IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

too long ooh billlyyyTorstai 21.12.2006 21:33

Noniin, tänään heräsin joskus aamulla aikasemmin kun normaalisti kun meen kymmeneen, koska aattelin et kattelen vähän tähtitiedettä aamulla kun jäi tehtäviä tekemättä.
Noh, heräsinkin sitten aikasemmin ihan turhaan, huomasin etten mä niitä osaa tehä, eikä ollu aamulla enemmän aikaa perehtyy asioihin.

Totesin muutaman kerran ei aijai au perkele ja lähin kouluun koirien keskeltä.

Sitte menin kouluun ja juttelin koko tähtitieteen tunnin Jennan kaa Hopeanuolesta ja muumeista. Minna myös meni viemäreitä pitkin turkuun. Oli hehkee ykkösruokailu ja kinkkua, sekä painonhallinnan kuunteluu jonka jälkeen tt;n tunti ja sain Terolt lahjan <3 Tero on just söpö. sit siinä meni esitelmii ja koht mantapossuki esitelmöi lauran kaa siel ja sitte sain siltki lahjan! <3 Tein kauheen spurtin sielt tunnilta et kerkesin bussiin ja SE OLIKI MYÖHÄS, eli oisin ihan hyvin kerinny ilman juoksemistaki. Ja sitäpaitsi juokseminen on ihan pyllystä ku aijaiauperkele niin.

Ja jokapaikkaa särkeny jo monen mont päivää, no muutaman ainaki.

Kuuntelin sitte musiikkia bussissa ja kävelin kotiin ja aiettä oli jalat niin kipeet, ettei ylämäkee meinannu jaksaa kävellä, mut jollain ihme voimalla sit pääsinkin kotiin asti ja siel oli semmone Ennakatkarapu odottamassa pihassa ja kaks epämäärästä miesautoo naapureitten pihas, varmaan joitain agentteja.

Koton heittelin vaatteita sinne tänne ja huusin Krisulle et lähetää selloo next bussilla ja se oli et okei, katottiin vähän muumeja ja lähettiin sitten selloon. Sain Terolt tiedon, et joulukirkos pitää ilmottaa opettajalleen et on paikalla ja sit voi karkaa jos pääsee karkuun, joten päätin tehä niin ja jäätiin kirkon kohal pois bussista. Ilmottauduin sille maikalle ja sit venailtiin siin Krisun kaa kunnes siin oliki liikaa maikkoja eikä enää uskaltanu karkaa ;DD

Mentii sitte kirkkoon ja oli muute hieno juttu! Mielettömän kiva.

Noh, Krisun piti kerkii viideks kotiin, joten ei me mihkään selloon enää keritty, noh Krisu sit myöhästy kasikutosest ja soitettiin iskälle et oisko se tulos kotiin et vois viiä krisun kotiin. Oli se siin kaupassa just ja sit hyppäsin kans kyytiin kun en jaksanu enää sinne selloon mennä, että semmosta tänään.

Oli tos välis vähän kaikkee muutaki, mut ei kaikkee voi jaksaa kirjottaa.

oli AAAIVAN pakko pöllii sallalt ;DTorstai 21.12.2006 18:50

klikkaa kymmenen satunnaista galleriasta ja laita niiden oletuksen kuvatekstit numeroiduille paikoille klikkailu järjestyksessä heittomerkkien väliin.

1. heräsin tänään aamulla ja totesin: "Taaskaan sei oikein tajua maailman menosta.:o"
2. toistelin: "kyl sitä koulus joskus käydää näyttätytyy vai hä"
3. sanoin luokkatoverilleni: "Jeejee!"
4. sitten piti tehdä: "Hasta la victoria siempre"
5. joka kerta kun oon kotona sanon: "Joulun tunnelmaa"
6. vaihdan ehkä oletuskuvani tekstiksi: "käännä kovempaa"
7. oon saletisti: "pirtissä istumassa... pläääääää"
8. kiljasin eilen kaupungilla: "tömrötööö.. "
9. ensivuoden tuleva mottoni on: "LIIAN HAPOKASTA" ei varmana tuu olee ;DD
10. viimeiset sanani tulevat olemaan:"Tuomo se napsii ne parhaat kuvat"

dancedancedanceKeskiviikko 20.12.2006 19:01

haluan laulaa lauLAA LAULAA, ei kun tanssia!
Oli liian lyhkäset harkat tänään ;/
Ja seuraavat harkat vast ens vuonna ;/

dancedancedanceKeskiviikko 20.12.2006 13:14

Happoradio - Sinä

Musiikkisuositus tälle päivälle.

Ja sit eilen mietittiin Simon kaa et keitä kannattais pyytää Haluatko Miljonääriksi- ohjelmaan niiks kavereiks joille voi kilauttaa. Mun lokitiedostot ei ollu tallentunu just eiliselt, joten en voi olla laiska ja pastee kaikkee suoraan. Kirjotan nyt vaihtoehtoja.

1. Jack Bauer. Tottakai, yksi meidän molempien lempihahmoista, mutta todettiin, että ensin Jack karjuisi puhelimeen kovaan ääneen olevansa liittovaltion agentti ja pysymään rauhallisena, jonka jälkeen linja pätkisi, koska Jack juoksisi koko ajan terroristejen perässä, eikä sitten yhteyttä saataisi vakaaksi 30 sekunnissa.

2. Willy Fog. Tämä herra on viisas ja tietää kaiken, emmekä oikeastaan keksineet mitään syytä, miksei herra Fogia voisi kutsua. Hän tietysti on elänyt eriaikana kuin me, joten hänen tiedot voisivat olla sen takia hieman rajoittuneet.

3. Matlock. Tämä viisas salapoliisi, Simo tosin totesi, että Matlock lähettäisi salaisenagentin ensin tutkimaan asiaa, joten 30 sekuntia olisi liian lyhyt aika.

4. McGyver. Tämä ihmemieshän selviytyy mistävaan, mutta kun asia onkin joku, jota ei voi purkalla ja klemmareilla selvittää, ei tästäkään miehestä olisi hyötyä.

5. Dr. Phill. tässä herrassa miinuksena on tosin se, että hän ensin analysoi soittajan ja esittää tälle jotain itsetutkiskelukeinoa, jolla saada vastaus itse ilman apua, voisi mennä yli 30 sekuntia.

6. Jack Sparrow. Jack on viisas ja laskelmoiva tyyppi, jolla on suunnitelmat joka asialle varalla. Mutta luultavasti 30 sekuntia menisi miettimiseen, että miten hän itse hyötyy, jos vastaa kysymykseen.

7. Michael Scofield. myös viisas mies, mutta todennäköisesti juuri vastaushetkellä putki rikkoutuisi, seinä kaatuisi tai kattotippuisi, tai NOJAISI KUUMAAN PUTKEEN! joten ei hänkään kerkeisi vastata.

8. Rockhound. Armageddonin viisas, tästäkään ei oikein keksitty miinuksia, luultavasti vastaisi 30 sekunnissa, ellei sitten alkaisi miettimään omaa hyötyä, kuten Sparrow.

9. Elle. Se Blondin Koston blondi asianajaja, mutta luulen ettei hänen kynsinauhateoriansa mahdu 30 sekuntiin.

10. Horacio [?] Jos se nyt kirjotettiin noin, kuitenkin CSIn mies, joka tuntuu tietävän kaikan sormenjäljen viidesosan perusteella.

11. Nuuskamuikkunen. Meinasi aivan unohtua tämä viisas herra! Mutta Nuuskamuikkunen puhuu niin hitaasti, ettei vastauksen pointtia saa varmasti selville 30 sekunnissa.

12. Kaikki poliitikot. Vastaavat varmasti niin kiertävästi, ettei vastauksesta saa selvää, mutta viisaitahan hekin kai ovat.

Olikohan näitä enemmän? En muista. Mutta Willy Fog on varmasti se paras vaihtoehto.


http://lirama.net/song/62127

ihan mun ajatuksia, tie ajatuksiini.

tiistaiTiistai 19.12.2006 21:13

nukahdin nukahdin!


sit joskus ku mulla on joku mies jonka kaa meillä on jo monta vakaata vuotta takana yhessä, ehk ollaan kihloissa, naimisissa, ja kun muutenkin on vakaata, molemmil työt sun muuta ja kun vauvakuumeet iskee, haluisin adoptoida lapsen jostain idästä. Vois tarjota jollekin paremman elämän ja tuntis, että ois saanu jotain aikaseks elämässä. Samallalailla sitä adoptoituu lasta rakastaa ja pitää omana, ja kuitenkin maailmassa niin paljon lapsia ilman kotia, siin ois ehkä yks mun elämäntarkotus tai yks osa sitä.

17.15Maanantai 18.12.2006 23:00

Leivottiin AmandaMantan kaa pipareit ja pelattiin crashii, oli hauskaa ;D


sanotaan et ystävät on kun tähdet, ne ei aina näy taivaal mut ne on silti siellä ja tiiän et oot siellä.


Veikka sano ettei se haluis asuu kerrostalossa koska ei olis savupiippuu.


.. hän löysi puolison, jonka kanssa ei kuitenkaan uskaltanut mennä naimisiin.


oon aina soiton päässä, muista pitää se mieles, kelloo kattomatta oon valmis seisoo sun vieres.



Ota kännykästäsi 25 yhteystietoa ensimmäisestä lähtien, valitsemalla vain jokatoisen. Laita ne järjestykessä tähän (älä katso allaoleviin kysymyksiin enneenkuin kirjoitat ne)!

1. AmandaManta <3
2. Annika
3. Antton
4. Aura
5. DyysiTimo <3
6. Elena
7. Erno
8. Genu <3
9. Henna o
10. Hennapieni
11. Inkku
12. ISO Samu
13. Jeje
14. JennaRose
15. Jenny
16. Jouni
17. Jupsetus
18. Kaius ?
19. Kata
20. Kiia <3
21. KrisuPoliisi
22. Laura
23. Laura Markkanen
24. Laurentsia d:
25. Leena <3


01. Kuinka kauan olet tuntenut numero 7?
- no se oli mun pikkusena kesällä 05

02. Mitä sinulle tulee ensimmäisenä mieleen 2?
- se kun Annika puhuu aina niin paljo ;D

03. Sopisivatko 3 ja 9 yhteen?
- mä luulen et Antton on vähän liian energinen tapaus Hennalle.

04. Polttaako 11?
- en mä tiiä, mut luulen ettei.

05. Kuvaile 5 kahdella sanalla.
- DYY ja SI, eiku oikeesti timo on just paras ja ärsyttävä ;D

06. Muistuttavatko 6 ja 7 toisiaan?
- no ei ;D

07. Mistä sait 1 numeron?
- no joskus jonkun koulujutun takia.

08. Luotatko 9?
- luotan.

09. Mitä tekisit josset olisi koskaan tavannut 8?
- no en mä nyt varmaan mitenkään kovinkaan erilaisesti eläis.

10. Onko 10 varattu?
- itseasiassa mulle ei nyt ees sano mitään et kuka toi on ;D

11. Pitääkö 4 sinusta?
- tottakai, kaikki tykkää musta ;D [<lumiaura> oikeesti mä kyl vihaan sua :D ]

12. Pidätkö sinä 12?
- tottakai

13. Paras puoli 13?
- Jere on semmone pirtee vaikken mä sitä enää oikein tunnekaan.

14. Mitä 14 mahtaa juuri nyt tehdä?
- se varmaa tylsistyy koneella.

15. Kirjoita 15 nimi silmät kiinni.
- Jenny

16. Mitkä ovat 16 nimien alkukirjaimet?
- J L

17. Onko 17 hyvä koulussa?
- kai ihan hyvä, en mä sitäkään enää tunne ;D

18. Miten tunnet 18?
- entinen poikakaveri.

19. Oletko ollut ihastunut 19?
- en, se on tyttö ;D

20. Onko 20 lemmikkiä?
- Kiial on semmone höntti koira ;D

21. Missä 23 asuu?
- jossain tääl espoos varmaan ;D

22. Oletko itkenyt 25 nähden?
- öööö, ei voi muistaa ;D

23. Minkä merkkinen kännykkä 21 on?
- samsung

24. Onko 22 kuvia IRC-Galleriassa?
- ei

25. Missä tapasit 24?
- ylä-asteella

Älä teeMaanantai 18.12.2006 00:01

Sinä olet sillä tavalla niin viaton
Että uskot aivan kaiken mitä minä sanon
Sinä uskot jos kerron että oot kaunis

Ja se on totta, enhän minä valehtele
Mutta paljon on kiinnostavampaa se,
Miksi minä sen sinulle kerron

on jo seuraava päivä.Sunnuntai 17.12.2006 02:08

Dynamo tee tee kaks kirja joo.

Nukku maan mene minen on nyky ään kauheen turhau ttavaa.
Menee vaan nukkuu, nukah taa, näkee unia ja sitten HE RÄ TYS!
Seu raava päivä menee, sit taas nukku maan ja uus HE RÄTYS!
Ja niin tää juttu pyörii eteen päin päi västä toiseen.

Mut mulla on just hauskaa, sain kivat kengät, materialisti, niinkun Jenna itteään nimitti, heti on ilonen kun saa esim. kengät tai takin, kuten Jenna.
Tää on turha viikonloppu, päätin sen torstaina. Huomenna tulee, eikun siis tänään, Smallville, kerroin vaan.

ja sit mitä sanoo suomalaishiihtäjien ovikellot? DOPING DOPING DOPING

Mantal on varmaan sydänsurui, koska sitä harmitti kaameesti ettei olla nähty pitkään aikaan ;// kahteen päivään ;(( surullista. Mutta onneksi emme asu monenkaan sadan kilometrin päässä toisitamme, emme edes tuhanen kilometrin päässä, jossa on poroja ja merta ja venäjää ja keski-Eurooppaa, ja voimme nähdä melkeen kun vaan haluamme tai jaksamme! Ja käymme vielä samaa kouluakin! Ihmeellistä on elämä ja pitkä oli bätmänleffa.

Enkä millään osais nytten lopettaa tätä kirjoittamista, päästä tulee vaan ajatuksia ajatuksien perään, mutta en saa niistä kiinni, tyhjiä ajatuksia ehkä?
Ei jaksa ajatella kun ei ole ajattelemista, tyhjääontyhjäpää. Ainoo asia jota oikeestaan enää ajattelen, on wanhojentanssitreenit, venailen aina niitä, koska niis on just hauskaa ja tanssiminen on just hauskaa, vaikka aina ennen treeneihin lähtöä mieti aina; "miks hitossa mun piti suostuu lähtee olariin asti tanssimaan!" Mut sitte kun pääsen perille ja päästään tanssii, niin voi että oon taas hyvällä tuulella ja on hauskaa ;D Ja sit jos oisin jääny kunkkuun, oisin tanssinu jonkun kaa joka ei osaa ja sit ois ehkä voinu mennä hermot ja Timo osaa eikä mee hermot! Timol ehkä muhun, mut ei se mua haittaa.
Nyt on taas niin sekavaa juttuja että oikein hävettää, pitäis varmaan kirjottaa joku pitkä maili jollekin, jollekin joka ymmärtää ettei mun päässä välttämättä oo ruuvit ihan kohillaan, joten tekstiä ei tarvitse ymmärtää tai ottaa vakavasti, ÖLJYYÄÄÄ.

Kerron vähän dopingista.
Jo antiikin kreikkalaiset käyttivät dopingia,
gladiaattorit Roomassa söivät raakaa villieläinten lihaa, tullakseen yhtä villeiksi.
Jossain juotiin alkoholia, koska se teki miehet rohkeammiksi.
Ensimmäinen nimitys tulikin jostain alkoholijuomasta.
Joskus slangisanakirjassa tuolla lätäkön toisella puolella oli sana dope tms. ja se tarkotti huumaavaa tupakkaa.
Ja ensimmäinen douppaus tapahtu Suomessa joskus, jost on niinkun kirjoissa tietoa,
ja sitte jos mainitsee sanan doping, Klaukkalan lähes asuville ja siitä ohiajaville, tulee ehk mieleen se ravintola, mutta muille ne suomalaiset hiihtäjät, jos siis suomalaisilta kysytään, jotka on kasvanu ees vähän ei purkissa.
Tos oli niinkun historiaa, se mitä siitä jäi päähän kun päivällä luin ja lähes jokatoinen sana on täyttä paskaa, koska en muista mitä siellä oikeesti luki.

Mut mua ei kyllä kiinnosta doping, vaan bätmän ja sen viholliset, perehdyn tähän aiheeseen paremmin huomenna, jos jaksan. En oo kattonu pahemmin muit bätmäneitä kun niitä lasten piirrettyjä ja sitten ton äskösen forever leffan joka tuli, joten en oikeesti tiiä noista kuvoista kauheesti, mut Kissanainen ja Bätmän ois aika komee pari, onks ne jossain vaihees? Ihan kun muistelisin jotain tämmöstä.

Oikeestaan tää mitä kirjotan, on vuoropuheluu itteni kaa, tämmöstä mä ajattelen ja sit samalla myös sensuroin noita ajatuksia, koska näin julkiseen paikkaan ei kyl kaikkee viiti kirjottaa ja SITTEN, apua, en enää tiiä yhtään miten suomen kielioppi menee, ees joistain yhdyssanoista, jotka mua itteeni häiritsee kauheesti. Mä luulen et mullon aivokasvain jamun aivoja tuhoutuu pieniä osia kerrallaan, koska joskus osaisin kirjottaa, enää ei tuu kun vaan hirvittävän sekavaa soopaa ja joskus tasan tiesin mihin menee välimerkit ja mitkä sanat on yhteen ja erikseen, mut nyt sekin taito alkaa hälvetä. Ja joskus vähän välitin milt näytän, nyt ei oikein jaksa enää kiinnostaa ;D

Ja jotain, tuntuu kun maailma loppuis kohta, eikä mua ees haittais yhtään.
eikä tunnu yhtään kivalt mennä nukkuu, koska sit pää täyttyy tämmösistä yhtä turhista jutuista, kun mitä oon tänne kirjotellu, enkä saa unta.

Ja pyydän, joku joka mut tuntee ja sattuu tähän törmäämään, voisko kertoo mitä mulla on mielessä? koska nää on selkeesti vaan jotain peiteajatuksia, mutten ite nää niitä syvemmälle, millonkohan mä oon oikeesti viimeks tajunnu milt musta oikeesti tuntuu, outoa outoa, haluisin semmosen jutun kun tol ArvuuttajaJimCarreylla äsken, joku vois pistää mun päähän tommosen säteen ja kertoo mitä siellä tapahtuu. Mä vaan niinkun elän eteenpäin, ilman mitään syytä, tuntuu siltä, seuraava tavote on kyl joululoma, mut mitähän sitten, ei tuolla ees oo joulu kun ei oo lunta. uaaaah, suututtaa tämmönen kun ei tunnista itteensä, ÄÄÄÄÄÄÄÄ, mun lempilausahdus tilanteeseen kuin tilanteeseen; ÄÄÄÄÄÄ.

siihen on hyvä lopettaa.

bööLauantai 16.12.2006 15:02

Vesiantiloopit eroavat muista antiloopeista silmienvärin sekä turisteihin suhtautumisen perusteella.


Pölläsin tolt miinamelinalta;

OLEN :

[/] mustasukkainen
[?] temperamenttinen
[ ] hiljainen
[x] laiska
[/] helposti innostuva
[/] itsepäinen
[ ] hyvä kielissä
[ ] huonosti ruskettuva
[ ] tuhlaajatyyppiä
[ ] muodinmukainen
[/] elokuvafriikki
[ ] äidinkieliperfektionisti
[/?] riippuvainen jostain

TÄLLÄ HETKELLÄ

[ ] minulla on nälkä
[ ] haluaisin kuolla
[ ] olen onnellinen
[ ] minulla on liikaa energiaa
[ ] tahtoisin tappaa jonkun henkilön
[ ] itkettää
[ ] olen meikannut
[ ] olen tylsistynyt
[ ] ulkona paistaa aurinko
[/] haluaisin lähteä shoppailemaan
[x] odotan jotain tiettyä päivää

MINULLA ON

[/] ihana perhe
[ ] paljon valokuvia
[ ] aina karkkia jemmassa
[x] kuvat irc-galleriassa
[ ] ihan uusi kännykkä
[ ] paljon dvd-elokuvia
[?] yli 5 farkut
[ ] todella paljon vöitä
[ ] pitkät hiukset
[x] papukaija tai undulaatti
[ ] rakennekynnet
[ ] "alistajalasit"
[ ] lakatut varpaankynnet
[ ] farkkuminihame
[x] vähintään 3 tätiä

PELKÄÄN

[ ] kuolemaa
[x] petetyksi tulemista
[ ] valehtelua
[ ] jotain tiettyä ihmistä
[ ] koiria
[x] väkivaltaa
[ ] että joku yrittäisi raiskata minut
[/] hämähäkkejä
[ ] ukkosta
[ ] ufoja
[ ] verta

EN KOSKAAN TEKISI TÄTÄ

[x] poseeraisi alasti
[x] myisi itseäni
[ ] kokeilisi huumeita
[/] viiltelisi itseäni
[x] pahoinpitelisi ketään
[ ] ostaisi vaatteita kirpputorilta
[x] pettäisi seurustelukumppaniani
[ ] laulaisi karaokea julkisella paikalla
[/] joisi itseäni umpihumalaan
[ ] lukisi Raamattua
[x] näyttäisi keskisormea vanhuksille
[ ] varastaisi mitään
[x] veisi jonkun muun seurustelukumppania

OLEN TEHNYT JOTAIN SEURAAVISTA

[x] leikannut itse hiuksiani
[ ] syönyt mustekalaa
[ ] yrittänyt itsemurhaa
[ ] käyttänyt itseruskettavaa
[ ] ollut vähintään 2 päivää syömättä mitään
[ ] tehnyt abortin
[/] pitänyt kotibileet
[ ] muuttanut pois kotoa
[ ] tehnyt itse toffeeta
[ ] soitellut pilapuheluita
[ ] saanut 10 historiankokeesta
[/] unohtanut lempipaidan jonnekin
[ ] käyttänyt Playboypupu -vaatteita

TULEVAISUUDESSA HALUAISIN

[ ] suurperheen
[ ] olla menestyvä artisti
[x] olla itsevarmempi
[ ] valmistua lääkäriksi
[ ] isot satuhäät
[/] asua ulkomailla
[ ] lähteä vaihto-oppilaaksi tai au-pairiksi
[ ] uskaltautua kuntosalille
[/] opiskella
[ ] työskennellä kaupan kassalla
[x] rohkeutta olla oma itseni
[ ] silikonit
[ ] viettää vauhdikkaita sinkkuvuosia, joita voi hieman häpeissään muistella vanhempana
[x] hypätä laskuvarjolla

[Ei aihetta]Perjantai 15.12.2006 21:11

TYHJÄÄTYHJÄPÄÄTYHJÄPÄIVÄÄ