Siipiinsä keiju pölyä hän hieroi aamuisin, että vastatuulessakin lentää jaksaisi.
Kovat oli ajat olleet hällä takana, mut kuka uskois et on olemassa surullisia keijuja?
Pää painuksissa mainitsi hän kerran murheistaan, fauni hymähti ei ottanut tosissan kuinka muka siivekäs niin maassa olla vois, vakavasti otti vasta kun tuo pieni keiju nukkui pois.
On paratiisi meillä täällä näin, vaan ei aina kaikki koe sitä näin sillä faunin, peikon, keijunkin suru joskus kiinni saa ja vie mukanaan.
Yksinäisen keijun tarina kosketti kaikkia, peikot lohdutteli keijuja, haltijat fauneja.
Kaikkialla huokausten kera toistettiin miksi se yhden hengen vaati ennen kuin me muistettiin.
Ois paratiisi meillä täällä näin jos elettäisiin aina lähekkäin. Ja vaikka faunin, peikon, keijunkin suru silloin kiinni saa se ei vie.
Ois paratiisi meillä täällä näin jos elettäisiin aina lähekkäin. Ja vaikka faunin, peikon, keijunkin suru silloin kiinni saa se ei vie mukanaan