Käsitys maailmasta on jotain ristiriitaista ja ymmärtämätöntä. Olenko ainoa, joka tajuaa, että maailmaa lähinnä hallitsee ihmisen depressiivinen pakote luomaan jotain hänen omasta polustaan ympäristöön? Onko sitä nähty sellaisena vai jonakin muuna? Mitä sanon itselleni, kun näen viimeisinä hengenvedon hetkinä kaiken totuuden ja absoluuttisen päätepisteen? Sanonko vain olennaisen, eli "Tällaisessa paskassako minä olen lojunut nämä vuodet..." vai olisinko voinut toivoa jotain parempaa? Tuhoudunko minä lopullisesti vai synnynkö uudestaan rakentamaan jotain olematonta?
Rakkaus rappioon on monella sammumaton, kyltymätön. Minulle se on lähinnä ystävä, joka auttaa etsimään elämän todellista tarkoitusta sieltä paskan seasta. Rappio vie lähemmäs sitä saastetta, jota ympärillämme on. Oli se saaste fyysistä tai henkistä. Rappio lähentää meitä ja auttaa ymmärtämään.
On rikottava rajoja saadakseen syitä elämiseen.
Uusimmat blogimerkinnät
- [Ei aihetta] 15.01.
- Kuras 06.01.
- Obizeth - For His Weakening Trinity 21.12.
- The Redeemer and Conquering 16.12.
- Heria - The Nether Prophets 19.11.
- Heria - The Four Seasons on Barren Soil 25.10.
- Heria - A Phantom Pain in Empty Chamber 18.10.
- Heria - Silence of the Ancients 16.10.
- Heria - Beating Hammers of Creation 02.09.
- Heria - The Fire In Its Finest 15.08.
Selaa blogimerkintöjä
- ▶ 2017 (3)
- ▶ 2013 (20)
- ▶ 2012 (31)
-
▼
2011 (42)
- ▶ joulukuu 2011 (3)
- ▶ marraskuu 2011 (3)
- ▶ lokakuu 2011 (2)
- ▶ syyskuu 2011 (2)
- ▶ elokuu 2011 (4)
- ▶ heinäkuu 2011 (5)
- ▶ kesäkuu 2011 (2)
- ▶ toukokuu 2011 (4)
- ▶ huhtikuu 2011 (9)
- ▶ maaliskuu 2011 (6)
- ▶ helmikuu 2011 (1)
- ▶ tammikuu 2011 (1)
- ▶ 2010 (36)
- ▶ 2009 (66)
- ▶ 2008 (40)
- ▶ 2007 (5)