IRC-Galleria

Everytime-I-Die

Everytime-I-Die

Totuus löytyy silmistä

Blogi

- Vanhemmat »
Linkki webbisoppiin EMP Finland

Naisen hankkijan opasPerjantai 16.10.2009 20:09

Naista hankittaessa on syytä kiinnittää huomiota seuraaviin ominaisuuksiin:

Väri, valmistusmaa, koko ja korimalli, varustelu, ikä. Naisen väri on useimmiten jollain lailla sidoksissa maahan, jossa nainen on valmistettu. Etelän maissa valmistetut naiset ovat väriltään huomattavasti tummemman sävyisiä kuin pohjoismaissa valmistetut. Tänä päivänä Suomesta on saatavissa kaikenvärisiä naisia, sillä niitä on tuotu ulkomailta tai valmistettu lisenssillä Suomessa.

Naista valittaessa kannattaa huomioida, että ulkomailta hankitun naisen käyntiääni on erilainen kuin kotimaisen, joten se vaatii hieman totuttelua.

Naisen koko kertoo, millainen kokonaiskulutus naisella on. Pienikorinen nainen on lähes aina kulutukseltaan taloudellisempi kuin tilavakorinen.

Naista hankittaessa on syytä valita yksilö, jossa on vakiona riittävä varustelutaso, sillä lisävarusteet ovat kalliita. Mikäli kuitenkin on epähuomiossa tullut hankittua varustelultaan puutteellinen nainen, on lisävarusteita saatavana joka lähtöön: Puskurien levityssarja, yleisilmeen kohotussarja, perän muotoilusarja jne.

Jos ollaan hankkimassa käytettyä naista, kannattaa lisäksi huomioida edellinen omistaja/edelliset omistajat, ajotunnit ja yleinen kunto (onko kolhittu, likainen tai pidetty huonosti). Ihanneyksilö on nainen, joka on siisti, vähän käytetty ja hyvin huollettu.

Nainen kannattaa aina koeajaa ennen lopullista valintaa. Koeajossa selviävät ajo-ominaisuudet sekä mahdolliset piilevät viat ja puutteet. Koeajolla kannattaa myös kokeilla erilaisia ajoasentoja ja niiden vaikutusta naisen käyttäytymiseen.

Käynnistys: Uusi nainen saattaa aluksi olla vaikea käynnistää, mutta ajotuntien karttuessa myös käynnistys helpottuu. Joissain tapauksissa pitkään käyttämättä ollut nainen ei välttämättä käynnisty lainkaan. Tällöin lienee helpointa hankkia uusi nainen.

Ennen käynnistystä nainen täytyy esilämmittää. Lämmitysaika on sitä pidempi, mitä kylmempi käynnistettävä nainen on. Ryypyn käyttö helpottaa hieman kylmäkäynnistystä. Joskus saattaa tulla eteen tilanne, että nainen käy jo valmiiksi kuumana tai ylikierroksilla. Tällöin nainen vaatii kovaa ja pitkää ajoa jäähtyäkseen normaalilämpöiseksi.

Sisäänajo: Käyttämätön nainen täytyy aina ensin sisäänajaa. Sisäänajon aikana kannattaa olla erittäin varovainen, sillä sisäänajolla on ratkaiseva merkitys naisen tuleviin ajo-ominaisuuksiin. Käyttämättömän naisen ajo-ominaisuudet eivät aluksi vastaa käytetyn naisen ajo-ominaisuuksia, mutta ne paranevat itsestään, kun naisella ajetaan enemmän.

Kun ominaisuuksiltaan ja ulkomuodoltaan mieleinen nainen on hankittu, on kuitenkin edelleen syytä pelata varman päälle ja käyttää naista huollossa säännöllisesti, ettei myöhemmässä vaiheessa tule yllätyksiä.

Naisen omistamisesta aiheutuu melkoisesti kuluja, sillä tuorekin nainen on pakkeloitava ja maalattava lähes päivittäin, jotta naista kehtaa näyttää kavereille. Erilaisia kemikaaleja kuluu myös runsaasti.

Naisilla on eräs ominaisuus, joka rajoittaa hieman niiden käyttöä. Kaikilla naisilla nimittäin alkaa määrävälein perä vuotaa, tavallisesti n. kuukauden välein. Tällöin nainen on ajokiellossa tai ainakin ajo-ominaisuuksiltaan huonohko. Korjaustarvetta vuoto ei kuitenkaan aiheuta, vaan huolestuttavampaa on vuodon puuttuminen. Ellei vuotoa ilmene, on nainen vietävä välittömästi huoltoon, jotta vältyttäisiin pikkuvioilta tulevaisuudessa.

Näitä pikkuvikoja saattaa tosin käytetyllä naisella olla ennestäänkin. Pikkuvioilla on paha taipumus kasvaa oikeaksi riesaksi vuosien kuluessa, joten niitä tulisi välttää kaikin tavoin.

Jos nainen jostain syystä lakkoilee, nakuttaa jatkuvasti, jättää tien päälle tai jos naisen pikkuviat kasvavat liiaksi, on aika vaihtaa nainen tuoreempaan.

Muut naiset: Ellei haluta hankkia omaa naista, on myös mahdollista käyttää yleisiä naisia tai vuokrata nainen käyttöön määräajaksi. Kavereiden naisia voi myös yrittää lainata.

Jos omistaa oman naisen ja ajelee silti esim. työsuhdenaisella tai käyttää yleisiä tai vieraita naisia, kannattaa omaa naista säilyttää kotona.

Vaihdokit tänään:
AILI, vuosimalli 1963
Siisti, vähänajettu, taloudellinen. Myydään käteisellä tai vaihdetaan nuorempaan. Talvitossut ym. lisävarusteita.
AMANDA, vuosimalli 1940
Hyväkuntoinen veteraani. Juuri entisöity. Sopii harrastajalle. Uudet lasit.
ANOPPI, vuosimalli 1942
Myydään tarpeettomana tai vaihdetaan koiraan tms. käypään tavaraan. Äänenvaimentajassa pikkuvikoja.
BERTTA, vuosimalli 1959
Kohtalaisen siisti. Vaihdetaan mielellään uudempaan ja pienempiruokaiseen. Ensimmäinen omistaja. Edullisesti.
CECILIA, vuosimalli 1963
Paljon ajettu, mutta hyvin pidetty. Diplomaattikäytössä. Hyvät puristukset. Juuri maalattu. Teknisesti hyvä.
IITA, vuosimalli 1961
Lämmin, pieniruokainen. Halvalla, perässä pientä laittamista.
JAANA, vuosimalli 1977
Hyvin pidetty. Alkuperäinen kunto. Otettu käyttöön vasta 1995 lokakuussa. Säännöllinen kierto, muutenkin asiallinen.
KIRSTI, vuosimalli 1955
Halpa. Pieni nivelvika. Yksityiskäyttöinen. Uudella peitolla. Savuttaa vähän.
LEENA, vuosimalli 1981
Tässä tosi tilaisuus. Urheilullinen, tosi hieno, täysin ajamaton yksilö. Viimoisen päälle nätti. Lukkoperä.
MAIJA, vuosimalli 1967
Taloudellinen, loistokunto. Katsastusinsinöörin testaama. Hyvin pidetty, ei kolhuja. Kiihtyy hyvin.
OLGA, vuosimalli 1971
Hyvin säilynyt, rauhalliseen ajoon. Ei vingu, 6 kk takuu. Alkuperäinen kunto. Pientä vuotoa.
PIRKKO, vuosimalli 1952
Lämmin, siisti, pieniruokainen. Perä vähän roikkuu, muuten hyvä.
RUDOLF, vuosimalli 1973
Juuri maalattu. Tiukka perä. Suhteellisen siisti. Tuotu Ruotsista 1994.
SULEIMA, vuosimalli 1977
Tosi sportti. Ainut Suomessa. Musta. Juuri testattu, terve, ärhäkkä. Teknisesti erinomainen yksilö kovaan ajoon.

OPINTOJAKSOKUVAUS: ALKOHOLIPOLITIIKKA, 15ov

Juopottelun perusteet / Basic Drinking, 3ov

Luennot (42t) ja harjoitukset (20t). Luennot suoritettuaan opiskelija tuntee pääpiirteittäin yleisimmät
alkoholijuomat, niiden alkuperän, alkoholin makromolekyylirakenteet, ominaisuudet ja toiminnan, alkoholin nauttimisreaktion teoriassa sekä keskeisimmät alkoholin nauttimismenetelmät. Luentojen yhteydessä tentitään:

-BackBlush 1995: The Beautiful Taste of Whisky and Drinking of it. Harjoitukset on jaettu neljään eri osaalueeseen: ottaminen, humaltuminen, humalassa olo ja krapula. Pääasiassa kurssilla maistellaan pullo- ja hanaolutta.

Kännissä sössöttäminen / Chatting in Drunk, 1ov

Harjoitukset (28 t). Perehdytään humalaiseen kommunikointiin ja erityisesti epäselvään sellaiseen.
Huomioitavaa! Kenttäkurssille pääsemiseksi on suoritettava vähintään Juopottelun perusteet.

Infernaalinen humala I / Hellish State of Intoxication I, 1.5ov kirjallisuus: Rovonska K.E.K. 1988. Viina ja hanuri. Oxford Press ja Drovka D.Y. 1976. Drain to the Bottom. Jameson Publishers. tai Snormi F.F.1999. Perseet olalle ja eiku menoks. (ss. 78-489) Veilin & Köös, 8. painos. Kirjallisuuden tenttiminen. Tentitään tiedekunnan yleisinä tenttipäivinä.

Infernaalinen humala II - miksi lopettaa yhteen päivään / Hellish State of Intoxication II - I Just Can't Stop Drinking, 1.5ov

Harjoitukset (48t). Harjoituksissa perehdytään reippaaseen viinanottoon perisuomalaisessa hengessä kahden vuorokauden ajan, joista jälkimmäiseen päivään tähdätään opiskelijalle päälle todella infernaalinen humala. Harjoitus sisältää demonstraatioita, joissa mittaillaan asiantuntevuustilaa. Aktiivinen hörhöily harjoituksissa. Edeltävät opinnot: Infernaalinen humala I.



Täsmäkännäily / How to Be Punctually Pissed Out of One's Head, 1ov

Tarkoitus on oppia saamaan känni päälle täsmälleen oikealla hetkellä. Harjoitukset (12t) ja essee tai
kirjallisuuden tenttiminen: Strong,Minttu.1999. Joulupukki juo viinaa. WSOY.

Paha elämä / Hell of a Hangover, 3ov

Harjoitukset (24t) ja luennot (24t). Harjoituksissa hankitaan kunnon darra, jota analysoidaan ja parannellaan. Lisäksi opitaan, kuinka välttyä moiselta vitsaukselta.

Erikoiskurssit / Special Courses, 4ov

Kirjallisuudesta sovittava erikseen tentaattorin kanssa.
a) Juopuneena riehuminen / How to Be Bad-Tempered when Drunk, 2ov
b) Humalassa rietastelu / Indecent Proposals, 2ov
c) Känni ja huijailu / I am a Guitarist of the Band HIM, 2ov
d) Viina ja erektio-ongelmat / You Wouldn't Get Layed Anyway, 4ov
e) Miten ajaudun juopottelemaan vahingossa / How to Get Drunk Accidentally, 1ov
f) Kootut selitykset puolisolle / Complete Works of Lying to your Better Half, 3.5ov

Toni Halmeen hedelmiä ...Perjantai 16.10.2009 20:03

...Suomalaiset veteraanit ei pääse vieläkään kuntoutukseen, mutta ulkomaalaisille on kyllä tarjota valtion puolesta kaikki perkeleen kriisiavut ja terapeutit heti, jos grillijuhlilla sataa ja tötteröhattu kastuu.
..Somalimukulat uhoaa jo lehdissäkin, että ne on Stadin kovin jengi.Kyllä sen verran pitää meidän kasvavasta nuorisosta löytyä yritystä, että näytetään, kuka on isäntä talossa. Jätetään se liiman imppaaminen vähän vähemmälle ja pannaan paikat kuntoon, niin mummotkin uskaltaa taas liikkua steissillä.
..Mä istuin yhtenä päivänä katukahvilassa Esplanadilla mukavassa seurassa. Silloin siihen tallusteli Abu-Papu ja sen kaveri Bingo-Bango suoraan päiväunilta. Ne haki jostain pari tuolia ja tunki röyhkeästi kahden suomalaisen tytön pöytään näiden kielloista huolimatta.
- "Mä en tiedä, millainen istumajärjestys siellä teidän kamelinpaskaleirinuotiolla yleensä on, mutta täällä Suomessa ei nimitellä naisia eikä tungeta ilman lupaa toisten pöytään. Alkakaa kalppia takaisin rautatieasemalle. Tehän ootte varmaan VR:llä töissä, kun te siellä aina roikutte?"
Siinä vaiheessa mä nippasin sen pihalle koko terassilta ja se pyllähti kaaressa perseelleen jalkakäytävälle. Kännykkä sillä oli kädessä jo ennen kuin ilmalento päättyi ja hirvee molotus alkoi välittömästi.
...Jos kerran taiteilijaeläkettä myönnetään kaiken maailman savikukon pyörittäjille ja runon rustaajille, joiden kippoja ja kirjoja on nähnyt ehkä viisi ihmistä, niin kyllä musta samalla tavalla pitäisi tukea entisiä urheilijoita... on ihan yhtä rankkaa treenata joka päivä 25 vuotta urheilua kuin puhallella vähän lavalla nuotteja paskatorveen tai sutia baskeri silmillä kännissä pillunkuvia tauluun.
...Mä lupaan tässä ja nyt maksaa bensat jokaiseen Ladaan, jolla suomalaiset kommunistimaanpetturit tsörää punanen pipo päässä ikuisesti helvettiin täältä... ei muuta kuin balalaikka perseeseen ja rajalle.
...Mä olen ollut niin monella ovella aikoinaan vahdissa, että mä voin hyvin ottaa saman homman eduskunnassakin. Mä menen pääovelle seisomaan ennen täysistuntoa ja pidän huolen siitä, että sisään pääsee vain rehellisiä ja isänmaallisia syntyperäisiä Suomen kansalaisia niin kuin laissa sanotaan.
...Mitä hyötyä meille yleensä on koko Kiasmasta? Mä takaan sen, että jos mä väännän kunnon maissipaskat kattilaan ja lyön siihen propellin pystyyn ja vien sen yöllä salaa Kiasman näyttelyyn jonkun feministilesbotaiteilijan nimellä, niin siellä on helsinkiläiset taidekriitikot seuraavana päivänä lääpällään kehumassa, että onpa uskomattoman hienoa taidetta.
...Jos Pate Pallinaama vetää kaks litraa pirtua ja ämpärillisen pillereitä ja rupee näkeen näkyjä ja lyö mua lapiolla päähän ja leikkaa mattoveitsellä multa munat irti, niin kyllä se sattuu niin vitusti.
Ei se lievennä ainakaan mun haaroja tippaakaan, vaikka Pate ois kuuden promillen kännissä ja pilleripölyssä.
...Jos miestä ei kotityöt huvita eikä se saa muijaansa siivoamaan, niin silloin sillä on vääränlainen muija. Jos taas nainen ei saa ukkoaan imuroimaan ja puhumaan joka päivä kolme tuntia parisuhteen filosofiasta, niin vaihtakoon miestä. Uusi löytyy varmasti vaikka ympäristöministeriöstä, tohvelitehtaasta tai kehitysmaakaupasta.
...Marja-Liisa Kirvesniemessä on pikkaisen mallia kaiken maailman nenärengasfeministeille, joiden ainoa saavutus elämässä on sadantonnin opintolaina, tupakalta löyhkäävä hengitys ja hermoromahduksen saaneet vanhemmat. Mutta niinhän se on. Näyttäkää mulle tyytyväinen feministi, niin mä näytän teille Jari Sillanpään tyttöystävän.

Why I fired my Secretary?Perjantai 16.10.2009 17:59

Last week was my birthday and I didn't feel very well waking up on that morning.

I went downstairs for breakfast hoping my wife would be pleasant and say, 'Happy Birthday!', and possibly have a small present for me.

As it turned out, she barely said good morning, let alone ' Happy Birthday.'

I thought... Well, that's marriage for you, but the kids... They will remember.

My kids came bounding down stairs to breakfast and didn't say a word. So when I left for the office, I felt pretty low and somewhat despondent.

As I walked into my office, my secretary Jane said, 'Good Morning Boss, and by the way Happy Birthday ! '

It felt a little better that at least someone had remembered.

I worked until one o'clock , when Jane knocked on my door and said, 'You know, It's such a beautiful day outside, and it is your Birthday, what do you say we go out to lunch, just you and me.'

I said, 'Thanks, Jane, that's the greatest thing I've heard all day. Let's go !'

We went to lunch. But we didn't go where we normally would go. She chose instead at a quiet bistro with a private table. We had two martinis each and I enjoyed the meal tremendously.

On the way back to the office, Jane said, 'You know, It's such a beautiful day... We don't need to go straight back to the office, Do We ?'

I responded, 'I guess not. What do you have in mind ?'

She said, 'Let's drop by my apartment, it's just around the corner.'

After arriving at her apartment, Jane turned to me and said, ' Boss, if you don't mind, I'm going to step into the bedroom for just a moment. I'll be right back.'

'Ok.' I nervously replied.

She went into the bedroom and, after a couple of minutes, she came out carrying a huge birthday cake .... Followed by my wife, my kids, and dozens of my friends and co-workers, all singing 'Happy Birthday'.

And I just sat there...

On the couch...

Naked.
- Vanhemmat »