IRC-Galleria

Tein tänään juustokakkua ja se näyttää tällaiselta. En ollut leiponut mitään sitten parin piparin viime jouluna. Juustokakku on aina ollut minulle suurta herkkua ja nyt sitten kokeilin tehdä ensimmäistä kertaa sellaisen itse, kun Pirkka-lehti ilkeästi esitteli kaikkia herkullisia ruokaideoitaan ja pääsiäisvieraat koputtavat lähes kirjaimellisesti ovella. Huomennahan ne lupasivat tulla, mutta luulen, että siirtyy perjantai-aamulle.

Olen taas hieman jöötissä cosplayjuttujen suhteen. Mikäköhän poistaisi lukot?

Tämän lisäksi pitäisi verikokeisiin mennä, mutta pelottaa hirveästi. Pahinta on, että pitäisi itse päättää, milloin sinne vain kävelee. Inhottavien ja pelottavien asioiden suhteen tarvitsen absoluuttisen määräyksen, (shh, antakaa minun säilyttää mielikuvani absoluuttisesta) joihin voi liittää termit valtion määräys, äidin määräys, uskonnon määräys, poliisin määräys, sääntöjen määräys, ainut tai viimeinen mahdollisuus, rikesakko tai raha.

Ihan vain haluaisin näyttää tämän kuvan, joka tietääkseni Lupinista ainoana on aikanaan otettu, jotta voisin näyttää sitä lähtökohtaa, josta lähden kohentamaan tilannetta puvun suhteen. Ainut kuva oli Lin isän ottama ja kuuluu Consplayers-sivustolle. En kuitenkaan löytänyt kuvan käyttöön liittyviä ohjeistuksia sen tarkemmin. Että pistetään nyt pelkkänä linkkinä sitten.

Bakacon 2010

Cosplaykuvien katselu inspiroi...

En tajua, miten voi aina välillä unohtaa, miten kovasti tätä kaikkea on tavoitellut ja ennen kaikkea miksi. Muutamien vuosien stressi ja epäonnistumiskierre taisivat tehdä temppunsa. Nyt olen hengähtänyt tietääkseni tarpeeksi pitkään. Kykenen tuottamaan pukuja jopa ajallaan. Vielä kun saavuttaisin eeppiset lukemat motivaation flow-virtausten suhteen, olisin varmaan aika onnellinen ihminen.

Btw. Näin äsken hiukkasen upeasti stailatun Megara-peruukin WorldCosplayssa. Ihan hemmetin hieno. Sitä pähkäilee, miten semmoisenkin saa pystytettyä ja vielä niin kauniisti.

Täydellisessä elämässäni asun aurinkoisessa kerrostalossa Tampereella lähellä Kalevan uimahallia. Uimahallissa käyn usein. Huoneessani on paljon viherkasveja, ikkunoissa keltaiset verhot ja tykkään pitää parvekettani usein auki. Huoneen toisella laidalla on ompelukone ja lattialla on milloin kangastilkkuja tai kartonkiroskia, koska minulla on tapana olla yksi jos toinenkin pukuprojekti meneillään. Tykkään stailata peruukkeja ja hankkia erilaisia piilolinssejä cosplayta varten. Cosplaytuttujen kanssa käydään milloin pelailemassa Soul Caliburia, milloin juoruillaan siitä, mitä skenessä on meneillään. Tärkeintä on yhdessä olo. Aika on pysäytetty ja on ikuinen kesä. Rahaa on aina juuri riittävästi ja conmatkat taittuvat jopa itse coneja mukavammilla kimppakyydeillä. Tähän listaan minulla ei ole mitään lisättävää. Kuvaelma juuri niin täydellinen kuin voi vain olla. Huoh. Saisinpa joskus kokea tämän. Voisiko sitä toisella nimellä kutsua huolettomuudeksi?

Paistaisipa jo aurinko täydellä kevään teholla joka päivä, niin piristyisin taas hieman. Pitkät päivät ja after school häärääminen jo yksinään vievät energiaa niin pirusti.

Avataan ikkuna ja hengitetään syvään.

Paska viikonloppu. Ihan oikeasti. Paska viikonloppu. Oli toki ihanaa nähdä pitkästä aikaa cosplayporukkaa, mutta joops.

En taida edes viitsiä jaotella miten paska temppu minulle tänään tehtiin. En tiedä oikeasti miten voisin esittää enää mitään asiaa yksityiselmästäni ilman, että vaikuttaisin mustamaalaajalta tai draamailijalta. Tämä ajatus saa oikeasti niin voimattomaksi. En pidä perheestäni, vaikka olenkin kiintynyt heihin. Se ei johdu siitä, mitä he ovat, vaan mitkä ovat heidän tekojaan ja mitä heidän tekonsa tekevät heistä.

Olen nyt alkanut pohtia, että jos en saa viimeistään reilussa viikossa elämääni taas jonkinlaiseen tasapainoon, niin mahdollisesti perun osallistumiseni Euro Cosplayihin taas tältä vuodelta. Haluan sitä todella, todella paljon, mutta jos elämä vaan hajoaa käsiin, niin en haluaisi tehdä siitä epämukavaa kokemusta niiden muiden lisäksi.

En tiedä keltä pyytää taas apua. Varmaan kamalinta on tuntea olevansa yksin. Saamatta sitä tukea perheeltään missään asiassa. Kuraattori ei voi olla ulkoisista syistä nyt se juttukaveri ainakaan kuukauteen.

Haluan oikeutta ja ymmärrystä. Kuinka vaikeaa sitä on saada?

Kun tajuaa, että on kaksi kuukautta tärkeän tapahtuman tuloon, rutistaa rystysiään oikein lujaa ja ja alkaa oikeasti tehdäkin jotain pukunsa eteen.

Kaikki osat ovat alullaan, joten ei hätää.

Mistäköhän saisin retkipatjaa tai kahta halvalla Tampereelta? Hmm. Aiemmin on tullut tuhottua ne, jotka on perheen omaisuutta.

Samoin huokeille aurinkolaseille olisi kysyntää.

Mietin tässä vakavasti, että laittaisinko tähän huoneen lattialle viikonlopuksi kuivumaan vahvempaa paperia liisteröitynä. Olisipa jotain, mistä sitten jatkella, kun sunnuntaina palaan.


Huippaa. Epänormaalia minulle. Eipä tässä muuta.

Lihon näemmä kolme kiloa vuodessa.

Viime viikolla kävin neljästi lenkillä.

Tällä viikolla nolla (illalla pakko harkita reenejen jälkeen, toivottavasti ei mene taas myöhään). Kahdessa päivässä tuhottu jäätelöpaketti ja puolisen kiloa vanukasta, koska ahdistaa. Onko mahdollista, että masennus on suoraan verrannollinen auringonvaloon taivaalla? Siltä todella, todella vahvasti välillä tuntuu.

Kerpele, pakko vielä nousta tästä!! :<

P.s. Sentään olen loppusuoralla huoneeni suursiivossa. Hyvittääkö?

Mietin, mitkä pukuni haluan vielä uudistaa kunnolla 'lähi'aikoina(toiset puvut sitten kaappiin, myyntiin, kierrätykseen, pölyttymään ja roskiin)...

-Sparrow ~ Rakas ikuisuusparanteluprojektini.

-DiZ ~ 2009 jäi parit yksityiskohdat kiinnittämättä, mutta muuten ihan kelpo puku, jota voisi käyttää uudestaan.

-Lulu ~ Arvatkaa, mitkä jutut feilasi.

-Mulan ~ Haluaisin vielä kehittää meikkiä seuraavalla tasolle, samoi armorit vaativat korjailua ja parantelua. Uusi Sirkka ja Mushu vielä kaveriksi, niin jeba.

(-Lucciola) ~ Tällä hetkellä näyttäisi siltä, että kissa on raadellut kaapuni, joten se siitä haaveesta vähäksi aikaa.

-Lupin ~ Tekisin sen kauhtuneiden housujen ja liian ison villatakin yhdistelmällä ja maskit level up. Sauvaa en sentää paria uurretta lukuun ottamatta enää muokkaile (siitä muuten pidän).

-ehkä Madam Red ~ Tästä onkin pidempi aika ja kehnommat muistot. Korjaaminen vaatii aika paljon ompelutyötä, laihtumista ja muokkausta. Samoin uuden peruukin.

-Ryoga ~ Uusi peruukki ja halutessa muutama varuste, niin bueno!

Olin tuossa torstai-perjantaina täysin hymy pyllyssä ja odottelin kauniin aurinkoista viikonloppua perheen parissa.

Liikaa odotettu.

Tähän päivään mennessä kaikki oli vielä ihan jees. Perjantaina, kuten olisi pitänyt odottaa, oli lähinnä normaalia tai vähemmän normaalia äidin palvelemista. Tuntui hiukkasen Tuhkimolta, mutta toisinaan sitä katsoo näitä läpi sormien, koska joskus varmaan itsekin haluaisi viettää rennomman illan. Oli silti vähän meh. Sainpa pelailla Simssiä.

Lauantaina oli sitten hiukan lyhyeltä tuntunut käynti isän luona. Urjalassa on aina ihanan rentoa ja mukavaa, mutta jotenkin aistin todella hyvin, kun muut stressaavat jostain, mistä eivät kerro. Harmitti, mutta mitäs noista. Luin lehtiä, tein kotitehtäviä, näin Wallander-leffan (Kenneth Brannagh, iiiih) ja sisko leipoili muffinsseja. Saatin Kiinan tuliaisina muuten iPodit. Arvatkaa vain, mitä laatua. Olin kyllä positiivisesti yllättynyt. Soitinta olinkin kaipaillut hölkkätakin taskuun.

Viime yönä näin isällä unta, että minun piti tehdä Puku alle kahden päivän päästä pidettävään tapahtumaan. Että sellaista. Ei toki yhtään stressannut vielä sen jälkeen kun heräsin unesta. D:

Paluu äidin luokse oli ihan kamala. Ihan kamala. Suoraan sanottuna. On kaksikymppisen karua todellisuutta tajuta, ettei äiti ole jumala tai läheskään aina oikeassa. Äidin päälle huutamaan kaksi siskoa ja vielä se iän ikuinen minusta aiheutumaton kiire. Minun helvettini. Ihan oikeasti. Kuinkahan monella kestäisi toleranssi tällaiselle perhelle ja paskalääväkodille minun asemassani.............

Pitää varmaan ottaa välimatkaa tähän schaisseen. "Ai, harmi, en pystykään." Vitsin Kela.

Vinkkejä, miten sulkea korvansa foliohattupoliitikon kuralta ja jatkuvilta syytöksiltä siitä, minkälainen olen ja miten hoidan asiani (koska aikuisten oikeasti hoidan ne ihan hyvin)?



Rrruaah. Tällaisina hetkinä vaan haluaisi paeta Tiibetiin. Ikaalinen odottaa.

Upeaa päivää, ihmiset.

On tosiaan aika kirkasta, suorastaan liiankin: Vaikka on vain huppari niskassa, niin hiki virtaa (ainakin bussin penkillä).

Tänä viikonloppuna isovanhemmat-äiti-isä-äiti -kierros, joten tulee sekin sitten hoidettua. Oikeastaan aloin jo parissa viikossa kaivatakin rennommin ottamista ja pientä passausta.

Nyt olen mummilla, sain korjatun takin välitettyä ja sain sitten vähän palkkaakin (=selviän sittenkin seuraavaan tukeen muullakin kuin ruisleivällä). Tavallaan vähän luotinkin siihen. Nimittäin kävin Eurokankaassa matkalla tänne ja..... Löysin ihanan raikkaan kankaan, josta ajattelin heti tekeväni hameen. 5,6e/metri, ei paha. ;D

Nyt sitten käydään vielä nopeasti pirtelöllä kavereiden kanssa, ennen kuin lähden kohti Vesilahtea. Aika passeli aikataulu, sanoisinko.

Päivä pulkassa, aikalailla suunnitelmien mukaan, vieläpä.

Hitsit!