IRC-Galleria

[Ei aihetta]Perjantai 24.01.2014 01:44

Autoilla leikkijät voi palata lastentarhaan leikkimään. Anteeks nyt vaan mutta kyrsii kun on pieni lapsi kyydissä ja jollain on bemarileikit ja vielä parkkipaikalla! Saa pelätä että päälle tulevat. Leikkisivät edes pihatiellä tai pellolla.

PinnallisuudestaTiistai 31.12.2013 06:20

Sain tänä vuonna palautetta siitä että arvostelen hirveästi muita, ja se sai mut miettimään omaa käytöstäni että onko näin. Avaan kuitenkin taas sanaisen arkkuni, koska mulla on sanottavaa. Yritän myös muistaa aina sanoa etten halua ketään loukata, sanon vaan mielipiteeni ja yritän tehdä sen asiallisesti.

Livillä on pyörinyt nyt mielenkiintoinen sarja, kauneusihanteet testissä. Siinä on ollut ihmisiä joilla on ollut erilaisia epämuodostumia. Nää ihmiset on viettäneet aikaa kauneuskeskeisten kanssa, jotka ei ole välttämättä kyenneet olemaan ilman meikkiä kuin nukkuessaan, tai ovat halunneet kauneusleikkauksia jo muutenkin kehuttavaan ulkomuotoonsa. Harmillista varmasti näiden epämuodostumista kärsivien mielestä, seurata kuinka monien silmään täydelliset ihmiset kitisee. Jännä myös huomata, kuinka monesti nää eri näköiset on olleet tyytyväisempiä kuin nää pinnalliset ihmiset. Tässä jo nähdään kuinka ei kenenkään elämä ja onni ole kiinni naamasta tai kropasta.

Korostettakoon, että mun mielestä kukin saa laittaa rahaa kauneusleikkauksiin, hommata ensin isommat tissit ja taas isommat ja sitte yhtäkkiä pienemmät ja oho, mielen muuttuessa taas isommat. Joo, yks sarjassa oli näin tehnyt ja oli vielä velkaakin leikkauksista. Mun mielestä siinä ei vaan ole mitään järkeä!! Eikö rahoille oikeasti ole muuta käyttöä kuin muokata itseään kaikenlisäks tyytymättömyyden jatkuessa ja ajalle muuta käyttöä kun katsella itseään kriittisesti peilistä. Eikö olis paljon helpompaa vain yrittää hyväksyä itsensä?

Ja toinen asia, äidit jotka murehtii jo odotusaikana tulevia kiloja ja raskausarpiaan. Mitä sitten? Lapsi on tärkeämpää kuin kilojen pudotus ja iltojen viettäminen kuntosalilla ihan nyt vaan siks että olis seksikkäämpi ja laihempi ja treenatumpi ja mitä vielä. Ja ei, en ole laiha ja raskausarveton ihminen jolla on varaa puhua kun en asiasta mitään tiedä. Tosin nääkin kilot hankittu ihan muulla tapaa kuin lapsen saannilla, rakastan herkkuja. Ostan sen sipsipussin ihan vaan näyttääkseni keskaria kaiken maailman ulkonäkökeskeisyydelle ja kalorien laskennalle. Tänä syksynä netissä levinnyt beautiful body project-kampanja oli loistava. Ihailen niitä naisia jotka julkaisi liikakilonsa ja arpiset mahansa tässä ulkonäkökeskeisessä maailmassa. Ihan mahtavaa.

Miks mun sanainen arkku aukeaa usein öisin?

[Ei aihetta]Sunnuntai 19.09.2010 01:08

18,64 jo :DD

[Ei aihetta]Maanantai 08.02.2010 14:59

Prkl ku piti herätä JO 11:45 : ((

[Ei aihetta]Tiistai 26.01.2010 14:21

Hih, viimeinen päivä alaikäsenä.. :)

Lihansyönnistä Sunnuntai 04.10.2009 17:57

Tulin taas kirjoittamaan ajatuksia vähän pidemmän puoleisesti. Harmi kun mulla ei ole tässä yhtä hyvää kirjaa josta vois ottaa lainauksia aiheeseen liittyen. Noh, yritän ilman sitä. Kommentointi on edelleen sallittua, tietenkään haukkuja ei ole kiva kuunnella mutta en minä niistä välitä. Nimittäin olen vain ylpeä mielipiteistäni tätäkin asiaa kohtaan ja jos niitä ei kukaan muu arvosta niin ainakin itse arvostan.

En tiedä lihansyöjistä, että ajatteleeko ne edes pahemmin sitä mistä se liha on peräisin. Tuskin. Tai sitten ei vaan välitä. Ei häiritse syödä jotain mikä on joskus ollut elävää. Laittaa suuhun vaan. Tai työntää ruuan alkuperän mielestään pois. En ala tuomitsemaan ketään ihmistä tämän perusteella. Tai laita välejä poikki. Jokaisen oma asia se kuitenkin on.

Mun mielestä homman täytyis mennä niin että eläimet elis onnellisina, hyvissä oloissa ja kuolis luonnollisesti. Esim sairauteen. Se on väärin että täysin terveet eläimet tapetaan vain ja ainoastaan ihmisten ruuaksi. Ihan sairasta. En tiedä onko tämä nyt minkälainen vertaus mutta tuskin kukaan ihminenkään haluaisi kuolla vain siksi että joku vois syödä sen. Jos eläin kuolis luonnollisesti, esim sairauteen ja sitte joku söis sen, ehkä olisin eri mieltä lihansyömisestä. Mutta kun asiat ei mene niin.

Sitte, teurastamot. Miten helvetissä kukaan voi työskennellä sellasessa paikassa? Verta ja kuolemaa kaikkialla. Mun mielestä täytyy (anteeksi nyt vaan) olla vitun kylmä ja välinpitämätön jos pystyy sellasessa paikassa olemaan töissä. Ja tappamaan eläimiä. Missä niiden ihmisten tunteet on? Ei niillä varmaan edes ole. Ei ole edelleenkään tarkotus loukata ketään mutta tuskin tätä kukaan teurastaja lukeekaan. Mutta mä en vaan voi käsittää.

Aikoinaan tiesin yhden perheen johon otettiin possut, en muista mihin aikaan vuodesta. Mutta jokatapauksessa vaan sen takia että ne voitiin lihottaa jouluks. Ja sitte teurastaa. Onko sairaampaa nähty?

http://www.youtube.com/watch?v=VIjanhKqVC4 Siinä vielä video.



[Ei aihetta]Perjantai 18.09.2009 15:45

kerran oli tylsää joten piirtelin vähä paintilla

vituttaa!Torstai 17.09.2009 20:05

Kun sitä liivatetta pitää tunkea kaikkialle. Karkkeihin, vanukkaisiin, lääkkeisiin ja niin edelleen. INHOTTAVAA.

[Ei aihetta]Keskiviikko 16.09.2009 15:27

Miten tavarat voi hukkua yksiöön?