IRC-Galleria

27.11.2008
Heikki Ylikangas kommentoi äskettäin uutisissa historiantutkimuksen tabuja: kuinka helppoa onkaan tehdä tutkimusta ns. turvallisista aiheista ja välttää kiistanalaisia kysymyksiä, varsinkin jos lähestyisi näitä asioita vilpittömästi ja ottaisi riskin saada toisinajattelijan maineen, mikäli päätyykin toisenlaisiin tuloksiin kuin muut. Ylikangas antoi ymmärtää, että Suomessa ilmapiiri on erityisen omiaan tämänkaltaisten ongelmien syntymiseksi kun taas muissa maissa tutkimus on avoimempaa.

Aikoinaan ParaNet julkaisi oheisen vetoomuksen, josta ilmenee että historiantutkimuksen ohella vastaavia ongelmia on myös paranormaalin tieteellisessä tutkimuksessa, ehkäpä jopa enemmän kuin juuri missään muussa tieteenteossa - eikä vähiten siksi, että asiantuntijoina esiintyy julkisuudessa ja tieteellisillä foorumeillakin skeptikoita, joiden näkökulma ja tietämys on parhaimmillaankin rajoittunut. En malta tässä yhteydessä olla mainitsematta myöskään adressia alan tutkimuksen edistämiseksi, johon on vielä mahdollista osallistua. Mainittakoon myös Jarkko Karin keskustelunaloitus tähän samaan asiakokonaisuuteen liittyen.

Vuosien varrella paranormaaleista kokemuksista on tullut jonkin verran enemmän valtavirtaa, mutta julkinen ja varsinkin tieteellinen keskustelu lähtee edelleenkin verraten konservatiivisista ja leimaavista lähtökohdista. Erityisesti mainittakoon, että vaikka tulokset poikkeaisivatkin yleisesti hyväksytyistä, se ei tee tutkimuksesta huuhaata ja päinvastoin - vaikka tutkimustulokset sattuisivat osoittautumaan virheellisiksi, se ei tee tutkimuksen metodologiasta tieteellisesti epäpätevää. Lisäksi pitää erikseen todeta, että paranormaaleja kokemuksia on täysin normaaleilla ja terveillä ihmisillä, eikä ole siis mitään syytä leimata tätä mielenterveysongelmaksi, eikä huijausepäilyidenkään suhteen pidä olla sormi liian herkästi liipasimella.

Mitä mieltä olette, pidättekö paranormaalia edelleen jossain suhteessa tabuna? Jos niin missä mielessä ja miksi?

Tiedote: ParaNet ry. 31. 5. 2003
Lisätiedot: hallitus@paranet.fi

Suomalaisen tieteen väitetään olevan maailman huippuluokkaa. Myönteiset uutiset on aina hyvä tuoda esille, mutta ne eivät saa kuitenkaan peittää kriittisiä äänenpainoja.

Yhdellä alueella suomalaisessa tieteessä eletään edelleen kivikautta. Paranormaalin tutkimus tuntuu olevan kuin punainen vaate akateemisillakin tahoilla, joiden sivistystä kuitenkin usein korostetaan. Vielä nykyisinkin pelätään voimakkaasti leimautumista erilaisiin stereotypioihin mitä merkillisimmistä kokemuksista tai keksinnöistä paasaavista kylähulluista. Jopa esimerkiksi nykyajan rotututkijat ja seksologit ovat onnistuneet selkeämmin välttämään tällaiset ennakkokäsitysten tuottamat stereotypiat, vaikka näihin liittyykin voimakkaita tunnelatauksia.

Tiedemaailman on rohkeasti puolustettava tutkijoiden oikeuksia samalla kun se irtisanoutuu epätieteellisestä toiminnasta. Irtisanoutuminen ei voi tarkoittaa, että et saa tutkia paranormaalia - ainakaan ilman Skepsiksen jäsenkorttia. Skeptikoiden rooli on enemmänkin kuluttajavalistuksessa ja kritiikissä kuin todellisen tutkimuksen tekemisessä; paranormaalin tutkijat löytyvätkin nykyisin pääpainotteisesti omasta yhteistyö- ja etujärjestöstään, ParaNet ry:stä.

Tutkijoiden oikeuksien puolustaminen tarkoittaa ennakkokäsityksiä hälventävään toimintaan panostamista tasa-arvoisesti kaikkien kysymysten kohdalla; paranormaalin tutkimus ei ole poikkeustapaus vaikka ala vetääkin luonteensa vuoksi puoleensa helposti keskimääräistä sekalaisempaa väkeä. Tutkijaa on kannustettava ja hänelle on myös annettava mahdollisuus esittää julkisesti lähtökohtiaan myös arkaluontoisiin aiheisiin liittyen, jotta leimautumiselta voitaisiin välttyä. Tarvittaessa kollegoiden on rohkeasti kyettävä asettumaan yhteiseen puolustuslinjaan perusteettomien leimakirveiden heiluttajia vastaan aiheen arkaluontoisuudesta riippumatta. Tieteessä tutkijan jättäminen yksikseen on täysin verrattavissa rintamakarkuruuteen maanpuolustusasioissa.

Nyt tilanne on kuitenkin mennyt päinvastoin sellaiseksi, että päteviä, paranormaalista kiinnostuneita tutkijoita pyritään akateemisen maailman sisältäkin hiljentämään näiden oman edun nimeen, ellei näillä ole tarvittavaa auktoriteettia takanaan. On ymmärrettävää, ettei tämä kehitä alan keskustelukulttuuria ainakaan myönteisempään suuntaan. Ellei omaa auktoriteettia löydy, suositellaan välittömästi skeptikkokorttia, jolloin tulisi lähteä yksipuolisesti epätavallisten selitysmallien kyseenalaistajan, ei eri mahdollisuuksia punnitsevan tutkijan asenteesta. Realismi sinänsä on hyväksi, mutta yksistään kritiikin liika painottaminen valitettavasti tarkoittaa myös, ettei ilman leimautumista tutkimusasetelmien valinnassa voi poiketa perinteistä vaikka siihen olisi perusteitakin. Tällaisessa toiminnassa ei ole enää kysymys tarkoituksenmukaisuudesta resurssien jaossa.

ParaNet ry:n jäsenistöön mahtuu useita henkilöitä, joilla on kokemuksia tästä tilanteesta. Vuonna 2000 tutkijaverkosto joutui siirtämään postituslistansa ja yhteysosoitteensa pois Tampereen yliopistolta tämän hallinnolta tulleen mahtikäskyn vuoksi. Perusteena oli käytetty yhtä alueellisessa päivälehdessä julkaistua uutisartikkelia. Äskettäin puolestaan Turun yliopiston Kulttuurien tutkimuksen laitos vetäytyi leimautumispelon vuoksi tutkimushankkeesta, jonka tarkoitus oli tutkia poltergeist-ilmiötä. Jatkuvat tämäntyyppiset uutiset ovat huolestuttaneet tutkijaverkoston edustajia siinä määrin, että yhdistys otti asiakseen saattaa nämä seikat yleisempään tietoisuuteen.

ParaNet haluaa kiinnittää huomiota siihen seikkaan, että mitään näkemyksiä ja tutkimuksia paranormaalista ei voida ennalta määritellä epäpäteviksi, puutteellisille tiedoille perustuviksi vaan kaikkien näkemysten todellinen arvo voidaan tuoda esille vain ja ainoastaan objektiiviselle tutkimustiedolle perustuvan kritiikin valossa. Lähtökohtaisesti on ilmeistä, että paranormaaliin liittyvän tutkimuksen yhteydessä on esillä suuri joukko henkilöitä jotka ovat syystä tai toisesta jossain määrin epäpäteviä tekemään tutkimuksia tai kannanottoja aiheeseen. Suomalainen paranormaalin tiedeyhteisö on pieni ja sisäiseen kritiikkiin käytettävät resurssit rajallisia. Asialliseen vuoropuheluun kykeneviä skeptikoita siis toki tarvitaan, mutta kaikkia paratutkijoita ei ole syytä ennalta leimata.