Siipiinsä keijupölyä hän hieroi aamuisin
Että vastatuulessakin lentää jaksaisi
Kovat oli ajat hällä takana,
Mut' kuka uskois et' on olemassa surullisia keijuja?
Pää painoksissa mainitsi hän kerran murheistaan
Fauni hymähti, ei ottanut tosissaan
Kuinka muka siivekäs niin maassa olla vois?
Vakavasti otti vasta kun tuo pieni keiju nukkui pois
On paratiisi täällä meillä päin
Vaan ei aina kaikki koe sitä näin
Sillä faunin, peikon, keijunkin
Suru joskus kiinni saa ja vie mukanaan.