IRC-Galleria

[Ei aihetta]Keskiviikko 28.07.2010 09:42

Kävin kysymässä mun kesäduunissa (=Inexin varasto), että onko sinne mahdollista jäädä kesän jälkeen osa-aikaiseksi työntekijäksi. Siinä kuulin, että "johtoportaalta" oli juuri tullut kyselyä, että kiinnostaisiko jotain meistä kesämiehistä jatkohommat. Itse miellän kaikki muut varastokonkarit siellä melkein jo kavereiksi, kun taas nämä muut kesätyöntekijät eivät ole ottaneet minkäänlaista kontaktia oikein keneenkään, eivätkä varmaan tiedä edes kenenkään nimiä - eli jos duunarien mielipidettä kysytään, niin luulisin olevani vahvoilla sijoilla siinä.

Se olisi sitten 2-3 arki-iltaa viikossa koulun jälkeen varastolla hommissa, jolloin voisin a) lopettaa kolmen vuoden kitumisen jälkeen portsarin hommat, ja b) jättää opintotuet suosiolla pois, kun tulisin tienaamaan sen verran räväkkäästi yli tulorajojeni opintotukiin näkien, which is nice!

Tarvitsen silti muutenkin paljon enemmän tuloja tulevasta syksystä eteenpäin, kun yksin "omaan" kämppään muutto on edessä, ja te rakkaat toverit tiedätte, kuinka halpaa sekin nykyään on. Varsinkin täällä zadissa..

Mutta, surrealistista_as_shit, sitten olisi viikonloput taas vapaina.
Viimeksi ollut viikonloppuja vapaina silloin, kun olin vielä teini-ikäinen.

Mitä kaikkea kivaa keksin viikonlopuille?

Ps. Jos kämpästä tulee sopivan kokoinen, niin alan pitämään pastakinkereitä ja kutsumaan kavereitä meille syömään bruschettaa ja kekkuloimaan jotain kivaa!

Kiva syksy edessä :)
Syksy on muutenkin paras osa vuodesta :)
:)

Re: Mun elämäni kohokohta.Tiistai 27.07.2010 09:31


He said you're really an ugly girl
But I like the way you play
And I died
But I thanked him
Can you believe that
Sick holding on to his picture
Dressing up every day

I wanna smash the faces of those beautiful boys
Those christian boys
So you can made me CUM
That doesn't make you Jesus
I remember
Yes in my peach party dress

No one dared
No one cared

To tell me where the pretty girls are
Those demigods

With their Nine-Inch Nails
And little fascist panties
Tucked inside the heart
Of ever nice girrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrllllllllllllllllllllllllllllll
Nii! Simple is simple!

Illalla, illalla, Tonight, Tonight.Perjantai 23.07.2010 09:58

Pori & Tori.

Ja rakastun taas. <3

aahajjhahjjhaaaaaaahgfTorstai 22.07.2010 15:38

ässä pannuttaja!Perjantai 16.07.2010 11:25

olis Mike Portnoy suu ammollaan, jos tän näkis D:

Se on ohi nytTorstai 08.07.2010 11:38

Sen kunniaksi

Flock a seagull on that!Keskiviikko 07.07.2010 09:58

PRODUCT FAIL SPREEKeskiviikko 30.06.2010 20:50




RUBY SANCTUMKeskiviikko 30.06.2010 09:14

Uus raidi-insta!!!
!!!!

Piti pistää tänne kuva tuksusta ilman meikkiä, mutta wowi vei voiton :v