Tässä vapaalla tyylillä suomentamani artikkeli Cracked-sivustolta.
Sanotaan, ettei muistiin kannata luottaa. Tällä tietenkin tarkoitetaan, että muiden ihmisten muistikuviin ei voi luottaa. Emme halua ajatella, että omat havaintomme maailmasta pohjautuvat hyvin puutteelliseen ja epäloogiseen tallennusjärjestelmään.
Nyt ei siis ole kyse huonosta nimimuistista tai mistään muusta aivan ilmeisestä asiasta. Tiede on osoittanut muistimme olevan pohjimmiltaan patologinen valehtelija, joka heittelee johtopäätöksiä hyvin usein suoraan hatusta. Tässä muutamia esimerkkejä aivojemme tavoista jauhaa meille täyttä soopaa.
#5. Muistiamme voi manipuloida pelkän toiston avulla.
Vähän aikaa sitten maailmaa valloitti kohu siitä, että alati kasvava ihmisjoukko uskoi Yhdysvaltain presidentti Barack Obaman olevan muslimi huolimatta siitä, että netti on pullollaan videoklippejä ja kuvamateriaalia herrasta juomassa alkoholia, syömässä sianlihaa, vannomassa käsi Raamatun päällä ja istumassa kristillisessä kirkossa.
Tästä huolimatta lähes 20% Pew Research Centerin haastattelemista ihmisistä uskoi Obaman olevan muslimi pelkästään sen vuoksi, että useat toimittajat olivat uudestaan ja uudestaan vakuutellut asian olevan näin.
Kuvassa Obama poseeraa kuuluisan Imam Ali bin Supermanin patsaan juurella.
Asialle voi nauraa niin paljon kuin suinkin haluaa, mutta tämä tekniikka puree jokaiseen meistä, useilla asteilla. Kukaan ei tietenkään halua ajatella olevansa altis mainonnalle, propagandalle tai valheille. Ikävä homma, mutta se vain sattuu olemaan yksi osa aivojemme mekaanista työskentelyä: kuultuamme jonkun lausunnon tarpeeksi monta kertaa, alamme antamaan sille enemmän painoarvoa.
Tätä kutsutaan ”totuuden illuusioksi”. Me arvioimme asioiden ja väitteiden faktuaalista sisältöä pohjaten niiden esiintymistiheyteen yhteiskunnassamme. Me pidämme tuttuudesta, ja valheen toistaminen iskostaa sen putoamaan suoraan aivojemme todellisuudentajua käsittelevälle osastolle. Jokainen mainostaja ja propagandisti tietää tämän. Ihmiset ovat sosiaalisia eläimiä, ja jokaisessa meissä on alkukantainen osa, joka jatkuvasti sanoo meille ”Jos muut heimon läheiset jäsenet uskovat tähän, niin silloin tässä on oltava jotain perää.”
Sokerina pohjalla faktapohjaisen tiedon näyttäminen ei useimmiten korjaa asiaa, pikemminkin päinvastoin. Tutkimukset osoittavat, että altistuminen faktoille ei saa meitä muuttamaan mielipidettämme omaksuttuamme virheellisen näkökannan, vaan saa meidät pitämään vielä lujempaa kiinni tästä epäluotettavasta informaatiosta. Syyn tähän voinee helposti arvata: minäkuvamme voittaa kaiken. Koemme tärkeämmäksi uskoa olevamme erehtymättömiä kuin myöntää olevamme väärässä. Tästä johtuen ihmiset jatkavat uskomista jo valheellisiksi todettuihin huijauksiin.
"Miksi kukaan feikkaisi jotain tällaista?"
Paras on kuitenkin vielä edessä:
Suurin osa ihmisistä uskoo tämän ajattelutavan olevan jotain, mitä muut ihmiset toteuttavat alitajuisesti, mutta uskovat itse olevansa puolueettomia tarkkailijoita, jotka näkevät näiden asioiden typeryyden. Tällekin on syynsä, ja sitä kutsutaan ”asenteellisuuden sokeaksi pisteeksi” (parempaa suomennosta voi ehdottaa).
Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että oman ajatusjärjestelmämme puolueellisuus rampauttaa kykymme tarkastella omaa puolueellisuuttamme. Juuri kun ajattelemme päämme sisällä ”Hah, olen huomannut tekeväni noin! Mutta ainakaan en ole niin pähkähullu kuin Obamaa muslimiksi kuvittelevat kaistapäät.”, todistamme oman puolueellisuutemme tekemässä työtään. Yritämme tarkastella rikkinäistä mekanismia rikkinäisellä mekanismilla. Tämä on kuin yrittäisimme leikata omaa tulehtunutta persettämme skalpellilla, jota omat pakaramme pitelevät.
Kuvassa maailman parhaita kirurgeja.
JATKA OSAAN 2 TÄSTÄ