IRC-Galleria

Maailma menee eteenpäin ja politiikka seuraa perässä. Ajan myötä politiikkaan on tullut uusia puolueita uusien asioiden ja ilmiöiden seurauksena. Suomalaisten herätessä ympäristöasioihin syntyi Vihreä liike 1980-luvulla, 2000-luvun internetajan tuotos on Piraattipuolue. Millaisia puolueita suomalaisessa politiikassa voidaan nähdä tulevaisuudessa, kun Suomi kansainvälistyy, keskittyy ja muuttuu arvoliberaalimmaksi?

Islamistidemokraatit, ID
Islamistidemokraatit syntyy Suomeen, kun muslimien määrä väestössä kasvaa ja osa haluaa tuoda osaksi politiikkaa islamilaisen arvomaailman. Puolueen johdossa on jonkinasteinen hörhö lääkäri, joka osaa soveltaa Koraania ja lääketieteen termejä omien tarkoitustensa mukaan.

Islamistidemokraatit ovat maltillinen ja rauhantahtoinen puolue, joka kannattaa uskonnonopetuksen säilyttämistä sekä vastustaa homoavioliittoja. Puolue kuitenkin kannattaa moniavioisuutta, jossa mies voi ottaa itselleen useamman vaimon. Sharia-lakia pyritään tuomaan osaksi suomalaista lainsäädäntöä.

Eläinten puolue, el.
Eläinten oikeuksien takelteleva kehitys johtanee lähitulevaisuudessa Eläinten puolueen syntymiseen. Eläinten puolueen peruslinjauksia on tietysti parantaa eläinten oikeuksia: se ajaa turkistarhakieltoa, myös lihan käyttö syömistarkoituksessa pitäisi lopettaa siirtymäajalla. Mehiläistarhauksen eettisyys on samoin otettava huomioon ja pohdittava eläintuotteiden vähentämistä.

Tietenkään eläinoikeuksien toteuttaminen ei onnistu täydellisesti, mikäli kohderyhmä ei pääse itse ollenkaan päättämään asioistaan. Puolueeseen hyväksytäänkin siksi jäseniksi myös eläimet, jotka voivat puolueen äänestyksissä (kirjoitustaidon puuttumisen vuoksi) osoittaa kannattavansa jotakin linjausehdotusta ääntelemällä: sika röhkii, lehmä sanoo muu, hevonen ihaa, kissa miumau, koira vuh ja niin edelleen. Tässä demokratiassa voi olla ongelmansa, sillä eräässä puolueen äänestyksessä eläimet ovat antaneet tukensa rattijuopumusrajojen nostamiselle ja sallineet pienten porsaiden kastraation ilman puudutusta jatkossakin.

Puolueen heikkoutena on, ettei suomalainen lainsäädäntö katso eläimiä oikeustoimikelpoisiksi, eli suuri osa puolueen kannattajista ei pysty äänestämään puoluetta vaaleissa. Samoin puolue ei pysty asettamaan suosittua Jyri-palkintosonnia vaaleissa kansanedustajaehdokkaaksi.

Kokoomuskeski-ikäiset, KKK
Koska alkuperäiset kokkarit ovat liian suvaitsevaisia ja vasemmistohenkisiä, parinkymmenen vuoden kuluttua nykyhetkestä nykyiset kokoomusnuoret irtaantuvat emopuolueestaan ja perustuvat puolueen nimeltä Suomen Kokoomuksen kova-arvoiset keski-ikäiset, joka taipuu kansan suussa kokkarikeskareiksi.

Puoluetta kritisoidaan liian patriarkaaliseksi ja konservatiiviseksi, mutta tähän kritiikkiin puolue vastaa nimittämällä puheenjohtajakseen helvetin hyvännäköisen juristimuijan, joka... joka... No kai sillä jotakin mielipiteitäkin on, mutta niin, hyvännäköinen se on ikäisekseen. Jumalauta mikä mimmi.

Perussomalit, PS
Aikoinaan perussuomalaisten sanottiin tuoneen väriä suomalaiselle puoluekartalle kokoomuksen sinisen, SDP:n punaisen ja keskustan vihreän rinnalle. Samaa tekee perussomalit, mikäli musta on väri. Somalivähemmistön kasvaessa ja somalinuorten arvojen länsimaistuessa vanhanaikaisemmat henkilöt päättävät palauttaa kunnon perinteiset arvot valtaan. Puolueen logona toimii ruskea PeruS-teksti vihreällä sademetsätaustalla.

Puolueen puheenjohtaja kerää somaleiden suosion siitä huolimatta, että hän shiiamuslimi, kun taas suurin osa somaleista on sunneja. Jokin hänen persoonassaan ja supliikissa sanavalmiudessaan vain viehättää. Radikaaleimmat puolueen edustajat aiheuttavat mediassa kohuja harva se päivä: esimerkiksi al-Hak'ar'anin sekoilee humalapäissään baarissa, vaikka hänen pitäisi uskonvakaumuksensa takia olla raitis. Miekkonen aiheutti kohua jo ensimmäisen kansanedustajakautensa ensimmäisinä päivinään matkiessaan ortodoksikirkon resitointirukousta.

"Soomi somalilaisille" on puolueen eräs tunnetuimmista sloganeista.

Suomen Anti-Demokraattinen Puolue, SAD
SAD eli Suomen Anti-Demokraatit on joukko virkamiehiä ja porvareita, jotka ymmärtävät Björn Wahlroosin tavoin, ettei aina kansanvalta ole kansan itsensä kannalta paras asia. Puolue muistuttaa, että iso osa kansasta esimerkiksi halusi Suomesta kommunistisen maan itsenäistyessä, mikä jälkeenpäin ajatellen ei olisi ollut kovinkaan hyvä asia. Onneksi valkoiset saivat punaisten päät käännytettyä: osan järjellä, osalta tosin piti vääntää niskat nurin tai räjäyttää koko pää ilmaan.

Anti-demarien mielestä kansa ei aina ymmärrä omaa parastaan. Kansa ei ymmärrä, että tukiessa konkurssin partaalla roikkuvaa Kreikkaa jo 53:n kerran miljardiluokan tukipaketeilla, joihin varat lainataan kansainvälisiltä valuuttarahastoilta ja lainojen lyhennykset maksetaan kansalla, Suomi on loppujen lopuksi voittaja. Kyllä Kreikka voi maksaa kaiken joskus takaisinkin, ja silloin maata miljardien hintaisilla tukipaketeilla rahoittanut, rutiköyhäksi ja velkaiseksi ryvettynyt Suomi saa rahansa takaisin. Eikä siinä vielä kaikki, korkojakin tulee!

SAD pyrkii kumoamaan demokratian ja palauttamaan vallan yhteiskunnan kermalle: rikkaimmille, talousasiantuntijoille, filosofeille ja Uutisvuodon vakiokasvoille.

Suomen venäläinen kansanpuolue, VKP
Venäläisten osuuden kasvaessa Suomessa perustetaan viimein porvarillinen pienpuolue VKP eli venäläinen kansanpuolue. Puolue pyrkii venäläiseliitin aseman kohottamiseen tai ainakin sen säilyttämiseen. VKP on mukana hallituksessa kuin hallituksessa, sillähän on vain yksi olennainen linjaus.

Kun Suomen koulutusjärjestelmää uudistetaan, hallituksessa mukana oleva VKP asettaa omaksi, järkkymättömäksi ehdokseen venäjän kielen pakollisen opettamisen koulussa. Ilman tätä VKP ei hyväksy mitään Suomen koulujärjestelmää olennaisesti parantavaa ehdotusta, kuten kymmensormijärjestelmän ja lähdekritiikin lisäämistä opetussuunnitelmiin. Venäjän kauniin kielen kuuluu olla pakollista myös länsirannikon ruotsinkielisillä alueilla, vaikkei niillä asustakaan miltei yhtään venäläisiä.

Muut puolueet pyrkivät usein myötäilemään VKP:n linjoja ja kalastamaan poliittisia irtopisteitä (ääniä) suomenvenäläisiltä toteamalla muun muassa: "Kyllähän me tätä venäjän kieltä tarvitaan, ei me suomalaiset muuten ymmärretä toisiamme, jos kaikki ei osaa venäjää puhua."

Puolue on porvarillinen, sillä monet venäläismiljonäärit osallistuvat sen toimintaan. Lahjoitusten määrä on huima. Puolueen alaisuuteen kuuluva säätiö tuottaa muun muassa YLEllä nähtävän sarjan "Suomi on venäläinen", jossa pyritään huomauttamaan, että monet suomalaisen kulttuurin ominaisuudet ovat venäläistä alkuperää: Helsingin kehittyminen nykyiseksi metropoliksi ilman venäläisten 1800-luvulla tekemiä suuruudistuksia olisi ollut mahdotonta, samoin monet muut Suomen kokemat merkittävät uudistukset, kuten koululaitos, saivat alkunsa äiti-Venäjän armollisen vallan alla.

---

blogistani http://erkkipekka.blogspot.fi/

Vuosien saatossa teinigalleriaani raapustamani sepustukset ovat muuttuneet jonkinasteiseksi blogiksi, huomaamattani. Olen suhtautunut blogeihin kriittisesti, sillä minusta ne ovat pääasiassa tylsiä. Viimeisimmän puolentoista vuoden aikana monet tuttavani ovat kannustaneet minua siirtämään kirjoitukseni oikeaan blogiin, mikä mahdollistaisi paremmat kommentointimahdollisuudet ja laajemman lukijapohjan (ja toisin teinigalleria, katu-uskottavuuden).

Myös täällä minulle on vuosien saatossa kertynyt seuraajia - osa mahtanee olla kiinnostunut enemmän kuvistani kuin ajatuksistani, mutta osa nähtävästi seuraa myös kirjoituksiani. Se on oikein kiva asia.

Viime aikoina olen yhä enemmän 'säästänyt' joitakin aiheita oikeaa blogia varten, joten olen suoltanut tänne keskimääräistä harvemmin tekstiä. Nyt tilanne mitä todennäköisimmin muuttuu.

Tällä hetkellä nettipäiväkirjani pohjana toimii Blogspot, jonka myötä seuraaminen ja julkaiseminen lienee tiettävästi helpointa. Olen kuitenkin hieman epätyytyväinen tapaan, jolla Blogspotin linkit näkyvät niitä esim. Lärvikirjassa jakaessa: näkyviin tulee vain kuvani, blogin nimi ja tekstin otsikko, ei tekstin alkua. Voisiko siten esim. Wordpress tai Networkedblogs kuitenkin olla parempi?

Tässä linkki blogiini: se on nyt vain raakile, ja ensimmäiset merkinnät koskevat pääasiassa blogia itseään ja sen tulevaa sisältöä. Ensimmäinen varsinainen teksti on sarkastinen teksti "Blogit ovat ihania", jonka julkaisen vain siellä. Muuten kunnioitan wanhoja lukijoitani sillä, että julkaisen vastaisuudessakin tekstini myös täällä.

http://erkkipekka.blogspot.fi/2013/09/blogit-ovat-ihania.html

Mietin tässä äsken toden teolla
Kuinka vitun ruma voikaan ihminen olla
Hampaat harjaamatta ja tukka sotkussa
Koko kroppa hikisten karvojen peitossa
Löysää joka paikas ja naama arvilla
Romuluinen ressukka muokattu moukarilla
Olo on kyl tänään sen verta paskainen
Etten ulos haluu vaan kotona chillaillen

HEI TUU MUN LUO!
Heikompi oon yksin
Syrjäydytään yhdessä
Eletään kaksin
Yltäkylläsyydessä
(HEI TUU MUN LUO!)
Koska parempi on
Kun on joku kumppani
Jonka mahdollista on
Jakaa tää kaikki kanssani

Ei mua huvita nousta ylös sängystä
Mikä silmist pois on se on pois myös mielestä
Kämppäni täynnä on kaikenlaist roinaa
Ei mul niiden poisroudaamiseen riitä voimaa
Viikon postit eteises, pölyy nurkissa
Syömätön ruoka mätänee paistinpannuissa
Jos joku yrittää ikkunast tiirailla
Niin kämppääni varjelen valolta verhoilla

HEI TUU MUN LUO!
Heikompi oon yksin
Syrjäydytään yhdessä
Eletään kaksin
Yltäkylläsyydessä
(HEI TUU MUN LUO!)
Koska parempi on
Kun on joku kumppani
Jonka mahdollista on
Jakaa tää kaikki kanssani

En kestä enää täällä en poiskaan mene
Ehkä viel joskus koittaa parempi huomine
Mit mikäs mulla täs on, täähän on kuin unta
Koti on linna, varsinainen valtakunta
Kun yksinvaltias vaan makaa sängyllä
Ei tee yhtää virhettä, se on totta kyllä

HEI TUU MUN LUO!
Heikompi oon yksin
Syrjäydytään yhdessä
Eletään kaksin
Yltäkylläsyydessä
(HEI TUU MUN LUO!)
Koska parempi on
Kun on joku kumppani
Jonka mahdollista on
Jakaa tää kaikki kanssani

Voi, kuinka yksinäisiä me nykyajan ihmiset olemmekaan! Meillä on sadottain kavereita ympäri maailmaa, muttei ketään lähellä vieressämme. Ehkä siksi ihmiset ottavat nykyisin niin paljon kuvia itsestään. On edes joku, jota voi katsoa silmiin kameran näytöltä. On edes joku, joka on läsnä ja välittää. On edes joku, jota rakastaa ja joka rakastaa takaisin. Minä itse, kun ei kukaan muu.

Samana aamuna, jolloin Muumipeikon isä sai äänentoistojärjestelmän asennustyöt valmiiksi, keksi pikku otus Nipsu erään kummallisen asian. Hän löysi ihQun biisin.

Elokuun ihQutusbiisin paikan ansaitsee Martin Solveigin kappale The Night Out. Menevä tanssikappale ja sen musiikkivideo kertovat nörttipojan ihastuksesta. Ranskalainen Solveig tunnetaan ehkä parhaiten poptähti Madonnan tuottajana, mutta viime vuosina miehen oma tuotanto on yltänyt reilusti hänen Madonnalle tekemäänsä musiikkia kovemmalle tasolle.



Poikkeuksellisesti kuukauden ihQutus julkaistaan vasta seuraavan kuun puolella kiireiden ja sopivan biisin löytämisen vaikeuden vuoksi. Tämä historiallinen tragedia on toistunut aiemminkin, kun Arttu Wiskarin kappale Tuntematon potilas nimettiin heinäkuun ihQutukseksi 2011 postuumisti ja samoin Jenni Vartiainen - Nettiin toimi myöhemmin nimettynä kesäkuun 2010 ihQutusbiisinä.

Viimeiset pari viikkoa elämässäni ovat olleet vaihteeksi erittäin mielenkiintoisia. Kuten jokainen poika tekee joskus elämässään, menin pokaamaan itselleni vähän aikaa sitten naisen (!) homobaarista (!!!). Lähdimme kaverini Santerin kanssa käymään eräänä perjantai-iltana helsinkiläisessä baarissa nimeltä DTM, ja vaikka minulla oli traumoja paikasta kesältä 2012 (tällöin eräs 49-vuotias setämies osoitti minua kohtaan vähän liiankin innokkaasti kiinnostusta), en erityisesti ollut ajatusta vastaan. Itse asiassa, heitimme illalla baariin mennessä ajatuksen, että kumpikin voisi hankkia sieltä itselleen miehekkeen.

Toisin kävi. Kun illan aikana ruvettiin Mixun kanssa juttelemaan ja lopulta kielemme eksyivät toistemme kurkkuun (osaanpas ilmaista asiat romanttisesti), Santeri olikin todennut yllättyneenä seurassaan olleelle lesbolle: "Herttinen mikä juonenkäänne!"

Salaman vauhdilla etenevä juttumme päätyi tuoreeltaan eräässä pikkutunneilla käydyssä keskustelussamme siihen pisteeseen, että me seurustelemme. Viaton ja pieni päätös, mutta tästäkös vasta stressi nousikin: pitäähän maailman saada tietää tästä, d44!

Myöhemmin aamulla hommasta tehtiin täyttä totta: seurustelusuhteesta tuli aluksi virallista oikein lärvikirjatasolla, sitten vuorossa olivat teinigalleria ja lihatiski.
"Voisin pistää sen kuvakkeeseenkin."
"AI ONKS SULLA KUVAKE?"
"No on."
"Mullakin on!"

Kun jokainen sivusto, jolle kumpikin oli laittanut kuvansa narsismiaan ruokkimaan, oli täytetty tiedoilla seurustelusta, edessä oli uusi ongelma: entäs sivustot, joilla vain toinen on? Pitäisikö minun rekata alastonsuomeen, koska naisellani on siellä kuvia? Oikeastaanhan se voisi olla hauskaa. ENTÄ ONKO VIELÄ JOKIN SIVUSTO JOLTA TIETO MEISTÄ PUUTTUU???

Helvetti että seurusteleminen voi olla nykyisin hankalaa, kun se pitää päivittää joka paikkaan. Eikö näitä palveluja voisi jotenkin yhdistää? Ei tämä tällaista ollut silloin, kun minä 13-vuotiaana seurustelin kämäiset 25 päivää erään tytsyn kanssa!

Lisäksi tajusin, että joudun ehkä rajoittamaan ihmisten puristelua. Normaalisti olen ihmisestä riippumatta käsi kiinni tisseissä tai pakaroissa. Työpaikalla, koulussa, vapaa-ajalla, kaupan kassalla... Uskallanko enää tehdä niin?

On tämä elämä hankalaa.

"Tunnettua on, että tässä maailmassa on paljon ihmisiä, joita viimeistellessään luonto ei ole liikoja konstaillut eikä käyttänyt mitään hienoja työkaluja, kuten viiloja tai nävereitä, vaan on yksinkertaisesti hakata huitonut olan takaa: löi kirveellä kerran – tuli nenä, iski toisen kerran – tuli huulet, porasi isolla kairalla silmät ja höyläämättä lainkaan laski maailmalle sanoen: 'Kyllä se elää!' "
(Nikolai Gogol - Kuolleet siellut)

Kerran pienessä Hölmölän kylässä tapahtui kummia: tuoreiden jäteasetusten takia jokaisen täytyi hankkia kotiinsa roskalaatikko. Hölmölän kyläläiset toki noudattivat lakia, ja niin ilmestyi viimein pihaan kuin pihaan ulkoroskalaatikot.

Eräänä kauniina kevätpäivänä sattui vanhan hölmöläisrouvan kaupunkiin muuttanut tytär olemaan käymässä äitinsä luona. Tytär keksi, että pihalle vuosien saatossa viskatut roskat voitaisiin viimein toimittaa muualle, sillä ne voitaisiin laittaa roska-astiaan, jonka myötä ne päätyisivät kaatopaikalle. Niinpä hän keräsi koko päivän pihan roskia ja kokosi ne useaan jätesäkkiin. Kaikki jätesäkit eivät edes mahtuneet roska-astiaan, vaan niitä jäisi seuraavillekin kuukausille (haja-asutusalueella roska-autot kävivät tyhjentämässä astiat neljän viikon välein). Joka tapauksessa, roskalaatikko meni täyteen.

Myöhemmin samana iltana, kun tytär oli lähtenyt, vanha hölmöläisrouva kävi tyhjentämässä roskalaatikkonsa puolilleen. Tytär sai myöhemmin, seuraavan kerran käydessään, tietää tapauksesta ja kummasteli tätä äidilleen. Hölmöläisrouva perusteli päätöstään sillä, että jos kaikki romut käytetään heti, ne loppuvat nopeammin. Kun tuleville kuukausille ei jäisi roskia laitettavaksi, jäteautot kävisivät noutamassa lähes tyhjiä roska-astioita, mutta maksu tyhjennyksestä tulisi edelleen - vaikka miltei mitään tyhjennettävää ei olisi. Sehän olisi rahan hukkaamista!
"On paljon parempi, että käyvät hakemassa monen vuoden ajan puoli laatikollista jätettä, kuin että muutamassa kuukaudessa olisivat vieneet kaikki roskat pois ja ei jäisi mitään. Tyhjentäväthän ne sen kumminkin."

Kuulemma naapurinrouva oli täyttänyt aiemmin laatikkonsa kokonaan, mutta kun vanha hölmöläisrouva ja pari muuta kyläläistä olivat huomauttaneet, että roskien loppuessa jäteautojen tyhjennyskäynnit olisivat vain jonninjoutavaa tuhlausta, oli naapurinrouvakin ymmärtänyt säästää roippeitaan pahan päivän varalle.

Nyttemmin vanhan hölmöläisrouvan navetassa on edelleen jäljellä usea jätesäkki pihalta kerättyjä roskia odottamassa sitä päivää, että kunkin pussin vuoro tulisi. Jätettä riittää puolella laatikollisella moneksi vuodeksi.

---

Olipa kerran Hölmölän kaupunki, joka oli todellisuudessa noin 60.000 asukkaan kokoinen, mutta siihen oli liitetty niin paljon muita ympäryskuntia, että sen koko lähenteli jo noin sataatuhatta. Vielä rajaa ei oltu rikottu, mutta Hölmölän päättäjien toiveena oli saada läheinen, noin 20.000 asukkaan kunta liittymään kaupunkiin, jolloin satatonninen menisi viimein rikki. Silloin kaupunki olisi iso ja elinvoimainen, ja naapurikunnankin hammashuolto voitaisiin ajaa Hölmölän kaupungin tavoin rappiolle (hahhah, siitäs saivat).

Hölmölän kaupungin päättäjien tavoitteena oli kaupungin kehittäminen, minkä myötä päätettiin rakentaa kaupungin torin alle lisää parkkipaikkoja ja kehittää ns. alatori. Osana tätä suunnitelmaa päätettiin, että Hölmölän kauppahallin kylkeen rakennettu kalahalli, joka ei kuulunut alkuperäiseen kauppahalliin (ja oli muutenkin itse asiassa perhanan ruma), purettaisiin pois.

Tästäkös soppa syntyikin: vajaasta sadastatuhannesta hölmöläisestä seitsemän suuttui ja päätti vastustaa kalahallin purkua vieden asian oikeuteen. Koska alatorin rakennustyöt oltiin kuitenkin ehditty jo aloittaa, kalahalli nostettiin rautapalkeilla rakennustyömaan tieltä ilmaan. Selväähän se oli alusta alkaen, että kalahalli tultaisiin purkamaan, mutta oikeudenkäyntien tuottama viivästys toi torihankkeelle lisää hintaa muutaman miljoonaa euroa.

Lopulta monimutkaisen oikeusprosessin jälkeen päätettiin, että kalahalli saadaan purkaa. Rautapalkein ilmaan nostettu kalahalli purettiin, ja torityöt pääsivät edistymään.

Lopussa kiitos seisoi: alatori valmistui kolme vuotta sen aloittamisen jälkeen. Kaupunkilaiset ottivat uudistetun torin vastaan kiinnostuksella: olihan se aika jännää, että torihankkeen aikana remontoidusta kauppahallista oli unohdettu ilmastointi. Lisäksi monet yllättyivät, kun alatori ei täysin vastannut suunnitelmia: sateen koittaessa sen käytävälle tapasi ilmestyä lainehtiva lampi, nähtävästi kosteuseristys ei ollutkaan aivan täydellistä.

Nyt Hölmölässä tapellaan, kenen vika on, ettei kaikki olekaan täysin allright. Ratkaisuja odotellessa hölmöläisillä on kuitenkin ainutlaatuinen tilaisuus nauttia uusista virkistysmahdollisuuksistaan: aluksi voi pulahtaa uimaan alatorin käytävän vesilampeen, sen jälkeen voi mennä hikoilemaan saunaksi muuttuneeseen kauppahalliin.

---

Olen aina jotenkin ajatellut, että hölmöläisistä kertovien satujen on pakko sijoittua Savoon.

Viimeisen parin viikon aikana tämän teinigaltsupäiväkirjani joihinkin wanhempiin teksteihin on tullut sydämiä / kommentteja, minkä myötä olen päätynyt tutkailemaan näitä kirjoituksiani. Joitakin wanhempia kirjoituksiani lukiessani on tuntunut hankalalta jopa uskoa, että olisin ne itse joskus kirjoittanut - eräs niistä tuntuu keskittyneen aivan epäolennaisiin asioihin ja olevan muutenkin nykyisin kaukana arvomaailmastani, samoin eräs toinen tuntuu sekavalta eikä vastaa täysin nykyisiä ajatuksiani. Nämä tekstit johdattivat minut lukemaan kirjoituksiani tänne rekisteröitymisestäni (syyskuu 2009) aina nykyhetkeen asti. Koskaan aiemmin en ollut niin tehnyt, sillä yleensä en halua "katsoa taaksepäin", mutta kokonaisuudessaan lukeminen sai minut huomaamaan monia mielenkiintoisia asioita.

Eräs mielenkiintoinen huomio on tekstien aiheiden muuttuminen ajan myötä - 2009/2010 tavallisimpia kirjoitusten aiheita näyttivät olevan muun muassa hiusten värjääminen tai flunssan sairastaminen - kohtuu turhia ja ei kovinkaan kiinnostavia kuulumisten kertomisia. Aloin muistella tuota aikaa ja tajusin, että hetkinen, sehän oli vielä tuohon aikaan aivan tavallista - nyt kukaan ei enää tee niin, koska Galtsu on yksinkertaisesti kuollut.

Olen usein valittanut lukion olevan joutavia asioita opettavaa paskaa, mutta merkintöjäni lukiessani voinen todeta, että (luojan kiitos) jonkinlaista henkistä kehitystä sen aikana on tapahtunut. Etenkin yhdeksännellä luokalla kirjoittamani tekstit ovat lähinnä kauheaa hymiö- ja kielioppiraiskausta. Apua, olenko joskus oikeasti ollut noin pinnallinen? Miten olen voinut pitää joitain hiusvärjäyksiä niin tärkeänä asiana, että niistä on pitänyt tehdä oikein päiväkirjamerkintöjä?

Huvittavaa on myös katsella oman aikansa ilmiötä, joka on nykyisin hyvin harvinaista: välien selvittely teinigallerian blogissa. Pari kertaa näytän syyllistyneen tähän asiaan itsekin teinigallerian ensimmäisinä kuukausinani, ja näiden juttujen lukeminen tuntui aika surkuhupaisalta. Onneksi olen tajunnut laittaa ne myöhemmin vain itselleni näkyviksi. Joidenkin kirjoitusten myötähäpeää itseäni kohtaan tuottavuudesta huolimatta olen päättänyt olla poistamatta niitä - on parempi muistaa, ettei arvomaailma ole ollut koko elämän ajan sama kuin nykyisin, eikä harhaudu uskomaan olleensa aina täysin samanlainen.

Sinällään mielenkiintoista on seurata, kuinka hiljalleen satunnaisista ja milloin mitäkin aihetta koskevista jaaritteluistani on tullut jopa jonkinasteinen blogi. Eräs tuttavani sanoi viime vuoden puolella lukevansa joskus "Galtsun blogiani". Tuntui oudolta tajuta, että sellainenhan tämä oikeastikin on.

Niin on vain jossain vaiheessa päässyt käymään - enkä edes pidä blogeista, minkä vuoksi en ole perustanut varsinaista "oikeaa" blogia. Toisaalta, teinigalleria ei ole mikään kauhean uskottava mesta omille kirjoituksille, joten viime aikoina olen jättänyt jaarittelematta monista vakavammista asioista, joihin minulla voisi olla jotain sanottavaa. Ehkäpä joskus löydän näille aivopieruille jonkin galleriaa paremman julkaisualustan...

Lopulta jäljelle kaikesta jää vain ironia. Kyky nauraa itselleen ja wanhoille kirjoituksilleen, kaikkeen suuntautuva kyynisyys, se, ettei osaa ottaa oikeastaan mitään tarpeeksi vakavasti. Haha.

Ehdin tänä kesänä viettää aikaa minulle rakkaalla Rautavaaralla poikkeuksellisen vähän työkiireiden takia. Heinäkuun puolivälissä vapauduin laitoshuoltajan duunista ja suuntasin 23. päivä ns. lakkalomalle, jolla oli tarkoitus kääriä tuohta poimimalla Rautsin rämeiltä hillaa ja myydä kerätyt kakunkoristeet yksityisille ostajille. Minun tuurini mukaisesti lakan hinta on hyvän sadon vuoksi alhaisimmillaan vuosiin, mutta omilta soiltani kultamarjat olivat paleltuneet kesäkuussa olleiden neljän asteen yöpakkasten vuoksi.

Joten se siitä.

Joka tapauksessa, viikon pituisella Rautavaara-reissullani sain kokeilla erästä perinteistä maalaisjuttua, jota harva ikäiseni tuskin on päässyt kokeilemaan: heinäntekoa! Sukulaiseni tuli pyytämään minua heinäkasakakseen, ja ainutlaatuisen tilaisuuden avautuessa halusin totta kai päästä kokeilemaan.

Nykyaikainen heinänteko on kaukana Suomi-elokuvissa nähtävästä perinteisestä työstä: siinä missä ennen homma hoidettiin käsin viitakkeella niittämällä ja kasaamalla orret heinäpylvään varteen heinäsuovaksi, nykyisin homma hoituu pitkälti koneistetusti: heinät niitetään niittokoneella, niitä pöyhitään ja ne paalataan traktorin avulla. Sukulaiseni traktorissa heinät paalattiin narulla kiinni neliskanttisiksi, naruilla solmituiksi paaleiksi, ja tämä kaikki hoitui automaattisesti (täytyi vain ajaa traktorissa kiinni olevalla paalauskoneella heinien yli).

Traktorilla ajo itsessään oli todella hauskaa ja helppoa. Ajettuani lyhyen elämäni aikana mopoa, autoa ja moottoripyörää, voinen sanoa traktorin olevan ylivoimaisesti kaikkia näitä helpompi ajettava.

Sanonta "helppoa kuin heinänteko" pitää monimerkityksisyytensä ansiosta paikkansa ja ollen samalla täyttä bullshittiä. Helppoa homma on tavallaan, sillä se ei vaadi erityistä älyllistä ponnistelua, mutta kun heinät pitää siirtää hangolla/käsivoimin hevostalliin sisätiloille, hiki kohoaa kyllä nopeasti otsalle.

Lopulta homma oli hoidettu - noin kello kahdentoista aikaan yöllä. Sukulaisellani on erikoinen tapa aloittaa hommat vasta illalla, osittain siksi, että hän viettää päivät erinäisissä menoissaan (sukuloiden, kyläillen, kylähulluillen), mutta ehkä rankka työ on myös mukavampaa tehdä illan viiletessä. Päästyäni nukkumaan uni tuli hetkessä. Kiitospalkkioksi kolmen tunnin avunannostani sain lasillisen maultaan mansikkaa jäljittelevää kivennäisvettä. Kova työ, kovat huvit.