IRC-Galleria

yo bitches!!!!!Maanantai 05.04.2010 07:39

teen boksin. keit sinne?

:))Sunnuntai 04.04.2010 21:37

lol ja elämä on taas ihan paskaaaa!!!!!!!!! niiku ollu vitttu aina

:))Lauantai 03.04.2010 18:40

tänään tulee tapahtumaan huva juttu:)

:DLauantai 03.04.2010 01:44

Kerran, ei niin kaunkaan sitten, teki Joulupukki lähtöä jokavuotiselle retkelleen. Tällä kertaa se ei ollut helppoa, sillä vaikeuksia riitti kaikkialla. Neljä tontuista oli sairastunut, eivätkä nuoremmat tontut pystyneet valmistamaan leluja yhtä nopeasti. Niinpä Pukki alkoi olla huolissaan aikataulun toteutumisesta. Sitten vielä anoppi ilmoitti tulevansa viikoksi Korvatunturille, eikä se vähentänyt pukin paineita lainkaan. Kun hän meni tallin, hän huomasi kolmen poroista kuolleen ja kahden muun loikanneen luoja ties minne. Lisää stressiä. Kun hän lopulta alkoi valjastaa loppuja poroja reen eteen, toinen valjaista katkesi ja reki kaatui. Suurin osa lahjoista säkyi pudotessaan maahan. Turhautuneena Pukki meni pirttiin ottaakseen kupin kahvia ja kunnon viskipaukun, mutta tontut olivat löytäneet hänen viinakaappinsa, eikä siellä ollut mitään juotavaa. Hermostuksissaan hän pudotti kahvikuppinsa. Kupin pienet sirpaleet pyörivät pitkin pitin lattiaa. Pukki meni hakemaan luutaa, mutta hiiret olivat jyrsineet sen kaikki harjakset poikki. Juuri silloin soi ovikello. Pukki avasi oven, sen takana oli pieni enkeli suuren tuuhean joulukuusen kanssa. Ja se pieni enkeli kysyi:
- Pukki, mihin sinä haluat minun laittavan tämän kuusen?
Näin siis pieni enkeli joutui kuusen latvaan.

:))Lauantai 03.04.2010 01:39

Muutamia vuosia ennen toista maailmansotaa juutalainen nuoripari meni naimisiin. Kun he vetäytyivät hääyön iloihin ja morsian riisuutui, sulhanen näki, että hänen uunituoreen vaimonsa vatsaan oli tatuoitu luonnollisen kokoinen Hitlerin kasvokuva. Sulhanen parkaisi:
- Eshter, mitä tämä tarkoittaa?
Vaimo selitti tyynesti:
- Katsos kultaseni, me tyttöjen kanssa tuumimme, että on mukava nähdä, miten Hitlerin naama venyy, kun tulee uusia juutalaisia.

eheheLauantai 03.04.2010 01:36

Hitler oli pahalla päällä. Näytti selvältä, ettei maihinnoususta Englantiin tulisi mitään. Mutta silloin juolahti muuan ajatus hänen mieleensä, ja hän lähetti hakemaan keskitysleiriltä puheilleen erään kuuluisan ja oppineen rabbiinin.
- Israelin kansa pääsi Punaisen meren yli. Miten me saksalaiset pääsisimme Kanaalin ylitse?
- Sitä varten tarvitsette Mooseksen sauvan, jolla hän sai Punaisen meren vedet jakautumaan...
- Hyvä! Hankitaan tuo sauva! Missä se on?
- British Museumissa!

:;DDDDrepesinLauantai 03.04.2010 01:34

Eräs lehtimies pääsi tekemään juttua helvetistä. Paikkoja kierrellessään hän tuli saliin, jossa toisen maailmansodan aikaiset suuret johtajat olivat. Oppaana oleva piru selitti, että johtajat joutuivat viettämään aikaansa sianlannassa oleskellen. Itse kukin oli lannassa niin syvällä, kuin oli ollut paha valehtelemaan. Roosevelt istui rullatuolissaan sianlanta puolisääreen ylettyen. Churchill oli paskassa puolireiteen asti. Stalin oli lillingissä kaulaansa myöten. Mussolinista ei näkynyt juuri muuta kuin nenänpää ja muljahtelevat silmät. Hitler sen sijaan näytti seisovan tukevasti paskajärven pinnalla. Lehtimies kysyi opaspirulta:
- Miksi ihmeessä Hitler ei uppoa?
- Siinä ei ole mitään ihmettelemistä, selitti piru. Hitler seisoo Göbbelsin päälaella ja tämä puolestaan Göringin harteilla.

7 kuukautta!<3Perjantai 02.04.2010 03:31

I will be yours always,
you will have my love for eternity.
5 kuukautta vanhan brianna lopezin ruumiinavaus paljasti että hän oli kärsinyt pahoinpitelyistä/hyväksikäytöstä koko lyhyen elämänsä ajan. viranomaisten mukaan tämä on kauheimpia heidän näkemiään tapauksia. muunmuassa vanhemmat ovat syytettyjen listalla.
brianna todettiin kuolleeksi perjantai aamuna memorial medical center -sairaalassa elvytysyrityksistä huolimatta, sanoo sheriffi ed miranda.
perjantai iltana poliisi pidätti briannan vanhemmat, stephanie lopezin 19v., andy waltersin 21v. sekä 19-vuotiaan stephen lopezin (äidin kaksosveli). heistä jokaista syytetään lapsen kuolemaan johtaneesta pahoinpitelystä. waltersia syytetään tämän lisäksi sukupuoliyhteyden harjoittamisesta vauvan kanssa.
poliisit ovat puhutelleet kuutta aikuista ja kahta lasta jotka asuivat samassa kodissa briannan kanssa. sheriffin mukaan perhe on ollut yhteistyöhaluinen. ystävänpäivänä syntyneellä tytölle todettiin ruumiinavauksessa useita eriasteisia vammoja ja ruhjeita.
maanantaina sheriffi tarkensi tietojaan ruumiista löytyneistä vammoista: hänen mukaansa briannassa oli 11 eri vaiheessa paranemista olevia ihmisen puremajälkiä, useita mustelmia, kaksi murtunutta oikeanpuoleista kylkiluuta, kolme kallonmurtumaa, aivojen turvotusta ja jälkiä ravistelusta. myös briannan molemmat jalat olivat murtuneet, asiantuntijan mukaan jalkojen murtumat johtuivat siitä että lapsi oli nostettu rajusti jaloista ilmaan. tutkijat ottavat selvää syytettyjen hammaskartoista selvittääkseen kuka puremajäljet on aiheuttanut.
oikeuden papereissa mainitaan että walters on myöntänyt purreensa briannaa, mutta puolustautunut sanomalla ettei kuitenkaan "purrut irti palaa tytöstä". waltersin mukaan myös hänen 18 kuukautta vanha poikansa puri vauvaa. lisäksi stephanie lopezin väitetään purreen ja nipistäneen briannaa turhautuessaan tähän.
sheriffi kertoo että walters ja stephen lopez joivat olutta torstai yönä, jolloin he heittelivät briannaa ilmaan. lapsen pää osui kolmesti kattoon ja ainakin kaksi kertaa miesten epäonnistui ottaa vauva kiinni ennen lattialle putoamista. stephen lopez sanoi juoneensa kymmenen olutta, jotka walters oli ostanut. stephanie lopez ilmoitti juoneensa kolme olutta ja nukahtaneensa sitten. aamulla äiti oli löytänyt briannan lattialta eikä saanut lasta hereille. kysyttäessä mitä on tapahtunut, walters kertoi lopezille heidän "leikkineen vähän rajusti edellisiltana"...
...oikeudessa andy walters sanoo briannan olleen tajuissaan ja itkeneen ilmaan heittämisen jälkeen. walters kävi nukkumaan klo 01:30 eikä tiennyt missä brianna tuolloin oli. kolmelta aamulla walters heräsi ja löysi briannan makaamasta lattialta sängyn vierestä, hän kietoi lapsen huopaan ja laittoi hänet kehtoon. seitsemän aikaan briannan vaippa piti vaihtaa ja stephanie kysyi vauvan mustelmista, tällöin walters kertoi "leikkineensä rajusti" lapsen kanssa. walters vaihtoi briannan vaipan, kietoi sormensa ympärille kosteuspyyhkeen ja työnsi sen vauvan anukseen.
walters myöntää purreensa briannaa mutta puolustautuu sillä ettei hän ole ainoa perheenjäsen joka niin teki. walters kertoi stephanien nipistelleen ja heitelleen vauvaa menetettyään tähän hermonsa. lapsen eno, stephen lopez tunnusti heittäneensä briannaa ilmaan ottamatta tätä kiinni ennen lattialle putoamista. kuulustelun aikana stephen myönsi myös raiskanneensa vauvan. sekä eno että isä olivat useaan kertaan olleet sukupuoliyhteydessä briannaan.
klo 10 aamulla 19. päivä heinäkuuta stephanie huomasi ettei brianna hengitä ja soitti hälytysnumeroon.
klo 11:10 brianna kuoli sairaalassa vain viiden kuukauden ikäisenä.
Luettuasi tämän voit teeskennellä, ettei se liikuta sinua mitenkään, tai sitten voit lisätä sen päiväkirjaasi niin kaikki tietävät, että välität.

<3Maanantai 29.03.2010 20:25

Tämä gallup mittaa, kuinka hyvin tunnet sinulle läheisen henkilön. Se voi olla kuka vain sinulle tuttu, sukulainen, kaveri, seurustelukumppani jne.
Kaikki etunimet: riikka ja toista se ei haluu kertoo
syntymäaika: 14.11.1995
siviilisääty: seurustelee
horoskooppi: skorppiooni
sisarukset: antti ja jonna
YLEISTÄ:
Kuinka kauan olet tuntenut hänet? - almost two years
Onko hänellä lemmikkejä? - pupu
Kuinka tutustuitte? - meikä iski silmää ja se tuli mun luo
Hänen musiikkimakunsa? - ihan jees.
Harrastukset? - kävely jääkaappii ja takas
Mitä teette yhdessä? - mennää kalalle
Hänen intohimonsa? - lol
Miksi teet tämän gallupin juuri hänestä? - koska se lfsdgljdfhka mua
ROMANTTINEN PUOLI
Jos hän on varattu, tunnetko hänen seurustelukumppaninsa? - en
Onko hän romantikko? - yepyep
Onko hän nymfomaani?- vastaan toho sitte ku tiiän mitä toi meinaa
Onko hän ylipäätään menettänyt neitsyyttään/poikuuttaan? - on se poikuuttaan
Millainen mies/nainen iskee häneen? - mä
Millaiset olisivat hänen unelmatreffinsä? - mun sängyl munkaa
ULKONÄKÖ
Onko hän kaunis/komea? - kaunis<3
Pukeutuuko hän paljastavasti? - pamela
Käyttääkö hän merkkituotteita? - jepjep
Meikkaako? - kylse
HENK.KOHT.
Puhuuko hän sinulle salaisuuksiaan? - juup
Avautuuko hän sinulle ongelmistaan, joita ei välttämättä kerro muille?- juu
Oletko nähnyt hänen itkevän? - kyllä:(
Onko hän muuten valittavaa sorttia? - ei
Arvosteleeko hän muita? - kylsesometimes
Pidätkö hänestä edes? - rakastan<33
Mainitse puoli hänessä joka sinua ärsyttää? - ne puolet ei mahu tähän blogihommaa
Mainitse joku erityisen hyvä puoli hänessä? - niit on monta<3
Mainitse piirre, josta toivot ettei se periydy häneltä hänen
lapsilleen? - et se ei sano itseään rumaks
LOPUKSI
Milloin näät hänet seuraavaksi? - huomee
Mitä teette silloin? - chuki chuki fiki joka reikää. emt mennää kalalle
Missä hän on nyt? - syömäs
Ajatteleeko hän sinua? - kyl se varmaa joskus