IRC-Galleria

Täydellistä vaihtelua eiliselle koomalle, tänään oli loistopäivä! Käväisin Joonan synttäreille, jonne myöskin tuli väsättyä tyyny lahjaksi.

Jossain vaiheessa kuulin vieraskielistä puhetta Joonan kämpän eteisestä ja sielläpä olivat meidän luokalla kolme viikkoa viettävät saksalaiset vaihto-oppilaat, joihin luulin tutustuvani vasta maanataina. Mutta näin oli jotenkin aivan ihana tapa tutustua. Todella mukavia ihmisiä. En olisi odottanut mitään näin positiivista yllätystä heidän puolestaan ollenkaan. Nyt sitten huomenna leivon juustokakkua ja pidetään kestit --- minun seinänaapurissani, jossa he näemmä asuvat nämä kolme viikkoa. Yksi näistä tytöistä myös cossaa. Pientäkö tuuria vähän kaiken suhteen.

En ole ehtinyt taaskaan tekemään pukujuttuja niin paljon kuin haluaisin, mutta se ei tällä hetkellä haittaa. Aion kuitenkin aloittaa spurtit ihan lähiaikoina.

Sanotaanko, että nyt tuli pientä piristystä elämään. Jo oli aikakin.

Täydellisen sekopäistä.

Eilen oli yöllä loistava päänsärky, tänään on vatsa tuntemattomasta syystä tosi arkana. Nukuin eilen päivällä tunnin, tänään koulun jälkeen kolme. Pukua työstetty aavistuksen verran eteen päin. Menen kohta taas nukkumaan. Suurimman osan päivästä olo on ollut todella epätodellinen. Niin kuin olisin taas unohtanut, että olen olemassa.

Haluaisin tehdä päätöksen, että minkälainen puku tahansa siitä EC-puvusta tulee, nautin sinä hahmona olosta ja luotan siihen, että olen pärjäilystä tai epätäydellisestä lopputuloksestakin huolimatta vaikuttava näky, enkä huono cossaaja ollenkaan. Psyykkaan mieleni nyt tälle aaltopituudelle ajatusteni kanssa. Himskatti.

Kiireinen päivä, jonka tuloksena ei ole cosplaypuvun edistymistä. Väkersin lahjan kaverille ja koulussa oli kokousta toisen perään ja muutamien vaatekappaleiden korjailua. Tuli huomattua, että tänä vuonna niitä vaatekappaleita on tullut tähän mennessä tehtyä mukavasti seitsemän kipaletta ja noin kolme olisi vielä tulossa.

Ei pidä muuten unohtaa, että tosiaan tein tänään sen kaksi sivua turhaa pölinää kulttuurin merkityksestä minulle jne. Sen takia se tuntui hiukkasen turhalta/turhauttavalta, koska nämä asiat ollaan menty läpi muun muassa yhdeksännen luokan uskonnon tunneilla. Tällaiset introt voisi hoitaa keskustelemallakin.

Nyt sitten hyvin lupaava alku kaaokselle. Haluaisin todella kovasti pohjamaalata eräitä pötkyläjuttuja, mutta ei huvita, koska tänään ei yksinkertaisesti ole ollut cosplaysöherrysten teemapäivä.

Totta puhuen huomisaamu ahdistaa. Ensimmäinen aamu sitten lääkäritarkastuksen, kun olisi kenties aikaa mennä sinne labroihin.
Kysyin tuosta asiasta taroteiltakin. Muotoilin kysymykseni ensin yhdellä tavalla ja muutin matkassa muotoiluani, mutta taisin saada siihen ensimmäiseen kysymykseen vastauksen. Menneen kortissa sanottiin, että pelkoa tulevasta, yliajattelua ja huolestumista. Nykyhetken kortti taas kertoo, että ei ole kiinnostusta suorittaa tehtävää, mutta olen valmis tekemään homman loppuun kovalla työllä. Viimeinen kortti taas sanoo, että tulevassa se on sitten ohi ja hoidettu asia. Nyt kun kortitkin sen kertovat, niin pakko kai vain uskoa ja hoitaa asia pois alta. Ongelmaa kun ei voi ylittää, ehkä voisi alittaa, mutta ei kyllä kiertää.

Ehkä katsonkin Ergo Proxyä, pistän pari vehnämuroketta lautaselle ja kompromissina cosplayahdistuksilleni piirrän samalla kaavat eräille kuvioinneille ja heitä pohjamaalit näihin vaahtomuovihärpäkkeisiin.

Niskasta otetaan kiinni ja piste.

Mutta ei muuten muuta sitä, että on tylsää!

Hei, ihmiset.

Vietin pääsiäiseni Vesilahdessa. Velvollisuus vei mukanaan. En ole ollut koko aikana paria Facebook-käyntiä enempää Internetissä. Ihan raikastavaa, sanoisinko. Äiti oli suurimman osan ajasta Lempäälän puolella ja ihme ja kumma sain olla hössötykseltä myös sen suurimman osan ajasta erossa. Sain nukkua niin pitkään kuin halusin...

...silloin, kun pystyin. D: Mitä nämä uniongelmat? Nukahtaminen kestää ainakin tunnin. Heräilen useita kertoja yön aikana ja nukahtaminen ei kestä yhtä kauan, mutta kestääpä kuitenkin. Tiedän, että monilla on huomattavasti hankalempia nukahtamisvaikeuksia, mutta koen tämän rassaavan hieman elämää. Koska heräily on alkanut vasta ilmeisesti viikon sisään, oletan, että se on esim. ruokavaliosta ja/tai stressistä johtuvaa ja vielä toivottavasti väliaikaista. Kunhan puhun ääneen.

Joskus tosiaan kirjoittaminen on varmaan ainut tapa, jolla kokee välillä saavansa tilaa ajatuksilleen. Kun ne saa konkreettisesti eteensä, ne tuntuvat myös todellisemmilta. Varsinkin kun joutuu olemaan pitkän aikaa muiden ihmisten taukoamattomassa seurassa, ajatusten selittäminen paperille/ruudulle tuntuu ihan hyvältä. Yksin ollessa se on elämänhallintakeino.

Tuntuu kiireiseltä ja köyhältä. Keskimäärin silti ihan toiveikas olo. Pitänee ottaa selvää, paljon on tilillä täksi kuuksi, siirrellä menoja ja säännöstellä syömistä, hoidella koulujuttuja pois alta(tähän tuntuu uhrautuvan aivan liikaa aikaa). Nyt kun saan nuo pyykit tuolta pyykättyä, niin lähden cosplaymatskuostoksille, jotka olisi pitänyt suorittaa jo ajat sitten. Ehkä osa puvun tekemisen tökkimisestä on johtunut matkskujen puutteesta.

Maalasin äsken kesän cosplayihin tarkoitettujen kenkien pohjat. Järkevältä kuulostanee, varsinkin kun kerron, että ne eivä tule näkymään koko puvussa, eivätkä siten ole edes osa sitä? Kaunista jälkeä siis ehei. Niiden on tarkoitus ainostaan sulautua puvun alle häiräitsemättömällä tavalla. Samaista projektia varten olisin tarvinnut vielä muutamat naulat, jotta olisin voinut saada kiinnitettyä itse kengät kyseisiin pohjiin. Sitten pidän vain peukkuja, että koko hökötys toimii. En halua kompastua. Varsinkaan portaissa. Enkä halua, että saan kenkien johdosta kramppeja. Toivotaan parasta, pelätään pahinta.

Nyt kun tuo kolmas koneellinen pyykkiä on kohta pyörinyt pyörimisensä, lähden bussilla Punanaamioon, josta nappikaupan kautta Eurokankaaseen, josta taas vaahtomuoviliikkeeseen, josta toivottavasti vielä ehdin käväisemään kirpputorilla. Päähän jää pelottava ajatus, etten ehdi tänään tekemään mitään kovin järkevää puvun suhteen, koska nykyään koulun kiireisten ompelutöiden lisäksi täytyy tehdä myös kirjallisia koulutehtäviä. Kulttuurihistorian tunnit alkavat tällä viikolla ja jo ennen ensimmäistä tuntia pitäisi kirjoittaa kaksi liuskaa tekstiä kyseisestä aiheesta. Mitäs hittoa. Nooooooooh, eikö niin, että HUOMISEN JÄLKEEN on aikaa panostaa pukuun? Eikö niin, minä? Eikö niin, koulu? D:<

Tein tänään juustokakkua ja se näyttää tällaiselta. En ollut leiponut mitään sitten parin piparin viime jouluna. Juustokakku on aina ollut minulle suurta herkkua ja nyt sitten kokeilin tehdä ensimmäistä kertaa sellaisen itse, kun Pirkka-lehti ilkeästi esitteli kaikkia herkullisia ruokaideoitaan ja pääsiäisvieraat koputtavat lähes kirjaimellisesti ovella. Huomennahan ne lupasivat tulla, mutta luulen, että siirtyy perjantai-aamulle.

Olen taas hieman jöötissä cosplayjuttujen suhteen. Mikäköhän poistaisi lukot?

Tämän lisäksi pitäisi verikokeisiin mennä, mutta pelottaa hirveästi. Pahinta on, että pitäisi itse päättää, milloin sinne vain kävelee. Inhottavien ja pelottavien asioiden suhteen tarvitsen absoluuttisen määräyksen, (shh, antakaa minun säilyttää mielikuvani absoluuttisesta) joihin voi liittää termit valtion määräys, äidin määräys, uskonnon määräys, poliisin määräys, sääntöjen määräys, ainut tai viimeinen mahdollisuus, rikesakko tai raha.

Ihan vain haluaisin näyttää tämän kuvan, joka tietääkseni Lupinista ainoana on aikanaan otettu, jotta voisin näyttää sitä lähtökohtaa, josta lähden kohentamaan tilannetta puvun suhteen. Ainut kuva oli Lin isän ottama ja kuuluu Consplayers-sivustolle. En kuitenkaan löytänyt kuvan käyttöön liittyviä ohjeistuksia sen tarkemmin. Että pistetään nyt pelkkänä linkkinä sitten.

Bakacon 2010

Cosplaykuvien katselu inspiroi...

En tajua, miten voi aina välillä unohtaa, miten kovasti tätä kaikkea on tavoitellut ja ennen kaikkea miksi. Muutamien vuosien stressi ja epäonnistumiskierre taisivat tehdä temppunsa. Nyt olen hengähtänyt tietääkseni tarpeeksi pitkään. Kykenen tuottamaan pukuja jopa ajallaan. Vielä kun saavuttaisin eeppiset lukemat motivaation flow-virtausten suhteen, olisin varmaan aika onnellinen ihminen.

Btw. Näin äsken hiukkasen upeasti stailatun Megara-peruukin WorldCosplayssa. Ihan hemmetin hieno. Sitä pähkäilee, miten semmoisenkin saa pystytettyä ja vielä niin kauniisti.

Täydellisessä elämässäni asun aurinkoisessa kerrostalossa Tampereella lähellä Kalevan uimahallia. Uimahallissa käyn usein. Huoneessani on paljon viherkasveja, ikkunoissa keltaiset verhot ja tykkään pitää parvekettani usein auki. Huoneen toisella laidalla on ompelukone ja lattialla on milloin kangastilkkuja tai kartonkiroskia, koska minulla on tapana olla yksi jos toinenkin pukuprojekti meneillään. Tykkään stailata peruukkeja ja hankkia erilaisia piilolinssejä cosplayta varten. Cosplaytuttujen kanssa käydään milloin pelailemassa Soul Caliburia, milloin juoruillaan siitä, mitä skenessä on meneillään. Tärkeintä on yhdessä olo. Aika on pysäytetty ja on ikuinen kesä. Rahaa on aina juuri riittävästi ja conmatkat taittuvat jopa itse coneja mukavammilla kimppakyydeillä. Tähän listaan minulla ei ole mitään lisättävää. Kuvaelma juuri niin täydellinen kuin voi vain olla. Huoh. Saisinpa joskus kokea tämän. Voisiko sitä toisella nimellä kutsua huolettomuudeksi?

Paistaisipa jo aurinko täydellä kevään teholla joka päivä, niin piristyisin taas hieman. Pitkät päivät ja after school häärääminen jo yksinään vievät energiaa niin pirusti.

Avataan ikkuna ja hengitetään syvään.

Paska viikonloppu. Ihan oikeasti. Paska viikonloppu. Oli toki ihanaa nähdä pitkästä aikaa cosplayporukkaa, mutta joops.

En taida edes viitsiä jaotella miten paska temppu minulle tänään tehtiin. En tiedä oikeasti miten voisin esittää enää mitään asiaa yksityiselmästäni ilman, että vaikuttaisin mustamaalaajalta tai draamailijalta. Tämä ajatus saa oikeasti niin voimattomaksi. En pidä perheestäni, vaikka olenkin kiintynyt heihin. Se ei johdu siitä, mitä he ovat, vaan mitkä ovat heidän tekojaan ja mitä heidän tekonsa tekevät heistä.

Olen nyt alkanut pohtia, että jos en saa viimeistään reilussa viikossa elämääni taas jonkinlaiseen tasapainoon, niin mahdollisesti perun osallistumiseni Euro Cosplayihin taas tältä vuodelta. Haluan sitä todella, todella paljon, mutta jos elämä vaan hajoaa käsiin, niin en haluaisi tehdä siitä epämukavaa kokemusta niiden muiden lisäksi.

En tiedä keltä pyytää taas apua. Varmaan kamalinta on tuntea olevansa yksin. Saamatta sitä tukea perheeltään missään asiassa. Kuraattori ei voi olla ulkoisista syistä nyt se juttukaveri ainakaan kuukauteen.

Haluan oikeutta ja ymmärrystä. Kuinka vaikeaa sitä on saada?

Kun tajuaa, että on kaksi kuukautta tärkeän tapahtuman tuloon, rutistaa rystysiään oikein lujaa ja ja alkaa oikeasti tehdäkin jotain pukunsa eteen.

Kaikki osat ovat alullaan, joten ei hätää.

Mistäköhän saisin retkipatjaa tai kahta halvalla Tampereelta? Hmm. Aiemmin on tullut tuhottua ne, jotka on perheen omaisuutta.

Samoin huokeille aurinkolaseille olisi kysyntää.

Mietin tässä vakavasti, että laittaisinko tähän huoneen lattialle viikonlopuksi kuivumaan vahvempaa paperia liisteröitynä. Olisipa jotain, mistä sitten jatkella, kun sunnuntaina palaan.


Huippaa. Epänormaalia minulle. Eipä tässä muuta.