IRC-Galleria

Kännikuskasin kahta kaveriani toissa viikonloppuna. Bileitä emännöinyt henkilö säikähti kuultuaan sen Erkin toimivan heille kuskina. Varovaisen suorasanaisesti hän totesi toiselle kaverilleni, etten ole tervetullut. Kaverini totesi huvittuneena, että eiköhän Erkki ole asiasta jo tietoinen. Juhlien emäntä hämmentyi: ai, mistä se tietää?

Niinpä, mistä minä tietäisin. En olisi voinut toki päätellä asiaa siitä, kun olin tulossa saman henkilön halloweenbileisiin puolitoista vuotta aiemmin: puheluihini ei vastata, kun tarvitsisin ajo-ohjeita paikan päälle. En ole toki voinut päätellä mitään siitä, että varmaankin viisi yhteistä tuttavaamme ovat kertoneet, etten ole hänen kämpilleen tervetullut.

Tiettävästi ongelma on, ettei emäntä (ja/tai hänen poikaystävänsä) diggaa oikein sitä, että olen homo. Hyi, homo. Biseksuaalisuuden luontaisetuja: vaikka pitäisi pääasiassa naisista, on silti ihmisten puheissa homo.

Ei siinä, on olemassa varmaan kymmeniä syitä olla pitämättä meikäläisestä. Olen alastonmalli, rohkeasti oma itseni, shokkivärihiuksinen, entinen sivari tuleva totaalikieltäytyjä, ruskeasilmäinen, kuulemma älykäskin, sosiaalinen, välillä hyvinkin itsekeskeinen, itsetietoinen, egoistinen paska... ja niin, se hintti kanssa.

Teen nyt shokkipaljastuksen: tavallinen ihminen, minäkään en pidä sinusta.

Joskus tuntuu, että joka kaveriporukkaan kuuluu aina se yksi Hillevi, joka on... joka on... josta ei saa kiinni. Hillevi, joka ei koskaan tee mitään erityisen räväkkää. Hillevi, joka ei koskaan yllätä ihmisiä uravalinnallaan tai kouluasioillaan. Hillevi, joka ei tuo mitään uutta keskusteluun, vaan tyytyy toteamaan, että Anitan uudet hiukset ovat muuten tosi kivat. Hillevi, jonka elämässä ei satu koskaan mitään edes puoliksi kiinnostavaa. Hillevi, jonka Facebook-seinä täyttyy kavereiden kanssa vierailluista paikoista ja koirakuvista.

Hillevi, joka on niin muodoton, ettei kääntämällä eikä vääntämällä saada esiin edes yhtä särmää. Hillevi, joka on niin kuiva, ettei puristamalla saada esiin edes pisarallista persoonaa. Hillevi, joka ei koskaan laula huonosti (muttei poikkeuksellisen hyvinkään) baarikaraokessa. Hillevi, joka ei koskaan biletysyön jälkeen herää hotellihuoneesta Golden Rax Pizza Buffetin ilmapallo kädessään miettien mitä vittuu mä oon tehny.

Teen toisen paljastuksen: en pidä, mutta siedän ja hyväksyn.

Ei minulla ole loppujen lopuksi mitään Hilleviä vastaan. Toki toivoisin, että joskus Hillevi voisi edes hetkeksi varastaa show'n, viedä keskustelua eteenpäin tai ihan vain räväyttää, mutta ymmärrän, ettei jokainen ihminen niin tee. Eikä tarvitsekaan – muuten hilleveitä ei olisi. Kaikessa mitäänsanomattomuudessaan Hillevikin on vain oma itsensä.

Kuulen aina välillä olevani erilainen. Kaikki eivät hyväksy minua. Erilaisuutta ei aina hyväksytä. Monet toitottavat aina, että erilaisuus pitää hyväksyä. Normaaliuden hyväksymisestä ei tarvitse puhua, kuka nyt sitä ei hyväksyisi.

Hillevit ja normaalit ihmiset, minä en läheskään aina erityisesti välitä tai pidä teistä, mutta minä hyväksyn teidät. Tehkää samoin, sietäkää edes. Ei se vaikeata ole. Ei teidän tarvitse pitää minusta, mutta uskon vakaasti, että voimme tulla toimeen.

---

blogistani http://erkkipekka.blogspot.fi/2014/04/tavallinen-ihminen-en-pida-sinusta.html

Ylpeänä voin kertoa tunkeneeni naamani ja narsismini jälleen yhteen uuteen paikkaan! Koska kaksikymppiseni lähestyvät ja ikäkriisini sen kuin syvenee, on aika tehdä jotain saatanan teiniä: I'M ON ASK.FM BITCHEEESSSSSSSS

http://ask.fm/erkkiperkele

Katsotaan kauanko tota skeidaa jaksaa. : D

" ' -- ihan kuin me, me ihmiset, olisimme Äiti Maan iholla kihiseviä syöpäläisiä, me kutitamme ja kiusaamme ja kiehnäämme ja ärsytämme, kunnes sillä ei ole enää muuta tehtävissä kuin desinfioida itsensä. Se nostaa kuumeen, ja se varmaan kirpaisee kuin happokylpy, mutta sen on se tehtävä. Sen on vain se tehtävä. ' "
(Johanna Sinisalo: Linnunaivot)

Rakastan erilaisia piloja lähtien pienistä arkisista kusetuksista suuremman kokoluokan jekkuihin. Kujeilu on minulle arkipäivää: esimerkiksi vähän aikaa sitten pistin pikkusiskolleni viestiä, että lähden hakemaan hänet koulusta moottoripyörälläni, vaikka ulkona vallitsi täysi takatalvi ja olin juuri vasta kyseisen kaksipyöräisen hankkinut. Sain kauhistuneen vastauksen: "ETKÄ TUU! "

Aprillipäivä sai minut muistelemaan piloja vuosien varrelta – työelämän, lukion ja yläasteen ajoilta. Pelkään tylsistyneeni, sillä vain yksi pila tuli mieleen kuluneen vuoden ajalta. Toivottavasti en kuitenkaan ole tulossa wanhaksi ja kuivaksi.

Tässä muutamia enemmän tai vähemmän hauskoja (ja yleensä vähemmän aikuismaisia) källiä.

" 'Erkki - yhdeksän ikimuistoisinta källiä' - nyt blogissa."

Kuulokkeet

Tämä on näistä kujeista ehkä lapsellisin, mutta valehtelematta voinen sanoa sen silti minua naurattavan. Eräs oppilas keksi siepata luokkalaisemme repussa roikkuneet kuulokkeet fysiikan tunnilla. Kuulokkeet kulkeutuivat käsistä käsiin luokan taakse, ja me takapenkkiläiset laitoimme ne fysiikan luokan perällä olleeseen huuhtelualtaaseen. Oppitunti sai kiusallisen käänteen, kun opettajamme päätti aloittaa fysiikkaa havainnollistavan kokeen, käveli luokan perälle ja avasi altaan hanan. Täysille. Vasta kymmenen sekunnin kuluttua hän katsoi altaan pohjalle ja ihmetteli: "mitäs täällä on?"

Virtuaalikuolema

Yläasteella puheeksi tuli jossain vaiheessa Facebookin, IRC-Gallerian ynnä muiden sivustojen kuolleille käyttäjille tehdyt muistoprofiilit. Päätimme yllättää erään luokkalaiseni ja teimme silloisen kaverini kanssa feikkisähköpostiosoitteen, jolla lähetimme ii2.org -gallerian ylläpidolle seuraavanlaisen viestin: "Hei! Tämän nimimerkin omistaja Paavo kuoli muutama viikko sitten äkilliseen sairauskohtaukseen. Toivoisimme teidän tekevän hänen profiilistaan muistoprofiilin. Terveisin 8B-luokka ja ystävät."

Ii2 vastasi nopeasti: "Hei, ikävä kuulla. Meillä ei ole valitettavasti ii2:ssa muistoprofiileita (en oikein tiedä, millaista tarkoitat), joten poistimme tunnuksen."

Onneksi luokkalaisellani riitti huumorintajua.

Fiksumpi kuin koululainen

Mitä 15-vuotiaat tekevät tylsistyneinä? Soittavat pilapuheluita! Soitimme muutaman ystäväni kanssa joukon legendaarisia pilapuheluita kahden illan aikana. Monista puheluista mieleen jäi erityisesti Fiksumpi kuin koululainen -puhelu, jonka teimme kahdelle ihmiselle. Ensimmäiseksi kaverini soitti omalla numerollaan tuttavalle, jota ei pidetty erityisenä ruudinkeksijänä, ja kertoi uskomattomia uutisia: hän oli osallistunut MTV3:n ja Radio Novan Fiksumpi kuin koululainen -arvontaan, johon täytyi ilmoittaa itsensä lisäksi myös viisi kaveria. Hän ei ollut itse voittanut mitään, mutta hei, edes eräs ilmoitetuista kavereista oli. "Sä oot voittanut sieltä jotain ja ne soittaa sulle pian suorasta radiolähetyksestä!"

Juttu meni läpi kummallekin soiton uhrille. Puolen tunnin kuluttua laitoimme puhelimen asetuksista tuntemattomalle numerolle (oman numeron lähetys pois päältä) ja soitimme. Ensimmäisen kerran toinen pilamme kohde ei vastannut, ja heti ensimmäisen soittoyrityksen jälkeen hän soitti huolestuneena ja innostuneena: "APUA ne soitti sieltä radiosta mutten uskaltanut vastata!" Kaverini rauhoitteli ja kehotti odottamaan. "Nehän on kuin puhelinmyyjiä, kyl ne soittaa uudestaankin."

Toinen soittoyritys tuotti tulosta: uhrimme vastasi ja minä esittelin itseni Jarkko Taipaleena, Radio Novan juontajana. Kerroimme hänen ystävänsä ilmoittaneen hänet Fiksumpi kuin koululainen -kisaan, jossa palkintoina oli muun muassa Teneriffan-matka ja kaikkea muuta kivaa. Hänen palkintonsa olisi Yamahan skootteri, värivaihtoehdot vaaleansininen tai -keltainen! ...pettymys olikin kova, kun koko touhu paljastui pilaksi.

Euroviisua kuukauden ihQutuksena

1. huhtikuuta 2010 kuultiin kummia: kuukauden ihQutusbiisiksi valittiin Suomen silloinen Eurovision-edustaja, Kuunkuiskaajat-yhtye kappaleellaan "Työlki ellää". Viisu sai perusteluissa kehuja siitä, että suomalaiset uskaltavat olla ylpeitä juuristaan. Surullista (tai hauskinta) kyllä, suuri osa uskoi huhtikuun ihQutuksen olevan oikeasti tässä. C'mon, ihQutuksiksi valitaan vain hyvää musiikkia! (Oikeesti!)

Vuoden positiivinen asenne

Lukiotoverini Ella kusetti minua ensimmäisen vuoden viimeisinä päivinä saaneensa 20 euron arvoisen "Vuoden positiivinen asenne" -stipendin. Uskoin häntä kuin helppoheikki myyntimiestä, ja elin pitkälle seuraavaan lukiovuoteen siinä harhaluulossa, että moinen stipendi olisi oikeasti jaettu. Kun Ella nauraen paljastikin vain viilanneensa minua linssiin, kakkosvuoden päätteeksi päätin "kostaa" ja antaa kyseisen stipendin hänelle oikeasti.

Olin yhteyksissä hänen ryhmänohjaajaansa, koulumme psykologian opettajaan, joka oli tarpeeksi huumorintajuinen lähteäkseen mukaan. Kerroin ykkösvuoden "stipendistä" ja annoin opettajalle kirjekuoren, jossa Ellalle myönnettiin stipendi vuoden positiivisesta asenteesta ja rahaakin oli 20 euroa – Monopoly-valuuttana. Opettaja olisi antanut stipendin keväällä, mutta koska vuoden positiivista asennetta ei lukuvuoden viimeisellä ryhmänohjaustunnilla näkynyt, hän sai stipendinsä vasta abivuoden alkaessa. En ole varma, mihin stipendirahat menivät.

Siilinjärven historiaa

Siilinjärven nimen historia on vakiokalustoani. Erityisesti ulkopaikkakuntalaisiin (tyhmiin eteläsuomalaisiin) juttu osuu ja uppoaa kuin valtamerilaiva Atlantilla. Aloitan stoorin kertomalla Siilinjärven historiasta: 1600-luvun noitavainoissa noituudesta tuomittu huusi roviolla kiroavansa kaikki lähialueen siilit ("totuus se vaan on tarua ihmeellisempää!"), minkä myötä jok'ikinen siili metsästettiin ja hukutettiin läheiseen järveen. Siitä tuli Siilinjärvi.

Mikäli juttu menee läpi, jatkan kertomuksella siilinjärveläisestä perinteestä: kesäkauden avajaisista, joissa jäistä vapautuneeseen Siilinlahteen viskataan elävä siili ja annetaan sen hukkua ("niinpä, onhan se aikamoinen tapa kyllä"). Kerron myös lapsena olleeni katsomassa muutamia kesäkauden avajaisia, ja kuinka eräässä siili oli päässyt uimaan takaisin rantaan. Se oli potkittu takaisin veteen, kunnes se oli viimein hukkunut.

Kerron lopuksi tapahtuman tulleen kielletyksi vuonna 2004 (vuosi vaihtelee) voimaan tulleen EU-direktiivin takia. Nyt yli 200-vuotista perinnettä yritetään kuitenkin järjestää uudelleen, sille on haettu poikkeuslupaa. Totean itsekin kannattavani perinteiden vaalimista ja toivovani, että perinne saataisiin takaisin, vaikka se voi hieman rajulta traditiolta tuntuakin.

The X Effect

Ystäväni Saija oli tulossa mukaan Sinin ja Petran kanssa Matkus-ostoskeskuksen avajaisiin. Jo ennen Sinin ja Saijan hakemista (Saija ei tuntenut muita) keksimme Petran kanssa uskotella Saijalle, että minä ja Sini olisimme joskus seurustelleet. Sinille emme tietenkään seurustelustamme kertoneet mitään. Haimme Sinin, ja Saijan tullessa mukaan kerroin pikaisesti minun ja Sinin menneisyydestä: seurustelimme, mutta nyt välimme ovat kiusalliset.

Nähden siihen, ettei Sini tiennyt seurustelleensa kanssani, hän lähti leikkiin mukaan yllättävän hyvin – sain osakseni vittuilua ja piikittelyä kuin aito ex-poikaystävä konsanaan. Hän totesi muun muassa lihapullieni haisevan pahalta (puhe oli ruoanlaittotaidoistani, mutta noh). Kun kysyin, onko hän kaivannut minua luokseen yövieraaksi, hän totesi ettei ole, ei halua nukkua minun kainalossani. Kysyin varovaisesti, onko hänellä ollut uusia miehiä, ja tokihan niitä oli taas ollut pienen listan verran.

Niin Sini kuin Saijakaan ei tajunnut pilaa. Vaivaantunut Saija kuiskasi vain eräässä vaiheessa tämän olevan hänen elämänsä oudoin ja kiusallisin automatka.

Aktiivinen oppilas

Lukiossa opettajamme antoi suorittaa maantiedon kakkoskurssin niin, että kokeen sijasta oppilas järjestäisi yhden tunnin itse. Päädyin luennoimaan maailmankaupasta. Halusin saada oppilaita mukaan, mutta tiesin, ettei kukaan kuitenkaan vastaisi esittämiini kysymyksiin. Siispä annoin kysymysten vastaukset toverilleni Maijulle. Maiju, joka ei aiemmin ollut kunnostautunut tuntien aktiivisimpana oppilaana, osasi päteä oikein urakalla suurvaltojen mahdollisesta omavaraisuudesta ja eri maiden vaikutusvallasta maailmantaloudessa.

Kuka korvaa pakettiauton?

Muutimme kaverini Sinin (kyllä, sama muija kuin The X Effect -jutussa) Tampereelle helmikuun lopulla. Sini oli vuokrannut muuttoon pakettiauton. Matka sujui hyvin: ajoin Kuopiosta Tampereelle, ensimmäistä kertaa pakettiauton ratissa, ja onnistuin pitämään kaaran vaurioitumattomana jopa Tampereen keskustassa ja Sinin uuden kodin ahtaalla pihamaalla.

Matkalla takaisin Savoon Sini soitteli takaisin. Petra oli siirtynyt kuskiksi. Keksin sanoa Petralle, että tämä voisi mainita Sinille irronneesta sivupeilistä. Petra lähti mukaan ja kertoi, että joo hupsista, Erkki muuten osui pakettiautolla johonkin tolppaan niin, että pakettiautosta irtosi sivupeili. Emme olleet voineet edes pysähtyä pakettiautolla korjaamaan sivupeiliä talteen. Sini vauhkoontui ja alkoi karjua: "Erikhän muuten maksaa sen sitten itse!" Olimme lähteneet mukaan kuskeiksi sillä ehdolla, että mahdolliset vauriot eivät olisi sitten meidän vastuullamme. Onneksi emme kolaroineet siis oikeasti.

---

// blogistani http://erkkipekka.blogspot.fi/2014/04/kusetuksia.html

Jos ei sauna, viina ja terva auta, siinä on potentiaalia kuukauden ihQutukseksi.

Maaliskuussa 2014 ihQutuksia on kaksin kappalein.

Aviciin tuore single Addicted to You on loistava laulu, jossa yhdistyvät voimakas naisääni (joka kuuluu amerikkalaiselle folk-laulajalle nimeltä Audra Mae) ja elektroninen tanssimusiikki. Erityisen vaikuttava on kappaleelle tehty musiikkivideo: videossa kaksi rakastavaista naista ryöstelevät kauppoja Bonnie ja Clyde -henkisesti 1930-luvun tyylisessä maailmassa. Viimeinen keikka, suuri pankkiryöstö, päättää videon dramaattisesti ja sai allekirjoittaneen suorastaan haukkomaan henkeään tunteita herättävyydellään ja yllättävyydellään. Addicted to You on tarina rakkauden huumasta, vaaran viehätyksestä ja vain hetken kestävästä auvosta.



Toinen ihQuttamisen arvoinen viisu on G.U.Y., Lady Gagan uusi single. Sanoitukseltaan yksinkertainen mutta moniulotteinen G.U.Y. kertoo parisuhteen alistuvan osapuolen roolin omaksumisesta ja leikittelee hauskasti lyhenteillä GUY ja GIRL, siten leikitellen myös parisuhteen sukupuolirooleilla. G.U.Y. on ainakin ihQutusbiisilautakunnan (minun) mielestä Artpop-levyn yksinkertaisesti parasta antia.

Kappaleelle tehty lähes 12-minuuttinen musiikkivideo on mestariteos. Kaliforniassa Hearst Castlessa kuvattu video on visuaalisesti henkeäsalpaava ja yksityiskohtia pursuava kokonaisuus. Hearst Castlen arkkitehtuuri ja Lady Gaga näyttävät hyviltä kumpainenkin. Videon sanomaksi voinee tulkita täydellisen jätkän (guy) etsiminen ja kloonaaminen, jotta maailmasta tulisi parempi paikka.



Lady Gagaa on kuultu ihQutuksessa kerran aikaisemminkin, viisi vuotta sitten tammikuussa 2009 kappaleella Poker Face. Kolmesti aiemmin kaksi kappaletta on valittu yhtä aikaa kuukauden ihQtukseksi: syyskuussa 2011 (Lovex - USA ja Depeche Mode - Personal Jesus Stargate mix), toukokuussa 2010 (Maija Vilkkumaa - Lottovoitto ja Sophie Ellis-Bextor - Bittersweet) ja lokakuussa 2008 (M Pokora featuring Verbz - They Talk Shit About Me ja Snoop Dogg - Sensual Seduction).

Katsoin Katy Perryn uuden musiikkivideon Dark Horse. Se oli erittäin mielenkiintoinen.



- Video sijoittuu antiikin ajan Egyptiin. Katy esiintyy videollaan Kleopatrana, joka oli Egyptin viimeinen faarao ennen kuin antiikin aikainen mahtivalta kukistui Roomalle. Kleopatra kuoli vuonna 30 eKr, mikä katsotaan antiikin Kreikan historian helleenisen kauden päätepisteeksi (Ptolemaiokset olivat helleenejä).

- Laulun sanoituksessa Perry laulaa "you can make me your Aphrodite". Afrodite on kreikkalaisessa mytologiassa seksuaalisuuden, hedelmällisyyden ja kauneuden jumalatar. Lisäksi Perry laulaa tulevansa toista (jolle esittää laulun) kohti kuin tumma hevonen, mikä todennäköisimmiten viitannee kristinuskon Raamatun Ilmestyskirjassa mainittavaan mustaan hevoseen, erääseen neljästä hevosesta maailmanlopun edellä.

- Perry on kertonut laulunsanoituksen syntyneen ajatuksesta kirjoittaa noitaan rakastuneelle, että jos tämä rakastuu häneen, paluuta takaisin ei ole. Kristinusko, johon tekstin tummalla hevosella viitataan, suhtautuu noituuteen kriittisesti, epäuskoisesti ja halveksuvasti. Käytännössä keskiaikojen noitavainot kuitenkin todistavat, että noituuteen on uskottu.

- Musiikkivideolla erilaiset miehet tulevat kosimaan Katya ja tuovat hänelle lahjoja, muttei hän ole keneenkään tyytyväinen. Ensimmäisen miehen kaulassa oli koru, jossa luki Allah. Katy muuttaa miehen hiekaksi. Pienen kohun jälkeen koru editoitiin videosta pois. Todellisuudessa Kleopatralla ei ollut supervoimia, vaikka kansalle faarao olikin jumala maan päällä.

- Kleopatra VII eli vuosina 69 - 30 eKr. Kristinusko syntyi noin 60 vuotta hänen kuolemansa jälkeen ja hioitui seuraavien vuosisatojen aikana nykyiseen muotoonsa. Islamin usko, johon musiikkivideolla esiintynyt Allah-koru viittaa, syntyi 600-luvulla, yli 650 vuotta Kleopatran kuoleman jälkeen.

- Länsimaalainen populaarikulttuuri, ah, tuo ennakkoluulojen, uskontojen ja historiallisesti epäpätevien faktojen sekamelska.<3

---

// blogistani http://erkkipekka.blogspot.fi/2014/03/musta-hevonen-tai-sitten-ihan-vaan.html

Ukrainan kriisi on vaikuttanut monin tavoin ikävästi Suomeen. Venäjä on saanut (ja tulee saamaan osakseen todennäköisesti vielä lisää) talouspakotteita. Kaupanpäällisiksi kriisi on syönyt sijoittajien luottamusta suurvallan talouteen. Kaikki tämä on johtanut ruplan arvon laskuun. Koska Suomen viennistä iso osa suuntautuu Venäjälle, ruplan heikentyminen on haitannut vientiä.

Kaiken epäselvyyden, pelon ja negatiivisuuden keskellä on kuitenkin tärkeää ajatella positiivisesti. Käännetään siis asiat nurinniskoin ja huomaammekin, että Suomihan hyötyy tästä kaikesta! Jos ruplan arvo heikkenee, se tarkoittaa sitä, että saamme venäläisiä luksustuotteita entistä halvemmalla.

Viidelläkympillä Venäjältä saattaa saada hyväkuntoisen laatuauton, Samaran. Kuudellakympillä irtoaa jo postimyyntivaimo! Ladan jalanjäljillä jatkavan Samaran teho on taattu: auto käynnistyy kovillakin pakkasilla ja kestää moitteettomasti pieniä peltikolareita. Mitään länsimaisille autoille tyypillistä, turhaa kerskakulutuspaskaa, kuten ABS-jarruja, laukeavia turvatyynyjä, ohjaustehostinta, radiota, ilmastointia tai nopeusmittaria ei ole, vaan auto on karsittu kaikista tarpeettomista ominaisuuksista. Samara on Auto isolla A-kirjaimella. Saman voi sanoa venäläisistä naisista: hiukset saattavat olla ohuet ja joitakin hampaita puuttua, mutta vähäinenkin avaimen pyörittely virtalukossa saa kyllä venakon lopulta pyörähtämään käyntiin. Okei, jos vaihtoehtoina on olla innokas vaimo sängyssä tai palata takaisin Siperiaan, valinta lienee helppo.

Venäläinen kosmetiikka on tunnettu siitä, että se saa naisen kuin naisen näyttämään kauniilta. Nyt tätä kosmetiikkaa eli vodkaa saa aiempaa huokeammalla hinnalla – erona länsimaan Maybelineihin, Lorealeihin ja Rimmeleihin on vain se, että kauneuden katsojan täytyy nauttia tätä kaunistavaa ainetta, ei kauniiksi tehtävän ihmisen. Huihai Viro ja Tallinnan Viinaranta, tervetuloa Venäjän rajan vodkatislaamot! Eikä tämä jää tähän: russonaisten peruukkeina käyttämät karhuntaljat ovat nyt samoin alennuksessa.

Mitä kaikkea naapurista saakaan! Puuta, kaasua, lautoja, paperia, viinaa, tupakkaa, Kalashnikoveja, homoseksuaalien nyljettyjä päänahkoja, vehnähiutaleita kaurapuuroon, hevoskärryjä, samovaareja, lääketieteen rautaisia ammattilaisia, karvahattuja, ydinkärkiä, sirppejä, vasaroita, pettuleipää... Jos jollakulla venäläisellä vain olisi tietokone, kaikkea tuota voisi nyt tilata polkuhinnoin eBaysta!

Positiiviset vaikutukset heijastuvat myös venäläisten kulutukseen Suomessa: nyt ne saatanat viimein lopettavat mökkien ostelun maastamme! Eihän minulla toki ole mitään venäläisiä vastaan, mutta onhan se ikävää, kun ne ostelevat lomataloja parhailta järvimaisematonteilta. Muun muassa erään mummolani lähistöllä olevan ökytalon osti joku venäläisporho. Kunnan Siwan ja S-marketin nimet muuttuivat kyrillisiksi (Sива ja S-мaгкет) ja henkilökunta osasi ainoastaan heleitä venäjän kielen sanoja. Tuotteina myytiin lopulta enää vain venäläisten tarvitsemia myyntiartikkeleita: tupakkaa, karvahattuja ja kalastustarvikkeita. Lisäksi ryssät kehtasivat käydä valtaamassa jokaisen kyläkauppaan tulleen Karjala-olutlavan itselleen.

Alueen luonto koki samoin ikävän kohtalon. Lähiseudun kaikki hirvet metsästettiin venäläisten ruuaksi, muttei miliisiksi muutettu poliisi vaivautunut tekemään asian korjaamiseksi mitään, vaan palasi venäläisiä puhuteltuaan tyytyväisenä taskuissaan kymmenentuhatta ruplaa eli 30 euroa. Myös karhut katosivat mummolani metsistä, mutta venäläismiekkosen vaimon hiukset eivät näyttäneet biodiversiteetin köyhtymisestä harventuvan – päinvastoin, tukka näytti suorastaan paksuuntuvan! Tämäkään ei riittänyt, vaan läheiseen järveen laskettiin jotain epämääräistä ri-paskaa.

Venäläinen on vihamies maksaessa, mutta todellinen toveri kauppiaana. Ei kun vain vapaakauppasopimusta sorvaamaan ja tuontia kehittämään! Kunhan muistaa vain tietyt turvallisuustekijät, shoppailumatka Venäjän suurkaupunkeihin peittoaa Lontoon ja Pariisin kuusi-nolla.

---

// blogistani http://erkkipekka.blogspot.fi/2014/03/nain-suomi-hyotyy-ukrainan-kriisista.html

Olen elämäni aikana tottunut siihen, että toisinaan onnistun provosoimaan ihmisiä. Yleensä hyvin pienetkin jutut lähtien shokkiväritukasta, härskeistä vitseistä, erkkiperkeleistä tai panseksuaalisuudesta riittävät siihen. Voi olla, etteivät kaikki ole yhtä avoimia kuin meikäläinen. Se on ok. Nyt olen kuitenkin aidosti hämmentynyt, huvittunut ja hieman vihoissani: niinkin normaali ja arkinen asia kuin alastonmallin työni tuntuu aiheuttavan yllättävän paljon paheksuntaa.

"Kohu" lähti liikkeelle sunnuntaina, kun kirjoitin tänne toisen kerran työstäni taidemallina. Tapani mukaisesti jaoin tekstin linkin myös Lärvikirjaan kansan luettavaksi. Maanantaiaamuna kaverini ihmetteli, miksei löydä minua enää Lärvikirjasta: hahaa, minut oli poistettu! Myöhemmin kirjauduin itse sisään sivustolle. Olin saanut varoituksen Facebookin sääntöjen vastaisesta toiminnasta: jakamani materiaali "contains nudity". Linkki oli poistettu, ja ehtona sille, että sain tunnukseni taas toimimaan, minun täytyi tarkistaa kaikki kuvani läpi ja varmistaa, ettei niissä ole alastomuutta.

Tätä ennen on täytynyt tapahtua seuraavaa: linkistäni on valittanut yksi tai useampi henkilö. Todennäköisesti (ainakin toivon niin) valittaja on ollut joku muu kuin kaverini, jaettu linkkihän näkyi kaikille.

Kenellä oikeasti on niin surkea elämä, että toisen alastonmaalauksista täytyy tehdä ilmianto Facebookille? Aluksikin, tekstissä ei ollut alastonkuvia tai oikeastaan edes mitään Lärvikirjan sääntöjen vastaista. Kaikki kuvat ovat saatana soikoon maa-la-uk-si-a. Ne ovat taidetta, eivät pornoa.

Ehkä valituksen takana on vain yksi henkilö, mutta jos minut ehti ilmiantaa useampi tyyppi, kyseessä on vakavan pohdinnan paikka. Mieleeni tulee maailmalla nähtävä tekopyhyys, esimerkiksi kuinka Michelangelon klassinen David-patsas on herättänyt kuohuntaa Kiinassa, Japanissa ja Amerikassa vielä 2000-luvullakin. Tämä on täysin vastaavanlaista ahdasmielisyyttä. C'mon, kaikkea sitä kuulee, kuka täysjärkinen loukkaantuu taiteesta?

Saunasta huolimatta me suomalaisetkin liitämme alastomuuteen välillä liikaa häpeää. Työni myötä olen törmännyt usein hyvinkin erilaisiin, mielenkiintoisiin suhtautumistapoihin aataminasuisuutta kohtaan. Onneksi työni ansiosta olen pystynyt irtautumaan paljaaseen vartaloon liitettävästä häpeästä ja vapautumaan. Loppujen lopuksi kyseessä on eräs maailman luonnollisimmista asioista. Toisaalta emmekö me ihmiset liitä eniten ongelmia juuri niihin luonnollisimpiin asioihin, kuten syömiseen, juomiseen, seksiin, ulostamiseen ja nukkumiseen?

Kukkahattutädit, en ehkä koskaan tule täydellisesti toimeen kanssanne tulevaisuudessakaan, mutta muistakaa nyt ainakin olla paheksumatta jotain helvetin maalausta.

Ps. Alastonmallin duuniin tulee jatkoa. Muahaha.

---

// blogistani http://erkkipekka.blogspot.fi/2014/03/tekopyhaa-paskaa.html

Sannan maalaus.

"Olin yllättynyt kuinka siveellistä ja kunniallista tuo onkaan! Kun kerroit aloittavasi alastonmallin työt ajattelin, että osallistut jonkinlaisen internet-sivuille tehtävän materiaalin tuottamiseen." - serkkuni

Uusi vuosi, wanhat kujeet! Alastonmallin duuni jatkui vuodenvaihteen jälkeen Ingmanin taideteollisella oppilaitoksella, kun kuvataiteilijoiden luokan toinen puolisko pääsi maalaamaan ja piirtämään meikäläistä samassa asennossa.

Ingmanilla pääsin poseeraamaan myös ensimmäistä kertaa vaatetusalalaisille. Vaatetusalan opiskelijoiden kanssa teimme monipuolisempia harjoituksia, mikä toi hauskaa vaihtelua kuvataiteilijoiden kurssiin. Vaatetusopiskelijat pääsivät tekemään esimerkiksi piirroksia croquis-tekniikalla. Croquis-tekniikka tarkoittaa pikaista luonnostelua mallista. "Krokeja" varten tehtävät poseeraukset ovat lyhyitä, parista minuutista noin viiteen minuttiin, ja tässä ajassa oppilaan pitäisi ehtiä piirtää/maalata malli mahdollisimman todenmukaisen näköiseksi. Krokiit auttavat ihmisvartalon hahmottamisessa.

Vaatetusalan opiskelijoiden kanssa teimme myös hauskan kokeilun, kun piirsimme saman asennon kaksi kertaa: ensimmäisellä kerralla olin alastomana, toisella kerralla vaatteet päällä. Vaatteet toivat lisää varjoja ja yksityiskohtia piirrettäväksi.

Osa Ingmanin oppilaiden töistä on ollut jo tammikuusta lähtien näkyvillä Ingmanin oppilaitoksen seinillä A-talossa. Muun muassa koululla opiskeleva pikkusiskoni (voi ressukkaa) pääsee siis nyt ihastelemaan niitä.


Muotoiluakatemia ulkoa – poseerasin kuvassa näkyvässä luokassa. Ikkunoissa on teipit, joten niistä ei näe läpi, mutta valoa pääsee sisään.

Vuodenvaihteessa tapahtunut kännikuskaaminen toi uuden käänteen elämääni. Ei, en tullut uskoon tai ajanut kolaria, vaan se johti minut uudelle työpaikalle. Olimme eräällä porukalla juhlimassa pienellä mökillä, ja jossain vaiheessa iltaa tuli puheeksi ihmisten opiskelut ja ammatit. Kun mainitsin omasta työstäni, eräs tyttö suositteli minua hakemaan alastonmalliksi myös Kuopion Muotoiluakatemialle. Hän itse opiskelee siellä sisustusarkkitehdiksi ja kertoi olevansa kyllästynyt piirtämään vain naisia. Muotoiluakatemialla oli tällöin kaksi naismallia, muttei vakituista miesmallia.

Tartuin tilaisuuteen ja otin yhteyttä opinahjoon. Sovimme Muotoiluakatemian kuvallisen ilmaisun lehtorin kanssa treffit piakkoin yhteydenottoni jälkeen. Keskustelimme taidemallin työstä yleisesti, mitä olen työstäni Ingmanilla pitänyt ja mitä kaikkea Muotoiluakatemialla saatan päästä tekemään. Minulta kysytään muuten usein, olenko joutunut vetämään työhaastatteluissa housut kinttuihini – thank God, en ole.

Tammikuun loppupuolella vedin ensimmäiset vuoroni Muotoiluakatemialla. Suuri osa opiskelijoista, joille olen poseerannut, on ollut vaatetusalalaisia, mutta myös esimerkiksi sisustusarkkitehdeille on jonkin verran elävän mallin kursseja. Asennot ovat vaihdelleet nopeatempoisista croquis-poseerauksista pidempikestoisiin, monen tunnin pituisiin maalauksiin. Asentoihin on kuulunut niin makaamista, istumista kuin seisomistakin.

Muotoiluakatemian eräs hauska puoli on ollut, että töissään saa käyttää tulkintaa ja lisätä ilmaisuvoimaa. Siinä missä Ingmanin kuvataiteilijoiden maalauksien piti pyrkiä värimaailmaaltaan ja anatomialtaan olemaan mahdollisimman lähellä totuutta, Muotoiluakatemia antoi vapautta värien ja valojen käyttöön. Eräs oppilas maalasi ihoni Avatar-elokuvan hahmojen väriseksi, toinen taas teki minusta "kultaisen Buddhan". Erinäköisiä Erkkejä syntyi monipuolisesti.

Kahdelle ryhmälle tein poseerauksen, jossa tavoiteltiin "rokkitähtimäistä" asentoa. Jalat levällään, selkä nojaten tuoliin. Tässä kirjoituksessa on neljä työtä kyseisestä asennosta. Toisen ryhmän kanssa asento kesti neljä tuntia, toisen kanssa kahdeksan.


Annin työ. Hänen taiteeseensa voi tutustua deviantartissa: http://shiroicheri.deviantart.com/

Ingmanin ja Muotoiluakatemian vuorojen lomittautuessa tein parhaimmillaan kahden viikon ajan alastonmallin työtä lähes kokopäiväisesti, viisi vuoroa viikossa. Ingmanin kurssit päättyivät kuitenkin helmikuun alussa, ja samoin maaliskuun alussa sain tietää, ettei Muotoiluakatemiallakaan todennäköisesti ole ainakaan paljoa mallin tarvetta ennen ensi syksyä.

Hain malliksi myös Kansalaisopistolle ja Pohjois-Savon opistolle, mutta valitettavasti näihin alastonmallin vakansseihin en tullut valituksi. Syitä en voi varmoiksi tietää, mutta mahdollisesti hoikan miesvartalon on saatettu ajatella olevan oppilaille liian helppo piirrettävä.

Kymmeniä maalauksia, satoja krokii-piirroksia, noin 130 tuntia munasillaan, yli sata ihmistä, joille olen poseerannut.

Kaiken tämän jälkeen alastonmallin urani on siis mahdollisesti lähenemässä loppuaan. Täysin kokonaan toivoa ei ole heitetty, sillä myös toinen Muotoiluakatemian opettaja saattaa tarvita vielä alkavan kevään aikana mallia. Valitettavasti taidemallin työ on kausiluontoista, yhyy. Ehkei näistä kokemuksista tule siis enää kirjoitettua, but who knows, ehkä vielä tätä työtä tulee tehtyä joskus uudestaan. Toivotaan parasta.

---

lisää maalauksia http://erkkipekka.blogspot.fi/2014/03/alastonmallina-osa-2.html

Viime aikoina koetut uudet kokemukseni ovat olleet lähinnä uusia ammatteja. Siten myös uusia kokemuksiani käsittelevät tekstit ovat pitkälti olleet "mitä minä kokeilin tällä viikolla" -tyylisiä, mutta kerrottakoon alkuvuoden aikana koetusta kahdesta uudesta kokemuksestani oluen suhteen.

Minä pidän oluesta. Sen maltainen maku, sen rentouttava vaikutus, ah! En koskaan kyllästy juomaan olutta. Päinvastoin, jokaisen tuopillisen jälkeen haluan lisää. Kalja on kultaa. Eniten pidän luomuoluista ja maissioluista, tosin joiden oluen ystävien mukaan jälkimmäiset eivät kunnon olutta ole nähneetkään.

Tammikuussa maistoin alkoholitonta olutta. Koska käynnissä oli tipaton tammikuu, mutta oli pakko päästä edes baariin oluthuuruja hengittämään kaveriporukassa, päädyimme ystäväni kanssa ottamaan alkoholittoman oluen. Ykkösolut oli positiivinen yllätys: se maistui vähintään yhtä hyvälle kuin tavallinen olutkin. Jotain jäi kuitenkin puuttumaan, sillä kerrankin käsite kävimme yksillä tarkoitti oikeasti vain yhtä juomaa! Päihdyttävä vaikutus nyt vain on osa olutta ja piste.

Toinen olutkokemus oli maaliskuussa tehty oluthaaste. Kaljahaaste on sosiaalisessa mediassa levinnyt ilmiö, jossa haastetaan toinen juomaan määrätyn verran alkoholia. Jos haastettu epäonnistuu, hän joutuu korvaamaan tappionsa. Suomalaistennuorten keskuudessa kiertäneessä haasteessa kerralla juotavan kaljan määrä on ollut puoli litraa ja haasteessa epäonnistuneen pitäisi tarjota lavallinen kaljaa. Yllätyin positiivisesti, kun sain kiskottua oman olueni alle kahteenkymmeneen sekunttiin! Petyin tosin, kun haastamistani vain yksi suostui tekemään haasteen. Tulen siis saamaan kaksi lavaa kaljaa, can't wait..!

---

http://erkkipekka.blogspot.fi/2014/03/olutjuttuja.html