IRC-Galleria

läyrällälöyrälläpöyrälläpyörällätielläajelemassatieonliukastalvellaeivoiajaapyörälläajammepotkukelkalla ettemmeliukastuisijajäisikarvajalkanatsienjoillaonhiihtomonotjalassajalkoihin. <3





gayarea [gei-eeria]


lol

MUHAHAHAHAAAAA snoi minälol'¨

ja matkaansa jatkoi

apuaaaaaaaaa

oli mies, Apu A.

ja karvainen.

apinan sukukuntaa,

muukalainen vieraalta maalta.

marssin hyökkäyksen aikoihin tänne tullut.

kauan oli hän matkannut,

ennenkuin lähimpään alkoon sattui,

sieltä osti hyllyt tyhjiksi taikarahalla.

kanto-ongelman kohtasi hän, mutta ratkaisi sen myös,

käytämällä teletappisia kykyjään.

matkaa kepoisesti jatkaessaan sienen näki hän

söi sienen ja pieraisi.

siinä samassa ilmestyi paikalle pierun henki!

JA SITTE SE KAKKI HOUSUUN!

the end<3

häppi pöörthtäy tu mii.Sunnuntai 11.10.2009 20:11

väsyttää, on flunssa, ärsyttää, vittuttaa yli kaiken.. ainoo vieras joka oli lähti pois päivällä. no, edes on synttärit<3. onneks jotkut sentää muisti.

dah.Maanantai 07.09.2009 22:59

Oikea horoskooppini: vaaka
Testin horoskooppini: vaaka

OINAS
[ ] Olen äkkipikainen
[/] Sanon mitä ajattelen, en ajattele mitä sanon
[ ] Suojelen läheisiäni kaikin keinoin
[ ] Olen itsepäinen
[/] Unohdan välillä ajatella muita ihmisiä
[ ] Minua ei saa määräillä
[x] Vaadin vapautta ja tilaa ympärilleni
[/] Hätiköin usein
[x] Olen itsenäinen
3½

HÄRKÄ
[/] Olen maanläheinen
[ ] En kiirehdi päätöksissäni
[/] Olen pihi
[x] Rakastan syömistä
[/] Tulen helposti mustasukkaiseksi
[ ] Pidän pääni joka asiassa
[/] Olen hidas
[/] Pelkään petetyksi tulemista yli kaiken
[ ] Olen huono kompromisseissa
3½

KAKSOSET
[ ] En ole kauaa paikallani
[ ] Olen piikittelevä
[ ] Vaihdan mielipiteitäni usein
[x] Olen sosiaalinen
[ ] Keksin aina jotain negatiivista sanomista
[ ] Flirttailen paljon
[ ] Olen älykäs
[ ] En osaa aina ottaa vastuuta asioista
[ ] Olen pinnallinen
1

RAPU
[x] Turvallisuus on tärkeää
[x] Olen hyvin tunteellinen
[x] Mielialani ailahtelee usein
[/] Loukkaannun helposti
[x :D] Olen kiltti
[ ] Suhtaudun kaikkeen varauksella
[ ] En halua kenellekään pahaa
[ ] Vaivun helposti itsesääliin
[x] Olen luotettava ystävä
4½

LEIJONA
[ ] katselen muita ilkeällä ilmeellä
[ ] Vaikutan usein omahyväiseltä
[x] Mutta oikeasti olen mukava
[ ] Olen kunnianhimoinen
[x] Minulla on selvät päämäärät
[ ] Olen taipuvainen narsismiin
[ ] Tuskastun, jos minulla ei ole mitään tehtävää
[ ] Haluan kuuluisaksi
[/] Saan helposti uusia kavereita
2½

NEITSYT
[x] Huolehdin välillä liikaa asioista
[ ] Olen perfektionisti
[ ] Pidän itseni hyvässä kunnossa
[x] Tykkään auttamisesta
[x] Olen herkkä
[ ] Arvostan älykkyyttä
[/] Pidän siisteydestä
[ ] Teen tehtäväni tunnollisesti
[/] Olen määrätietoinen
4

VAAKA
[x] Sopeudun helposti eri tilanteisiin
[x] Olen huono tekemään päätöksiä
[?] Minuun on helppo ihastua
[x] Innostun välillä määräilemään
[x] Olen sovittelija
[/] Huolehdin joskus muista niin, että unohdan omat tarpeeni
[/] En ole oma-aloitteinen
[x] Olen huomaavainen ystävä
[x] Osaan olla myös vittumainen
7

SKORPIONI
[x] Mietin paljon elämää suurempia asioita
[/] Teen usein kärpäsestä härkäsen
[x] Inhoan pinnallisuutta
[ ] Olen epäileväinen
[ ] Haluan uudistaa asioita
[ ] Olen kostonhimoinen
[ ] Päätäni ei hevin käännetä
[ ] Osaan olla hyvin ilkeä
[x] Olen rehellinen
3½

JOUSIMIES
[/] Rakastan matkustelua
[ ] Olen valmis tekemään paljon töitä tulevaisuuteni eteen
[/] Haluan seikkailla
[/] Olen suora ja rehellinen
[x] Innostun joskus liikaa
[ ] Olen fanaattinen
[/] Välillä olen vähän itsekäs
[/] Luotan itseeni
[x] Olen huono tekemään päätöksiä
4½


KAURIS
[ ] Olen ahkera
[ ] Inhoan laiskottelua
[ ] Olen vastuuntuntoinen
[ ] Kärsin välillä stressistä
[ ] Teen joskus töitä yli rajojeni
[ ] Tahdon tehdä kaiken mahdollisimman hyvin
[ ] Minulla on paljon rutiineja
[ ] Olen määräilevä
[ ] Olen hyvä organisoimaan asioita
0

VESIMIES
[x] Olen muiden mielestä aika outo
[x] Tykkään mietiskellä
[x] Leijun omissa maailmoissani
[ ] Olen ennakkoluuloton
[ ] Tahdon uudistaa asioita
[ ] olen vähän yksinäinen
[ ] Saan paljon hyviä ideoita
[x] Vaadin vapautta
[x] Kaipaan turvaa ja kannustusta
5

KALAT
[x] Olen herkkä
[x] Rakastan muiden auttamista
[ ] Olen romantikko
[/] Ajattelen enemmän muita kuin itseäni
[x] En osaa tehdä päätöksiä
[/] Olen sympaattinen
[/] Vaivun joskus itsesääliin
[x] Luovat asiat kiinostavat minua
[x] Teeskentelijät ärsyttävät
6½

ömnömnömTorstai 13.08.2009 10:09

Etsi itsestäsi 5 yhteisöä, haasta sen jälkeen 3 kaveria.

Haastautan
¤ Dyingwish
¤ M4r7ub4550
¤ Ja sitten vaikka Nesnes

~Perjantai 24.07.2009 01:24

Hennan kans tiistaina tampereelle<3 ja sit särkänniemeen ja shoppaa<33 ja sit torstaina maatalousnäyttelyihhin, ihhq.

viel kaheksan päivää!! sit eka päivä elokuuta taas tampereelle, ja toinen päivä hesaan ja ankkarockkii<3

MALTANTUSKINOOTTAA
Jes, annoin nimeks tälle mun miniläppärille Louis. se tuntuu sille. Se vois olla myös Mari-Ann, mutta se pitää enemmän Louisesta.

[Ei aihetta]Maanantai 29.06.2009 18:50

minkä maalanen olet?

suomenruotsalainen

[1] Pidät muumeista
[ ] Puhut neitimäisesti
[2] Olet kohtelias
[ ] Du förstår svenska jättebra !
[3] Sinulla on blondit hiukset
[ ] Syöt jouluisin paljon laatikkoruokia
[ ] Haluaisit risteilylle Ruotsiin
[ ] Katsot joskus ruotsinkielisiä lastenohjelmia
[ ] Olet ollut rapujuhlissa
[ ] Paikkakunnallasi puhutaan ruotsia
3/10

Venäläinen

[1] Suutut nopeasti
[2] Pidät lumesta tai karvalakeista
[3] Ihosi on todella vaalea etkä rusketu helposti
[ ] Tykkäät syödä erilaisia keittoja
[4] Kiroilet paljon
[ ] Sinulla on usein kylmä
[5] Mutta silti pärjäät hyvin kylmässä ilmassa
[ ] Tunnet jonkun Natashan
[ ] Olet mielestäsi aina oikeassa
[ ] "Fuck beer, it's all about the vodka"
5/10

Irlantilainen

[1] Sinulla on vihreät tai siniset silmät
[2] Olet välillä hyvin äänekäs
[3] Pidät säkkipillimusiikista
[ ] Et käytä alushousuja kun pukeudut hameeseen
[4] Olet iloinen persoona
[ ] Sinulla on terävä R -äänne
[ ] Mielestäsi kalja on parhainta
[ ] Sukulaisesi asuu Irlannissa
[6] Pidät vihreästä väristä
[ ] Sukunimesi loppuu ley, ly, on, un, en, an, ry tai ny -päätteeseen
6/10

Saksalainen

[ ] Syöt paljon leipää tai makkaraa, ja juot yleensä kaljaa
[ ] Tiedät mikä Schnitzel on
[ ] Kuulut luterilaiseen kirkkoon
[ ] Ihmiset sanovat sinua välillä natsiksi
[1] Juot kokiksen ilman jäitä
[2] Opit lukemaan alle kuusi vuotiaana
[3] Olet yli 170 cm
[ ] Kun olet vihainen, puheestasi huomaa tietyn aksentin
[ ] Trancemusiikki on suosikkisi
[ ] Olet ollut Oktoberfesteillä
3/10

Ranskalainen

[ ] Olet itserakas
[ ] Pidät enemmän vaaleasta kuin tummasta leivästä
[ ] Amelie on lempielokuvasi
[ ] Raitapaidat ovat mielestäsi kivoja
[ ] Seuraat muotia
[ ] Teet kaiken sivistyneesti
[ ] Syöt aina alku- ja jälkiruoan
[ ] Et osaa puhua englantia
[ ] Kotonasi on uima-allas
[1] Haluaisit olla taiteilija
1/10

Espanjalainen

[1] Olet seurannut Serranon Perhettä
[2] Pidät tacoista
[3] Puhut nopeasti
[4raitoja] Hiuksesi ovat värjätyt
[ ] Olet käynyt Kanarialla
[5] Tykkäät enemmän kuumasta kuin kylmästä
[ ] Rakastat saada huomiota vierailta miehiltä
[ ] Ja mielestäsi tummat ja karvaiset lihaskimput ovat seksikkäitä
[6] Pidät kokkaamisesta
[ ] Uit usein meressä
6/10

Italialainen

[ ] The Sopranos on mielestäsi hyvä
[ ] Sukunimesi päättyy vokaaliin
[ ] Mummosi tekee kastikkeita
[ ] Tiedät miltä oikeat lihapullat maistuvat
[ ] Tiedät monia italialaisia lauluja
[ ] Sinulla on tummat hiukset ja silmät
[ ] Osaat puhua välillä italiaa
[ ] Olet alle 165 cm
[ ] Pasta on maailman ihaninta ruokaa
[1] Puhut käsilläsi
1/10

Amerikkalainen

[ ] Rakastat donitseja
[ ] Syöt mieluiten pikaruokalassa
[ ] Olet todella yksinkertainen
[ ] Sinulla on iPod tai iPhone
[ ] Sinulla on hiustenpidennykset
[ ] Käyt usein manikyyrissä tai käytät rakennekynsiä
[ ] Haluaisit elää samanlaista elämää kuin Sinkkuelämän Carrie
[ ] Asut lähiössä, missä kaikki talot ovat samanlaisia
[1] Osaat leipoa piirakoita
[2] Olet hyvissä väleissä naapureidesi kanssa
2/10

Australialainen

[ ] Käytät flip-floppeja läpi vuoden
[ ] Rakastat grillailua takapihalla
[ ] Tiedät ettei Barbie ole vain nukke
[1] Rakastat rantaa
[ ] Fanitat urheilua
[2] Olet ruskettunut
[3] Olet hieman juntti
[ ] Omistat jotain australialaista
[ ] Olet nähnyt kenguruja
[ ] Juhlit usein
3/10

Aasialainen

[ ] Sinulla on vinot silmät
[ ] Pidät paljon riisistä ja sushista
[ ] Olet todella älykäs
[ ] Osaat soittaa pianoa
[ ] Olet pienikokoinen
[ ] Naurat peittäen suusi
[ ] Monet luulevat sinun olevan kiinalainen
[ ] Kuuntelet aasialaista musiikkia
[ ] Sinulla on terveelliset elämäntavat
[1] Ajattelet välillä ihan sairaita ajatuksia
1/10

TOTAL: Espanjalais-Irlantilainen, ihqqqq :D

[Ei aihetta]Lauantai 27.06.2009 23:17

Anoreksia
[x] Sinulla on kuiva iho.
[ ] Syöt yhden aterian päivässä.
[/] Olet heikossa kunnossa.
[ ] Vihaat itseäsi.
[ ] Nälkiinnytät itseäsi.
[x] Haluat olla laihempi.
[ ] Ihmiset sanovat sinua laihaksi, mutta pidät itseäsi lihavana.
[ ] Ihmiset sanovat sinua liian laihaksi.
2½

ADHD (tarkkaavaisuus ja ylivilkkaushäiriö):
[/] Mielesi vaeltelee.
[ ] Olet ylivilkas .
[ ] Et oikein keskity mihinkään.
[ ] Sinun on vaikea tehdä yhteistyötä.
[/] Puhut koko ajan.
[ ] Tarvitset huomiota 24/7.
1

Bipolaarinen mielialahäiriö (kaksisuuntainen mielialahäiriö):
[x] Saatat olla villi yhtenä päivänä ja seuraavana masentunut.
[/] Olet helposti ärsyyntyvä.
[ ] Olet epäsosiaalinen.
[ ] Sinulla on välillä hyvin korkea itsetunto.
[ ] Käytät väärin alkoholia, huumeita yms.
[/] Olet ajatellut tai yrittänyt itsemurhaa.
2

Bulimia:
[ ] Oksennat kaiken syömäsi.
[ ] Oksennat vaikka sinulla ei ole paha olla.
[ ] Sinulla ei ole rajoja syömisen suhteen.
[ ] Käytät laksatiiveja.
[/] Olet urheillut joskus niin paljon, että olet melkein (tai olet) pyörtynyt.
[/] Sanot olevasi lihava vaikka et ole.
[ ] Ihmiset pitävät sinua liian laihana.
1

Käyttäytymishäiriö:
[ ] Olet kiusaaja.
[/] Uhkailet muita ihmisiä.
[ ] Löydät itsesi usein tappeluista.
[ ] Olet käyttänyt asetta, josta on ollut vaara muille.
[/] Olet julma ihmisille tai eläimille.
[/] Olet ahdistellut jotakin.
[ ] Olet tuhonnut muiden omaisuutta tahallasi.
[ ] Valehtelet usein.
[ ] Olet ulkona joka yö.
[ ] Olet karannut kotoa.
1½

Masennus:
[/] Olet aina surullinen.
[ ] Et näe tulevaisuudessasi mitään toivoa.
[x] Et ole enää kiinnostunut asioista mistä ennen olit.
[x] Löydät itsesi usein makaamasta sängystä keskellä päivää.
[/] Sinulla on huono itsetunto.
[ ] Kaikki paha mitä tapahtuu on aina sinun vikasi.
[ ] Vaikutat aina heikolta
[ ] Olet huono koulussa.
[/] Olet ajatellut tai yrittänyt itsemurhaa.
[ ] Olet karannut kotoa.
[ ] Koet että sinulla ei ole toivoa.
3½

Pakkomielteinen häiriö:
[ ] Sinulla on päivärituaaleja.
[/] Sinulla on inhottavia ajatuksia joita vihaat.
[ ] Sinun pitää tehdä jokin asia monta kertaa ennen kuin se tuntuu oikealta.
[ ] Sinun pitää pitää tietyt asiat täydessä kontrollissa.
[ ] Olet satuttanut itseäsi.
[ ] Pelkäät sairastuvasi vakavasti.
[/] Sinun pitää tarkistaa jotkin asiat monta kertaa.
1

Posttraumaattinen stressioireyhtymä :
[ ] Sinulla on monesti takaumia jostain kokemastasi kamalasta asiasta.
[ ] Näet toistuvasti unia elämäsi aikana tapahtuneista ikävistä asioista.
[ ] Luulet kaiken tapahtuvan joskus uudestaan.
[ ] Voit olla tai olet epäsosiaalinen.
[/] Olet kadottanut rakkauden niihin asioihin joista ennen pidit.
[/] Et ole nukkunut paljoa lähiaikoina.
[x] Pelkäät kuolemista aikaisella iällä.
[ ] Saatat saada raivokohtauksia
[x tämäki on miten sen ottaa] Käyttäydyt lapsellisemmin kuin ikäisesi yleensä
3

Skitsofrenia:
[ ] Sinulla on usein hallusinaatioita.
[/] Sinulla on outoja ja epätavallisia unia ja ajatuksia.
[/] Saatat sekoittaa todellisuuden ja kuvitelman.
[x] Luulet ihmisten aina katsovan sinua tai puhuvan sinusta.
[/] Tunnet paljon tuskaa ja pelkoa.
[/] Sinulla on ongelmia ihmissuhteiden kanssa
[ ] Et pidä hygieeniastasi tarpeeksi hyvää huolta.
[ ] Olet hyvin ujo.
[ ] Puhut usein itseksesi
3

Masentunut, ylläripylläri

HemmottelematonSunnuntai 10.05.2009 22:28

Jos saat yli 35, olet hemmoteltu

[] Omistat auton
[1] Kännykkä
[2] Oma puhelin liittymä
[3] Poikakaveri/tyttökaveri
[] Oma pesuhuone
[4 ] Oma huone
[5 lol joku ikivanha :D] Nukkekoti
[] Uima-allas
[] Vierashuone
[] Pelihuone
[] Tv huoneessasi
[] Parisänky
[] 10 suunnittelijan tekemiä huonekaluja
[] Parhaimmat numerot
[] Dior aurinkolasit
[] Louis vuitton laukku
[] iPod
[6]PS2
[7]Mp3 soitin
[] Mercedes Benz
[] BMW
[8 ööö..joo?] Koripallo kotona
[9] Jääkiekko peli
[] Biljardipöytä
[] Ping pong pöytä
[] Trampoliini
[10 mutta enhän mä sitä silleen omista] Järvimaisema
[11 HYI] Omat sukset
[12] Omat laskettelu välineet
[] Omistat veneen
[] Omistat laskuvarjon
[] Rantamökki
[13] Ainut lapsi
[14] Stereot makuuhuoneessa
[] DVD soitin makuuhuoneessa
[] 100+ dvd
[15] Saat rahaa 50euroa joka kuukausi ylimääräistä..
[] Menet shoppailemaan joka kuukausi...tai joka viikko
[]Shoppailet Stockmannilla
[] Talviaikaan- menet lumilautailemaan joka viikonloppu
[16] Meikkaat
[17] Käytät hajusteita/dödöä
[] AIM
[18] MSN
[] Yahoo
[] 10+ palkintoa
[] Omistat kameran
[]Vaatehuone
[] Skootteri
[] Monttupyörä
[] Kuorma-auto
[] Kitara/rummut
[] Riippumatto
[19] Matkustellut ulkomailla
[] Kuntosali
[] Oma personal trainer
[20] kalliita koruja
[] Tavannut julkkiksia
[] Olit oppilaskunnassa koulussa
[] Oma tappelukehä
[] 100 euroa lompakossa nyt
[21] 1 paras ystävä(ainakin)
[22 Kreetalla ja Rhodoksella<3] Ollut kreikan saarilla
[] Ollut ranskassa
[] Ollut havajilla
[] Ollut New Yorkissa
[23] Shoppaillut laivalla
[24 muistaakseni] Syönyt laivalla tilauspöydällä
[] Ollut Eiffel- tornissa Pariisissa
[] Ollut Vapauden patsaassa New Yorkissa
[] Kaksikerroksinen talo
[] Mennyt matkalle kun täyttänyt 16
[] Muuttanut 3+ kertaa
[] Urheiluauto
[] Pore-allas kotona
[] Lemmikki
[] Terassi
[25] Olet saanut Stipendin
[] Tietokone ja skanneri/kopiokone
[26mitensennyottaa..] Työtön
[] herätyskello
[27] Kotiruokaa joka päivä
[] Syö ulkona joka päivä
[] Ollut limusiinissä
[] Omistaa videokameran
[] Oma läppäri

HAHA. en oo hemmoteltu. yhyy. :D

kesää odotellessa :DPerjantai 24.04.2009 10:20

KESÄ 2009

KUMPI?
Vadelma vai mansikka? - mansikka
Jäätelö vai karkki? - sekä että :D
Pyörä vai mopo? - hömhöm, en osaa ajaa mopolla joten pyörä n__n''
Järvi, meri vai uima-allas? - kaikki :D
Limsa vai mehu? - limppari :3
Uudet vai vanhat perunat? - uudet
Shortsit vai minihame? - sekä että :D
Toppi vai t-paita? - sekä että :D
Kesäkuu vai heinäkuu? - molemmat
Rusketusrajat vai ei? - juu :D
Tikkataulu vai pelikortit? - molemmat tottakai!
Vaalea vai tumma? - tumma
20°C vai 30°C? - 30 :D
Varjossa vai auringossa? - auringossa

KYSYMYKSIÄ
-Paras jäätelö maku? - tota.. liian vaikee tämmönen kysymys mulle :D
-Onko teillä kesämökki? - eei..kun asutaan melkeen järven rannas
-Paras kesäruoka? - grillausta 8)
-Paras aika päivästä mennä rannalle? - nahnah, ihan millon vaan :D
-Onko jokin asia mikä ärsyttää kesässä? - öttiäiskakkiaiset

1. Mitä odotat kesältä 2009 ja miksi?
- Tulis kuuma ja hauska kesä 8)
2. Aiotko olla töissä? Miksi, miksi et?
- Jep, naapuriin pikkupenskaa hoitaan :D
3. Mikä on parasta kesässä?
- loma, uiminen, se että on lämmintä ja muutenki kaikki hauska<3
4. Mikä on huonointa kesässä?
- öttiäiset, ja sit se jos sattuu sataan :<

5. Kerro jokin kesälomasuunnitelmasi.
- Uimista, grillausta, ripari, kesätöihin, huvipuistoon jne. :D
6. Kerro, millainen olisi unelmakesäsi.
- lämmintä, mahdollisimman pitkä ja hauska<3
7. Kerro toiveesi kesän keskilämpötilasta?
- yli 30*C
Mainitse jokin kesätapahtuma/festari, minne olisi tarkoitus / haluaisit mennä.
- tuskaan ja kuopio rockkii 8)
Rasti ruutuun!
[x] Kesä vai [ ] talvi
[x] Loma vai [/] kesätyö
[x] Meri vai [x] järvi
[x] Pehmis vai [x] tötterö
[x] Tötterö vai [x] mehujää
[x] Hame vai [x] farkkushortsit
[x] T-paita vai [x] hihaton
[x] Laukku vai [/] reppu
[x] Bikinit vai [x] uimapuku [x] vaatteet
[en taho] Itikka vai [mitään] sääski vaiko sittenkin [näistä] hyttynen
[x] Mökkikesä vai [ ] kaupunkikesä
[x] Sirkus vai [ ] tivoli
[x] Suomen kesä vai [x] etelän kesä molemmat kiitos
[ ] Auringonnousu vai [x] auringonlasku

Paras kesätuoksu?
[x] mansikka
[ ] aurinkorasva
[ ] vastaleikattu ruoho

Paras kesäilma?
[x] helle
[ ] pilvinen
[ ] tihkusade
[ ] kesäinen kaatosade
[ ] ukkonen

Paras tapa viettää kesää?
[ ] yksin
[x] porukoiden kanssa
[x] kavereiden kanssa
[x] sukulaisten kanssa
[x] outojen, uusien ihmisten kanssa

Miten aiot hankkia rusketuksesi?
[x] olemalla auringossa ns. aito rusketus
[ ] käymällä solariumissa
[ ] purkkirusketus
[ ] ruiskurusketus
[ ] en halua ruskettua

Sinut vietäisiin autiolle saarelle viettämään kesää.
Mitkä neljä tavaraa valitsisit mukaan?
[ ] aurinkorasva
[x] aurinkolasit
[x] sandaalit
[ ] pyyhe
[x] riippumatto
[x] kamera
[ ] bikinit
[ ] uimarengas
[ ] tee-se-itse-mehujäätelönvalmistuspakkaus


Kesällä 2009

aion..

[x] mennä uimaan
[x] ottaa aurinkoa
[x] käydä mäkissä
[x] ostaa vaatteita
[ehkäpä.] mennä ulkomaille
[ ] mennä ruotsin laivalle
[ ] opiskella
[x] telttailla
[lasketaanko ripari? :D] mennä leirille
[ ] hyppiä ulkona alasti
[x] tanssia
[x] nauraa
[ehkä] mennä festareille
[ ] käydä kesäkoulua
[x] olla töissä
[x] urheilla
[x] valvoa auringonnousuun
[x] pussailla
[x] datata
[ ] olla koko kesän yksin
[ ] muuttaa hiustyyliäni
[ ]nolata itseni
[ ] lihoa
[x] syödä karkkia
[x] shoppailla
[x] käyttää hameita ja mekkoja
[ ] viettää synttäreitäni
[/] matkustaa lappiin
[ ] kirjoittaa kirjan
[ ] laihduttaa
[x] käydä stadissa
[ ] ampua jonkun
[x] ottaa kuvia
[ ] joutua vankilaan
[ ] olla arestissa
[x] hyppiä sateessa
[ ] pelätä ukkosta
[x] kiljua
[ ] tehdä puumajan
[ ] hankkia lävistyksen
[x] hyppiä trampoliinilla
[x] mennä kaverille yöksi
[x] olla yön ulkona
[ ] matkustaa lentokoneella
[ ] olla koko kesän ulkomailla
[ ] kirjoittaa kirjeen
[x] nauttia kesästä
[x] olla iloinen
[x] käydä kirppiksillä
[ ] muuttaa
[ ] ajaa skootterilla
[x] syödä jäätelöä
[x] perata mansikoita...
[x] ...koska äiti käskee
[x] heittää kärrynpyöriä pihallasi
[x] mennä joihinkin rippijuhliin
[ ] ...häihin
[x] syödä marjoja
[x] katsoa tv:tä
[toki ;>] datata kellon ympäri (siis vähint. 12 h putkeen)
[x] sekoittaa tahallasi unirytmisi
[x] siivota
[x] lenkkeillä
[x] kalastaa
[x] rentoutua
[x] lukea kirjoja
[x] tappaa hyttysiä
[x] ...mäkäräisiä...
[x] ...tai kärpäsiä
[x] ja shoppailla lisää
[ ] ajaa vanhalla pakulla *siis ladalla* metsätiellä
[x] pelata lautapelejä
[x] ja nukkua kaksi vuorokautta putkeen
[/] herätä aina klo 11 jälkeen
[x] maalata...
[x] ...tai piirtää
[ ] bongata lintuja
[saapanähdä.] pukeutua minishortseihin
[x] heittää koulureppusi varastoon...
[ ] ...tai villinä tyyppinä polttaa sen
[/] meikata paljon
[ ] lotota
[x] olla tekemättä yhtään mitään
[<3] viettää mahdollisimman paljon aikaa ystävien kanssa
[x] tutustua uusiin ihmisiin
[x] uida paljon järvessä/meressä
[x] grillata
[x] kuunnella musiikkia terassilla/pihalla nauttien samalla kylmästä juotavasta
[x] shoppailla kaupungilla
[x] mennä huvipuistoon
[x] matkustaa muuten vaan jonnekkin
[x] nähdä ystäviä, jotka asuvat kauempana
[x] mökkeillä
[/] istua paljon tietokoneella
[ ] katsoa salkkareiden vanhoja jaksoja
[/] katsoa serranon perhettä
[x] syödä mansikoita
[x] syödä jäätelöä
[x] pyöräillä/rullaluistella
[x] kävellä luonnossa
[ ] ikävöidä koulua
[x] nukkua
[x] shoppailla vielä lisää
[x] yöpyä ulkona
[x] tehdä jotain, mitä et ole ennen tehnyt