IRC-Galleria

Uusimmat blogimerkinnät

Hahah.Torstai 10.07.2008 20:15

Enpä tiennyt, että oon edustanut Elastisen kanssa Hämeen Sanomissa. Pakko kyllä sanoa, että tunnelma näyttää olevan melko rempseä. Ja mikä parasta! Viittakansapaidat edustaa. Kuvamateriaalia tästä onnellisesta tapahtumasta luvassa myöhemmin.

Music keeps me up all night. Sime.Maanantai 07.07.2008 00:39

Lähettiin Liljan kanssa tossa perjantai-iltana junalla kohti Rovaniemeä. Vaunussamme oli kanssamme erittäin värikästä porukkaa. Harvalle nyt varmasti tulee ensi kädessä mieleen säilyttää puhelinta minigrip-pussissa. Meistä on moneksi. Havaitsimme myös ikäviä hajuhaittoja, joita tuli avonaisesta ikkunasta. Lehmänpaska.<3 Oltiin pysähdyksissä varmaan jokaisella asemalla monta kymmentä minuuttia. Tampereella hyödynnettiin tää aika ostamalla 50 pikkulusikkaa. Harmi, ettei Siwassa myyty sukkia. Olisi ollut tarpeen. Junamatka sujui leppoisasti kuitenkin; lähinnä syödessä, mutta kuitenkin. Rovaniemen asemalla sitten bongattiin tuttuja, ja saatiin heti seuraa. Taksilla matkasimme napapiirille, ja lopulta päädyimme istumaan käpyjen, poron/jäniksen paskan ja puolukoiden/mustikoiden sekaan. (kauttaviivat johtuvat biologisten taitojen vajavaisuudesta.) Kävimme Liljan kanssa myös tutustumassa joulupukin pajan hienouksiin! Sisälle festarialueelle pääsimme melko leppoisasti, ja allekirjoittanut käveli eturiviin(, koska oli liian laiska juoksemaan :/). Päivä kului palellessa ja bändejä katsellessa. En muuten eläessäni ole syönyt niin extremeä festariruokaa! Eri värisiä makkaroita lillumassa ketsupissa, sinapissa ja kurkkusalaatissa! Kertakaikkisen uskomaton makuelämys. Omasta kipostani löytyi oransseja ja harmaita. Jossain vaiheessa kuultiin, että topsipuikko ja kumppanit olivat joutuneet palaamaan Helsinkiin, koska koneessa oli teknistä vikaa. Finnairkaan ei kuitenkaan onnistunut lannistamaan tunnelmaa. Juontajatkin olivat niin innoissaan tästä, että repäisivät parit mukavat juoksukisat. Eturivissä oli sen verran ahdasta, että kropasta löytyy pari mustelmaa. (Kiitos vaan Liljuska, kun teit pikkuselle tilaa<3). Keikka oli aika sieni. Puhukoon kärmes puolestaan.

La-Su yönä hengattiin Liljan kanssa Shellillä ja tsekattiin Rovaniemen yöelämä. Oli melkos nakoisaa. Alikulkutunneleissa oli nähty lievästi vaivaa. Loimme loistavan asiakassuhteen Villen kanssa, joka oli varmasti Kenin veli! Ihan varmasti. Kuuden aikaan aamulla hipsimme rautatieasemalle nukkumaan. Kymmenen aikaan nousimme junaan, joka vei meidät Ouluun, josta matka jatkui kohti Riihimäkeä. Voi niitä raukkoja, jotka joutuivat viettämään seurueemme kanssa aikaa samoissa tiloissa. Juttujen taso saattoi ajoittain olla melko...karu. Onneksi kuitenkin Jenna ajoittain palautti meidät maanpinnalle kertomalla maantieteestä, kuten haulikkoa pitelevästä istuvasta miehestä.

Junailuu.Torstai 03.07.2008 18:57

Käytiin tänään assalla ostaan junalippuja, ja siellä oli vallan rempseä meininki. Vissiin viikonloppu alotettu vähän etukäteen?

"Mä laitan tästä teille tämmösen neljän paikan, missä on pöytä, että voitte sitten levittää kaikki eväänne siihen ja pelata vähän korttia!"

Musta tuntuu, että se nainen tunsi meiän tavat?
Njoo, juhannus oli aika rakkaus. Telttailua Porin luonnon hyväilyssä. Täytyy myöntää, että paras jussi koskaan.

Torstaina siis otettiin suuntamat Poriin. Telttaa ei tietenkään saanut pystyttää sinne mihin me oltaisiin se välttämättä haluttu. Surullista. Viimein kummiski saatiin mukava paikka, ja siinä se teltta sitten könöttikin koko jussin. Mitä nyt To-Pe yönä joku yritti ryövätä pressumme, kiitos vain sille urhoolliselle mieshenkilölle, joka sen kävi ryöväämässä takaisin.

Perjantai meni kokonaan itse festarialueella, leirinnässä ei oltu juuri lainkaan. Mistäköhän olisi johtunut? Lauantai sitten puolestaan meni suht lepposesti chillaillessa. Täytyy kyllä myöntää, että harvalta ihmiseltä irtoaa samanlaista juttua kun Jennalta aamuyöstä. Ei jösses.

Juhannus meni aikalailla buranan voimalla. Äänikin katosi paikoitellen, mutta ei se tunnelmaa pilannut. Sää suosi ja seura oli parasta. Mikäs siinä telttaillessa.

Meistä on moneksi.Perjantai 30.05.2008 21:45

Tuli just mieleen et millanen ihminen varastaa sukat kenkäkaupasta?
Jenna sanoo:
kävellään siitä hyvinkään abcn kohalta kun auto on ojassa


</3 nähellään.

on rankkaa olla nakki.Lauantai 03.05.2008 13:55

nauha loppuu.
? sanoo:
tiitu on onneksi kiva
? sanoo:
vaikka eihän se ole hilleri
? sanoo:
onks hiiri ja hilleri eri asia

***

? sanoo:
tiedän aika paljon eläimistä
? sanoo:
tiedän et karhut ei liiku talvella
? sanoo:
eikä muumit


</3

</3Keskiviikko 16.04.2008 00:22

Pauliina sanoo:
niin tunnilla nenärenkaasta mut äsken aattelin ekana vehkeitä xD






Miten mä jotenkin uskon tän.

KARMA KILLER.Maanantai 31.03.2008 13:01

No moi. Sua onki ollu jo vähä ikävä.<3