IRC-Galleria

Kokosin neljä esimerkkiä suomalaisesta paskajournalismista.

Nyt tarvitaan luovuutta – taloustieteilijän neronleimaus

Iltalehdistö, aikakauslehdet kuin myös sanomalehtien valtakunnalliset ykkösaviisit syyllistyvät tähän rasittavaan kirjoitukseen ajoittain. Media tapaa pohtia ajoittain syitä Suomen alamäkeen, mutta myös heikosta taloustilanteesta nousua ja sen keinoja pohditaan. Useimmiten rasittavan loppupäätelmä tiivistyy yhteen lauseeseen: "nyt tarvitaan luovuutta".

En ole koskaan tajunnut näitä hupatusartikkeleita. Toimittaja korostaa omaa älykkyyttään selittämällä XYZ-sukupolvesta, innovatiivisuudesta, luovuudesta, moderneista ajoista ja lässynlää ilman mitään konkreettista ideaa tai ehdotusta tilanteen korjaamiseksi. Itsensä jalustalle nostaminen ei ole koskaan ollut yhtä helppoa: kirjoita hienoilla termeillä varustettu teksti, jossa peräät luovuutta, lässytät innovatiivisuudesta ja toteat lopuksi "hei maailma on erilainen, nyt tarvittais luovuutta". Se oikea luovuus / innovatiivisuus / poikkeava toiminta / luova hulluus jää jollekulle toiselle.

Luovuus, siinä se on. Kappas vain, noinko helppoa se onkin, ai no sit nyt me ruvetaan luoviksi ja Suomi nousee taantumasta!

http://www.hs.fi/paakirjoitukset/a1404100192030?jako=f8fb2607fd575692d27d40eabb08aefb&ref=fb-share
http://www.savonsanomat.fi/mielipide/mielipidekirjoitukset/nyt-tarvitaan-luovuutta/1867969
http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/suomi-tarvitsee-luovaa-hulluutta-mista-sita-loytyy/

Nyt parannuttuani kaikki on paremmin kuin ennen

Vähintään kerran kukin julkaisu naistenlehdistä Hesariin syyllistyy kirjoittamaan Vesa-Matti Loirista. Jutun kaava on aina sama, ja useimmiten juttu julkaistaan syksyllä. Vesku kertoo, että ei perhana, tullut laihduttua tässä taas 20 kiloa ja nyt ollaan elämän kunnossa. Puoli vuotta sitten oltiin ihan alamaissa, ei saatana että meni huonosti, pumppu meinasi pettää ja tiapeetes otti lujille. Mutta onneksi nyt kaikki on hyvin.

Jutun julkaisun jälkeen alkaa Veskun joulukonserttikiertue, jonka aikana saadaan lukea ja kuulla huolestuttavia arvioita taiteilijan nykykunnosta. Ehkä joku keikka keskeytyy tai peruutetaan. Ai ai.

Puolen vuoden kuluttua Vesku on taas lehdessä. Aprillipäivän uutisista myöhästyneessä haastattelussa maestro kertoo olevan elämänsä kunnossa. Joulukiertueella oli vähän rankkaa ja meinasi sairaudet ottaa niskalenkin, mutta nyt ollaan taas huippuvireessä. Uusi kiertuekin saattaa starttailla. Sama kaava jatkuu syksyllä. Omien laskujeni mukaan Veskun on täytynyt laihduttaa ainakin 400 kiloa.

Naistenlehdissä vastaavat jutut kertovat burnoutin saaneista näyttelijättäristä: joo oli tota vähän stressii kun mun uralla tuli kerrankin menestystä, mua kiskottiin joka paikkaan, tuli paha olo sain burnoutin ja vetäydyin kolmeks kuukaudeks julkisuudesta. Nyt mulla on parempi olla ja oon tällä välin kirjoittanut terapeuttisena kokemuksena kirjan, tähditän kuukauden kuluttua julkaistavaa uutta leffaa, esiinnyn jonkun tusinabändin musiikkivideolla, levytin joululaulu-cd-levyn ja kävin Intian ja Tiibetin temppeleissä etsimässä itseäni.

http://www.hs.fi/tyoelama/a1410241177375

Lutka kaataa päälleensä jäävettä hyväntekeväisyyden takia - katso kuvat kastuvasta t-paidasta ja sen läpi törröttävistä nänneistä!

Miksi kirjoittaa sulavista jäävuorista tai tuhoutuvista sademetsistä, meillähän on tissejä! On tavallaan jännää, että maailmassa on noin 7 miljardia tissiä (mukaan on laskettu vain naiset: meillä Suomessahan myös keski-ikäiset miehet kantavat onneksi kortensa kekoon), mutta silti niiden vilahtelu jaksaa kiinnostaa meitä niin paljon. Copy-pastetaan Rihannan rantabikinikuvat tai linkataan video Katy Perrysta kaatamassa päälleen jäävettä... uuuhh.

Viime aikoina surullisin esimerkki tästä on ollut niin sanottu Ice Bucket Challenge, jossa kaadetaan päälle ämpärillinen jäävettä. Erityisesti rapakon takana julkkikset ovat ottaneet haasteen omakseen. Jääveden olisi tarkoitus kuvastaa hermoja rappeuttavasta ALS-taudista kärsivän ihmisen olotilaa. Jääveden kaatamisen jälkeen haasteen suorittajan pitäisi lahjoittaa vähintään kymmenen dollaria ALS-järjestöille. Varojenkeruun lisäksi haasteen on toivottu lisäävän tietoutta sairaudesta. Kampanjan uutisointi on kuitenkin surkeimmillaan ollut hyvinkin suuripiirteistä: eräs "uutinen" totesi bikinikuvien yhteydessä vain, että haasteen toivotaan lisäävän tietoa ALS-sairaudesta. Ei siitä taudista sen enempää.

Menestysporno

Eräs omia inhokkejani paskajournalismin eri artikkelityypeistä on erityisesti Hesarin harjoittama menestysporno, jossa haastatellaan menestyneitä suomalaisia ja paukutetaan "kaikki on susta itestäs kiinni, oot ite oman elämäs seppä" -henkistä liturgiaa.

Mielenkiintoinen esimerkki on Helsigin Sanomien tuore artikkeli 23-vuotiaana tohtoriksi valmistuneesta naikkosesta, joka antaa ohjeeksi, ettei tarjotuista mahdollisuuksista kannata kieltäytyä. Loppuvaikutelmaksi jää, että menestys on kiinni ihmisestä itsestään, hänen asenteestaan. Totta kai artikkelissa olisi voitu mainita, että naisen opinahjona toiminut Päivölän opisto on yksityinen opisto, jossa opiskelu maksaa 400-500 euroa kuukaudessa. Totta kai olisi voitu ottaa huomioon, että jos perhe muuttaa tytön nuoruudessa Saksaan, haastateltavan äiti tuskin on ollut siivoaja tai isä talonmies.

Varmasti ihmisen asenne vaikuttaa menestykseen omassa elämässä, mutta hyvistä lähtökohdista tulevilla on totta kai paremmat mahdollisuudet menestykseen. Mitenkään haluamatta kuulostaa katkeroituneelta kommunistilta, "sun oma asenne ratkasee kuule" -hokema tuntuu rasittavalta kultalusikka suussa syntyneen sanomana. Kirjoitan tämän nimimerkillä Ei ollut jokaiseen lukiokirjaan varaa.

http://www.hs.fi/ihmiset/a1412138701521

// blogistani http://erkkipekka.blogspot.fi/2014/10/suomalaista-paskajournalismia.html

Huonoja, sanoi kettu ihQutusbiiseistä.

Etelä-korealainen Secret tekee tanssittavaa musiikkia, johon on sekoitettu ripaus jazz- ja bluesvaikutteita. Tyttöbändin tuore kappale I'm in Love on mukava tanssirenkutus.

Etelä-Koreasta tuleva musa on kiinnostava yhdistelmä länsimaalaista ja aasialaista musiikkityyliä. Poika- ja tyttöbändeissä yhdistyvät länsimainen individualismi (bändin jäsenien huolitellut tyylit) ja samalla aasialaisille kulttuureille tyypillinen kollektiivisuus (yksilöllisyydestä huolimatta tiukka ryhmä- ja itsekuri). Musiikkivideoiden visuaalisuuteen panostetaan moninkertaisilla potensseilla länsimaalaiseen musiikkiteollisuuteen verrattuna.

Tampereella on käyty viime aikoina keskustelua siitä, pitäisikö nigganaario, tummaihoisista ihmisistä koottu ihmistarha, ajan myötä lopettaa. Tamperelaisvaltuutetun Juhani Niemivuon ehdotuksessa tehtäisiin selvitys nigganaarion toiminnan alasajamisesta luonnollisen poistuman tai jopa vapauttamisen kautta. Vanhin nigganaarion neekeri on syntynyt 1890-luvulla, nuorin on syntynyt 1933. Selvityksessä kuultaisiin neekereihin perehtyneitä kansalaisjärjestöjä ja muita asiantuntijoita.

- Ennen kaikkea kyse on eettisestä kysymyksestä: neekerit ovat tutkitusti älykkäitä ja itsestään ja ympäristöstään tietoisia olentoja.

Toukokuun 26. päivä 1954 jätetyn aloitteen on allekirjoittanut Niemivuon lisäksi 20 muuta valtuutettua. Aloite katsoo nigganaarion jäänteeksi ajalta, jolloin tummaihoisista ihmisistä oli vähemmän tietoa. 1900-luvun alkuvuosikymmeninä vaikuttanut rotuoppi vääristi paikoin hyvinkin pahasti ihmisten asenteita ei-vaaleaa ihonväriä kohtaan. Uudemmat tutkimustiedot kertovat kuitenkin, etteivät esimerkiksi neekerit ole geneettisesti kaukaasialaisia ihmisiä vähemmän älykkäitä.

- Kun olento on tietoinen itsestään ja ympäristöstään, se on alttiimpi myös psykologiselle kärsimykselle. Tällä hetkellä nigganaarion asukkaita pidetään noin 120-neliöisessä sisätilassa, mikä vastaa keskikokoista omakotitaloa. Ulkoilumahdollisuudet ovat heikot, vaikka ihmisen tiedetään tarvitsevan ulkoilmaa. Ihmisen pitäisi kävellä joka päivä noin 10 000 askelta, mutta tällaisen matkan tekeminen noin pienessä tilassa on käytännössä mahdotonta. Liian vähäiseksi jäävän liikunnan lisäksi pieni elinympäristö passivoi ja lisää masentuneisuutta, aloitteessa kerrotaan.



Aloitteen allekirjoittaneen valtuutetun mielestä pelkät taloudelliset hyödyt eivät voi toimia perusteina nigganaarion ylläpitämiselle.
- Onko neekerien pitäminen vankeudessa yleisesti ottaen edes oikein? Anna Kaakko kysyy.

Nigganaario kuuluu osaksi Härkäniemen huvipuistoa. Härkäniemen hallitukseen kuuluva Kari Imelä torjuu ajatuksen nigganaarion alasajosta.

- Päinvastoin, minusta nyt pitäisi nostaa keskustelua sperman tuomisesta muista jäljellä olevista ihmiseläintarhoista ja lisääntymiskykyisten naaraiden tuomisesta tänne. Eikä neekereitä kohdella siellä huonosti: hoitohenkilökuntaa on paikalla aina, ruoka tuodaan ajallaan, heille on jopa oma lääkärikin hankittu. Ei nigganaariossa neekereitä kiduteta, niistä pidetään siellä hyvää huolta. Samalla tarjoamme yleisölle elämyksiä, kun he pääsevät näkemään neekereitä ja tutustumaan niihin paremmin.

Perussuomalaisten Anssi Kanerva arvioi, että nigganaarion lopettaminen pitäisi eettisten pohdintojen sijaan tehdä faktatietoihin perustuen. Hän kertoo itse käyneensä tutustumassa nigganaarioon ja sen asukkaisiin.

- Kattokaa nyt tätä: minä silitän neekerin pörröpäätä, tässä minä teen tempun neekerin kanssa. Tämä on juuri sitä ympäristöä, johon neekeri kuuluu ja jossa se viihtyy", Kanerva esittelee tutustumisreissullaan ottamia kuvia.

Kristillidemokraattien Sari Siipelä kummastelee intoa lopettaa nigganaario.
- Vaalit ovat tulossa, ja se näkyy. Tummista yritetään tehdä poliittisia pelinappuloita. Kun itse olen käynyt nigganaariossa, en ole koskaan nähnyt surullista neekeriä. Päinvastoin, ne näyttävät aina onnellisilta! Because I'm happy / Clap along if you feel like a room without a roof / Because I'm happy / Clap along if you feel like happiness is the truth / Because I'm happy / Clap along if you know what happiness is to you / Because I'm happy / Clap along if you feel like that's what you wanna do", Siipelä laulaa puheenvuoronsa lopuksi. "Happyy happyy happyy."

Osa ehdotuksen aloitteen vastustajista on huolissaan siitä, että suljettaessa neekerit laskettaisiin Suomen luontoon, missä ne eivät pärjäisi. Aloitteen tekijät huomauttavat, ettei kyse olisi luontoon laskemisesta, vaan toiminnan ajamisesta luonnollisen poistuman kautta. Toinen vaihtoehto olisi antaa tummille tasa-arvoinen asema yhteiskunnassa.

Anssi Kanerva palaa vielä kritisoimaan aktivistiryhmiä.
- Ne haluavat antaa kaikille tasa-arvoiset oikeudet saatana. Naisille, neekereille, homoille, kehitysvammaisille... Pitäisiköhän sitten huolestua myös sirkustyöntekijöiden tai näyttelijöiden oloista? Hekin esiintyvät ihmisille ja viihdyttävät!


Nehän hymyilevät! Have u ever seen a sad nigga huh??

Siipelä perustelee vielä, miksi pitää neekereitä onnellisina.
- Olen syönyt Pepe-lakuja ja lukenut Tintti Afrikassa -sarjakuvan. Pystyn sen perusteella sanomaan, että valkoisten hampaiden vilke kertoo onnellisuudesta.

Orhan Tyrkkynen huomauttaa, etteivät Siipelän lähteet ole parhaita mahdollisia.
- Meillä on psykologia, sosiaalipsykologia, älykkyystutkimukset ja biologiset tosiasiat tiedossa tummien yhtäläisestä älykkyydestä verrattuna vaaleisiin. Ehkä näillä on enemmän painoarvoa kuin sillä, että on lukenut Tintti-sarjakuvia.

Muualla maailmassa ihmistarhoja on suljettu, ja niitä on jäljellä yhä vähemmän. Aloitteen tekijät ovat huolissaan Tampereen imagosta: nigganaario näyttää heidän mielestään vanhalta jäänteeltä, eikä sellaista heidän mukaansa enää nykyisin perustettaisi. Aloitteen tekijät huomauttavat, että suuri osa neekereiden jälkeläisistä kuolee, mikä kertoo huonoista oloista ja siitä, etteivät ne pääse toteuttamaan luonnollisesti itseään.

Lopettamisen vastustajilla oli myös eräs huomattava näkökulma asiaan:
- Nigganaario kuuluu olennaisesti kulttuuriimme.

Valtuusto päätyi lopulta äänestämään nigganaarion jatkamisen puolesta äänin 45-16 syyskuun 15. päivänä 1954. Nigganaario pysyy.

---

Oheisen kaltainen keskustelu tuntuisi nykyaikana mahdottomalta, mutta tekstissä esitetty nigganaario on ollut muinaisessa menneisyydessä ihan hyvin mahdollinen: niin sanotut human zoot eli ihmistarhat olivat täyttä totta 1800-luvulta lähtien aina 1960-luvulle asti. Näyttelyt aloittivat 1800-luvulla erikoisia eläimiä esittelevien näyttelyiden yhteydessä: osassa näyttelyissä on esitelty jopa 20 erilaista ihmisrotua ja esimerkiksi siamilaisia kaksosia.



Ihmistarhojen asukkaiden kohtelu on ollut hyvinkin nöyryyttävää, ja nykyisin varmasti lähes jokainen ymmärtää, ettei moinen toiminta ole eettisesti hyväksyttävää. Ihmistarhat olivat onneksi vain oman aikansa ilmiö, ja niitä ei enää – luojan kiitos – maailmalla ole muutamaa poikkeusta lukuunottamatta.

Oheinen keskustelu parodisoi syyskuun 15. päivänä Tampereen valtuustossa käytyä keskustelua delfinaarion lopettamisesta. Delfinaarion jatkamisen puolesta olevat argumentit ovat yhtä surkeita kuin kuvitellun nigganaarion jatkamista puolustavat.

Ihmistarhat tuntuvat nyt vastenmieliseltä ilmiöltä, mutta joskus ne olivat mielenkiintoinen huvite. Delfinaarion asema on samanlainen. Tampereen valtuusto ei sitä ymmärtänyt, mutta toivottavasti lähitulevaisuudessa yhä useampi ymmärtäisi olevan väärin, että älykäs, itsestään tietoinen laji joutuu elämään sille täysin vääränlaisissa olosuhteissa vain jonkun toisen taloudellisen hyödyn ja huvituksen vuoksi. Särkänniemeen on syntynyt 15 delfinin poikasta, mutta vain kaksi on selvinnyt hengissä. Ehkä sekin kertoo jo jotain siitä, ettei ympäristö ole kyseisille nisäkkäille sopiva.

Joskus olemme sokeita oman aikamme epäoikeudenmukaisuuksille, mutta uudet tuulet puhaltavat. Toivottavasti faktat ja eettisyys voittavat tulevaisuudessa argumentit voitontavoittelusta, luontodokumenttien katsomisesta ja huvituksesta. Jos jokin asia on väärin, sitä ei voida säilyttää sen takia, että se on osa kulttuuriamme.

// teksti blogistani http://erkkipekka.blogspot.fi/2014/09/pitaisiko-tampereen-nigganaario-lopettaa.html , linkin takana myös lähdeluettelo

Sanahirviö nimeltä selfie tappaa yleistyessään yhä enemmän ihmisiä. Esimerkiksi elokuussa Portugalissa asuva puolalaispariskunta syöksyi kallionkielekkäältä alas yrittäessään ottaa komeaa selfietä rantamaisemissa. Muutama päivä aiemmin meksikolaisnuorukainen oli poseerannut pienessä sievässä 45-kalibeerisen pistoolin kanssa ja sattunut painamaan liipaisimesta kuvan ottamisen sijaan – kohtalokkain seurauksin. Kesäkuussa italialaisteini putosi samoin kallioilta alas hienon selfien innostamana.

Huhtikuussa moottoritiellä itsestään selfietä ottanut ja onnellisuuttaan hehkuttanut 32-vuotias amerikkalaisnainen ajautui pari sekuntia kuvan julkaisemisen jälkeen vastaantulevalle kaistalle ja ottaen osumaa rekasta. Saman kuukauden aikana venäläistyttö putosi rautatiesillalta ja kuoli sähköiskuun yrittäessään tarttua sähköjohdoista kiinni. Myös espanjalaisnuorukainen sai sähköisen surman kiivettyään junan katolle selfiet mielessä maaliskuussa.

Selfie on siis vaarallinen, selfie tappaa! Mietimme yhdessä ystäväni Päivin kanssa, pitäisikö tämäkin saatanallinen ilmiö kieltää, mutta sitten muistin, että jos selfiellä saa itsensä ainakin loukkaantumaan... niin hetkinen!

Kamalat Instagram-teinit,



turhat julkkikset...



kokoomusroistot,



hirmuhallitsijat,



muusikot, joiden laulut kuulostavat lampaiden tappamiselta...



Hekin ottavat kaikki selfieitä. Voisiko olla mahdollista, että joskus Nicki Minaj kiristää korsettiaan liikaa kuvaa varten tai kokkaripoliitikko liukastuu banaaninkuoreen kohtalokkain seurauksin ollessaan juuri ottamassa fotoa itsestään? Ehkä tässä ilmiössä on jotain hyvääkin.

Ainakin toivoa on.

// blogistani http://erkkipekka.blogspot.fi/2014/09/selfie-tappaa-mutta-onko-se-huono-asia.html

"Ja yli kaiken maan
veremme sataa aamukasteen lailla."
(ote Uuno Kailaan runosta 'Pitkäperjantai')

Eräs koskettavimmista kiusaamista vastustavan #kutsumua-kampanjan tarinoista tulee Siilinjärveltä. Netissä kulovalkean tavoin levinnyt kuva on jaettu ja tykätty jo lukemattomia kertoja. Siilinjärveläinen Erik, 20, on joutunut kiusauksen kohteeksi hiustensa värin vuoksi: Erik kertoo olevansa keltahiuksinen, mutta hän saa usein kuulla väitteitä, joiden mukaan kyseessä olisikin vihreä tukka.


- Tiedättekö, kuinka pahalta ihmisestä tuntuu, kun hän on värjännyt hiuksensa neonkeltaiseksi, mutta ihmiset haukkuvat niitä vihreiksi? nuorukainen kysyy kuvatekstissään.

- Neonkeltainen on kyllä vihertäväsävyinen, mutta se on silti keltaisen sävy eikä vihreän. Valaistuksesta ja samoin esimerkiksi puhelimen/tietokoneen näytön asetuksista riippuen vihreys voi samoin korostua, mutta kiitos, minä en ole vihreätukkainen, ihan keltahiuksinen vaan, poika (?) oikaisee.

Kiusaus on edennyt pitkälle, se kypsyy uunissa jo kolmatta kuukautta. Kesäkuussa hiuksensa Manic Panicin Electric Banana -sävyllä värjännyttä nuorta ovat pilkanneet tuntemattomien baarirandomien lisäksi myös lähipiiri: esimerkiksi seurustelukumppani ja lukioaikainen äidinkielen opettaja ovat huomauttaneet, että sävy on (muka) vihreä.

Nuoresta miehestä tällainen nimittely voi tuntua pahalta, ja tuntuukin. Erik toivoisi, että ihmiset saisivat ihan itse päättää, minkä värisiksi hiuksiaan kutsuvat. Kyse on ihmisoikeuksista. Kiusaamista ei pidä hyväksyä.

- Multa vaati tosi paljon rohkeutta osallistua tähän kampanjaan, sillä omien herkimpien tuntojen avaaminen koko kansan eli mun muutaman Facebook-kaverin nähtäväksi on kuitenkin aika arka asia, hän valaisee.

Osallistuminen kutsumua-kampanjaan ei ole jäänyt huomaamatta, vaan kiitoksia on sadellut: esimerkiksi Henna Eveliina kirjoittaa Facebookissa seuraavaa: "Oot nii rohkee kun uskallat julkaista tämmöistä nettiin... Moni varmasti rohkaistuu tästä ja samaistuu tarinaasi. Ihanaa kun uskallat olla oma itsesi !!! Voimia sinulle Erkki :'("

Erik kiittää saamistaan tukiviesteistä ja kannustuksista. Hän arvelee, että nyt suunta on vain ylöspäin.

- Kyllä tää tästä, eiköhän pikku hiljaa porukka ala ymmärtämään eron neonkeltaisen ja vihreän välillä, nuorukainen hymyilee ja hipelöi vihertävää tukkaansa kahdeksatta kertaa kaksiminuuttisen haastattelunsa aikana.

// blogistani http://erkkipekka.blogspot.fi/2014/09/kutsumua-erik-20-kertoo-traagisen.html

Vaikka puolustan uskonvapautta ja minusta ihmisten pitää pystyä kertomaan uskostaan avoimesti, toisinaan koen ateistina joidenkin ystävien uskontoon liittyvät tilapäivitykset esimerkiksi Lärvikirjassa hieman, hmm, kummallisina tai luotaantyöntävinä. Joskus rupesin pohtimaan, millaisia päivityksiä tosiateisti tekisi.



"Mikä ihana ja kaunis päivä ulkona onkaan. <3 Tätä luonnon kauneutta katsoessani en voi muuta kuin ihastella ja kiittää evoluutiota, tuota ilmiötä, joka on johtanut solujen ja solukokonaisuuksien erikoistumiseen, monipuolistumiseen, tähän lajien ja värien kirjoon. Katsokaa ulos ikkunasta ja nähkää kukat, nähkää perhoset ja mehiläiset, eikö jo tämä näky riitä todisteeksi evoluution olemassa olosta? :)"

"Olipas taas paska päivä... pitää vaan muistaa mennä eteenpäin ja ajatella ettei Jumalaa todennäköisesti ole olemassa eikä kyseinen olento ole siten tulossa pelastamaan minua, joten olen omillani. Pitää ottaa vastuu omasta elämästä. Ryhtiä pyttyyn siis!"

"Tähtitaivas tuntuu niin käsittämättömältä... kuinka paljon merkillisiä, mutta täysin järjellä selitettäviä kvanttifysiikan voimia niiden taustalla piileekään. Kuinka energian vapautuminen tuottaa valoa, joka miljoonien vuosien matkan jälkeen näkyy nyt minulle täällä maan päällä."

"Elämässäni on niin paljon onnea, ja kiitos tästä kaikesta kuuluu ehdottomasti hyvälle kasvuympäristölleni, eli turvallisen kiihtymyssuhteen ja rauhallisen lapsuuden tarjonneille vanhemmilleni, sekä erinomaiselle geeniperimälleni, jonka olet saanut vanhemmiltani. Kiitos vanhempani, elämäni biologisen ja henkisen perinnön tuottajat, ilman teitä minua ei olisi olemassa!"

"Hyvää joulua! Tämä juhla toimi aikoinaan kaiken alkuna, nimittäin vuoden pimeimpänä aikana tapahtuvan talvipäivän seisauksen jälkeen päivä lähtee jälleen pitenemään ja uusi vuosi alkaa. Lisäksi joidenkin mielestä tänään on Joulupukin syntymäpäivä. ;)"

"Olen tehnyt taas väärin... huoh, miksi aina toistan samoja virheitä? Saatana ei kuitenkaan houkuttele tai Jumala koettele minua, todennäköisesti tekojeni taustalla ovat mielenterveysongelmani."

"Maltan tuskin odottaa ensi viikonloppuna olevaa Jumalan kohtaamisen iltoja! En nimittäin usko kohtaavani taaskaan mitään."

"Käytyäni tänä kesänä viikon pituisen uskonnollisesti ja aattellisesti sitoutumattoman, omaa ajattelua korostavan Prometheus-leirin olen kyllä entistä varmempi omasta uskostani. :) Olen nyt entistä varmempi, ettei Jumalaa ole olemassa. Eihän koko skeidassa ole mitään logiikkaa. Hallelujaa ateistinen agnotismi!"

---

// blogistani http://erkkipekka.blogspot.fi/2014/09/tosiateistin-facebook-paivityksia.html

Hupsistakeikkaa, niin se aika vain hurahtaa ohi silmien ja korvien: tämän blogin aloittamisesta on kulunut nyt suurin piirtein vuosi aikaa! Varsinaisesti IRC-Galleriaan (siellähän tämä kaikki alkoi) on tullut raapusteltua kaikenlaista skeidaa jo viiden vuoden ajan, mutta virallinen blogger-pohjainen blogi on nyt 365 päivän ajan porskuttanut eteenpäin vauhdilla kuin mummo rollaattorilla umpihangessa.

Tässä vaiheessa lukijoita on kertynyt runsaat 26 (+ kaksi bloglovinin kautta, noin 50 Galtsussa), mikä on sangen hyvä suoritus sekalaisia tekstejä sisältävältä blogilta, jossa life&stylea (tai muutakaan fokusta) ei ole. Life&style toisi varmaankin enemmän lukijoita, mutten pidä sitä edelleenkään oikein omana juttunani. Olisiko tosin esimerkiksi yksi omasta elämästä kertova juttu kuukaudessa liikaa? Mene ja tiedä.

Luetuimmat tekstit (blogspotissa) ovat Facebookissa jonkin verran jaetut ja tykätyt huumoritekstit Jos heteroista puhuttaisiin kuin homoista (n. 3300 katsontakertaa), Vapise Tipaton tammikuu – täältä tulee Seksitön syyskuu! (n. 1100) ja Fruittari, katoava laji (n. 340) sekä alastonmallin työtä käsittelevät tekstit (osa 1, n. 1100, ja osa 2, n. 850). Vakavista teksteistä englanniksi "ajattelemista kritisoiva" Ajattelet suomeksi etkä englanniksi on luetuin noin 300 lukijallaan.

Vähiten ihmisiä näyttäisi kiinnostavan ihQutusbiisit (kas kummaa, mä luulin et kaikki kuuntelee ne???). LuQnurkkauksen nimellä kulkevat kirja-arvostelut taasen kiinnostavat yllättävän monia. Kaiken kaikkiaan blogia on vilkaistu vuoden aikana 17500 kertaa. Vauhti on pääasiassa kuukausi kuukaudelta kiihtynyt, joskin esimerkiksi vähemmän aktiivisina kuukausina (helmi- ja elokuu) on näkynyt notkahdus tilastoissa.

Alastonmallitekstien ja muiden elämääni sivuavien tekstien lukijamäärä kertonee hieman harmillisenkin tosiasian: Erkki itsessään kiinnostaa ajatuksiaan enemmän.

Ja laatublogihan tässä on ollut tavoitteena. Hakusanat, joilla sepustukseni on joku löytänyt kuluneen vuoden aikana, kertovat tavoitteen onnistumisesta.

- alastonmalli (yms alastonmallin työhön liittyvät haut)
- kleopatra suuseksi (Mistä helvetistä tuo on tullut? Ei siinä, jos Kleopatra olisi elossa ja olisi edes puoliksi yhtä tyrmääväkuin Elizabeth Taylor siinä leffassa, voisin kyllä kokeilla edellä mainittua toimintaa hänen kanssaan)
- kumihanskat käteen
- pormestari pösö
- gay suomalaisia poikia
- tykkään kun minun rintojani puristellaan
- johanna tukiainen / julia tukiainen / erkki tukiainen
- nuoren pillun maku

Tästä on hyvä jatkaa! Kulunut kesä oli monin tavoin hyvin stressaava ja kiireinen. Kahden työn, sairaalasiivouksen ja henkilökohtaisen avustuksen, loukussa oli välillä niin kiire, ettei sairaalan ylityöpäivien jälkeen useinkaan riittänyt energiaa saatikka luovuutta uuden tuottamiseen. Elokuun aikana minulla oli kaiken kaikkiaan viisi vapaapäivää. Syyskuun koittaessa aikaa on taas enemmän ja ideoitakin pursuaa jatkuvasti, joten edessä on paluu normaaliin päivärytmiin.

LUKEKAA SEISKAN BLOGIANI ÄÄLIÖT.



Tuksusta puheen ollen, sivuan häntä keskimäärin joka 12. tekstissäni.

Menin muuten huuto.netissä läpällä laittamaan hintaehdotukseksi kaksi euroa Tuksun Hei Johanna -sinkkuun. Hintaehdotus meni läpi (alkuperäinen hinta seitsemän euroa, gosh!) ja voitin sitten ihan öfficööliä Tuksu-musaa toimitettuna suoraan kotiini. Voinpahan ladata koneelle biisin korkealaatuisen version.

Hyvää syyskuun viidettä. Tänäkään vuonna silloin ei tapahdu mitään!

// http://erkkipekka.blogspot.fi/2014/09/laatublogi-erkkipekkablogspot-ja-sita.html

Salatut elämät, sarja, jota vielä sen aloittaessa 90-luvulla mainostettiin niin, että sen tapahtumat "voisivat tapahtua missä tahansa tuikitavallisessa kerrostaloyhtiössä", aloitti viime viikolla uuden tuotantokautensa. Kuten missä tahansa tuikitavallisessa kerrostaloyhtiössä, keväällä tapahtumat jäivät siihen, kun tuikitavallisessa kerrostalossa asunut tuikitavallinen väärennetyillä lääkärinpapereilla toiminut monitoimilääkäri Katariina järjesti tuikitavallisen hyväntekeväisyysgaalan, joka päättyi ammuskeluun tuliaseilla.

Eräs sarjan hahmoista, Paula Lepistö (tunnettu myös ex-miehensä Lassen sukunimellä Sievinen), otti pippaloissa osumaa sen verran pahasti, että vaipui koomaan. Lääkärit ovat arvioineet, ettei Paula koskaan palaa ennalleen. Tekisivätkö sarjan tekijät hannasalinit uudestaan, vai onko Paulalle odotettavissa pelastusta?



Paula, minä uskon sinun selviävän. Muistellaanpas menneitä, olet käynyt läpi paljon pahempaakin.

• Paulan nuorin tytär kuolee 18-vuotissynttäreillään, minkä myötä tapahtuu kuolleen tyttären yksinhuoltajana toimivan poikaystävän vauvan omiminen itselleen ja Paukun mielenterveyden rappeutuminen.
• Salasuhde narsisti-psykopaatti-sekoboltsi Aaroeeroiiroon, joka telkeää Paulan syrjäseudulla omistavansa talon ulkokellariin.
• Paula tappaa ystävänsä Lauran kanssa Aaroeeroiiron (joka on esiintynyt kaiken aikaa identtisenä kaksoisveljenään Aaroeeroiirosönkkönä) kahden jälkimmäisen hääyönä työntämällä kyseisen hullun parvekkeelta alas.
• Paula joutuu elävältä haudatuksi viimeisillään raskaana olevana verstaan lankkulattian alle hautaajan kuollessa myöhemmin illalla ravintola Kentaurin räjähtäessä ilmaan kesken häiden.
• Aaroeeroiiron äiti kidnappaa Paulan ja Aaroeeroiirosönkön lapsen Severin, suistuu auton kanssa tieltä ja tappaa Severin onnettomuudessa, mutta paljastuukin, että mahdollisesti kuolleista noussut tai muuten vain kuolemansa lavastanut Aaroeeroiiro onkin hengissä ja yrittänyt viedä lasta maasta. Paula lähtee tämän mukaan saadakseen lapsensa takaisin.
• Mielisairaalareissuja on takana useampikin, viimeisimmän jälkeen mielisairaalasta pakeneminen.

Kaiken tämän jälkeen joku pikku ammuskelu ja kooma tuntuvat pisaroilta valtameressä. Oma elämäni on Paulan laiffiin verrattuna perkeleen tylsää. Tuollaistako tavallisilla ihmisillä on?

Joka tapauksessa, uskon vakaasti Paulan selviytymiseen tästäkin kriisistä. Ehkä Aaro palaa ja on saanut poissa ollessaan Jeesuksen supervoimat ja parantaa Paulan koomasta vain kidnapatakseen tämän? Ehkä Ulla Taalasmaa paljastuu parantajan kykyjä omaavaksi mystikoksi ja lähtee Indonesiaan etsimään Talen ja Hellu Kuulan kanssa Paulan parantamista varten yrttejä (tästähän saisi hyvän spin-offin sarjaan).

Tsemppiä Paula! I believe in you. <3

---

// blogistani http://erkkipekka.blogspot.fi/2014/09/parane-pian-salkkari-paula.html

Ah tässä taas Pertin kaa olusilla! – at Kurvipub [kuva] 12 tykkästä.
Olipas taas hyvä lenkki, kyllä näissä maisemissa kehtaa juosta! [kuva] 37 tykkäystä.
Työpäivä päättyy lounaalla hyvässä seurassa supernaisteni kanssa. Haasteita takana ja uudet odottavat taas huomenna. Time to enjoy! [kuva] 18 tykkäystä.
Elokuun ihQutusbiisi on tällä kertaa tässä! 0 tykkäystä.

Ihmiset jakavat elämäänsä sosiaalisessa mediassa (tai somessa, kun tällainen sanahirviö mentiin keksimään) hyvin avoimesti: parhaimmillaan olen saanut lukea omien tuttavien ripuleista, aamiaisista, tavallisista työpäivistä. Arjen lisäksi raportoidaan myös juhlaa: valmistumisia, syntymäpäiviä, perjantain bileitä. Paljon jakaville näyttäisi olevan myös vastapainonsa: osan lärvikirjakäyttäytyminen koostuu neljästi vuodessa vaihdettavista profiilikuvista ja kaverien tekemistä tagauksista.

Huomasin eräänä päivänä, että raportit ripuleista tai vihreistä räkäpalleroista ovat viimeisen parin vuoden aikana kadonneet – ainakin omasta uutisvirrastani. Ei siinä, en kaipaa niitä takaisin (en todellakaan – älkää please aloittako uudestaan, en halua tietää yhtään enempää!), mutta on mielenkiintoista huomata ihmisten oppineen käyttämään lärvikirjoja ynnä muita alustoja fiksummin kuin ennen.

Aalto-yliopisto kertoi tuoreeltaan julkaistussa tutkimuksessaan, että ihmiset arvostavat Facebookin käyttäjissä aitoutta. Ihmiset haluavat antaa myös itsestään aidonoloisen kuvan, mutta ovat valmiita teeskentelemään saadakseen itsensä esitettyä oikeassa valossa. Sopivan kuvan antamisen vuoksi ihmiset saattavat jättää kuuntelematta vaikkapa tiettyjä kappaleita, jottei rakennettu olemus rapautuisi kaverin huomatessa last.fm -palvelun kautta toisen kuunnelleen jotain väärää. Samoin henkilöbrändiin käypiä kappaleita saatetaan soittaa tarkoituksella. Uskoisin, että ilmiö näkyy myös Facebookissa, johon musiikkipalvelu Spotifyn voi yhdistää.

Koska Facebookin rooli toisille suunnattavan minän rakentamisessa näyttäisi olevan yhä merkittävämpi, ehkä tämä selittää myös ripulistoorien katoamisen. Ne voivat antaa pieninä arkisina ja ikävinä asioina realistista kuvaa elämästä, mutta se ei tarkoita, että annettu kuva olisi sopiva. Elämä ei ole oikeasti kovin hehkeää, mutta eihän sitä tarvitse kaikille kertoa.

Kukaan ei pakota meitä raportoimaan elämästämme muille, mutta satumme vain tekemään niin. Ehkä sisällön tuottaminen ja toisten sisällöstä tykkääminen käsitetään eräänlaiseksi yhteydenpidoksi ihmisiin. Ehkä ne ovat muistutus siitä, että hei, minä olen olemassa. Joka tapauksessa kyseinen tapa on oiva keino rakentaa minuutta: sisällönhän voi vapaasti valita. Ihmiset valvovat, yksi jakaa ja valvoo muita takaisin.



Ajoittain esiin nousee kauhuskenaarioita valvovasta yhteiskunnasta, joka kyttää kansalaisiaan valvontakameroin ja mittarein, sääntelee ja kieltää. Näitä kauhukuvia voi nähdä niin dystopiakirjallisuudessa, foliohattujen nettikeskusteluissa kuin myös vakavissa yhteiskunnallisissa tulevaisuudenpohdinnoissa. Ehkei kuitenkaan ole tullut huomattua, ettei valvontaan tarvita laeilla ja säännöksillä kontrolloivaa pakkoyhteiskuntaa: Facebook ja muu sosiaalinen media tekevät sen valtiovallan puolesta. Olemme itse luoneet järjestelmän, valvovan isoveljen, jolle raportoimme tekemisistämme ja joka myös kontrolloi käytöstämme.

Media, mainostajat ja yritykset miettivät jatkuvasti, miten saada ihmiset tykkäämään kohteista yhä enemmän. Verkkolehdet viilaavat otsikoitaan yhä tarkemmin tietyn kaavan mukaisiksi kokeilemalla, minkä otsikon takainen kirjoitus saa eniten katsontakertoja (mainostuloja) ja tykkäyksiä. Tietoa tärkeämpää on tunne ja sen välittäminen. Samaa tekevät myös tavalliset, Facebookia käyttävät ihmiset: omaa käytöstä ja julkaisuja kontrolloidaan paremman kiinnostavuuden ja sopivamman minäbrändin rakentamisen vuoksi. On arveltu, että ihminen saattaa sosiaalisen median myötävaikutuksesta valita jopa lenkkipolkunsa: ketä houkuttelee kämäinen Kehvon kuusimetsätie, kun hölkkäämässä voi käydä komeammissakin maisemissa? Kuva lenkkeilijän huikeammista maisemista kallioineen ja laaksoineen voi tuoda enemmän tykkäyksiä kuin yksitoikkoisen tylsä, hämärä soratie.

Jokainen kaveriensa lenkkeilypäivityksiä nähnyt voi huomata esimerkin osuvaksi. Komeista kalliomaisemista jaetaan kuvia, sumuiset mäntymetsät eivät kiinnosta. Myös lenkkireittien maisemat ovat osa arjen juhlaa ja hienoutta – sitä, millä voi luoda sopivaa kuvaa muiden nähtäväksi. Kukin käyttäjä on tuote, jonka näyteikkunana toimii Facebook-profiili. Aalto-yliopiston tutkimus kertoo samaa: koska soitettavat kappaleet ovat julkisia, käyttäjä kuuntelee epämääräisen oikean kuvan rakentamisen paineen alla sopivaa musiikkia. Eräs oma tuttavani laittoi Spotifyn kappalesoittonsa salaiseksi siksi aikaa, kun laitoin Frederikin musiikkia soimaan.

Entä onko salille tai lenkille mukavampi lähteä, kun siitä kertoo kaikille ja saa kannustusta tykkäyksistä? Jäisikö kuohuviinilasillinen tilaamatta tai kahvikakku leipomatta, jos siitä ei voisi kertoa eteenpäin? Samalla likehuoraukseen herätessä alkaa pohtia myös omaa käytöstään: kun hain alastonmallin töihin viime syksynä, eräs ensimmäisiä ajatuksiani oli myös idea kiinnostavasta blogimateriaalista. Olisinko kokeillut koko hommaa, ellei minulla olisi ollut käytössä somea, jonne voin uuden työnkuvani myötä rakentaa kuvaa itsevarmasta, estottomasta ja uutta kokeilevasta ihmisestä?

Tiedämme jo nyt, että Facebook voi tutkitusti vaikuttaa algoritmien valikoimalla newsfeed-sisällöllä käyttäjänsä tunne-elämään joko positiivisesti tai negatiivisesti: tulevaisuudessa tullaan toivottavasti näkemään yhä enemmän tutkimustietoa siitä, miten tykkäyksien tavoittelu ohjaa käyttäytymistä ja jopa koko elämän kulkua.

---

// teksti blogistani, linkin takana myös täydellinen lähdeluettelo http://erkkipekka.blogspot.fi/2014/08/sosiaalinen-media-valvova-silma.html