Kun järki ei riitä ja aurinko sammuu
Kun juhlitaan syksyistä talvea
Minä hymyilen kivistä hymyä
Marmori vain hohkaa kylvyyttä
Minä olen patsas, muotokuvanne
Tyhjää katsetta, tyhjä mielenne
Joku istutti neilikoita
Jalustani juurelle kasvamaan
Kun järki ei riitää ja marmori itkee
Sen kyyneleet on sulaa lyijyä
Minä tuijotan sokeilla silmillä
Ihmismieltänne, sen köyhyyttä
Minä olen patsas, jota palvotte
Aikakautenne, oma kuvanne
Jonka juurella neilikatkaan
Eivät tiedä, ketä palvotaan
Tahtoisin naulita itseni häpeäpaaluun
Tahdon heilua huomion keskellä
Tahdon kuulla hullujen pilkkahuudot
Tuntea, kuinka häpeä kuristaa
Mutta he eivät tiedä, mitä he tekevät
Antakaa siis heille anteeksi
Kun järki ei riitä, tekopyhyys kuolee
Kun räjähdys repii ruumiini
Uutta patsasta valetaan kullasta
Marmori on tänään ilmaista
Ei kyyneleitä, tänään juhlii maa
Laulut kaikuvat, olen kuolemaa
Jonka tullessa neilikatkin
Poimitaan haudalle kuihtumaan
Nyt sain naulita itseni häpeäpaaluun
Nyt saan heilua huomion keskellä
Nyt saan kuulla hullujen pilkkahuudot
Tuntea, kuinka häpeä kuristaa
Mutta he eivät tiedä, mitä he tekevät
Antakaa siis heille anteeksi
Nyt sain naulita itseni häpeäpaaluun
Nyt saan heilua huomion keskellä
Nyt saan kuulla hullujen pilkkahuudot
Tuntea, kuinka häpeä kuristaa
Mutta he eivät tiedä, mitä he tekevät
Antakaa siis heille anteeksi