IRC-Galleria

Olen jotenkin niin onnellinen. Juuri nyt.

Pakko taas huokaista ääneen, että mihin on kadonnut näiden viikoloppujen merkitys? Viikonloput tuntuvat nykyään pakkopullalta ja arki taas lomailulta. What iz thiz?

Luulen, että ensi viikolla tulee netti vihdoin kotio käyttööni (ellei sitten joku kaukainen naapurini olisi mennyt sen sieltä postilaatikosta pöllimään) ja siten siis aktivoidun pikkuisen paremmin kuin vain tänne Irc-Gallerian shittiblogiin.

Tracon on ollut koko ajan kauhean masentava ajatus ja vielä eilenkin olin täysin huulipyöreänä, mitä laittaa sinne päälle, maksaakko lippuja, vai tulenko sinne lopulta ollenkaan. Suunniteltua Last Exile -ryhmää ei ole tulossa ja Piratesejenkin kanssa näyttää erittäin huonolta (ainakaan vastausta tältä ainoalta osanottajalta lisäkseni en ole vielä saanut). Siksi pientä angstin poikaista on ollut ilmassa. Silloin se on pahimmillaan, kun vain tietää alusta asti, että kaikki tulee menemään päin seiniä.

On kyllä tuntunut, että koko con/cosplayvuosi on mennyt täysin hukkaan jotenkin... Isoja suunnitelmia oli, mutta lopulta vain yksi niistä toteutui Bakaconiin ja sekin aika heikolla menestyksellä. Niimpä Aconin jälkeen tuli aika luovuttajafiilis. Olen siis ollut jonkinlaisella tauolla: Ei lukkoon pistettäviä suunnitelmia. Ei sitten yhdenkäänlaista.

Sen verran olen kuitenkin vain erittäin hatarasti haaveillut, että CosplayGaala voisi olla erittäin otollinen tapahtuma korkata Lulu-pukuni ja esitykseni. ...........Jokin kuitenkin menee pieleen ja *HUOH*. Sellainen on fiilis, että mitään en tule saamaan valmiiksi enää ikinä. Se ei ole kivaa ja se painaa sisälmyksiäni jatkuvasti. Minne katosi kunnianhimo ja inoostus? Tappoiko sen jatkuva epäonnistuminen ja suunnitelmien peruuntuminen?

Olen jossain ö-pisteessä kaiken kanssa, enkä tosiaan tiedä, miten se päättyy. Toivon sydämestäni, että into cossaamiseen palaisi, mutta pelkään silti pahinta.

Haaveilin tuossa myös hiukan, siis HAAVEILIN (koska siihen palaisi rahaa), että pukuilisin Traconissa Gastonina, omana hahmonani. Siihen riittäisi jostain slipoverin tekaiseminen/hankkiminen ja housujen etsiskely kirpparilta plus kenkien hakeminen Andiamosta. Niin, ja kyllähän listaan vielä pääsisi hiusten leikkuu ja värjäys. Eli pureskelen hieman kynsiäni. Mrrrgh. En tiedä siis onnistuuko tämäkään.

Mitä teen Traconiin lauantaille, jos nyt koskaan teen? Sb help miiiiiii.

Koska tietenkään en spämmi kaikkia arvottomia angestejani näin lyhyessä ajassa kirjoitettuna mihinkään tärkeään blogiin, se kakka tulee tänne.

Siis ARGHGHGGH. Tämä puolikas viikko Ikaalisissa on ollut mitä mahtavin. Kunnes tulin Tampereelle. Oli siinä pientä läksiäisjuhlaa kaverille, joka lähti Australiaan ja jopa leffa jota aloimme katsoa vaikutti katsomisen arvoiselta ja tarpeeksi kevyeltä siihen mielentilaan. Mutta aina jokin pieni asia voi loppumetreillä ahdistaa ja jättää hieman kitkerän maun suuhun. Tämä on "onneksi" huolistani pienin.

Onnistuin jotenkin kummallisesti ottamaan taas liian ison taakan harteilleni suhteessa aikaan ja resursseihini, koska en osaa sanoa "ei". Muuten varmaan parin "tilaustyön" tekeminen kaverille olisi käynyt, mutta paikkakunta. Minä Ikaalinen. Ja kaveri Tampere. En vittu aio maksaa itseäni siitä kipeäksi, että kaveri saa puvut ajoissa Traconiin. Koska vaikka muuten tämä vaikutti ihan sellaiselta kevyeltä hommalta, että kaveri maksaa matskut, minä teen. Nyt kuitenkin kaiken muunkin elämän stressin keskellä vaikuttaisi siltä, että minä matkustan Tampereella käymään joka viikonloppu, että saadaan puvut valmiiksi, enkä muuten tänne tulisi. Aikaa ei tietenkään jää omaan taskuun, että voisin tehdä jotain Traconiin. Pitihän sinne tulla Lulukin valmiiksi, mutta ei tule. Onneksi sain tuon jutun sentään tietää ajoissa.

Nyt ei koko saakelin Tracon houkuta sitten pätkääkään. Liput maksavat ovelta ihan kunnioitettavasti. Pelkkä ulkona hengailu for reason nothing ei houkuta myöskään. Olen pahasti lukossa pukujen suhteen. Ainut syy tai velvollisuus tulla paikalle on sunnutain Pirates-ryhmä. Ei huvita parannella pukua. Ehkä tällä on jotain niiden tiettyjen pläänien läskiksi menemisen kanssa jotain tekemistä, ehkä ei. Mutta suurin juttu taitaa olla se, että nyt asun yksin ja tuskin saan opintorahaa ollenkaan, eikä äidillä ole tasa rahaa kustantaa koko elämääni. Jostain täytyy saada ruoka pöytään. Perkele.

Onhan tuossa tämä yksi hyllyprojekti, jonka pitäisi olla kaikin puolin ihan järkevä. Harmillista kyllä, mikään ei koskaan mene suunnitelmien mukaan, kun se on muista kiinni. En muuten pyytäisi apua asioissa, ellei sitä oltaisi taas tarjottu...... En saisi luottaa, EN SAISI. Enkä ole koskaan luottanutkaan ja siksi vitutus. Sisko sanoi, että ottaa kaapin sisämitat sillä aikaa, kun olen Ikaalisissa, jotta äiti taas voisi mennä hakemaan lautatavaraa alan liikkeestä hyllyjä varten. Kumpikaan ei tapahtunut kuin vasta sen vaikeamman kautta tänään. Joudun itse ottamaan mitat, kun äiti ei ole edelleenkään käynyt hankkimassa niitä lautoja ("Meillä on kaikenlaisia lautoja kyllä tuolla meidän remppakämpässäkin, katon sieltä ja tuun aikaisin"). Jos tämä reissu jää turhaksi koska ihmiset EIVÄT OTA VAKAVASTI MITÄÄN MITÄ SANON, kuten "--KIIRE" ja "--HETI", niin stana varmaan en tuu enää kotona vierailemaan enää koskaan.

LE VATTU ei ole koko juttu (=cosplaypukujen tekeminen paniikissa) kiinnostanut pitkään aikaan ja pelkkä hyväntekeväisyys ja hyvätahtoisuus alkaa menemään itsekidutuksen puolelle. Johonkin pitäisi vetää raja, mutta mielummin toivoisin ihmisten tajuavan sen ihan itsekin............. Koska mahdottomalta vaikuttavaa asiaa on lähes mahdotonta tehdä mahdolliseksi. Got the point?

Kuukauden syvimmältä vatsan pohjasta tuotu huokaisu hengestä sanoiksi: En jaksa olla muiden ihmisten pyöriteltävänä. En jaksa rikottuja lupauksia. En jaksa tätä valtavaa vastuuta, silloin kun pitää uhrata oma elämänvoimansa, taloutensa ja muiden talous sen puolesta.

Pääsinpä lyhyesti käväisemään koneella, kun palailin tänne Lempäälään "viettämään" viikonloppua. Todellisuudessa raakaa työtä.

Katson nyt näitä hyllyjuttuja kuntoon, tosin olen ihanasti riippuvainen siitä, "jaksaako" äiti ottaa niitä lautoja Vesilahdelta mukaan. Ideaparkista haen kyllä spraymaalit sun muut tarpeet huomenna siellä käydessäni. Toivottavasti nyt edistysin siinä niin, että ei tarvitse kuolla siihen stressiin. (Se tunne, kun on kaksi pukuprojektia suoritettavana alle kuukaudessa ja pitäisi varmaan keksiä jotain itsekin päälle pantavaksi, puhumattakaan siitä, jos tulee vielä se proppiprojekti)....

Eipä tässä muuta truhaa sanottavaa tänä yönä. Sleep tight.

Moikka vaan, ei läppäriä, eikä nettiä, joten kirjoittelen äidin laskuun kännykällä. Lyhyesti sanottuna elämä rullaa näin hetken aikaa hyvin ja tuntuu siltä, että olen saanut aikaiseksi asioita. Sen lisäksi tekee ihan kauheasti mieli askarrella kaikkea pientä. Ensimmäisenä mieleen tulee tehdä housut, myyntiin koristepäähineitä ja maalata peilin kehykset mustiksi ja patinoida hopealla yhdet valokuvakehykset, joihin voisi taiteilla jotain hienoaaaa. Eli ainakin siihen asti, että saan netin ja koneen saattaa olla menossa tällainen putki. On tullut tehtyä hyvää ruokaa ja panostettua terveyteen jajaja. Ainut, mikä tässä ahdistaa, on se, että pelkään sen menevän taas muutamaksi vuodeksi ohi ja se, että en saanut viime yönä nukuttua, koska pelkäsin kummituksia. D: Piti ensimmäistä kertaa nukkua valot päällä. Heräsin nimittäin aika pian nukahtamiseni jälkeen yöllä kaksi sekunttia ennen julisteen tippumista seinältä etukäteen pelästyneenä. Ihme, että selvisin yöstä. Nyt ramasee kovasti. Johtuu varmaan siitä, että on tullut käveltyä tänään 5km, vaikka yleensä kävelen ehkä 2km päivässä. Ja no joo, kyllähän tuossa tuli hyvin syötyäkin. Naapurissa kaksi hiljaista kämppista, jotka taitavat pelätä aloitteen tekemistä enemmän kuin minä, mikä sinänsä on jännä. Kelalta pitäisi kysyä, vaikuttaako vanhemman tulot, jos ei asu kotona. On aika paha, jos en sen takia nyt saisikaan opintorahaa, koska äiti=velkaantunut, enkä voi todellakaan odottaa muutamaa satkua käyttööni joka kuukausi. Eipä tässä muuta. Toivottavasti elämä jatkaisi hymyilemistään tästä lähin, kun sillä on jotain väliäkin. :)

ÄLÄ LUE TÄTÄ, JOS ET HALUA RAISKATA MIELTÄSI.

Kävin paskalla ulkohuussissa.

Ja sitten ihmettelin, minne kansi oli kadonnut.

Hahaa! Ilmoitusmuotoisesti saanen ilmoittaa, että vihdoin osaan soittaa melko tosissaan sen Victorin piano solon. Joskus vähän jumittaa ja loppuosaa en osaa vielä yhtä nopeasti kuin pitäisi, mutta silti. Osaan sen. Ulkoa. Hyvä minä! :)

Mikä on seuraava haaste?