OLET...
[ ] karannut ikkunasta
[ ] esiintynyt jonakuna toisena henkilönä
[ ] syönyt jollekulle toiselle määrättyjä reseptilääkkeitä
[1] rikkonut tahallaan jotakin
[2] heitellyt esineitä
[ ] ollut ambulanssin kyydissä
[ ] vaihtanut nimeä koska kyllästyin vanhaan
[ ] rikkonut lasin baarissa
[ ] suudellut ihmistä jonka nimeä en muista
[ ] häiriköinyt suurta tapahtumaa
[3] kulkenut vappupäähine päässä muulloin kuin vappuna
[4] matkustanut pummilla
[ ] ollut velkaa jollekin yli kaksisataa euroa
[ ] kävellyt talvella ulkona piikkikoroissa ja minihameessa
[ ] shoppaillut tilini tyhjäksi
[ ] juonut raakaa vodkaa
[ ] lihonut yli 20kg ja olen silti normaalipainoinen
[ ] värjännyt hiukseni kolme kertaa viikon sisällä
[ ] tiedän mikä on mepore
[ ] lukenut tai nähnyt elokuvan Virgin Suicide
[ ] ollut päivystyksessä
[ ] soittanut taksin paikkaan josta en tiedä missä se on
[5] tanssinut pöydillä
[6] valvonut päivän, yön ja seuraavan päivän putkeen
[ ] kiivennyt aikuisena puuhun
[7] jumittunut baarin vessaan
[8] nukkunut väärinpäin sängyssä
[9] kuvitellut olevani satuhahmo
[10] leikkinyt ruoalla
[ ] heittänyt jonkun ulos asunnostani tai tullut heitetyksi ulos asunnosta
[11] elänyt päivän/päiviä pelkällä karkilla
[ ] saanut diagnoosin/ diagnooseja
[12] valehdellut ikäni
[ ] saanut sakot
[ ] syönyt kolmiolääkkeitä
[13] kuullut tai nähnyt harhoja
[14] pohtinut olenko oikeasti olemassa
[ ] suunnitellut hautajaiseni
[15] kuunnellut samaa kappaletta nonstoppina yli tunnin
[16] käyttänyt mustia rajauksia silmien ympärillä
[17] pukeutunut täysmustaan
[18] keksinyt esineille uusia käyttötarkoituksia
[ ] koukussa kofeiiniin
[ ] soittanut terveysneuvontaan
[ ] lähtenyt tuntemattoman mukaan
[ ] tiedän mitä on semper
[19] lukenut yli kolmea kirjaa yhtä aikaa
[20] käytän teinisanontoja kuten ihqu tai omg
[ ] värjännyt kaverini hiukset väärän värisiksi
[ ] kärsinyt oudoista fobioista
[21?] kirjoittanut yli kolmekymmentä päiväkirjaa
[22] kirjoittanut yleisönosastokirjoituksen
[23] nukkunut ratikassa tai bussissa pysäkin ohi
[24] pitänyt bileet ilman syytä
[ ] hylännyt alkoholijuomia kadunvarteen
[ ] käynyt täysi-ikäisenä useammin kuin kerran kesässä huvipuistossa
[ ] fantasioinut vampyyreista
[ ] tanssinut napatanssia
[25] iskenyt jonkun ruokakaupassa
[26] uinut vaatteet päällä
[ ] aiheuttanut palohälytyksen
[ ] ostanut useammat kuin yhdet korkokengät saman päivän aikana
[ ] laulanut musikaalikappaleita keskikaupungilla
[ ] laulanut täysi-ikäisenä singstaria
[ ] käynyt sing-a-long elokuvissa
[ ] salakuljettanut jotain tullissa
[ ] sammunut ennen jatkoille lähtöä
[27] suunnitellut karkaamista ulkomailla
[ ] käynyt ennustajalla
[ ] kokeillut spiritismiä
[28] kirjoitellut vessan seiniin
[ ] korjannut kielioppivirheitä yleisellä ilmoitustaululla olevasta ilmoituksesta
[29] heittänyt avaimet jollekulle ikkunasta
[ ] kirjoittanut itselleni kirjeitä kymmenen vuoden päähän
[30] nähnyt enneunia
[31?] saanut paniikkikohtauksen
[ ] joutunut riitaan tuntemattoman kanssa
[ ] eksynyt kotiin mennessäni
[ ] avannut oven ja löytänyt sen takaa poliisit
[ ] asunut yli vuoden jossain muussa paikassa kuin siellä missä olen kirjoilla
[ ] tapellut kelan kanssa
[32] maannut koko päivän peiton alla
[ ] ollut nukutuksessa
[ ] lintsannut koulusta yli kolme päivää putkeen
[33] leikannut omia hiuksiani
[ ] ottanut lävistyksen jonnekin muualle kuin korviin
[ ] ottanut tatuoinnin tai hennatatuoinnin
[34] sekoittanut todellisuuden ja unen
[35] heittänyt kännykän seinään
[36] paiskannut luurin korvaan monta kertaa peräkkäin samalle henkilölle
[37] riidellyt itseni kanssa
[38] nauranut hysteerisesti ilman mitään syytä
[ ] suudellut varattua henkilöä
[ ] mennyt baariin pukeutuneena 70-luvun vaatteisiin
[ ] tunnistin tästä testistä itseni
Arvosteluasteikko:
Alle 20: Olet tylsä tavis. Voiko joku todella olla näin järkevä…
yli 21: Sinulla on elämä hallussa, pidä siitä kiinni.
yli 30: Keskivertotapaus. Ei tarvitse vielä huolestua.
yli 50: Riskirajoilla ollaan. Olithan rehellinen?
yli 60: No, hulluillahan on aina hauskempaaÂ…
yli 70: Suosittelemme ottamaan yhteyttä psykiatriin.
yli 85: Onnittelut, olet pihalla kuin lintulauta