IRC-Galleria

[Ei aihetta]Lauantai 17.01.2009 10:47

Alkaa jo aurinko nousta eikä olla nukkumaan menty. Tosin väsymys alkaa jo pikku hiljaa iskeä. Onhan kello vaikka mitä. Kahviakin yritin juoda jotta väsymys helpottaisi. Olutta on tullu juotua 12pack, tosin noin 12h aikana. Eväinä oli monta hyvää pizzaa, joista onnistuimme yöllä kaksi unohtamaan turhan pitkäksi aikaa uuniin. Tulos hieman savuinen ja käristynyt makuelämys.

Kyllähän sitä aika paljon sai aikaiseksi 12h. Katsoimme monta hyvää leffaa ja nauroimme koko menneen viikon edestä. Tosin viimeisen elokuvan viimeiset puolituntia meni osittain ohi silmäluomien raskauden seurauksena. Olihan edellisenä yönä tullut nukuttua vain se n. 6h.

Mutta silti olen yllättynyt miten virkeä olo tila on. Teimme koneidemme välille lähiverkon n. 4 pintaan ja pelasimme n. 4h Most Wantedia. Hauskaa oli kokoyön.

Edit: Tekstin muuntaminen järkevämpään muotoon pienten päikkäreiden jälkeen.

Ei tuu taas uniTiistai 13.01.2009 04:55

Eipä ei.. Toisaalta innostuin taas surffailemaan netissä. Lähinnä youtuben puolella ja sieltä vanhoja musiikkovidoita. mm Leevi & Leavings, Kirka, Juice Leskisen ja muiden tunnettujen henkilöiden. Tässähän se aika kuluu ja väsymys meinaa kadota. Mikäs tässä toisaalta kun ei ole mihinkään kiire oikeastaan viikkoon, kun tuli haettua saikkua selkävaivojen johdosta. Tod. Näk. ensi maanantaina vasta töihin. Pitäisi uutta duuniakin kovasti etsiä. Turhan pitkällä tämä nykyinen tuolla palkka tasolla. No onneks tässä on jo ilmaantunut muutama hyvä paikka ehdokas, joihin aijon tosissani yrittää tarttua. Nyt vain pitäisi hommata se kortti piakkoin takaisin ja huolehtia että se ei enään pois mene. Eiköhän tästä kohta taas jaloilleen pääse.

Hyvää Joulua!Keskiviikko 24.12.2008 15:04

Kaikille tasapuolisesti. Niin niille joilla sitä mieltä on, ja myöskin niille joilla sitä ei välttämättä ole.

sinne se sit meni Perjantai 12.12.2008 01:01

Vuoden loppuun vielä tämmöinen huonon onnen lahja valtiolta. Aivan kuin ei oli jo tarpeeksi ongelmia prkl. Motarilla karhunkorven kohdalla välähti ikävät valot takana päälle. Sellainen sininen henkilöauto lähti perään. Tänä vuonna en enään siis ajele pahemmin. Auto oli kyllä aika nätti niin ulkoa että sisältä. Ja Poliisisetä ihan rennolla päällä, vaikka oli tapahtunut mitä oli. Siinä lopuksi vielä toivotettiin hyvät jatkot jos puolin jos toisin. Sakkoa tuli lisää semmoiset 420e. Jotta vittu prkl saatana suoraan sanottuna. Tämäkö huonon onnen vuosi. Ehei todellakaan. Paskin vuosi for ever! Toivottavasti. Kait sitä voisi jo jotain alkaa oppia. Mitäkö no sitä sietää miettiä. Toivottavasti onni alkaa pikkuhiljaa kääntyä..

Onneksi sain ajoaikaa tänään klo 24 asti. Vielä voisi lähteä viimeistä kertaa.

edit: Eikä siinä vielä kaikki, kun kilvetkin meinasi lähteä. Määräaikaiskatsastus olisi ollut jo 8 päivä. Eli autolla ei saisi siis muutenkaan enää ajaa.

Mutta ei siinäkään vielä kaikki. Meinasin päästä lähikontaktiin ison metsässä asuvan eläimen kanssa. Onneksi oli valoisa alue, mutta silti niin lähellä..

Booring again.Lauantai 06.12.2008 20:13

Voiko oikeesti olla tylsempää vkloppua. Töissä olisi voinut olla kivempaa, mutta nyt kyse on periaatteesta ainakin omalla kohdalla. Ja sillä periaatteella ei tehdä ylitöitä. Kokopäivä on mennyt ihan lepäillessä. Muutaman jakson olen eri sarjoista katsonut. Kaikki kaveritkin on jossain. Suorastaan pelkään huomista ja sen tuomaa tylsyyttä. Kaiken kaikkiaan aika tylsä tämä koko merkintäkin. Vähän vaan pistää vituttamaan.

Masennuskin meinaa iskeä tän pimeän talven takia. Pimeydestä puheenollen olen kuullut muutamia ennustuksia tämänhetkisestä talvesta. Edellisvuosien kaltaista pimeää ja lumetonta on luvassa, mutta toisaalta myös on ennustettu erittäin lumista talvea. Suorastan innolla odotan nähdä mitä tuleman pitää. Pimeys on aika perseestä.

booring............Perjantai 05.12.2008 22:37

Mahtava perjantai. Ei oikein mitään ihmeellistä tekemistä. Lähinnä vain vituttaa. Mutta sehän on ihan normaalia. Kait sitä pitää lähteä paikalliseen muutamalle. tuossa tunnin päästä..

[Ei aihetta]Perjantai 21.11.2008 20:48

Näin se vkloppu sitten alkoi.. Lämpöö on hieman tullu, mutta saa nähä tuleeko tarpeeksi että saisi alkuviikosta haettua saikkuu.. Joulukatukin täällä avattiin juuri äsken ja ihan kivat oli ilotulitukset. Mitähän sitä keksis illaksi tekemistä..

tuliko se uniMaanantai 17.11.2008 16:57

Sitä en oikein kunnolla tiedä. Ilmeisesti ainakin hetkellisesti mutta siltikään ei pahemmin vituttanut herätä noin enintään tunnin unien jälkeen. Töissäkin meni aika hyvin.. Ei pahemmin vituttanut ylimääräistä ja väsymys ilmeni lähinnä sekoilevassa käytöksessä ja oudoissa puheenaiheissa.. Ja nekin tauoilla. Työtä tehdessä kun ei kerkeä ajattelemaan väsymystä..

uni missä lieMaanantai 17.11.2008 03:50

jahas.. kello taas vaihteeks vaikka mitä mutta uni ei tuu.. saas nähdä nukunko tänä yönä ollenkaan.. olotila on varsin virkeä ottaen huomioon 12h valvomista, jonka aikana ollut älytön kiire joka suuntaan. Ottaen huomioon 5 aikaan tulevan herätyksen ja varmasti vituttavan työpäivän.

Toista sakkoa perään..Perjantai 07.11.2008 17:11

Tänään sitten sain sakon kuukausi sitten tapahtuneesta ylinopeudesta, jonka tienvarsi kamera nappasi. Noh sain siitä onneks vain minimi sakon 115e. 10 päivä sakkoa joista jokainen 10e plus 15 korotus josta saatiin minimi sakko.