IRC-Galleria

Mikä hätänä TakeruTorstai 19.03.2009 23:33

Rastat on ommeltu jotteivät aukeaisi ja elämä hymyilee ainakin melkein:--) tänään oli kivaa koska ikkunasta katsottuna näytti siltä että kevät on saapunut (tosin ulos mentäessä pettymys oli hienoinen kun ei ollutkaan lämmintä).
Huomenna menen puhumaan Musesta englanniksi luokan eteen hyi ja esittelemme myös luokanhuonoimmanpsykanryhmätyön. Koulu ei kyllä innosta yhtään tällä hetkellä. Toivottavasti olen ensi jaksossa motivoitunut ja ahkera mutta se nyt ei ole kovinkaan todennäköistä. Aina voi toki toivoa.
Vähän tylsää vklp:na eikai parane tehdä muuta kuin lukea kokeisiin, jes. Mutta kohta on kaikkea kivaa joten ei se mitään =D laivallekin pääsee kohta jihuu! Sitten pitäisi myös kai autokoulun teoriakokeeseenkin alkaa vähitellen kunnolla harjoittelemaan jotta pääsisin läpi! Stressaa pikkasen (=liikaa).

Muuten oikeasti asioiden odottelu on kaikista kivointa, koska sitten kun ne ovat menneet tuntuu vain tyhjältä. Silti vihaan odottamista. Tuli vaan mieleen.

[Ei aihetta]Keskiviikko 18.03.2009 23:07

Koulussa on tyhmää enkä jaksa tehdä yhtään mitään, mutta ei hätää tulevaisuuteni on turvattu: muutan viidakkoon ja alan rastafariksi :)

[Ei aihetta]Maanantai 16.03.2009 14:16

Kivaa on se kun tulee melkein 39 asteen kuumeeseen juuri kun olisi pitänyt mennä liukasradalle ajamaan. No jäi sitten väliin. Toivottavasti saisin silti kortin joskus tämän elämän aikana.

Eilen oli kyllä mukavaa, katsoin 5 tuntia Ylpeyttä ja ennakkoluuloa (♥) ja luulin kuolevani oloni vuoksi mutta selvisin onneksi!

Jee ja huomenna rastat! Toivottavasti vaan olisi sitten parempi olo koska muuten saatan kuolla sinne kampaamotuoliin:)))

Faith No More - Ashes to ashesTiistai 10.03.2009 23:42

No pakko nyt vähän tilannetiedottaa:

♥ viikon päästä rastat
♥ kahden viikon päästä synttärit (ajokortti!!1)
♥ 3 viikon ja kolmen päivän päästä New Yorkiin
♥ 16 viikon päästä reilaamaan!

Tulevaisuus näyttää siispä aika mukavalta. Nyt kun vielä kesätöitä saisin, ja olis paras kyllä saada kun olen sentään hakenut jo varmaan kymmeneen eri paikkaan tähän mennessä =o

Että sellasta hihheijee!

AH, viikonloppuPerjantai 06.03.2009 18:43

JEJEJEEEIII

[Ei aihetta]Tiistai 03.03.2009 20:06

3 viikkoa!

[Ei aihetta]Maanantai 02.03.2009 20:00

I don't know what's right and what's new anymore
And I don't know how I'm meant to feel anymore
When do you think it will all become clear
'Cause I'm being taken over by the fear

!Perjantai 27.02.2009 20:29

HUOMINEN

TänäänKeskiviikko 25.02.2009 21:34

väsytti paljon
toivoin olevani joku ihan muu jossain ihan muualla
ajoin ensimmäistä kertaa motarilla

hieno päivä

[Ei aihetta]Maanantai 23.02.2009 21:17

So tell me again what the future is like