IRC-Galleria

Punaine, Niin syvän punainen, kuin se olisi työntynyt silmiin, pimeyden lävitse, läpi vielä valonkin...
Herätessään huusin, huusin, kuinka valo poltti minua, en kestänyt, en ollut valmis siihen, se otti minut. Riuduin kymmeniä, satoja, jopa tuhansia vuosia omassa syvimmässä mielen kerroksessani, tunsin vieläkin, sen viiltävän punaisen värin.. Kuinka voisinkaan unohtaa sen. Aamu, Päivä, Ilta, Yö, Kaikki niistä tuntuivat vain pitkiltä omituisen punaisilta ajoilta jolloin kaikki saivat tuijottaa, revittyä minäkuvaani jossa ei ollut minkäänlaista moraalia...
Moraali! Se oli enään kiinnijäämisen pelon tunne...
Tunne! Asia joka sai minut jatkamaan pelon sekaisen vihaisena...
Viha! Tila jossa elin, odottaen päivää, että se poistetaan silmistäni...
LSD... Tilani oli kuin jotain olematonta, kunnes tajusin silloin, pelkään rakastaa.
Älyttyäni asian, että olen vessan lattialla kuin raiskattu pesukarhu, ajattelin ääneen, hiljaan, pitkään:"Pelko, en tunne häntä. Viha, Käytän sen loppuun voimana. Tunteet, Upotan johonkin tai johonkuhun, etten näe niitä enään niin punaisina, pimeinä, valoisina."