torstaiii. olipa sitten penkkarit tänää. iha hauska päivä, saatii karkkia jeah ja semmosta (:::
sitteeeen en saanu oikei tänää millää tunnilla mitää aikaseks ku ei vaa jaksanu ;o
tänää saatii todistuksetki, tuli ihan hyvä. kaks numeroo nous, käytös takas ysiin ja köksä ysiin.
joopelis mitäs sitte ei mitää. ärsyttää olla himassa ärsyttää ku aina väsyttää ärsyttää ku ei oo elämää ärsyttää dataa aina. se kuka keksi tietokoneen katukoon. paska keksintö nro 1 !
tekis mieli kirjottaa taas oikei pitkä angsti juttu mutta en tiiä jaksanko. EEEEEEiH elämä. jaksaa kummiski, pakko ku muuten pää sanoo putum.
kylläpä ihmiset muuttuu täs elämän vaiheessa nopeesti. tai ei kaikki tietenkää mut aika monet. ainaki ite olen muuttunu, mutta ehkä olen vain pikku teini joka vielä etsii itseään 8)))) eivaa.
yleensäki täs ympärillä kaikki vaan muuttuu.
ku katottii eilenki kristan ja karon kaa jotai kuvia joita oli esim. otettu viime keväänä, kesällä ja viime syksynä, nii en vaan voi ymmärtää miten on voitu muuttuu niin paljo jo siitäki vaik ei tosta oo ees kauheen kauaa.
kaikki asiat vaa muuttunu nii nopeesti. en nyt tarkota pelkästää ulkonäköä vaik se nyt onki muuttunu huomattavasti, mut muutenki.
seki jo et ku vertaa siihe ku mennää jonku verran taaksepäin ajassa ja sit tätä hetkee, nii enää ei oo nii kauhee tarve esittää tai siis yrittää olla jotai "hienompaa". ite ainaki oon aika hyvi mielestäni nykyään niinku MÄ, jos ei jolleki kelpaa nii voivoi mutta mitää ei tartte esittää. me ollaa täydellisii just tämmösinä ja piste. me kaikki.
sitte muutenki mikä muutos kaikessa. oon kirjottanu tästä kait aiemminkin mut palas nyt taas nää asiat mielee nii pakko laittaa. nii se että ku on nii kaikki alkanu löytää itteään, niinku jo tos äsken sanoin, ja sen seurauksena sitte jotkut ihmissuhteet vähä väljähtäny ku ei enää ookaa ollu oikei mitää yhteistä. on vaa kasvettu eri suuntiin. niin siinä kai vaan joskus käy ja se pitää hyväsyä. joittenkin asioitten on kai tarkotuskin päättyä että uusia voi alkaa tai siis sillee.
samaan aikaan ku on kuitenki tullu uusia ihmisiä elämään ja jonku kaa saattaa olla niin paljon yhteistä et vaikee uskoo itekkää.
niin se sit kai vaan menee. onneks sentää on kerranki käyny sellanen onni et on saanu jotai aikaseks elämässään ja ekaa kertaa voin tosiaan sanoo et vaikka nyt koko aja valitanki jostai, nii kuitenki hei on tää hetki nyt vaa jotai aika säadälsadäeabfebjeak ei sitä pysty millää sanalla kuvaamaan mutta sanotaan vaikka että HIENOA.
musta jotenki tuntuu et tää ikä mitä nyt elän on vaikein ikä mitä voi olla. lol mutta oikeesti. vaik moni aattelee ehkä (mä itekkin ennen), että ku on 15-16-vuotias nii sillon on jo paljo varmenpi elämänsä kanssa. mut hemmetin epävarmaaha tää on koko ajan, harva varmaa voi sanoo että on täysin tasapainossa ittensä kanssa tai sillee. vaik tää onki ehkä vähä noloo, nii mun on ite ainaki myönnettävä et oon koko aja sillee et "kaikki hyvin, kaikki päin persettä, kaikki hyvin taas, eiku päin helvettiä". just tommosta vitun naurettavaa mut minkäs teet ku mieli ei toimikaa nii ku tahtosin. :D
ei se vaan meekää niin ku haluis, sitä luulee että hallitsee itteään sataprosenttisesti, mut vitut. et sä lopulta ees tunne itteäs vaik niin luulet.
monta kertaa oon aatellu että kyllä mä tasan tunteeni tiedän ja ymmärrän, ja mä kyllä pystyn itteäni hallitsemaan, kuka muukaan. että mun mieli toimii just niinku mä määrään sen toimimaan.
mut ku me ei olla mitää robotteja. lopulta ihminen tekee kuitenki niin ku sydän sanoo eikä miten järki. järki on aika yliarvostettua itseasias ku ei sitä kuitenkaa aina totella.
luulisin et jokanen sitä toivois et pystyis aina ymmärtämään mieltään ja tekemään just niinku järjellä ajattelee et on fiksuinta. harmi kyllä väitän et kukaan ei siihen pysty.
se on tunteeton ihminen joka aina tekee järjen mukaisesti. tunteet määrää loppupeleissä meinaa oikeesti enemmän.
nojoo. sitä on vaa välillä niin hukassa ittensä kanssa. sillon ku mieli tyrmää iha yllättäen, ei pysy enää oman ajatusmaailmansa perässä. aika hyvin jo sinänsä, sehän on sun oma pääkoppas, miten se voi mennä muka sun järjen edelle. mähä olen mä, pitäshä mun tietää mitä mun päässä liikkuu ja mitä tahdon ja mitä tunnen. mut silti en aina tiedäkään.
aika taitavasti sitä vaa joskus ei oo myöntäny itelleen jotai ajatuksiaan, siirtäny ne vaa syrjään, ja sitte ku ne on jotenki päässy taas esiin, ei oo ees tajunnu et sellasta on sun päässäs. ja tunteitaha ku ei pysty sammuttamaan vaikka kuinka yrittäisit. tai ei se ainakaa helppoa ole.
huooooh.
jossai luki joskus jotenki sillee että "kun onneen koskettaa se pakenee".
ei se nyt ihan noin menny mut kyl tosta kuitenki tajuu idean. aina ku tuntuu et kaikki on hyvin nii sit taas jokin sekottaa pakkaa. nii se kai aina menee, kuka muka osais onnesta nauttii jos sitä ois aina? kaikella, onnella ja sillä muulla, on kai kuitenki jokin tarkotus. kyl mä uskon ainaki niin.
"vaikee uskoo itsekään missä nyt ollaan, mut luulen et me saadaan vielä löytää tästä tarkoitus."
noh, tän ylipitkän kirjotuksen pääsanoma: elämä on vaa joskus vitusti liian vaikeeta, elämä pistää pään iha sekasin tasasin väliajoin, elämä ahistaa. mut silti se on nii hurrrrrjan kivaa et haluu jatkaa. ja onni, mitä se on? kai onni on sitä että sä tunnet elämälläs olevan tarkotusta. se ei vaan aina oo niin yksinkertasta.
joo mut nyt ! en saa tätä muuten lopetettua ikinä jos en tee sitä nyt. joten kiitos vaa jos jaksoit muka lukee 8)
terve terve <3
ps. kirjotin tän vaan koska oli pakko purkaa ajatuksia ja toisena koska kuolen tylsyyteen.