en haluu enää koskaa kouluu, joutuu,
koska sattuu, kun toiset vain pahaa puhuu,
oon ehk romantikko enkä tottunu oo maailmaan,
ja tiedän kuinka maailma jaksaa satuttaa,
taas, kuitenkin lähin kouluun kulkemaan,
yritin olla pienest ettei kukaan huomaisikaan,
olin hiljaa, joka ikisenä päivänä,
etten paljastais oikeet itseäni,
eikä opettajat huomannu kuinka välillä,
itkin kun sattui käytävillä, välkillä,
eikä millää, jaksais siirtyy tuntiin uuteen,
kaikki ilo vaihtunu masentuneisuuteen,
kukaan ei välittänyt,käsittänyt,
kuinka pettynyt voi olla jos on vain etsinyt, onnea,
johon ei ole koskaan voimaa,
kun sen tajuaa, ettei sitä saa,
heti aamulla laitoin kädet ristiin,
rukoilin voimaa taas yhden päivän selviytymistestiin,
ja tiesin et taivas on taas suljettu tänää,
multa, niin kuin jokaisena päivänä,
enka yrittää jaksa jos ei koskaa onnistu,
tiedän sen ja entisestään lannistun,
tiedän etten enää haluu jatkaa matkaa
ilman sua en kestä tääl todellakaa
en aio alentuu itsemurhaa
mut must vaa tuntuu et tää kaikki on vitun turhaa
muuten yksin, täällä elämässä
ja jokapäivä masennukseen ryyppäämässä
en tiiä ees mitää paremmasta elämästä
luulen ettei onnee löydä enkä nauttinukkaa tästä
en kestä ilman sua tääl, älä jätä mua yksin..
rakastan sua, toivon et tajuut sen ilman selityksii
oot mulle tärkein, eikä sitä tuu mikää muuttaa