IRC-Galleria

Hmm. Tekisi mieli cossata Lupinia pitkästä aikaa... Tampere Kuplii olisi sopiva tapahtuma. Peruukki pitäisi kyllä hankkia, viimeksi oli nimittäin omat hiukset. Sen lisäksi tekisin mielummin hieman eri version puvusta tai jotain... -.- Edellinen miesten puku meni hieman pieleen (muun muassa pituudessa, kuosissa ja koossa jne.) Rennompi, helpompi puku.

En voi tälle tämän hetkiselle pottermanialle mitään. Näin viimekin yönä unta, että olin taas Harry Potter ja välillä oma itseni. Olin ensin Keskustorilla vapputorilla, jossa tapasin täydellisesti Pocahontasta (mutta ghetto-vaatteissa) muistutavan myyjän. Ruokaa 1,2e/lautasellinen. Juttelin hänen kanssaan ja hän kertoi päivänsä ansiot. Totesin, että eihän se riitä edes pöytävuokraan. Siitä me lähdimme yhdessä bussille: "Täytyy lähteä, ennen kuin joutuu maksamaan". Bussi vei meidät ilmeisesti jotain kartanoa muistuttavalle alueelle. Jostain syystä luulen, että se paikka oli toistunut osittain jossain vanhemmassa unessani. Nimittäin sellaisessa aika ahdistavassa hautausmaaunessa, jossa oli aaveita. Kartanossa olin kuitenkin Hermionen ja Ronin kanssa. Häiritsee kovasti, että en muista, mitä kaikkea heidän kanssaan tuli juteltua, mutta seuraavana hetkenä jättiläinen hyökkäsi samaan kartanoon ja ajattelin, että peli oli menetetty. Menetetty taistelu Voldemortia vastaan. Hermione oli kuitenkin jälleen viisas ja muisti, että voimme aina käyttää ajankäännintä. Niimpä muutimme hetkeä aiempaan hetkeen (jostain syystä "toisia meitä" ei näkynyt siinä ajassa) ja pääsimme livahtamaan takaikkunan kautta pakosalle. Sitten tuli sauvojen sota. Voldemort vastaan minä, Harry(/minä) ja loitsin henkeni kaupalla niitä loitsuja, jotka vain muistin. Muistelin niinä hetkinä kaikkia ystäviäni unessa, kuten sitä Pocahontas-myyjää ja Hermionea ja Ronia, kaikkea jonka tulisin menettämään, jos nyt häviäisin. Viimeisenä keinona minulle tuli mieleen Avada Kevadra. Silloin luulin, että sauvani ei toimi, koska siitä ei lentänyt valosuihkua Voldemortia kohti. Tein sen toisen kerran. Hetkeen ei tapahtunut mitään, mutta sitten Voldemort luhistui viimeisten sanojensa saattelemana (joita en kunnolla muista, mutta jotain luokkaa: "Minuun osui.") Sitten heräsin. Sota Voldemortia vastaan unissani oli tullut vihdoin päätökseen! :D

Suoraan sanottuna, en halua että nuo unet päättyvät. Ne ovat ainota, joista osaan tosissani jotenkin masokistisesti nauttia, vaikka jokaisessa niistä joudun loitsimaan henkeni edestä.

P.s. Olen laiska, enkä korjaa täksi kevääksi vielä Mulania uudelleen käyttöön, sittenkään. Katsotaan, jos mieli muuttuu.

Oho, kävin heti aamutuimaan tunnin kävelemässä/juoksemassa. Edellisen hikipisaran kulutin, kun Italiassa kiivettiin viime kesänä valtavan kirkon kupolin katolle satoja vuosia vanhoja portaita Firenzessä...

Minkä takia tämä on minun mielestäni aivan älyttömän ihastuttava? BD

Hitto kun on onnistumisfiilis, vaikka toisena hetkenä se voi olla pyyhkiytynyt jo kauas pois. Luin itse tänään naputtelemani conficcin ja täällä hymistelen tyytyväisenä tekemääni. Todellisuudessa toki näen puutteita ja virheitä, mutta ei haittaa, koska sain ensimmäistä kertaa puoleen vuoteen fiktiivistä tekstiä ulos itsestäni ja omasta mielestäni ihan tempaisevaan tapaan. :3 Tekee suorastaan mieli kirjoittaa lisää.

Mutta nyt nukkumaan (kolmatta yötä peräkkäin ihan ihmisten aikaan).

Koulussa käyntikään ei ole ollut pariin päivään yhtään tuskaa, vaikka myöhemmin päivästä tuppaa olemaan aina huonompia momentteja.

Todella hyvä kappale. Tunnetaan myös Ergo Proxyn lopputunnarina.

MIKSI. En. Osaa. Päättää. Mielialaani.

Aluksi loistopäivä. Oli niin hyvä olo, että tein seitsemässä tunnissa koululla kaavoista lähtien pussihousut.

Sitten kaksi tuntia nauramista ja sekoilemista, vaikka oikeasti ei varmaan olisi naurattanut.

Ja nyt olo on jotenkin jännittynyt, hermostunut ja taas ketuttaa.

Tunnen oloni noloksi. Hävettää.

En taida tajuta pätkääkään asioita, jotka kulkemalla minun mieleni kautta muuttavat elämääni. Muuttavat sitä sekavaan suuntaan. Se on ainoa vastaus, jonka olen pystynyt pääni sisällä itselleni änkyttämään. Ahdistavan sekavaksi menossa tämä kaikki. On muuten vitsi vaikeaa saada itseään kiinni itseteosta, ajattelemasta epänormaalisti tai oudosti.

Tällä hetkellä en kykene mihinkään. Istun, tylsistyn ja hermostun hiljaa yksinäni. Ette tiedä kuinka himputin hienoa olisi kyetä tekemään ne asiat pois alta, jotka ovat listoilla. Syytän vain itseäni joka vitsin minuutti kaikesta tekemättömästä hereilläoloajastani.

Vihaan itseäni ikuisesti, jos tälläkin kertaa annan EuroCosplayn valua sormieni välistä vain, koska en tee, enkä pysty tekemään pukua eteen päin ahdistavien ajatusten takia. Ihan oikeasti. Tämä on koettu jo niin hiton monta kertaa.........

Hihihihiii. True Blood on vaan niin hyvä. Katson tässä kiiruulla kolmoskautta loppuun, että se on sitten palautettavissa, kun seuraavan kerran tapaan omistajan. Mutta ahh, tällaisia juonenkäänteitä ei näe joka sarjasa tai edes elokuvassa. <3 Pitää hereillä. Ja kaikkein parasta on lähes loputon mielikuvituksen "rajojen" venyttäminen. Uskon, että juuri se on se asia, joka pitää ihmisten mielenkiinnon yllä, oli sitten kyseessä, kirja, näytelmä, elokuva..... Tällä saan myös ajatukset johonkin ihan muualle.

Kävin jo tänään muuten siellä kuraattorilla. Mitä voin sanoa. Enhän minä siinä muuta tehnyt kuin puhuin ja silti koko kroppani huutaa väsymystä tuon reilun tunnin jäljiltä. Ihan niin kuin olisin juuri itkenyt tai käynyt juoksemassa. Mitä hittoa.