovat surkeita cossaajia, koska heillä ei ole animesilmiä, eikä animevartaloa? Animekasvonpiirteitä? Haloo, joistakin asioista on luovuttava. Kaikilla on omakin elämä. Vaikka minäkin otan cosplayn super-vakavasti ja haluaisin näyttää myös kropaltani mahdollisimman paljon samalta, pääasia on kuitenkin ne itse valmistettavat asiat. Periaatteessa? Eikö? Koen suurta alemmuuskompleksia cossaajia kohtaan, jotka ovat laihoja ja cossaavat hyvin. Tai edes tavallisen kokoisia! Te ette edes tiedä mihin asti minun laihuusasteikkoni yltää. Todella "korkealle", pinnalisen maailman silmissä ainakin. Cosplayn suhteen tunnen ulkonäköön liittyvissä asioista varsin ristiriitaisia tunteita.

Tabu. Ylipaino on varsinkin minulle tabu. Tiedättekö miksi? Koska ylipainoa ei ole minusta edes olemassa! Siksi en haluasi puhua siitä. Kun joku viittaa minun olevan painoindeksissä korkealla, minä yhdistän ajatuksen täysin automaattisesti siihen, että minä en kelpaa. Olen ruma. Ja voiko joku olla tästä minun kanssani erimieltä?? Kauneusihanne taitaa olla se, joka tätä maailmaa ohjaa. Kaiken takana on kuitenkin pelkkä, kylmä ja koneistettu miljoonabisnes, joka on muuttanut maailman sadassa vuodessa totaaliseksi helvetiksi.

Anoreksiaan sairastuneita säälitään kauheasti, läskejä taas osoitetaan syyttävällä sormella. Olet yhtä läski kuin luuseri! Onkohan koskaan mietitty sitä, että elämäntarkoitus ei ehkä ole yhtäkuin näyttää kauniilta ja päästä julkkikseksi tai olla suosittu, saada paljon vaatteita ja näyttää niissä yhtä hyvältä, kuin mallit jossain mainoksissa. Onkohan koskaan mietitty, että lihavuus ei ole sairaus. Ylensyönti, itsesäälissä rypeminen sen sijaan on sairaus siinä, missä anoreksiakin. Lihavaa ei voi syyttää itseään. Laihdutusleireillä ohjaajat piiskaavat raipalla lihavia perseelle: "Olette itse syypäitä, jos ette laihdu, vain sinä olet syypää siihen, että ihmiset inhoavat sinua, koska olet läski". Näinhän sen pitää olla kun kerran "ammatti"ihmiset näin sanovat.

Nyt pakko laitta quotatus Pirates of the Caribbeanistä Captain Teaguelta: "It's not just about living forever, Jackie. The trick is still living with yourself forever."

Huomasitteko jo pointin? Ei voi olla lihavan syy tulla inhotuksi, vika on inhoajassa itsessään. Inhoajat ovat sairauden aiheuttajia, jotka tulisi poistaa systeemistä. Sairaus on joutua inhoamaan itseään sen takia, että muutkin inhoavat. Vaikka kuinka haluaisi pitää itsestään, jossain vaiheessa rajan ylittämisen jälkeen siitä tulee mahdotonta. Kaikki eivät edes lujimmalla tahdonvoimallaan voi ikuisesti ja kaikissa olosuhteissa pitää itsestään. Jotkut voivat ja he ovat suuria sankareita.

Olen ollut pitkään oma sankarini. Minulla on itsevalmistettu peltihaarniska ja olen saanut monta luotia rintaani, jalkoihini ja käsiini. Vuodan hitaasti kuiviin. En tiedä onko minusta Ned Kellyksi. Sankari taitaa kuolla.

Haluaisin oikeasti saada tästä aikaan jotain keskustelua. Rehellistä ja avointa. Haukkukaa vaikka suoraan läskiksi, jos se on rehellinen mielipiteenne.

:) -kun en muutakaan keksi sanoa, ja ilmaisen olevani samaa mieltä/toiveikas

:D -pieni sisäinen naurun purkaus

;D -reps

D: -paha mieli, vähän tai paljon

:______D -suuri sisäinen naurun purkaus, (oletpa tollo)

:> -veijarivirne, myötätuntoinen

:< -pettynyt, Helinämäinen suun muikistus, myötätuntoinen

xD -yleisesti otettava sisäinen naurun purkaus

>D -"Mitä menit tekemään (reps)?"

^^ -vaivaantunut

^^'' -vaivaanut ja jopa ilmaisen sen sinulle

:3 -sattumanvarainen, fiilispohjainen hymiö

o7 -kapteeni kuittaa

o/ -lähden (hyvissä tunnelmissa)

\o/ -yay

O.o -"Oikeesti??"

O.O -äimän käkenä uudesta saamastani tiedosta

>.< -vaihtelua perinteiselle äksdeelle

Omaa keksintöäni tämä oli, eikä mistään kopioitu. Might come in handy. ;D