IRC-Galleria

Uusimmat blogimerkinnät

Blogi

- Vanhemmat »

Oli pakko laittaa :DTiistai 08.07.2008 05:27

Vuonna 2004 nuori yhdysvaltalainen mies joutui kotimaansa armeijan uhriksi. Hänet pakotettiin pesemään osastonsa lattia omalla sähköhammasharjallaan, syömään mikrossa lämmitettyä kissanruokaa, juoksemaan jokapäivä harjoituskentän ympäri 79 kertaa jonka päälle hän sai yrittää juoda vain väkiviina-etikkaa. Lisäksi hän joutui tehdä miinakentän puhdistuksia side silmillään sekä sukeltajan räpylät jaloissaan ja lopulta hänet lavastettiin syylliseksi jääden kiinni kannabiksen poltosta. Juuri kun tilanne näytti helpottuvan, hän joutuikin värvätyksi sotaan Irakiin. Siellä hän päätyi ammutuksi, tosin ei vihollisen toimesta. Päivä ennen kuolettavaa (armo)laukausta, hän heräsi täysin alastomana leirin vartiokoiran kopista eikä muistanut edellisestä illasta ja yöstä yhtään mitään. Selässään hänellä oli tussilla kirjoitettu iso teksti missä luki "I did it for transgenders like me" ja vartiokoira löytyi leirin ruokavarastosta, missä se oli päästänyt tarpeitaan osan ruoan päälle ja osan se oli syönyt. Yllään koiralla oli miehen alushousut ja violetti puuhka. Mies lähti paniikissa juoksemaan
edelleen täysin alastomana kohti aavikkoa toistaen samalla sanoja "HOLY CREEPING JEEBIES!"

Nyt kun olet nähnyt ja toistanut mielessäsi nuo ylläolevat sanat, tulet tapaamaan ammutun miehen. Ensi yönä, kun olet nukahtanut, mies ilmestyy peittosi alle ja alkaa taukoamatta hymäilemään light jazzin hittejä vuosilta 1978-1986.

Jos lisäät tämän tarinan omaan blogiisi, journaliisi tai päiväkirjaasi, hän jättää sinut rauhaan. Näin palkitaan hyvät tekosi. Jos et lisää, tulet kärsimään vaikeista alapään tulehduksista sekä virtsaongelmista seuraavat 40 vuotta ja sen mukana seksielämäsi huononee moninkertaisesti

[Ei aihetta]Keskiviikko 25.06.2008 18:17

Teen tämän:
parhaasta ystävästäni [x]
sisaruksestani [ ]
tyttö/poikaystävästäni [ ]

. Missä hän asuu? - Kemissä
. Miten kuvailisit häntä? - paras<3
. Milloin hän itki viimeksi? - tiistaina ;)
. Miltä hänen hiuksensa tuoksuvat? - en oo haistellu mutta tuoksuu jollekki, luulisin? :D
. Mikä hänet saa yleensä itkemään? - pahahaaappahaha
. Rakastaako hän ketään tällä hetkellä? - joo
. Kutiaako hän helposti? - jooD:
. Minkä maan kulttuurista hän pitää erityisen paljon? - 06.09.2008 11:59 <janiCa]]> olen kiinnostunut espanjan kulttuurista<3
. Miten hän pesee hampaansa? - no tavallisesti? nopeesti
. Onko hänen vaatekaappinsa siisti? - on
. Missä kuussa hän on syntynyt? - syyskuussa
. Nostavatko kalliit lahjat hänen eroottisia haluja? - hmm..
. Katsooko hän omaa peilikuvaansa aina kun saa tilaisuuden? - toki
. Mikä on asia, mistä hän pitää todella paljon, mutta ei kerro sitä kenellekään? - no jos se ei kerro kellekkään, en tiiä sitä:D
. Mitä hän aikoo tehdä vielä tänään? - olla mua :p
. Miten hän oli pukeutunut kun tapasitte ensimmäisen kerran? - en muista, siitä on 10 vuotta:D
. Miten hän pukeutuu nykyään? - tyylikkäästi;)
. Millo näät hänet seuraavan kerran? - nyt
. Harrastaako hän mitään urheilulajia? - laskettelua talvella
. Kuka on hänen paraskaveri? - minä tottakai (:
. Onko hän hyvä koulussa? - on
. Mitä teette yleensä? - no katotaa telkkaria, tai ollaan jossaki, hypitää tramppiskalla, jutellaa;)
. Oletteko riidelleet kertaakaan? - monestikkohan:D
. Näätkö häntä usein? - aika usein
. Polttaako hän? - ei

- Vanhemmat »