IRC-Galleria

Tyhmä paljon tunnareita soittaa, viisas kuuntelee ihQutusviisun.

Toukokuun ihQutuksen paikan ansaitsee paluuta tekevä irlantilaislaulaja Róisín Murphy kappaleella Ancora Ancora Ancora. Tuoreeltaan Murphy julkaisi vuosien hiljaiselon jälkeen EP:n, joka sisältää tulkintoja italiankielisistä pop-klassikoista. Tulkinta Minan kappaleesta Ancora Ancora Ancora yltää jopa alkuperäistä kappaletta korkeammalle tasolle äänimaailmallaan ja Róisínin kauniin käheällä äänellä, joka nousee italian kielellä uusiin ulottuvuuksiin.

Mi Senti -EP on Murphyn erikoisimpia projekteja. Taiteilijana hänestä tekee uskomattoman juuri se, että hän tekee mitä vain ikinä haluaa. 90-luvulla hän toimi taidepoppia tehneen Moloko-yhtyeen solistina, ja vuosituhannen alussa hän siirtyi soolouralle. 2007 laulajattarelta (jonka tyyliä ovat kopioineet muun muassa Lady Gaga ja Kylie Minogue) kuultiin utuista house-musiikkia, nyt modernisoitua italialaisdiskoa. Itse hän on kuvaillut projektia hankalaksi, sillä italia oli projektin alussa hänelle täysin uusi kieli. Vaivannäkö ja sinnikkyys näyttäisi kannattaneen, sillä Mi Senti on tunnelmallinen ja laadukas kokonaisuus. Italia on yksinkertaisesti kaunis kieli.



Róisín Murphya on kuultu ihQutuksessa aiemminkin: Overpowered oli tammikuun 2008 ja Flash of Light (Luca C Briganten kanssa tehty yhteistyö, Solomun mix) lokakuun 2012 ihQutus.

// blogistani http://erkkipekka.blogspot.fi/2014/05/toukokuun-ihqutusbiisi.html

Siilinjärveläislähtöinen kokkaripääministeri Jyrki Katainen tavattiin Siilinjärven torilla viimeistä kertaa puolueensa puheenjohtajana. Kesäkuussa pääministerin ja kokoomuksen puheenjohtajan paikan jättävä Käteinen kertoi paikallislehti Uutis-Jouselle tuntevansa itsensä samalla iloiseksi ja haikeaksi. Uutis-Jousi ei ollut ainoa siilinjärveläismedia, joka pääsi haastelemaan Kataisen kanssa, vaan samoin tämä blogi sai oman haastattelunsa, jossa Siilin oma poika uskoutui hyvinkin avoimesti kunnan toiselle kasvatille.

Vaalihumun lomassa rakas pääministerimme istahtaa kanssani hetkeksi siilinjärveläisen ählämpizzerian pöydän ääreen. Hän tilaa pizzan toivoen, ettei sisältö olisi liian lihaisaa, vaan jotain, josta "on puristettu viimeisetkin mehut irti". Luovana ihmisenä tilaan itse jauhelihapizzaa.

- Tällaisia ihmisiä, tällaisia yrityksiä Suomi tarvitsee, Katainen hehkuttaa. - Pienet ja keskikokoiset yritykset luovat suurimman osan suomalaisista työpaikoista. Tarvitaan vain luovuutta, kuten tässä turkkilaispizzeriassa: konsepti, jolla suomalaista tuotetta voidaan viedä myös ulkomaille. Kunpa jokaisesta tulisi yrittäjä.

Pizzat tuodaan eteemme. Katainen nyppii käsikarvat pois omastaan ja ottaa palasen varmistettuaan koemaistajallaan, ettei ruoka ole myrkytettyä.

- Tämä on fantastisen makuista, hän toteaa.



Kataisen mukana kulkeva kunta- ja kulttuuriministerin salkkuja hoitava Henna Virkkunen jää selkeästi kakkoseksi huomion osalta. Hän kyllä onnistuu herättämään jonkin verran huomiota erilaisilla esityksillään. Siilinjärven Kuopioon liittämistä kariutuneessa kuntauudistuksessaan voimakkaasti ajanut Virkkunen katselee paikkakunnan yritysrakennetta.

- Täällähän on kaksi ählämsählämpaikkaa ihan lähekkäin, tämä torin liike, ja sitten tuo linja-autoaseman mutubaari. Eikö näitäkin voisi jotenkin yhdistää? Saataisiin säästöjä, ja ruokamyrkytyksiä ynnä muita kohdattaisiin edelleen aivan entiseen tapaan, Virkkunen visioi.

Siilinjärveläiset keskeyttävät pääministerimme syönnin jatkuvasti. Siinä missä hän on muualla Suomessa pääministeri ja kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen, täällä hänet tunnetaan tuttavallisemmin ihan vain Jyrki Käteisenä. Tuttuja tulee vastaan lähtien entisistä opettajista opiskelutovereihin, naapureihin, jumppaohjaajiin ja teini-iän rakastajiin.

- Jyrki, juttelimme S-marketin edessä 2004, muistatko? Minä silloin sinulle sanoin että pitäisi tehdä jotain tämän Itä-Suomen kehitykselle.

- Muistanhan minä, muistan toki sinut ja asiasi, Katainen paljastaa muistinsa ehtymättömyyden. - Sinä, asioiden eteenpäin viemisen aloittamisen suunnittelu Itä-Suomen suhteen on jo pitkällä.

Oloaan pääministeri kuvailee iloiseksi sekä haikeaksi. Haikeudesta huolimatta hän uskoo, että nyt on sopiva hetki irrottautua päivänpolitiikasta. Suomen tulevaisuuden hän näkee valoisana.

- Nyt on fantastinen aika lähteä. Nelivuotisen valtiovarainministeripestini ja kolme vuotta kestäneen pääministeriyteni aikana Suomi on viety kahteen taantumaan, työttömyys on noussut rajusti, pienyrittäjyys on mahdotonta ja palvelut on ajettu alas. Kunta- ja sote-uudistukset ovat menneet pieleen, ihmisoikeudetkaan eivät ole kohentuneet. Kyllä nyt on tosiaan oikea aika lähteä, kyllähän tämä kaikki varmaan jo eduskuntavaaleissa näkyy, Kätsky tuumailee.

Kokoomuksen seuraavaksi puheenjohtajaksi on ilmoittanut kiinnostuksensa elinkeinoministeri Jan Vapaavuori, Eurooppa- ja ulkomaankauppa ministeri Alexander Stubb sekä peruspalveluministeri Paula Risikko. Ketä Katainen itse kannattaa?

- Paula Risikkoa voisin kannattaa, sillä hän on nainen, joten tasa-arvon vuoksi täytyy valita vaihteeksi nainen taas pääministeriksi, vaikka pätevämpiä olisikin tarjolla... näin meillä kokoomuksessa monesti on ajateltu, Katainen pohdiskelee. - Ehkä kuitenkin lopulta suurin suosikkini on fantastinen Alex (Stubb). Alex on suomalainen kosmopoliitti, monikielinen multitaituri, jonka kykyjä epäilevät ainoastaan läheisesti hänen kanssaan työskentelevät ihmiset. Kansa rakastaa häntä.

Stubbin puheenjohtajuus ja pääministeriys olisi varmasti loistava asia kokoomukselle. Vaikka kannatus on laskussa ja hallitus on epäonnistunut kaikissa tavoitteissaan, Katainen uskoo, että Stubb selviytyisi.

- Alex on kuin teflonia – siihen ei vaan tartu paska eikä mitään dirtti sitten millään. Ne hymyilevät hampaat, ne ovat niin valkoiset!

Kansallista kokoomusta Katainen kuvaa eteenpäin katsovaksi puolueeksi. Vaikka hän itse siirtyy pääministerin ja puheenjohtajan palleilta pois, tekemistä jää hänen seuraajillekin.

- Vielä on paljon tehtävää jäljellä. Vielä on rakenteita, joita täytyy karsia.

Karsia?

- Ei ku uudistaa rakenteita, sitä mä meinasin.

Seuraajaltaan Katainen toivoo jämptiyttä.

- Tarvitaan joku tekemään niitä kipeitä päätöksiä, joita minä en lopulta pystynyt hallituksessa tekemään. hän toteaa. - Tarvitaan joku, joka pystyy vapauttamaan Suomen kansallisen päätösvallan totaalisesti kansainvälisten markkinavoimien vietäväksi ilman, että sydämessä tuntee yhtään omantunnon pistosta.

Yhteistyö Kataisen niin kutsun six-pack -hallituksen kanssa on välillä rakoillut, mutta hallitus on kuitenkin onnistunut pysymään lähes yhtenäisenä kasassa. Katainen kuitenkin kuvailee yhteistyötä valtiovarainministeri Jutta Urpolaisen kanssa positiiviseen sävyyn.

- Kyllä sanoisin yhteistyön Jutskun kanssa olleen fantastista. Kuvailisin sitä jopa hedelmälliseksi, jos olisimme saaneet jotain aikaan, Katainen tunnustaa pilke silmäkulmassa hymyillen. - Kyllähän Jutasta saatiin aika aito kapitalisti sopivalla kypsyttelyllä. Arhimäen kanssa homma tuntui välillä tökkivän, mutta sekin jätkä osaa olla yllättävän rento humalassa. Kyllähän Suomen kansa onneksi tietääkin.

Urpolaisen hävittyä SDP:n puheenjohtajuuden Antti Rinteelle ja Käteisen hypätessä pois uppoavasta laivastaan erilaisia kysymyksiä nousee ilmaan. Tuleeko hallituksesta toimintakyvytön, pitäisikö järjestää ennenaikaiset vaalit?

- Kyllähän sitä pitää jatkaa loppuun asti ensi kevääseen, vaikka porukkaa vaihtuukin. Vaikka minä, Henna, Alex, vasemmistoliiton Arhinmäki ja Kyllönen, Jutsku ja ehkä vielä joku muukin vielä loikkaamme pois, meidän paikkamme ottavien täytyy kantaa vastuuta. Vaikkei kansa heitä välttämättä valinnutkaan, niin on tämä silti tärkeä juttu.

Torilla kuhisee, ja käsikarvapizzat on syöty loppuun. Vielä on kuitenkin aikaa viimeiselle kysymykselle: miten tulevaisuus?

- Kaikki on vielä avointa, mutta todennäköisesti Brysselin tehtävät kutsuvat. Suomi on jo alennustilassa, seuraavaksi on koko Euroopan vuoro, Kät€in€n hekottelee.

Pääministeri kiittää fantastisesta ruokailuhetkestä ja nousee pöydästä. Tiemme erkanevat. Katselen tummaan pukuun pukeutuneen työväen puolueen puheenjohtajaa. Siinä missä Urpolaiselle on kehittynyt aika päiviä silmäpussit, Sippilä sippaa ja sairaasta ja Soini on muuten vain ruma, Käteiselle stressaavat puheenjohtajavuodet eivät näytä piirtäneen pientäkään väsymyksen merkkiä.

Fantastista.

// blogistani http://erkkipekka.blogspot.fi/2014/05/haastattelussa-jyrki-kateinen.html

Vaalihumun alla koulut ovat tavanneet järjestää nuorten varjovaaleja, joiden tulkinnat ovat saaneet osakseen kuukauden välein julkaistavien vaaligallupien tavoin ylitulkintaa. Myös eurovaalien alla järjestettiin tällä kertaa ensimmäistä kertaa Allianssi ry:n toimesta nuorten varjovaalit, joiden tulokset vaikuttavat mielenkiintoisilta: suomalaisnuoret äänestävät ylivoimaisesti eniten kokoomusta, jonka ehdokkaista Alexander Stubb loistaa kirkkaimpana tähtenä. Varsinainen kohu kuitenkin on itsenäisyyspuolueen kannatus: se nousisi varjovaalien perusteella neljänneksi suurimmaksi puolueeksi kokkareiden, vihreiden ja kepun jälkeen.

Maltan tuskin odottaa, millaisia otsikoita itsenäisyyspuolueen tuloksesta voidaan vielä repiä: "Suomen nuoriso haluaa itsenäisen Suomen!" "Näin nuoriso äänesti: EU-kriittiselle IPU:lle jytky!" "Nuorten varjovaalit: itsenäisyyspuolueen murskavoitto – SDP pohjasakkaa!" Tulosotsikointia seuraavat tulkinnat, joissa pohditaan syitä vasemmistopuolueiden murskatappioille, kokoomuksen menestykselle ja itsenäisyyspuolueen yllätysvoitolle. Vasemmisto ei selvästikään uppoa enää nuoriin, jotka omaksuvat porvarillista ajattelua elintason kasvun myötä. EU-kriittisyys nostaa päätään erityisesti nuorten keskuudessa, sillä perussuomalaiset ovat viidentenä, kolmanneksi tulleen keskustan suosituin ehdokas on EU-skeptinen Paavo Väyrynen, ja lisäksi vielä Euroopan Unionista eroamista ajava itsenäisyyspuolue on neljänneksi suurin. Ehkäpä perussuomalaisten linja ei olekaan tarpeeksi kriittinen, ja nuoret äänestävät IPU:a. Miten Timo Isosaari, tuntematon viisikymppinen nokialaisagrologi, saavutti moisen kansansuosion?

Syy itsenäisyyspuolueen menestykseen on kuitenkin Suomen nuorison poliittisia mielipiteitä yksinkertaisempi. Se on oikeastaan vain kaksi numeroa. Se on se seksiasento. 69.

Nuorten varjovaalien menestyjiä yhdistää vaali toisensa jälkeen yksi asia: ei puolue, ei ikä, ei sukupuoli. Heitä jokaista yhdistää 69 vaalinumerona.

69 on jotenkin vain legendaarinen asento. Partnerit hyväilevät toistensa sukupuolielimiä suillaan, namn. Molemminpuolista nautintoa. Kannattaa kokeilla. 69 on lisäksi loistava läppä, jota voi tavata kaikkialla lähtien GTA-peleistä bändien nimiin.

Siilinjärven nuoriso äänesti kunnallisvarjovaaleissa 2012 valtuustoon tuntemattoman kuusysin. Vuoden 2011 eduskuntavarjovaaleissa 12/14 vaalipiirissä valituksi tuli ehdokas numero 69.Voi myös miettiä, kuinka tosissaan Suomen nuoriso on äänestänyt kymmenien nettimeemien lähteenä olevaa kristillisdemaripuheenjohtaja Päivi Räsästä, joka on saanut kahmittua noin neljänneksen puolueensa saamista äänistä (eikö joku Essayah ole samoin aika tsoukki?). Samoin, jos yli puoluerajoin suosiota nauttiva Stubb saa kaksi kolmannesta kokoomuksen äänistä, onko Suomen nuoriso kokoomuslaistunut? Voisiko olla peräti niin, että on äänestetty henkilöä? Kyuu Eturauttikin (Muutos 2011) kuulostaa hauskalle nimelle. Hah, joku Eturautti.

Analysointi on jo alkanut. Hesarissa itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja Martti Pohjolainen selittää Suomen nuorison pettyneen EU:n lunastamattomiin lupauksiin työpaikoista. Puolueeseen onkin kuulemma liittynyt myös paljon nuoria. Poliitikan tutkija Ville Pitkänen sentään toppuuttelee ja arvioi syyksi vaalinumeroa.

Kuusysin menestys kertoo nuorten poliittista karttaa enemmän nuorten suhtautumisesta äänestämiseen (varjovaaleissa) ja politiikkaan: homma on pääasiassa läppää. Miksi alaikäiset jaksaisivatkaan perehtyä johonkin, johon heillä ei todellisuudessa ole vaikutusvaltaa? Ongelmallista on myös se, että joissakin äänestäminen on saattanut olla joillekin pakollista, ja joissakin tapauksissa on saanut jonkun muun edun äänestämisen yhteydessä: ainakin omina yläaste- ja lukioaikoinani pari opettajaa pakottivat kaikki oppilaansa tunnilla äänestämään, osa taasen "kannusti äänestysaktiivisuuteen" antamalla oppilaiden käydä äänestämässä kesken oppituntia – mikä loistava tapa kadota luokasta vaikkapa vartiksi. Tällöin vaalit eivät anna objektiivista tulosta.

Tulos jää viihteelliseksi, turhaksi uutiseksi, jolla saadaan muutamia klikkauksia ja aikaan jonkinlaista poliittiseksi keskusteluksi nimitettävää "tätä nuorisomme haluaa" -skeidaa. Jos joitain päätelmiä voidaan varovaisesti tehdä, ne ovat:

1) ei kiinnosta, ainakaan vielä tässä iässä
2) vasemmisto ei kiinnosta
3) äänestetään sitä, jolla on isoin budjetti, levein hymy ja/tai joka on eniten esillä mediassa
4) vanhempien poliittiset mielipiteet eivät periydy yhtä selkeästi jälkikasvulle kuin voisi odottaa.

Kolmeatoistaa on pidetty huonon onnen lukuna, vaikkei siitä ole tainnut olla haittaa vaalimenestykselle. Ehkä 69 on tällöin onnenluku: sekä sängyssä että nuorison varjovaaleissa.

---

// blogistani http://erkkipekka.blogspot.fi/2014/05/onnenluku.html

http://www.hs.fi/kotimaa/Itsen%C3%A4isyyspuolue+rynni+nuorten+vaaleissa/a1400574839877
http://www.aantenlasku.fi/
http://www.alli.fi/sitenews/view/-/nid/3411/ngid/40
http://www.nokianuutiset.fi/Uutiset/1194902318631/artikkeli/jos+nuoret+paattaisivat+nokialainen+timo+isosaari+valittaisiin+europarlamenttiin.html

Ihminen pystyy mihin vain, jos hänellä on tarpeeksi sinnikkyyttä. Ja rahaa.

Sain kuin sainkin jatkoa vielä lisää taidemallin työlleni. Lyhyessä ajassa kalenterini täyttyi posetuksella, kun sekä Ingmanilta että Muotoiluakatemialta otettiin yhteyttä. Ingmanilla olin aprillipäiväviikolla poseeraamassa lähes 30 tunnin ajan kakkosvuositason kuvataiteilijoille, jotka saivat ilmaista työssään vapaasti ottamaani asentoa (värimaailma, paperin koko, piirrosvälineet kaikki vapaita), sekä entuudestaan tutulle K13-luokalle, jonka kanssa pääsin tutustumaan kuvanveiston maailmaan. Samoin Muotoiluakatemialla olin maaliskuun lopusta toukokuun alkuun kuvanveistossa mallina, kun entinen malli joutui perumaan keikkansa terveydellisistä syistä (asennot kävivät liian rankoiksi lasta odottavalle mallille).

Kuvanveistosta tulee sanana varmaankin mieleen jonkinlainen (marmorinen?) kivi, johon muotoillaan talttojen ja vasaroiden avulla veistos. Väärä luulo: kummallakin koululla käytettiin savea. Savi lieneekin kätevämpi muotoilumassa opiskelijoille, joista monet muotoilevat ensimmäistä kertaa elävän mallin avulla patsasta. Kiveä hakatessa yksi virhe voi pilata kaiken, mutta savea voi lisätä ja poistaa vapaasti. Lisäksi savi on yksinkertaisesti halvempaa.

Koulujen ajankäyttö erosi hieman toisistaan: Ingman varasi aikaa yhden saviveistoksen tekoon noin 20 tuntia: aluksi mallasimme asentoa, ja päädyimme istuvaan, epäsymmetriseen asentoon oppilaiden ehdotusten perusteella. Tämän jälkeen käytettiin noin pari tuntia erilaisten mittojen ottamiseen: hartioiden leveys, pään pituus, selän pituus, alustan ja alustan istuinosan mitat... (jos jotakuta nyt niin kiinnostaa niin pippeliä ei mitattu) Mittojen perusteella muodostettiin erilaiset mittakaavapiirrokset tulevaa veistosta varten: edestä, takaa, ylhäältä päin, sivusta. Lopulta siirryttiin itse patsaan veistämiseen. Piirrokset ja edelleen poseeraava malli pyrkivät tukemaan toisiaan patsaan tekemisessä. Työt onnistuivat hyvin ja monet saivat niihin paljonkin yksityiskohtia aikaiseksi, mutta asennon mutkikkuus toi haastavuutta työn kuivuessa: monet alkoivat halkeilla.


Tämänhän Erkin pepussa on revitelty! Patsaaseen koverretaan reikä, jotta se kuivuisi tasaisemmin.

Muotoiluakatemialla panostettiin määrään: kaksi eri ryhmää tekivät minusta istuvan asennon ja seisovan asennon. Jälkimmäisessä muotoiltiin vain torso (ylävartalo) tai reisien aluetta. Pari oppilasta tekivät myös käteni asentoa jäljittelevät veistokset. Edellisen mallin kanssa he olivat lisäksi tehneet patsaan makaavasta asennosta.

6. toukokuuta mallailin viimeistä kertaa tälle lukukaudelle. Syksyllä keikkaa on mahdollisesti luvassa lisää, mutta näistä kokemuksista tuskin tulen enää kirjoittamaan, ellei vastaan tule jotain todella uutta juttua. Takana on 180 tuntia nakuilua ja arviolta 170 ihmistä. Kokemus on ollut vapauttava ja ihmisenä kasvattava.



Vastataan vielä lopuksi joihinkin työhöni liittyviin kysymyksiin, joita olen saanut. Osaan olen vastannut jo aiemmissa teksteissä ( osa 1 ja osa 2 ), mutta tässä kysymykset ovat koottuina.

Palkkaus?
- Kummallakin oppilaitoksella noin 15 € per tunti (Ingmanilla 15€, Muotoiluakatemialla ~15,16€). Pohjois-Savon Opisto näytti tarjoavan omassa hakemuksessaan mol.fi -sivustolla yhdentoista ja Kuopion kansalaisopisto 16,50 euron tuntipalkkaa, mutta näihin paikkoihin en päässyt hakiessani.

Jännittikö?
- Ensimmäisellä kerralla muistan ajatelleeni hämmentyneenä: "ei vittu, mä teen tämän". Alastomuudesta tulee kuitenkin aika arkista nopeasti sekä oppilaille että mallille itselleen.

Ovatko oppilaat nauraneet tai käyttäytyneet muutoin epäasiallisesti?
- Oppilaiden käytös on ollut asiallista. Työsuojelullisista syistä oppilaita yleensä opastetaan ennen kurssia kunnioittavaan käytökseen (mallia ei saa häiritä, ilkkua, nauraa tai tuijotella mitenkään ylimääräisesti mallin ollessa tauolla eli vaatteet päällä – jälkimmäisestä tosin en ole perustanut itsekään, sillä yleensä tauoilla olen jutellut oppilaille, monien kanssa välit ovat kehittyneet varsin tuttavallisiksi). Samoin oppilaat eivät saa ottaa kuvia töistään mallin poseeratessa, ja tietysti mallista ei ole sallittu ottaa kuvaa. Joitakin oppilaita olen tosin itse pyytänyt ottamaan fotoa muistoksi / blogia varten.

Kun katson näitä maalauksia, sinun kikkelisi --
- Jotkut ovat sanoneet Iso E:n näyttävän "suorastaan kookkaalta" (ask.fm), mutta ihan normaalikokoinen se on. Joillain kursseilla luokassa on lämpimämpää, joillain kylmempää. Yleensä luokissa on kylmää, joten se on aika rutussa. Ei, ei ole ruvennut stondaamaan kertaakaan, tilanne on aika steriili eikä ollenkaan intiimi. Jos rupeaisikin ottamaan eteen, ajattelisin jotain himoja heikentävää. Itseäni on enemmän pohdituttanut, miten naiset saavat hoidettua poseerauksen ilman kiusallisia tilanteita kuukautisten aikana. Kuulemani mukaan osa on pitänyt tällaisina päivinä jaloissaan housuja tai vähintään alushousuja.


Tähän työhön tehtiin myös alusta mukaan. Patsaan pää on lävistetty kepillä hahmon ryhdin ylläpitämiseksi.

Kauanko täytyy poseerata?
- Kerralla poseerataan 20 minuuttia, sen jälkeen taukoa kymmenen minuuttia. Ymmärtääkseni tämä on jonkinlainen sovittu työsuojelullinen systeemi, sillä kummassakin oppilaitoksessa on ollut sama käytäntö ja opettajat ovat olleet siitä kohtuullisen tarkkoja. Käytännössä työpäivästä kuitenkin taukoa on isompi osa kuin kolmasosa oppilaiden kahvi- ja ruokataukojen takia.

Miten pääsen alastonmalliksi ja missä alastonmalleja haetaan?
- Alastonmalleja haetaan taidemallin nimikkeellä. Joihinkin paikkoihin täytyy vain osata hakeutua (esimerkiksi satuin vain kuulemaan Muotoiluakatemialla opiskelevalta oppilaalta, että oppilaitoksella olisi tarvetta miesmallille), monet koulut hakevat mallejaan työvoimatoimiston kautta. Ingmanille pääsin mol.fi -sivuston ansiosta. Alastonmalliksi hakiessa suosittelen esittelemään itsensä (olen itse kertonut nimeni, yhteystietoni, ikäni, pituuteni, painoni ja kuvaillut ulkonäköäni androgyyniseksi) ja laittamaan toki pari kuvaa itsestään – itse laitoin kaksi kuvaa, joissa minulla oli vaatteet päällä, sekä kaksi taidealastonkuvaa, joista vartaloni hahmottaa paremmin.

Millaista vartaloa alastonmallilta vaaditaan?
- Taidemallin vartalolta ei vaadita mitään! Ainoa tarvittava on terve itsetunto ja sen verran hyvä yleiskunto, että jaksaa pysyä paikoillaan 20 minuuttia. Monilla oppilaitoksilla malleja on useampikin, joten kaikenlaiset ihmiset voivat hakea. Eduksi voi olla, jos malliksi hakeva on 1) raskaana oleva tai muutoin keskimääräistä pyöreämpi/tukevampi nainen 2) mies (miesmallit ovat harvinaisempia), jolla ei mieluusti olisi aivan täydellinen vartalo 3) olemukseltaan androgyyninen 4) keski-ikäinen tai vanhempi. Tärkeintä olisi poiketa jonkin verran tavallisesta, sillä perinteisen antiikin Kreikan ajan ihanteiden mukaisen nais- ja miesvartalon piirtäminen/maalaaminen/muotoilu on oppilaille liian helppoa.

Kuinka paljon taidemallille on tarjolla töitä?
- Vaihtelevasti. Välillä voi olla hiljaista, kun kursseja ei ole. Parhaimmillaan minulla on ollut noin 30 tuntia ilkosillaan oloa viikossa.

// blogistani http://erkkipekka.blogspot.fi/2014/05/alastonmallina-osa-3.html

Eurovision-laulukilpailun ei kuuluisi olla politiikkaa, mutta se on sitä. Vaikka kantaa ottavia kappaleita ei saisi esittää ja puolueettomuuteen pyritään, maat vähintäänkin ovat antaneet toisilleen pisteitä geopoliittisin perustein. Tämän vuoden Euroviisut olikin Ukrainan kriisin ja Venäjän huonontuneen ihmisoikeustilanteen takia äärimmäisen mielenkiintoinen.

Seksuaalivähemmistöjen oikeudet Venäjällä ovat olleet huolenaiheena länsimaissa jo pitkään. Maassa on otettu käyttöön "lapsia suojaamaan" tarkoitettuja lakeja, joiden mukaan "homopropagandan" julkinen esittäminen (esimerkiksi homoparin julkinen suudelma) on rangaistava rikos. Viha seksuaalivähemmistöjä kohtaan on yltynyt jopa ns. homosafariksi kutsuttuun ilmiöön, jossa vihamieliset ryhmittymät "metsästävät" homoseksuaaleja. Ryhmittymät rinnastavat homoseksuaalisuuden ja pedofilian samaksi asiaksi. Homoseksuaali nuori houkutellaan tapaamiseen netin kautta. Nuori kuvittelee menevänsä treffeille, mutta päätyykin nöyryytetyksi julmilla tavoilla kameran kuvatessa kaiken. Netissä liikkuu materiaalia lähtien läpsimisestä hakkaamiseen, pään tunkemiseen vessanpönttöön, nännien leikkaamiseen ja lasipullolla raiskaamiseen.

Samaan aikaan Eurooppa on matkannut liberaalimpaan suuntaan: esimerkiksi Ranska ja Iso-Britannia ovat äskettäin hyväksyneet homoparien avioliitto-oikeuden. Myös Suomessa avioliitto-oikeudesta on keskusteltu pitkään, ja muut Pohjoismaat ovatkin sen jo sallineet.

Kahtiajako taantumukselliseen itään ja avoimeen länteen on selkeä. Siksipä asetelma, jossa Euroviisuista intoileva Venäjä esiintyy samalla stadionilla Itävaltaa edustavan drag-hahmo Conchita Wurstin kanssa homoseksuaalien rakastamassa laulukilpailussa, on suorastaan pelottavan kiinnostava.



Wurst leikittelee sukupuolirooleilla räikeästi. Conchita Wurst on Thomas Neuwirthin luoma drag-hahmo – ulkoiselta olemukseltaan siro nainen, jolla on parta. Jo ennen laulukilpailun varsinaista alkamista edustaja sai runsaasti huomiota osakseen niin hyvässä kuin pahassa. Hahmo on oikeastaan kaikkea sitä, mitä Venäjän eliitti* vihaa: seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen edustaja (vaikkakin varsinaisesti kyse on dragista, ei sukupuolivähemmistöstä), miehen ja naisen välillä tasapainoileva malliesimerkki lännen yltiöliberaaliudesta ja moraalisesta rappiosta.

Eurooppa rakasti Conchitaa ja buuasi Venäjän esitykselle. Buuauksen varsinainen kohde eivät olleet kuvankauniit venäläiskaksoset, vaan Putinin politiikka Ukrainan kriiseineen ja homopropagandalakeineen. Vaikka viisujen ei kuuluisi olla paikka poliittisille kannanotoille, Sochin olympialaisten sateenkaarikynsien ja -lippujen tavoin se oli. Yleisö kannusti vapautta suosionosoituksillaan Wurstille, Eurooppa antoi tukensa äänillään.

Venäläinen pop-tähti pohti Itävallan voittoa osuvasti: "Ehkä se oli jonkinlainen protesti venäläisiä mielipiteitämme vastaan. Ehkä meidän pitäisi pysähtyä ajattelemaan. Ehkä meillä ei pitäisi olla niin ehdottomia asenteita eri tavalla seksuaalisesti suuntautuneita ihmisiä kohtaan". Toivottavasti muutkin heräävät Venäjällä.

Wurstin voitto oli ennen kaikkea kannanotto suvaitsevaisuuden puolesta. Selkeästi hän itsekin sen tiedosti kommentoidessaan heti voiton selvittyä uskovansa vapauteen ja todetessaan: "we are unstoppable". Vaikka voimakas balladi ihan hyvä veto olikin, ei se ollut kisan musikaalisesti mahtavinta antia. Viisujen varsinainen voittaja ei ollut siten Itävalta tai paras kappale, vaan Wurstin edustama suvaitsevaisuus.

Euroviisujen keskeisin tehtävä on ollut yhdistää eurooppalaisia, ja mahdollisesti eilisiltainen tapahtuma loi meihin suurempaa yhdenkuuluvuuden tunnetta kuin talouskriisit ja unionit koskaan ovat pystyneet. Eurooppa hyväksyy, ehkä Venäjäkin jonain päivänä. Ehkä maailma ei sittenkään ole niin ikävä paikka.

---

blogistani http://erkkipekka.blogspot.fi/2014/05/suvaitsevaisuus-on-euroviisujen-suurin.html

* Homopropagandalaista huolimatta venäläiset itse pitivät Wurstista: se sai kansalta kolmanneksi eniten ääniä, mutta Venäjän juryn vaikutus laski pistemäärän viiteen (sijalle 6.).
http://yle.fi/uutiset/venajan_totuuden_toinen_puoli__kansa_piti_itavallan_euroviisuvoittajasta/7233544
http://yle.fi/uutiset/venalaispoliitikko_euroviisuista_raikeaa_homopropagandaa_ja_henkista_rappiota/7233302
http://yle.fi/uutiset/venajan_varapaaministeri_euroviisuista_euroopan_tulevaisuus__parrakas_tytto/7233413
http://www.thegailygrind.com/2013/09/06/bbc-exposes-russian-neo-nazis-hunting-down-gays-on-safaris-video/

Minulla on toisinaan liikaa aikaa pohtia (ja kirjoittaa) eri asioita. Eräänä päivänä tajusin, että joukolla mahtavia julkkiksia ei ole ainakaan julkisuudessa esiteltyä jälkikasvua. Nämä julkkiskakarat haluan vielä nähdä!



Frederikin skidit
Junttidiskon kuningas, laulaja Frederik on todennut julkisuudessa hänellä olevan todennäköisesti kymmeniä lehtolapsia pitkin Suomea. Joitakin lapsiaan hän tiettävästi tuntee ja tapaileekin (ei härskissä mielessä!), ja lapsenlapsiakin on jo olemassa. Yhtään lasta ei ole kuitenkaan nähty julkisuudessa. Miksi?

Varmaa on, että Frede on tiettävästi vieläkin viriili mies – tiettävästi ainakin kaverini kaveri oli päätynyt miehosen kanssa koeajeluille auton takapenkillä. On kuitenkin selvää, ettei Frederikin lehtolapset jaksa herättää kovin suurtaa mielenkiintoa. Jos joku lapsi hakeutuisi vaikkapa MTV3:n Kadonneen jäljillä -ohjelmaan... c'mon, mitäköhän siitäkin tulisi?

"Äitini muistaa isän olleen iskelmälaulaja, joka ei omien sanojensa mukaan laula iskelmää vaan junttidiskoa."
"Sehän on varmasti Frederik!"
"Aa no ni faija löytyi, meen sen keikalle ja alan ruinata elatusmaksuja!"

Olisihan se liian helppoa. Sen takia ohjelma täytyisikin keikauttaa päälaelleen: Reetu itse osallistuisi lastensa etsimiseen. Jakso alkaisi muistelmaosiolla, jossa Frederik muistelisi menneitä hoitojaan: "Se oli sellainen vaaleatukkainen povipommi, Kalajoella joskus kasikytluvulla, ehkäisy taisi vähän jäädä ja voihan olla että pasautin sen paksuksi. Se oli Saara... tai Sara... tai Sari. Nainen kuitenkin." Tai: "Se oli thaimaalainen hierojatar lomamatkallani vuonna 2009. Oisko nimi ollu Fukmii tai jotain, sitä se ainakin huusi, mä huusin sitten vastapainoksi omaa nimeäni, Reetua."

Jakso etenisi jäljittämisellä: missä Kalajoen povipommi on nykyisin? Lopulta nainen löytyisi heinäveteläisestä S-marketista ja kyllä, myös lapsi tosiaan olisi tosiaan syntynyt. Kukin jakso päättyisi Frederikin ja tämän jälkeläisen tapaamiseen: milloin lapsi syyllistäisi isäänsä vuosien poissaolosta, milloin paljastuisi daddynsa koko tuotannon omistavaksi fanaatikoksi tai sitten isänsä kaltaiseksi naistemieheksi.

"Daddy's home!"
"Daddy!"
"Not in a creepy way!"

Cheekin kersat
Kuka muu muka vetää tälleen?

Cheek kiskaisisi jaloista, ja lapsi syntyisi maailmaan.

Koska Jiihootee on poikkeuksellinen mies Suomen oloihin, poikkeuksellisia täytyisi olla myös hänen jälkeläistensä. Ehkä omena putoaisi kauas puusta ja lapset osaisivat räpätä?

Pappamies muttei sentään vauvankakkamies.

Joskus Cheekin riimittelyt tuntuvat kuluneilta, mutta ehkä lasten myötä hän saisi uutta pontta jutuilleen.

Tänään on bileet vauvan peput on sileet.

Lasten ensimmäiset sanat ainakin tiedetään: "aa".

Oppisivatkohan ne koskaan puhumaan?

Lady Gagan pikkuhirviöt
Millaista jälkikasvua oudoista asuistaan ja räväköistä esiintymisistään tunnettu Lady Gee saisi? Kapaloisiko popmaailman outolintu lapsensa muoviseen kelmuun tai sovituttaisiko pienokaisten jalkoihin Alexander McQueenin muotikorkkareita?

Lasten urakehitys tulisi olemaan mielenkiintoista seurattavaa. Koska Mama Monster on jo saavuttanut 28 ikävuoteen mennessä niin vitusti, kersoilla olisi ainakin kirittävää.

Miten Lady Gagan lapset voisivat kapinoida?

"Kato äiti, pukeuduin lihaan ja vereen."
"Voi sinua pientä, been there, done that."
"Kato äiti mä riitelen Kelly Osbournen kaa!"
"Me haistattelimme toisillemme jo vuosikausia sitten!"
"Kato äiti masturboin lavalla ihmisten nähden!"
"Kuules nyt, minä kopsasin sen tai siis sain inspiraatiota siihen jo aikapäiviä sitten Madonnalta."

Huolta aiheuttaisi ainakin penskojen sukupuoli-identiteetti: eikö se ole ollut äidistäkin aina välillä vähän epäselvää? Eikö Lady Gaga kuulosta joltain humalassa keksityltä drag-nimeltä? Jos äitillä onkin pippeli, hän on isä – eli kuka on äiti? Ja miten tämä on mahdollista? MILLAISIA SAIRAITA NUORIA HEISTÄ VIELÄ KASVAAKAAN.

Tuksun glamour-baby-dollit
Koko kansan kohublondi Johanna Tukiainen ei ole vieläkään ilahduttanut suomalaisia vauvauutisilla: tai on, mutta Tuksun itsensä mukaan raskaus päätyikin yllättäen keskenmenoon. Itsensä steriiliksi julistanut Arto Länsman oli tehnyt ossipuolakat ja pamauttanut naisensa paksuksi – sanalla paksu tarkoitan siis lapsen odottamista, vaikka kyseinen adjektiivi on joidenkin näätien mukaan kuvannut naista jo vauvauutista aiemmin.

Milloin on oikean lapsen vuoro? Tuksu on jo aiemmin perustellut hedelmällisyyttään sillä, että hänellä on kaksi koiraa. Johanna tarvitsee manttelinperijän, kuningatar tarvitsee prinsessan!

Potentiaalista isää voisi toki olla vaikea löytää: Yolanda on tiettävästi homojen saartama, Mika tai kukaan rikas amerikkalainen mies ei ole ollut häneen pitkään aikaan yhteyksissä... ja voi olla, että yllättävän harva heterokaan mies haluaisi panna lööppijulkkistamme.

Raskausaika asettaisi Johannalle haasteita: miten juoda humaltumistarkoituksessa pullien ollessa uunissa? Eikös punaviini ole terveellistä? Sitä voi ainakin pari pulloa siis ottaa. Raskausaikana edessä on vauva-aikojen valmistelua: kaiken täytyy olla täydellisen glamouria. Olipa kyseessä tyttö tai poika, huoneen verhoilun on oltava vaaleanpunainen. Mieluusti Comet-huulipunasävyn pinkkiä.

Lapsi oppii jo pienestä pitäen, mitä glamour on: sitähän voisi ottaa mukaan vaikka keikoille tanssimaan! Äitinä Tuksu joutuisi vakavien kasvatuksellisten ongelmien eteen: milloin lapsi on esimerkiksi tarpeeksi vanha oman SeiskaLive-kanavan perustamiseen?

// blogistani http://erkkipekka.blogspot.fi/2014/05/naiden-julkkisten-vauvat-haluan-viela.html

Ei kantovesi kaivossa pysy eikä ihQutusbiisi kuuntelijan mielessä.

Huhtikuun ihQuinta kamaa on Santana featuring Samuel Rosa - Saidera. Kappaleessa kaunis, perinteinen latinomusiikki yhdistyy Santanan taitavaan sähkökitarointiin. Video tulvii hyvää mieltä.



// blogistani http://erkkipekka.blogspot.fi/2014/04/huhtikuun-ihqutusbiisi.html

Kaverini Markus kutsui minut katsomaan helmikuussa siilinjärveläisravintola Vintissä ollutta open mic -iltaa, jossa niin kokeneet kuin vähemmänkin kokeneemmat stand up -koomikot esiintyivät. Maaliskuussa menin iltaan uudestaan ja tajusin: hei, totahan vois kokeilla. Ilmoittauduin siis seuraavaan open mic -iltaan, joka järjestettiin nyt tuoreeltaan lauantaina 26. huhtikuuta.

Vitsailin esityksessäni parisuhteestani ja alastonmallin työstäni. Alussa vertasin stand upia perseseksiin: "ehkä tääkin aluksi sattuu ja pelottaa mut sitten alkaakin rentoutua ja huomaa et tää onkin ihan kivaa." Ensikertalaisena sain esiintyä viiden minuutin ajan, kokeneempien esiintyjien show't voivat vaihdella tiiviistä viisiminuuttisesta jopa viiteentoista minuuttiin.

On tunnustettava, että jännitin esitystä tavattomasti. Show'ssani oli täydelliset ainekset katastrofiin: aloin suunnitella sitä paperille vasta iltapäivällä, eikä verbaaliset kykyni olleet perjantai-illan syntymäpäiväjuhlieni jäljiltä terävimmillään. Osa kavereistanikin kertoi jännittäneensä hieman puolestani. Onneksi Lotta oli sanonut jo pari viikkoa aiemmin: "tulen kyllä varmasti katsoo ja lupaan nauraa!" (piti muuten lupauksensa)

Kaiken kaikkiaan noin 15 ystävääni saapui katsomaan esitystä. Populaa oli paikalla noin 30-40 henkeä, joten tilaisuus oli sangen intiimi. Itsellenikin yleisö oli pieni, sillä esimerkiksi lukion päättöjuhlissa keväällä 2013 pitämääni puhetta oli kuuntelemassa yli puolisen tuhatta ihmistä.


Lunttilappu eli luonnostelma esityksestä: vitsit ja aiheet on merkitty ranskalaisin viivoin.

Alkujännitys laski ensimmäisen puolen minuutin aikana ja esiintymistilanne alkoi tuntua luontevalta. Oli ilahduttavaa, että yleisö otti minut hyvin vastaan – etenkin ensimmäisten esiintyjien aikana oli vaikuttanut, että yleisö olisi tällä kertaa vaikea.

Kokonaisuudessaan esitys sujui hyvin, ellei jopa loistavasti: esiinnyin illan puolivälissä, jolloin yleisö oli jo sopivan vapautunutta. Naurua tuli etenkin alun perseseksivitsille ja alastonmallin pikkusiskolle ("kuvittele meneväsi aivan normaalisti kouluun ja näkeväsi käytävän alusta loppuun täynnä alastonmaalauksia isoveljestäsi"). Loppupuolen esityksestä sain palautetta pienestä toistosta, lisäksi mikrofonin käsittelyä täytyy kuulemma vielä hioa, mutta kokonaisuudessaan olin ensikertalaiseksi todella hyvä. Kiitosta tuli erityisesti juttujen rohkeudesta ja siitä, että alastonmallivitsit olivat työn harvinaisuuden tähden erittäin ainutlaatuisia. Minut toivotettiin tervetulleeksi Vinttiin uudestaankin, woo!


Esiintyessä pääsin flow-tilaan, minkä huomaa myös esityksen videotallennetta tsiigaillessa. Viisiminuuttinen esitys venähtikin kuuteen minuuttiin, vaikka pelkäsin show'n jääneen liian lyhyeksi. Aika lentää lavalla ollessa. Itsensä katsominen videolta on aina kiusallista, mutta se auttaa havainnoimaan ja kehittymään. Itsensä kokee vain niin kömpelöksi ja noh, ihan vain paskaksi, mutta pitänee uskoa muita sen suhteen, että esitys oli tosiaan hyvä ensikertalaiselle. Tallenne on kaikkien Lärvikirja-kamujen nähtävissä. Enjoy.

Ilmaiset alkoholittomat juomat ja yksi ilmainen alkoholillinen drinkki olivat stand up -koomikon työsuhde-edut. Oman esitykseni jälkeen nappasinkin itselleni karpalolonkeron: olihan se oikeasti aika siisti fiilis, c'mon, talo tarjoaa! Lisäksi esiintyjille olisi illan jälkeen ollut tarjolla Vintin kuuluisia, aivan loistavan makuisia hampurilaisia, mutta valitettavasti jouduin itse skippaamaan aterioinnin sunnuntaiaamulla odottaneen työpäivän takia.

Tuntui mahtavalta esiintyä pitkästä aikaa yleisölle vaatteet päällä! Koska esitys sai paljon kiitosta ja kollegatkin kävivät onnittelemassa sen jälkeen, saattanen kokeilla stand upia joskus uudestaankin. Toiseen esitykseen pääsee korjaamaan ensimmäisessä tehdyt virheet. Kun on vetänyt muutaman stand up -keikan livenä pikkuhiljaa tietää miten mikkiä pidellä, ah! Kuka muu muka, EE ÄR QU.

// blogistani http://erkkipekka.blogspot.fi/2014/04/stand-up-koomikkona.html

Perjantaina 25. päivä juhlistin 20-vuotisuuttani järjestämällä kotonani juhlat!

Olin miettinyt juhlien järjestämistä todella pitkään, enkä ollut varma koko hommasta. Olin juhlinut viimeksi kunnolla syntymäpäiviäni 6- tai 7-vuotiaana. Kun juhliin ei ollut tullut ketään, olin päättänyt, etten enää juhlia järjestäisi. 18-vuotisuuttani kuitenkin juhlin kahtena päivänä: ystäväni Elinan kanssa järjestetyillä yhteissynttäreillä (joita kaikki tosin sanoivat Ellun synttäreiks, mrrr) sekä itse synttärinä pienellä porukalla ja baarivisiitillä.

Nyt oli oikeiden juhlien vuoro. Jo 20-vuotispäivänä tuli pistäydyttyä Albatrossin (k-20 kuopiolaisbaari, joka on auki vain kesäisin) avajaisissa, varsinaiset kotibileet olivat sitten seuraavalla viikolla. Kutsuin Facebookin kautta juhliin noin sata kaveriani, ja tarkalleen ottaen juhlissa ainakin pistäytyi 47 ihmistä, mikä on Savon oloissa hyvin. Valitettavan moni joutui peruuttamaan esimerkiksi sairauden, torstaitouhujen krapulan tai kyytiongelmien takia, mutta kiitettävän moni myös saapui paikalle.

Juhlien teemana oli ulkoilu, eli ainakin valoinen aika oli määrä viettää pihalla. Tarkoitus oli myös pelata ihmissusipeliä (roolipeli, jossa keskiaikaiseen kylään on soluttautunut kaksi ihmissutta, ja ihmisten täytyy selvittää ketkä pelaajat ovat susia), mutta kun jo iltaseitsemältä porukkaa oli yli 30 ihmistä, joista osa jo kännisiä ja peliä osaamattomia, ihmissusi jäi. Siirryimme suoraan juopotteluun.
Kuvia ei tullut hirveästi juhlista otettua, mutta tässä nyt joku "me and the girls" -foto.

Tein pihapatiolle boolin Suomi-viinasta, Koskenkorvan mansikkalikööristä ja Lidlin Sprite-kopiolimpparista. Mansikan makuiseen, varsin makeaan booliin lisäsin vielä ananaksen ja banaanin paloja makua tuomaan. Hedelmäthän tunnetusti myös imevät kiitettävästi viinaa. Noin kuusilitrainen ja vahvuudeltaan kahdeksanprossainen booli loppui nopeasti, mutta onneksi olin tajunnut varata viinaa toiseenkin satsilliseen. Juoma pysyi mukavan viileänä, mistä kiitos Alkon myyjälle, joka neuvoi laittamaan booliin useiden pienten jääpalojen sijasta yhden valtavan jääpalan – valmistin oman jääpalani kakkuvuokaan. Itselleni sekoittelin Chamborde-likööripullosta löytämäni ohjeen mukaisia ranskalaisia martineja – kyllähän nyt omissa juhlissa pitää jonkinlainen hifistelydrinkki olla.



Muut järjestelyt sujuivat jouhevasti. Juhliin tullut Jarkko toi kahden tonnin hintaiset Genelec-kauittimensa, joista riitti iloa sisätiloihin siirryttyämme. Aivan loistavat poppivehkeet! Sipsiä ostin noin viiden pussin verran, ja kaikki meni, joskin herkut loppuivat vasta pikkutunneilla. Kallein yksittäinen panostus juhliin oli kai hotellihuoneen ostaminen mutsille, joka ei muuten suostunut lähtemään kotoa pois. Oli sen arvoista.



Syntymäpäivä on tietyllä tavoin ahdistava päivä, ja siihen liittyvät juhlat herättävät joltain osin minussa ahdistusta. Muistaako kukaan, kiinnostaako ketään, argh, apua. Oli kuitenkin mahtava fiilis, kun niin moni vaivautui ainakin pistäytymään ja muistamaan. Lahjoja tuli mukavasti lähtien juomista Baileys-kakkuihin ja suklaasta liukuvoiteisiin. Hauskaa, että moni ymmärsi minun arvostavan erityisesti juotavia lahjoja!

Meno alkoi hyytyä yhden aikoihin, jolloin porukka oli jo lähtenyt suurimmaksi osaksi pois. Viimeisimmät vieraat pistäytyivät noin yhden aikoihin, ja kahdelta talo olikin yöpyjiä lukuun ottamatta tyhjillään. Juhlien jälkeen siivoilin vähän aikaa sisätiloja, aamulla edessä oli sisällä imurointi ja pihan laittaminen kuntoon. Pulloja ja tölkkejä löytyi pitkin taloa ja pihaa, kaiken kaikkiaan kolmen ison ostoskassillisen verran, woo.

Uusi kokemus tämäkin: ensimmäiset itse järjestämäni kotibileet! Juhlat olivat kaikin puolin iloinen yllätys! Mahtavan moni ihminen muisti ja tuli. Porukka osasi juhlia sopivan riehakkaasti, mutta kuitenkin fiksun aikuismaisesti – vain yhtenä poikkeuksena eräät viinakokoelmastani luvatta pulloja availleet. Homma ei karannut käsistä eli talo ei täyttynyt itselleni tuntemattomista kuokkavieraista. Paikkoja ei rikottu eikä tavaroita varasteltu. Neljästä lähimmästä naapurista vain yksi sattui olemaan kotonaan, mikä tuuri! Naapurivälitkin siis säilyivät, joskin ainoa kotonaan ollut oli tosin tiettävästi autojen metelistä vittuuntunut. Kirsikkana kakun päällä kutsuttu porukkakin viihtyi: oli kuulemma mukavaa nähdä tuttuja, joita muuten ei näkisi. Eräs kaverini kehui juhlia "amerikkalaisleffojen tyylisiksi kun talo ihan täynnä", awws mikä kohteliaisuus!

Joka tapauksessa, ehkä juhlia uskaltaa järjestää joskus uudestaankin. Ei heti lähikuukausina eikä ehkä edes tänä vuonna, mutta kolmekymppisien suunnittelun voi ainakin aloittaa. Ehkä pyöreiden vuosien täytöstä saisi jonkinlaisen juhlaperinteen? Miten olisi vaikka "kolme vuosikymmentä, kolme päivää putkeen juomista"? Maltan tuskin odottaa kolmekybäsiäni!

// blogistani http://erkkipekka.blogspot.fi/2014/04/syntymapaivajuhlat.html