Henna saapui maailmaan eräänä pilkkopimeänä aamupäivänä. Savun haihduttua näki että hänestä tuli ihminen. Perhe oli giganttinen ja he söivät vain kerran kuussa. Koulussa hän opetti muita, siellä häntä ei pidetty idioottina.
Jo opiskeluaikoina häntä alkoi innostamaan oluet, niinpä viihteeksi tuli marsut.
Henna kehittyi kolmannellakymmenellä varsin naiselliseksi. Päähänsä hän sai mustat hiukset, sekä vaaleanruskeat silmät.
Uinumisesta johtuen hän oli melko uhmakas. Lempiruokaansa possunmaksaa hän sai työskennellen lekurina.
Henna ei tupakoi mutta käyttää nuuskaa ollessaan kyläilemässä. Alkoholia hän ei juo milloinkaan.
Hän koppasi itselleen puolison jonka kanssa meni humalapäissään naimisiin.
oli pakko kokeilla :D