IRC-Galleria

On monia asioita, jotka saavat minut näkemään punaista: eräs niistä on nykyaikana usein kuultava lausahdus, jossa henkilö kertoo ajattelevansa englanniksi. Toivon, että henkilö pyrkii vain korostamaan englannin taitojaan, eikä oikeasti tee sanomansa mukaan. Valitettava totuus on, että jos suomalainen ajattelee englanniksi, hänen ajattelunsa on todennäköisesti helvetin yksinkertaista.

Emme tule läheskään aina ajatelleeksi, että syvällisin ajattelumme tapahtuu äidinkielellämme. Yleisesti ottaen ihminen pystyy ymmärtämään täydellisesti vain äidinkielensä kaikki vivahteet ja kielen sävyt. Ihminen hallitsee äidinkielellään laajemmalti käsitteitä ja käsitekokonaisuuksia kuin vieraalla kielellä. Äidinkieli luo ajattelumme perustan: mitä paremmin hallitsee äidinkielensä, sitä parempaa myös ajattelun taso on.

En oikein tiedä, mitä ajatella ihmisistä, jotka kirjoittavat elämästään englannin kielellä esimerkiksi Lärvikirjaan. Miksi jokin asia pitää kirjoittaa englanniksi, kun sen voisi tehdä myös suomeksi ja vieläpä kieliopillisesti oikeaoppisemmin? Entä miksi esiintyä netissä kosmopoliittisena kielitieteilijänä, jos ei osaa edes omaa äidinkieltään, ajattelunsa perustaa? Äidinkielemmehän luo perustan myös toisten kielten osaamiselle. Samoin nähtyäni joskus, kuinka sanojensa mukaan pääasiassa englanniksi ajatteleva suomalainen on kirjoittanut kielioppi- ja ajatteluvirheitä pursuavan tekstin omalla äidinkielellään, olen pysähtynyt pohtimaan, minkä tasoista hänen ajattelunsa on sitten englanniksi. Kuinka paljon yksinkertaisemmaksi se voi vielä mennä?

Totta kai ajattelu englanniksi on mahdollista. Olen kokeillut sitä itsekin. Ongelma vain on, etten ainakaan itse osaa/osaisi tehdä englanniksi mitään kauhean syvällistä pohdintaa äidinkielisen ajatteluni vauhdilla. Jos menen vaikkapa vakiosaarnoihini sairaalamaailman epäkohdista, Darwin-harhaluuloista tai länsimaiden ihmisoikeusongelmista, ainakin itse tarvitsisin jo sanakirjan apua, vaikka englannin sanavarastoni kohtuu laaja onkin. Useimmiten englanninkielinen ajattelu suomalaisen päässä on arkipäiväistä "I like ice cream" -tasoa.

Yeah. Ice cream is good.

Helsingin yliopiston lehdessä Yliopistolainen myös eläinfysiologian professori Kristian Donner suhtautuu kriittisesti englannin käyttöön luovassa ajattelussa:
"Kun kuvittelee osaavansa hyvin englantia, osaa usein vain sujuvia fraaseja, eikä ehkä huomaakaan, miten omaksuttu fraseologia ohjaa kirjoittamaan tai jopa ajattelemaan tietyllä tavalla."

Toki omat poikkeuksensa löytyvät tieteen parista. Esimerkiksi mentäessä hyvin syvälle esimerkiksi lääketieteen tai biologian maailmaan aihepiirien opiskelu tapahtuu pääasiassa (tai jopa ainoastaan) englannin kielellä, minkä myötä alan asiantuntija voi osata perustella ja pohtia erityisalansa asioita paremmin englanniksi suomenkielisten käsitteiden puuttuessa. En kuitenkaan jaksa uskoa, että suomenkielisen arkiajattelu tarvitsee vierasta kieltä.

Minä ajattelen suomeksi enkä englanniksi. Toivottavasti myös jokainen "englanniksi ajatteleva" voisi pohtia ajattelunsa kieltä uudelleen. Parhaiten osaamallaan kielellä ajattelu ei ole hävettävä asia.

Ain't that the truth baby?
Yeah.
That's what I thought.
You are right.
Do you want to eat some ice cream?
Yeah. Ice cream is good.

---

Lue myös Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen kielipoliittisen ohjelman ajatuksia:
http://www.kotus.fi/?s=2064
Yliopistolainen 10/05: Luovasti äidinkielellä
http://www.helsinki.fi/yliopistolainen/2005/10/artikkeli2.htm

blogistani http://erkkipekka.blogspot.fi/2013/10/ajattelet-suomeksi-etka-englanniksi.html

Nykyaikana ihminen on automaattisesti rasisti, jos hänellä ei ole yhtään tummaihoista kaveria. Samoin ihminen on juntti, mikäli hänellä ei ole homokaveria. Minun on tunnustettava, että olen itsekin juntti. Vuosien saatossa integroitumiseni seksuaalivähemmistöpiireihin voidaan katsoa vähintäänkin lievästi epäonnistuneeksi – läheisimmät miessukupuoliset kaverini ovat heteroita. Ei heteroissakaan mitään vikaa ole, mutta kaltaiseni panseksuaali hippiäinen ansaitsisi itselleen myös aidon ja iki-ihanan homppelikaverin!

Missä ne kunnon homot oikein piileksivät? Tuntuu siltä, että parhaat homot ovat (tyttöjen poikaystäväehdokkaita vertaavaa sanontaa mukaillen) kuin vessoja: parhaat ovat varattuja tai täynnä paskaa. Jotkut ovat jopa molempia. Vuosien varrella olen törmännyt monenlaisiin homppeleihin. Osa heistä on vain puhtaasti kusipäitä. Sitten ovat kivat homppelit, joilla ei ole koskaan aikaa. Sitten on niitä ilkeitä, mutta suosittuja "ah olen niin fabulous" -homppeleita, joilla ei ole aikaa. Ja jos olisikin, heiltä ei liikene sitä ainakaan minulle, vaan aika menee johonkin tärkeämpään, kuten oman lifestyleblogin päivittämiseen, kulmakarvojen nyppimiseen tai saman profiilikuvan vaihtamiseen Lärvikirjassa yhä uudestaan ja uudestaan. Tai ihan vaan itsensä ihailemiseen peilistä, mutta ei, ei koskaan minuun. Kuinka itsekeskeistä.

On minullakin muutama homppelikaveri, joten en ehkä ole täysin juntti. Ongelma on siinä, että suurin osa heistä asuu niin kaukana, toisella puolella Suomea. Toki tarjolla on muutama paikallinenkin homppeli, mutta heistäkin läheisintä näen noin puolen vuoden välein.

Oltuani yli kaksi vuotta seksuaalivähemmistögalleria Qruiserissa olen onnistunut tutustumaan siellä enemmän naisiin kuin miehiin. Lihatiskissä (siis Qruiserissa) olisi tarjolla myös paikallisia homoja, mutta valitettavan montaa kiinnostaa vain harrastaa seksiä kanssani, tai vielä pahempaa, minä en kiinnosta heitä ollenkaan! On kuin onkin olemassa homoja, joita ei kiinnostakaan jutella minun hiuksistani, minun vaatteistani, minun huoneeni sisustuselementeistä, minun kirjahyllyni kirjoista, minun hiuksistani, minun kirjoittamistani teksteistä, minun kuvistani tai minun hiuksistani. Mikäköhän heissä on vialla?

Toki tarjolla olisi myös joitakin paikallisia homppeleita, mutta osa heistä ei vain täytä laatuvaatimuksiani. Joillakin ei vain ole tarpeeksi ihQ tyyli: stailin pitää olla juuri sopivasti homo. Ei liian vähän, muttei liian stereotyyppinenkään. Mitä minä teen homolla, jota ei kiinnosta shoppailu tai tyyliasiat? "Tutustun häneen omana itsenään ja arvostan hänen persoonallisuuttaan sellaisenaan"? Hah, mikä vitsi!

Kerrotaan siis, mitä haluan: ihQun ja tyylikkään homokaverin, joka on sopivan suosittu, mutta ei kuitenkaan yhtä pidetty mitä minä. Jälkimmäinen ehto on onneksi helppo täyttää, sillä kaikkihan minusta pitävät. Homokaverini ei saa olla liian paljon minua pidempi. Meidän täytyy olla niin läheisiä, että voimme käydä yhdessä kusella vessassa. Käymme välillä shoppailemassa kaupungilla ja kahvilla. Välillämme ei kuulu olla seksuaalista jännitettä, mutta humalapäissämme voimme yltyä tanssimaan yhdessä baarissa tai pussailemaan. Voin puhua homokaverilleni mies- ja naishuolistani, ja hän kuuntelee ymmärtäväisesti. Voin kysellä vinkkejä hiusasioissa, ja hän vastailee kysymyksiini.

Jos joku tuntee nämä kriteerit täyttävän homon, antakaa hänelle heti minun yhteystietoni! On pysyttävä ajan hengessä mukana ja hankittava oikeanlaisia kavereita. Ei se ihminen, vaan hänen seksuaalisuutensa!

---

blogistani http://erkkipekka.blogspot.fi/2013/10/haluan-homokaverin.html

Sana on vaate jonka puemme ylle
Sillä peitämme ja paljastamme itsemme
Eikä tule antaa periksi häpeilylle
Kun kaiken pois päältään ottaa
Kyynel joka sanalleni uhrattu on
Riisun panssarini, oon haavoittuva ja alaston
Olen alaston.

Joskus pari sanaa kertoo tuhatta enemmän
Sitä ajattelin kun kirjoitin kirjettäin
Yksinkertaisesta ja niukastakin voi saada sievän
Ei mitään ylimääräistä, ei turhaa
Vaan jokainen sana totta on
Kun olen riisuuntunut, olen herkkä ja alaston
Olen alaston.

Kirjeeni kukin sana hehkuu voimasta
Sitä luen ja sen nimelläin allekirjoitan
Suljen oven ja poistun tästä maailmasta
Ja ihmiset ulkona suu auki tuijottaa
Aivan kuin mussa jokin vika on
Eivät tajuu, kyyneleeni paljastaa sen, olen vain alaston
Olen alaston, enkä häpeä, olen vain alaston.

---

blogistani erkkipekka.blogspot.fi

Jari Tervo - Taksirengin rakkaus
***-

Jari Tervon novellikokoelma Taksirengin rakkaus sattui tulemaan vastaan kirpputorilla. Uutisvuodossa viikoittain nähtävältä Tervolta olen aiemmin lukenut Koljatti-nimisen teoksen, joka oli mielestäni aivan erinomaista poliittista ja yhteiskunnallista satiiria.

Taksirengin rakkaus on oikein mukava kokoelma novelleita. Luettuani kirjan kuukausia sitten en niistä tosin enää paljoa muista, mutta esimerkiksi "Pohjois-Suomen Ekonomikillan Puhaltaja" ja "Miljoona etunojapunnerrusta" jäivät mieleeni. Ensimmäisessä mainitussa tarinassa mies ottaa kyytiinsä liftarin, joka tekee miehelle hyvin erikoisen tunnustuksen. Miljoona etunojapunnerrusta on novellikokoelman kirjoituksista pisin ja kertoo kahta työtä tekevästä bodarijätkästä, joka rakastuu palavasti erääseen naiseen.

Tervon hahmot ovat hauskoja ja eläviä. Ajoittain hänen huumorinsa osuu ja uppoaa. Eräs parhaimpia ilmauksia on Miljoona etunojapunnerrusta -novellissa, jossa päähenkilön ystävän vaimo kuolee. Eräs henkilö ihmettelee, miksi mies haikailee niin surkeana vaimonsa perään: "eihän niillä ollut muuta yhteistä kuin partakone".

Taksirengin rakkaus on ihan mukava, muttei mitenkään ikimuistoinen lukukokemus.

Johanna Sinisalo - Ennen päivänlaskua ei voi
*****-

Johanna Sinisalon esikoisromaanissa tamperelainen homomies Mikael, lempinimeltään Enkeli, löytää kerrostalonsa pihalta peikonpoikasen. Mikael alkaa hoitaa peikkoa, ja hänen yrittäessään vangita palan luontoa kotiinsa suhde peikkoon saa sairaalloiset mittasuhteet.

Sinisalo yhdistää kirjassaan tieteellisen tekstin kansansatuihin: romaani sijoittuu vaihtoehtomaailmaan, joka vastaa muuten omaamme, mutta peikkoja on todistetusti olemassa. Poimimalla kohtauksia kansalliskirjallisuutemme klassikoista ja sepittämällä peikkoja koskevia tieteellisiä tekstejä Sinisalo tekee peikoista niin todentuntuisen asian, että lukijan tekee (tai ainakin itseni teki) mieli mennä internetin ääreen ja tutustua näihin mystisiin olentoihin. Valitettavasti Wikipedia tietää kertoa kyseessä olevan vain taruolento.

Ennen päivänlaskua ei voi on erinomainen teos. Se on hyvin vaihtoehtoinen, mutta kaunis rakkaustarina, joka saa pohtimaan ihmisyyttä, inhimillistä rakkautta ja ihmisyyden rajoja. Peikoilla varustettu maailma on uskottava ja miltei käsin kosketeltavissa — ainoat epäuskottavuudet ovat ehkä tarinan henkilöiden käytöksessä: heidän elämänsä tuntuvat pyörivän hyvin suureksi osaksi tiettyjen asioiden (esim. Mikaelin) ympärillä.

Johanna Sinisalo - Enkelten verta
****+

Sinisalon romaani Enkelten verta on kauhuskenaario lähitulevaisuudesta, tämän 2010-luvun loppupuoliskosta, jolloin mehiläiset ovat lähes kokonaan kadonneet Maapallolta. Pesäkatojen syistä ei olla varmoja. Vaikutukset kuitenkin näkyvät: mehiläiskadot tekevät maanviljelyn mahdottomaksi, ruoan hinta kallistuu eikä kaikilla ole siihen varaa, talous on sekaisin.

Tarinaa seurataan mehiläisviljelijä Orvon kautta. Hän elää puun ja kuoren välissä: hänen isänsä on edelleen vireessä oleva lihatuottaja, kun taas poika Eero on eläinaktivisti. Mehiläiskato iskee yllättäen myös Orvon tilalle, ja samoin muut hänen elämänsä perustukset romahtavat.

Enkelten verta on nerokas etenkin siksi, että synkkä tulevaisuus on totta jo melkein tänä päivänä. Eläinoikeuksia, ruoankulutusta ja ruoantuotannon eettisyyttä pohtivaan tarinaan on upotettu paljon surullisia faktoja muun muassa elämäntapojemme kestämättömyydestä.

Enkelten verta on ajattelemaan pistävä romaani, joka saa jopa minut, paatuneen lihansyöjän, pohtimaan eläinkunnan tuotteiden eettisyyttä ja elintapojeni/elintapojemme kestävyyttä. Tarina etenee tyylikkäästi Eeron eläinoikeuksia käsittelevillä blogiteksteillä ja Orvon omakohtaisella kerronnalla. Sinisalo yhdistää kerronnalleen ominaisella tavalla tiedettä ja fiktiivisiä fantasiaelementtejä. Kyseessä on ehdottomasti lukemisen arvoinen teos, jonka ainoaksi huonoksi puoleksi jää se, että kirja on valitettavan nopeasti ohi. Ehkä tarinaan olisi voitu luoda lisää keinoja syventää sitä ja tuoda lukija yhä paremmin osaksi tätä kaoottista maailmaa?

Agatha Christie - Paddingtonista 16:50
***-
Rouva McGillicuddy näkee junamatkallaan Lontoossa jotain erikoista: viereisen junan matkustajahuoneessa kuristetaan joku kuoliaaksi. Poliisi ei ole tapauksesta kiinnostunut, sillä ruumista ei ole ainakaan löydetty eikä McGillicuddyn kuvaileman näköisestä henkilöstä ole tehty katoamisilmoitusta. Rouva päättää turvautua ystävänsä neiti Marplen puoleen.

Paddingtonista 16:50 on ihan hyvä, perus-Christie. Christie rakentaa tarinan ovelasti täyteen erinäisiä kiemuroita, jotka sekoittavat lukijaa. Lopulta murhaaja tietysti selviää, ja pakko kerskua: kerrankin arvasin, kuka se oli!

Agatha Christie - Totuus Hallavan hevosen majatalosta
***½
Isä Gorman kutsutaan kuulemaan kuolemaisillaan olevan rouvan tunnustusta. Palatessaan kotiin pappi kolkataan kuoliaaksi. Mitä tunnustukseen liittyi?

Totuus Hallavan hevosen majatalosta on mielenkiintoinen ja monin tavoin poikkeuksellinen Agatha Christie -kirja. Kirjailija irrotteli romaanissa monin tavoin: ensimmäisen kolmenkymmenen sivun aikana ruumiita on jo kolme, tarinaan liittyy epäilyttäviä voodoo-elementtejä ja mukana sivuhahmona on myös Christietä itseään parodisoiva hahmo, dekkarikirjailija Ariadne Oliver. Tarina muistuttaa salapoliisiseikkailun sijasta enemmän thrilleriä. Itseeni kirja kolahti siksi, että se on monilta osin tyypillistä Agatha Christien tuotantoa, mutta silti niin erilainen. Suosittelen kirjaa jokaiselle hänen tuotantonsa ystäville.

Agatha Christie - Neiti Lemon erehtyy
**
Agatha Christien romaanissa Neiti Lemon erehtyy tapahtuu murha opiskelija-asuntolassa. Jo aiemmin oppilaiden keskuudessa on tapahtunut outoja näpistyksiä, ja lopulta erään oppilaan yllättävä kuolema huipentaa kaiken. Hercule Poirot on paikan päällä selvittelemässä tapausta.

Sen lisäksi, ettei kirja ole Christien parhaimpia tai mitenkään ihmeellinen, se on suomentajan takia lukukokemuksena lievästi epämiellyttävä. Minua hämmensi jatkuvat käännösvirheet ja jopa käännösten tekemättä jättäminen: esimerkiksi sanat "make-up" ja "period" oli jätetty sellaisinaan tekstiin.

Stephen King - 11.22.63
*****
Stephen Kingin ns. Kennedy-kirja on toistaiseksi raskain englanniksi lukemani kirja. Romaanissa Jake Epping -niminen englannin opettaja USA:n Mainesta matkaa ajassa taaksepäin vuoteen 1958 ja alkaa toimia estääkseen presidentti Jack Kennedyn murhan. Kennedyn pelastaminen voisi estää ehkä Vietnamin sodan ja pelastaa siten suuren määrän ihmishenkiä. Menneisyys ei kuitenkaan halua muuttua, eikä operaatio tule olemaan helppo. Lisäksi Jake rakastuu Texasissa kirjastonhoitajaan nimeltä Sadie. Miten käy suhteelle, jossa toisen on joskus palattava takaisin tulevaisuuteen?

Stephen Kingin uutukainen on kokonaisuudessaan ehkä paras miekkosen kirjoittama kirja koskaan. King selättää kertomuksessaan pahimmat aikamatkustamisen ongelmat. Hahmot ovat Kingille tyypilliseen tapaan eläviä, käsinkosketeltavan tuntuisia. Jaken ja Sadien eriskummallinen rakkaustarina on koskettava, ja muutama kohtaus kirjassa yltää hyvin herkälle tasolle. Mitä käy, kun Jake laulaa ajatuksissaan The Rolling Stonesin biisiä, vaikkei koko biisiä tai bändiä ole vielä olemassakaan?

The New York Times listasi kirjan vuoden kymmenen parhaimman joukkoon, eikä se ole ihme. Tämä voi olla moderni klassikko. Kirjan lopetus sai minut kyyneliin, mihin on kyennyt aiemmin vain kaksi kirjaa.

Fjodor Dostoyevski - Rikos ja rangaistus
Rikos ja rangaistus on eräs maailmankirjallisuuden klassikoita, joten en koe olevani pätevä antamaan tälle kirjalle minkäänlaista arvosanaa. Eepos kertoo nuoren miehen suorittamasta rikoksesta, synnin suorittamisen tuomasta tuskasta ja sen suorittamisesta.

Kirja on kokonaisuudessaan yllättävän mukava lukea. Tuon ajan venäläiselle kirjallisuudelle ominaisia tapoja, kuten jaarittelua ja turhia kohtauksia kyllä esiintyy, mutta yllättävän monella kirjan tapahtumalla tuntuu olevan merkitys ja yhteys kokonaisuuteen.

Nikolai Gogol - Kuolleet sielut
Kriittisen realismin perustajiin kuuluvan Nikolai Gogolin romaanissa Kuolleet sielut herra Tŝitŝikov matkaa ympäri Venäjää ostaen kuolleita talonpoikia. Kirja on kirjoitettu aikana, jolloin Venäjällä maaorjuus oli yhä voimassa ja kuolleet talonpojat saattoivat jäädä vuosiksi kirjoihin edelleen "elävinä". Tŝitŝikov herättää paikallisissa niin intoa, uteliaisuutta kuin vihastustakin. Monet kuolleiden sielujen ostot (tai niiden yritykset) johtavat huvittaviin tapahtumiin.

Jos vertaa Gogolin tekstiä Dostoyevskiin, pidän enemmän Gogolista. Hänen tekstinsä kriittisyys on kestänyt Dostoyevskia paremmin aikaa. Hän ei sorru yhtä pahasti jaaritteluihin, vaan tarina pysyy liikoja rönsyilemättä asian ytimessä. Kirja on aidosti hauska: monet kohtaukset huvittivat minua. Huonona puolena kirjassa on, että tarina jää kesken: Kuolleiden sielujen piti olla romaanitrilogian ensimmäinen osa, mutta kahta muuta osaa ei koskaan saatu kirjailijan tehtyä myöhemmin itsemurhan.

Niin kuin hyvin tiedetään, on Erkki kaikkivaltias, kaikkitietävä ja kaukaa viisas. Niinpä hän oli aikoinaan antanut julkaista kuukauden ihQutusbiisin eräässä kerrostalokaksiossa lähellä Helsingin kaupunkia. Tapansa mukaisesti koettivat ihmiset kaikkensa ponnistaen keskeyttää hänen työnsä, mutta järkähtämättä hän soitatti biisiään niin kovalla volyymilla kuin katsoi tuleviin tarkoituksiinsa sopiviksi.

Syyskuun ihQutusbiisi on Porcelain Blackin kappale Pretty Little Psycho. Loppukesästä Porcelain Black julkaisi internettiin muutamia kappaleitaan tulevalta ja odotetulta esikoisalbumiltaan. Pretty Little Psycho on yksi niistä ja oma suosikkini, lisäksi muutkin kappaleet ovat loistavia.

Porcelain Blackin musiikki on mielenkiintoinen sekoitus laskelmoivan tanssipopin (tansittavuus, elektroniset äänet) ja raskaamman musiikin (huudot) elementtejä. Hänen äänensä on käheydessään hyvin erilainen verrattuna muihin poplaulajiin. Porcelain on tyylikäs ja karismaattinen persoona. Black pyrkii rock'n'roll -imagoon, joskin hänen musiikkinsa on lähempänä poppia, ehkä oikein genrenimitys olisi 'industrial'. Itse laulaja on kuvaillut musiikkiaan 'horror popiksi'.

Porcelain and the Tramps -nimen alla aloittaneen Porcelain Blackin ensilevyä on odotettu jo monta vuotta, mutta välillä sen teko on jäänyt tauolle laulajattaren ahkeran biletyksen ja päihteiden käytön myötä. Nyt albumi lienee viimein valmis ja sitä huhutaan julkaistavaksi loppuvuonna 2013 – hyvin todennäköisesti julkaisu siirtynee vieläkin, mutta toivotaan parasta.



Ensimmäistä kertaa kuukauden ihQutuksena toimii live-esitys, joskin esitys on mitä ilmeisimmin playbackia.

Maailma menee eteenpäin ja politiikka seuraa perässä. Ajan myötä politiikkaan on tullut uusia puolueita uusien asioiden ja ilmiöiden seurauksena. Suomalaisten herätessä ympäristöasioihin syntyi Vihreä liike 1980-luvulla, 2000-luvun internetajan tuotos on Piraattipuolue. Millaisia puolueita suomalaisessa politiikassa voidaan nähdä tulevaisuudessa, kun Suomi kansainvälistyy, keskittyy ja muuttuu arvoliberaalimmaksi?

Islamistidemokraatit, ID
Islamistidemokraatit syntyy Suomeen, kun muslimien määrä väestössä kasvaa ja osa haluaa tuoda osaksi politiikkaa islamilaisen arvomaailman. Puolueen johdossa on jonkinasteinen hörhö lääkäri, joka osaa soveltaa Koraania ja lääketieteen termejä omien tarkoitustensa mukaan.

Islamistidemokraatit ovat maltillinen ja rauhantahtoinen puolue, joka kannattaa uskonnonopetuksen säilyttämistä sekä vastustaa homoavioliittoja. Puolue kuitenkin kannattaa moniavioisuutta, jossa mies voi ottaa itselleen useamman vaimon. Sharia-lakia pyritään tuomaan osaksi suomalaista lainsäädäntöä.

Eläinten puolue, el.
Eläinten oikeuksien takelteleva kehitys johtanee lähitulevaisuudessa Eläinten puolueen syntymiseen. Eläinten puolueen peruslinjauksia on tietysti parantaa eläinten oikeuksia: se ajaa turkistarhakieltoa, myös lihan käyttö syömistarkoituksessa pitäisi lopettaa siirtymäajalla. Mehiläistarhauksen eettisyys on samoin otettava huomioon ja pohdittava eläintuotteiden vähentämistä.

Tietenkään eläinoikeuksien toteuttaminen ei onnistu täydellisesti, mikäli kohderyhmä ei pääse itse ollenkaan päättämään asioistaan. Puolueeseen hyväksytäänkin siksi jäseniksi myös eläimet, jotka voivat puolueen äänestyksissä (kirjoitustaidon puuttumisen vuoksi) osoittaa kannattavansa jotakin linjausehdotusta ääntelemällä: sika röhkii, lehmä sanoo muu, hevonen ihaa, kissa miumau, koira vuh ja niin edelleen. Tässä demokratiassa voi olla ongelmansa, sillä eräässä puolueen äänestyksessä eläimet ovat antaneet tukensa rattijuopumusrajojen nostamiselle ja sallineet pienten porsaiden kastraation ilman puudutusta jatkossakin.

Puolueen heikkoutena on, ettei suomalainen lainsäädäntö katso eläimiä oikeustoimikelpoisiksi, eli suuri osa puolueen kannattajista ei pysty äänestämään puoluetta vaaleissa. Samoin puolue ei pysty asettamaan suosittua Jyri-palkintosonnia vaaleissa kansanedustajaehdokkaaksi.

Kokoomuskeski-ikäiset, KKK
Koska alkuperäiset kokkarit ovat liian suvaitsevaisia ja vasemmistohenkisiä, parinkymmenen vuoden kuluttua nykyhetkestä nykyiset kokoomusnuoret irtaantuvat emopuolueestaan ja perustuvat puolueen nimeltä Suomen Kokoomuksen kova-arvoiset keski-ikäiset, joka taipuu kansan suussa kokkarikeskareiksi.

Puoluetta kritisoidaan liian patriarkaaliseksi ja konservatiiviseksi, mutta tähän kritiikkiin puolue vastaa nimittämällä puheenjohtajakseen helvetin hyvännäköisen juristimuijan, joka... joka... No kai sillä jotakin mielipiteitäkin on, mutta niin, hyvännäköinen se on ikäisekseen. Jumalauta mikä mimmi.

Perussomalit, PS
Aikoinaan perussuomalaisten sanottiin tuoneen väriä suomalaiselle puoluekartalle kokoomuksen sinisen, SDP:n punaisen ja keskustan vihreän rinnalle. Samaa tekee perussomalit, mikäli musta on väri. Somalivähemmistön kasvaessa ja somalinuorten arvojen länsimaistuessa vanhanaikaisemmat henkilöt päättävät palauttaa kunnon perinteiset arvot valtaan. Puolueen logona toimii ruskea PeruS-teksti vihreällä sademetsätaustalla.

Puolueen puheenjohtaja kerää somaleiden suosion siitä huolimatta, että hän shiiamuslimi, kun taas suurin osa somaleista on sunneja. Jokin hänen persoonassaan ja supliikissa sanavalmiudessaan vain viehättää. Radikaaleimmat puolueen edustajat aiheuttavat mediassa kohuja harva se päivä: esimerkiksi al-Hak'ar'anin sekoilee humalapäissään baarissa, vaikka hänen pitäisi uskonvakaumuksensa takia olla raitis. Miekkonen aiheutti kohua jo ensimmäisen kansanedustajakautensa ensimmäisinä päivinään matkiessaan ortodoksikirkon resitointirukousta.

"Soomi somalilaisille" on puolueen eräs tunnetuimmista sloganeista.

Suomen Anti-Demokraattinen Puolue, SAD
SAD eli Suomen Anti-Demokraatit on joukko virkamiehiä ja porvareita, jotka ymmärtävät Björn Wahlroosin tavoin, ettei aina kansanvalta ole kansan itsensä kannalta paras asia. Puolue muistuttaa, että iso osa kansasta esimerkiksi halusi Suomesta kommunistisen maan itsenäistyessä, mikä jälkeenpäin ajatellen ei olisi ollut kovinkaan hyvä asia. Onneksi valkoiset saivat punaisten päät käännytettyä: osan järjellä, osalta tosin piti vääntää niskat nurin tai räjäyttää koko pää ilmaan.

Anti-demarien mielestä kansa ei aina ymmärrä omaa parastaan. Kansa ei ymmärrä, että tukiessa konkurssin partaalla roikkuvaa Kreikkaa jo 53:n kerran miljardiluokan tukipaketeilla, joihin varat lainataan kansainvälisiltä valuuttarahastoilta ja lainojen lyhennykset maksetaan kansalla, Suomi on loppujen lopuksi voittaja. Kyllä Kreikka voi maksaa kaiken joskus takaisinkin, ja silloin maata miljardien hintaisilla tukipaketeilla rahoittanut, rutiköyhäksi ja velkaiseksi ryvettynyt Suomi saa rahansa takaisin. Eikä siinä vielä kaikki, korkojakin tulee!

SAD pyrkii kumoamaan demokratian ja palauttamaan vallan yhteiskunnan kermalle: rikkaimmille, talousasiantuntijoille, filosofeille ja Uutisvuodon vakiokasvoille.

Suomen venäläinen kansanpuolue, VKP
Venäläisten osuuden kasvaessa Suomessa perustetaan viimein porvarillinen pienpuolue VKP eli venäläinen kansanpuolue. Puolue pyrkii venäläiseliitin aseman kohottamiseen tai ainakin sen säilyttämiseen. VKP on mukana hallituksessa kuin hallituksessa, sillähän on vain yksi olennainen linjaus.

Kun Suomen koulutusjärjestelmää uudistetaan, hallituksessa mukana oleva VKP asettaa omaksi, järkkymättömäksi ehdokseen venäjän kielen pakollisen opettamisen koulussa. Ilman tätä VKP ei hyväksy mitään Suomen koulujärjestelmää olennaisesti parantavaa ehdotusta, kuten kymmensormijärjestelmän ja lähdekritiikin lisäämistä opetussuunnitelmiin. Venäjän kauniin kielen kuuluu olla pakollista myös länsirannikon ruotsinkielisillä alueilla, vaikkei niillä asustakaan miltei yhtään venäläisiä.

Muut puolueet pyrkivät usein myötäilemään VKP:n linjoja ja kalastamaan poliittisia irtopisteitä (ääniä) suomenvenäläisiltä toteamalla muun muassa: "Kyllähän me tätä venäjän kieltä tarvitaan, ei me suomalaiset muuten ymmärretä toisiamme, jos kaikki ei osaa venäjää puhua."

Puolue on porvarillinen, sillä monet venäläismiljonäärit osallistuvat sen toimintaan. Lahjoitusten määrä on huima. Puolueen alaisuuteen kuuluva säätiö tuottaa muun muassa YLEllä nähtävän sarjan "Suomi on venäläinen", jossa pyritään huomauttamaan, että monet suomalaisen kulttuurin ominaisuudet ovat venäläistä alkuperää: Helsingin kehittyminen nykyiseksi metropoliksi ilman venäläisten 1800-luvulla tekemiä suuruudistuksia olisi ollut mahdotonta, samoin monet muut Suomen kokemat merkittävät uudistukset, kuten koululaitos, saivat alkunsa äiti-Venäjän armollisen vallan alla.

---

blogistani http://erkkipekka.blogspot.fi/

Vuosien saatossa teinigalleriaani raapustamani sepustukset ovat muuttuneet jonkinasteiseksi blogiksi, huomaamattani. Olen suhtautunut blogeihin kriittisesti, sillä minusta ne ovat pääasiassa tylsiä. Viimeisimmän puolentoista vuoden aikana monet tuttavani ovat kannustaneet minua siirtämään kirjoitukseni oikeaan blogiin, mikä mahdollistaisi paremmat kommentointimahdollisuudet ja laajemman lukijapohjan (ja toisin teinigalleria, katu-uskottavuuden).

Myös täällä minulle on vuosien saatossa kertynyt seuraajia - osa mahtanee olla kiinnostunut enemmän kuvistani kuin ajatuksistani, mutta osa nähtävästi seuraa myös kirjoituksiani. Se on oikein kiva asia.

Viime aikoina olen yhä enemmän 'säästänyt' joitakin aiheita oikeaa blogia varten, joten olen suoltanut tänne keskimääräistä harvemmin tekstiä. Nyt tilanne mitä todennäköisimmin muuttuu.

Tällä hetkellä nettipäiväkirjani pohjana toimii Blogspot, jonka myötä seuraaminen ja julkaiseminen lienee tiettävästi helpointa. Olen kuitenkin hieman epätyytyväinen tapaan, jolla Blogspotin linkit näkyvät niitä esim. Lärvikirjassa jakaessa: näkyviin tulee vain kuvani, blogin nimi ja tekstin otsikko, ei tekstin alkua. Voisiko siten esim. Wordpress tai Networkedblogs kuitenkin olla parempi?

Tässä linkki blogiini: se on nyt vain raakile, ja ensimmäiset merkinnät koskevat pääasiassa blogia itseään ja sen tulevaa sisältöä. Ensimmäinen varsinainen teksti on sarkastinen teksti "Blogit ovat ihania", jonka julkaisen vain siellä. Muuten kunnioitan wanhoja lukijoitani sillä, että julkaisen vastaisuudessakin tekstini myös täällä.

http://erkkipekka.blogspot.fi/2013/09/blogit-ovat-ihania.html

Mietin tässä äsken toden teolla
Kuinka vitun ruma voikaan ihminen olla
Hampaat harjaamatta ja tukka sotkussa
Koko kroppa hikisten karvojen peitossa
Löysää joka paikas ja naama arvilla
Romuluinen ressukka muokattu moukarilla
Olo on kyl tänään sen verta paskainen
Etten ulos haluu vaan kotona chillaillen

HEI TUU MUN LUO!
Heikompi oon yksin
Syrjäydytään yhdessä
Eletään kaksin
Yltäkylläsyydessä
(HEI TUU MUN LUO!)
Koska parempi on
Kun on joku kumppani
Jonka mahdollista on
Jakaa tää kaikki kanssani

Ei mua huvita nousta ylös sängystä
Mikä silmist pois on se on pois myös mielestä
Kämppäni täynnä on kaikenlaist roinaa
Ei mul niiden poisroudaamiseen riitä voimaa
Viikon postit eteises, pölyy nurkissa
Syömätön ruoka mätänee paistinpannuissa
Jos joku yrittää ikkunast tiirailla
Niin kämppääni varjelen valolta verhoilla

HEI TUU MUN LUO!
Heikompi oon yksin
Syrjäydytään yhdessä
Eletään kaksin
Yltäkylläsyydessä
(HEI TUU MUN LUO!)
Koska parempi on
Kun on joku kumppani
Jonka mahdollista on
Jakaa tää kaikki kanssani

En kestä enää täällä en poiskaan mene
Ehkä viel joskus koittaa parempi huomine
Mit mikäs mulla täs on, täähän on kuin unta
Koti on linna, varsinainen valtakunta
Kun yksinvaltias vaan makaa sängyllä
Ei tee yhtää virhettä, se on totta kyllä

HEI TUU MUN LUO!
Heikompi oon yksin
Syrjäydytään yhdessä
Eletään kaksin
Yltäkylläsyydessä
(HEI TUU MUN LUO!)
Koska parempi on
Kun on joku kumppani
Jonka mahdollista on
Jakaa tää kaikki kanssani

Voi, kuinka yksinäisiä me nykyajan ihmiset olemmekaan! Meillä on sadottain kavereita ympäri maailmaa, muttei ketään lähellä vieressämme. Ehkä siksi ihmiset ottavat nykyisin niin paljon kuvia itsestään. On edes joku, jota voi katsoa silmiin kameran näytöltä. On edes joku, joka on läsnä ja välittää. On edes joku, jota rakastaa ja joka rakastaa takaisin. Minä itse, kun ei kukaan muu.

Samana aamuna, jolloin Muumipeikon isä sai äänentoistojärjestelmän asennustyöt valmiiksi, keksi pikku otus Nipsu erään kummallisen asian. Hän löysi ihQun biisin.

Elokuun ihQutusbiisin paikan ansaitsee Martin Solveigin kappale The Night Out. Menevä tanssikappale ja sen musiikkivideo kertovat nörttipojan ihastuksesta. Ranskalainen Solveig tunnetaan ehkä parhaiten poptähti Madonnan tuottajana, mutta viime vuosina miehen oma tuotanto on yltänyt reilusti hänen Madonnalle tekemäänsä musiikkia kovemmalle tasolle.



Poikkeuksellisesti kuukauden ihQutus julkaistaan vasta seuraavan kuun puolella kiireiden ja sopivan biisin löytämisen vaikeuden vuoksi. Tämä historiallinen tragedia on toistunut aiemminkin, kun Arttu Wiskarin kappale Tuntematon potilas nimettiin heinäkuun ihQutukseksi 2011 postuumisti ja samoin Jenni Vartiainen - Nettiin toimi myöhemmin nimettynä kesäkuun 2010 ihQutusbiisinä.