IRC-Galleria

[Ei aihetta]Torstai 09.07.2009 19:23

AIJJAI.. siivoon ja mun nenä halkee kohta pölystä! TT^TT

voi että;___;<3Torstai 09.07.2009 15:15

Käydessäni ensimmäistä vuotta lukiota näin kerran erään luokallani olevan pojan kävelevän kotiinsa koulun jälkeen. Hän oli Kalle.
Näytti siltä, että hän kantoi kaikkia oppikirjoja mukanaan.
Ajattelin itsekseni: 'Miksi kukaan kantaa kaikki kirjat kotiinsa perjantaipäivänä? Taitaa olla varsinainen nynny.'
Minulla itselläni oli paljon suunnitelmia viikonlopun varalle, pippaloita ja
jalkapalloa kavereitten kanssa seuraavana päivänä.
Niinpä kohautin olkapäitäni ja jatkoin matkaani.
Hetken päästä näin, kuinka poikalauma juoksi Kallea kohti.
He törmäsivät häneen tahallaan, sysäsivät kaikki hänen kirjansa maahan ja kampittivat hänet niin, että hän kaatui kuraan.
Hänen silmälasinsa lensivät noin kolmen metrin päähän ruohikkoon.
Hän nosti päänsä, ja hänen silmänsä olivat hirvittävän surulliset.
Sydämeeni koski. Juoksin Kallen luokse. Hän ryömi ympäriinsä, etsien lasejaan, kyynel silmissään. Ojentaessani hänelle hänen lasejaan sanoin: 'Nuo ovat pölkkypäitä. Niille pitäisi antaa elinkautinen.'
Hän katsoi minuun ja sanoi 'kiitos', hymyillen leveästi.
Siitä hymystä paistoi todellinen kiitollisuus.
Autoin Kallea keräämään kirjat maasta ja kysyin, missä hän asui.
Kävi ilmi, että hän asui lähellä minua, joten kysyin häneltä,
miksen ollut nähnyt häntä niillä kulmilla aiemmin. Hän sanoi käyneensä yksityiskoulua ennen kuin tuli meidän luokallemme.
Ennen en ollut ollut missään tekemisissä yksityiskoulun oppilaan kanssa.
Juttelimme koko kotimatkan ajan ja kannoin osan Kallen kirjoista.
Hän osoittautui mukavaksi pojaksi.
Kysyin, halusiko hän pelata jalkapalloa kavereitteni kanssa.
Hän vastasi myöntävästi.
Pyörimme samoissa porukoissa koko viikonlopun ajan, ja mitä paremmin opin Kallea tuntemaan,
sitä enemmän pidin hänestä. Kaverinikin olivat samaa mieltä.
Tuli maanantaiaamu, ja näin Kallen taas valtavan kirjapinonsa kanssa.
Pysäytin hänet ja sanoin hänelle, että jos hän kantaa noin paljon kirjoja mukanaan joka päivä, hän kehittää itselleen mahtavat muskelit.
Hän vain nauroi ja antoi minulle osan kirjoista.
Seuraavien vuosien aikana Kallesta ja minusta tuli parhaat kaverit.
Lukion lopulla aloimme suunnitella jatko-opintoja. Kalle päätti mennä lukemaan lääketiedettä ja minä valitsin liiketalouden opinnot jalkapallostipendin turvin.
Opiskelisimme eri paikkakunnilla, mutta olin varma, ettei välimatka vaikuttaisi ystävyyteemme mitenkään.
Kalle oli luokkamme priimus. Kiusasin häntä siitä jatkuvasti ja nimittelin häntä nynnyksi.
Kallen piti pitää puhe koulun päättäjäisissä.
Olin todella iloinen, ettei Minun tarvinnut nousta korokkeelle puhumaan.
Päättäjäispäivänä näin Kallen, joka näytti komealta. Hän oli todellakin päässyt sinuiksi itsensä kanssa kouluvuosinaan.
Hän oli hyvännäköinen silmälaseissaan, ja hänellä oli paljon enemmän tyttökavereita kuin minulla. Kaikki tytöt olivat pihkassa häneen. Olin joskus kateellinen.
Tuli se suuri päivä.
Saatoin nähdä, että Kalle oli hermostunut, joten läimäytin häntä selkään ja sanoin:
'Kuule, hyvin se menee!'
Hän katsoi minuun kasvoillaan se hänelle ominainen, todellista kiitollisuutta osoittava ilme ja sanoi: 'Kiitos.'
Hän ryki hieman ja aloitti puheensa. 'Koulun päättäjäisissä on aika kiittää kaikkia niitä, jotka ovat auttaneet oppilaita selviämään Vaikeistakin vuosista. Vanhempia, opettajia,
sisaruksia, valmentajiakin kenties... mutta ennen kaikkea ystäviä.
Seison tässä sanomassa teille, että paras lahja, minkä voi toiselle
antaa, on olla hänen ystävänsä. Aion nyt kertoa teille erään tarinan.'
Katsoin epäuskoisena ystävääni, kun hän alkoi kertoa siitä päivästä, jolloin ensi kertaa tapasimme. Hän oli aikonut tappaa itsenä sinä viikonloppuna. Hän kertoi, kuinka oli siivonnut pulpettinsa ja
ottanut kaikki tavarat mukaansa, ettei hänen äitinsä olisi tarvinnut mennä keräämään niitä koulusta jälkeen päin. Hän katsoi minuun kiinteästi ja hymyili. 'Olen kiitollinen siitä, että minut pelastettiin. Ystäväni pelasti minut tekemästä jotain kamalaa.'
Kuulin yleisön haukkovan henkeään, kun tämä komea, suosittu poika kertoi meille kaiken hetkestä, jolloin hän oli ollut elämässään heikoimmillaan.
Näin hänen isänsä ja äitinsä katsovan minua kasvoillaan Kallen kiitollinen hymy. En ollut ennen tajunnut tämän kiitollisuuden syvyyttä.

Älä koskaan aliarvioi tekojesi voimaa. Yhdellä pienellä eleellä voit muuttaa toisen elämän, parempaan tai huonompaan suuntaan.
Sinulla on nyt kaksi vaihtoehtoa:
1) Voit kopioida tämän viestin päiväkirjaasi, jolloin muutkin voivat lukea tarinan
2) Voit olla kopioimatta tarinaa päiväkirjaasi ja toimia ikään kuin se ei olisi vaikuttanut sinuun mitenkään.

Kuten huomaat, minä valitsin vaihtoehdon numero 1.

<3Maanantai 06.07.2009 23:44

Unelmien mies

Hänen vartalonsa olisi...

(x) Lihaksikas
(x) Hoikka
(x) Ihan normaali, ei mikään hoikka, ei pulska. Pikku pömppis ei haittaa mitään.
( ) Hän voisi olla vähän lihava, miehessäkin pitää olla jotain, mistä ottaa kiinni.
( ) Hänen vartalollaan ei olisi mitään väliä.

Penkistä nousisi...
( ) ainakin oma perse
( ) ei sillä väliä
( ) paljon
(x) kunhan minut jaksaisi nostaa käsivarsilleen niin sitten ei ole mitään hätää

Hän olisi...
( ) Minua pidempi
( ) saman pituinen kun minä
( ) lyhyempi kuin minä
(x) ei sillä ole väliä

Hänen silmänsä olisivat...
( ) Kirkkaansiniset.
( ) Tummansiniset.
( ) Ns. Hazel-eyes, vaaleahkot ja ruskeat.
( ) Tummanruskeat suklaasimmut.
( ) Kirkkaanvihreät.
( ) Oliivinvihreät.
( ) Hänellä olisi piilolinssit, jotka saisivat hänen silmänsä lilaksi tai mustaksi.
(x) Silmienväri ei merkitse minulle mitään.

Pojan hiukset olisivat...

( x) mustat
(x) ruskeat
( ) punaiset
(x) vaaleat
(x) värikkäät, esim. jollain shokkivärillä värjätyt
( ) hän olisi kalju.
( ) ei väliä

Ne olisivat ...

( ) siilit
(x ) pitkät, olkapäille
( ) pidemmät kuin olkapäille
(x) Normaalipituiset.
( ) hän olisi kalju
( ) rastat
(x<3) kiharat
( ) pikkuletit
( ) irokeesi.
(x) Noin korville ulottuvat.
(x) Laineikkaat
( ) Jotkut muut, mitkä? -
(/) Hiusten malli ei merkkaa.

Hän kuuntelisi...

(x ) Heviä.
(x) Rockia.
(x) Poppia.
( ) Teknoa tai dance-musiikkia.
(x) Punkia.
( ) Lattareita.
(x) Hiphoppia.
() Suomiräppiä.
( ) Jazz-musiikkia.
( ) Iskelmää.
( ) Jonkun tietyn aikakauden musiikkia.
(x) Uusimpia hittejä.
() Ns. Pilailumusaa.
( ) Soulia.
( ) R n beetä.
( ) Kuoromusiikkia.
( ) Iloisia lastenlauluja.
(x) Minulle hänen musiikkimaullaan ei ole väliä.
( ) Jotain muuta, mitä? -

Poika olisi luonteeltaan ...

(x) menevä ja äänekäs tyyppi, sosiaalinen. Hänellä olisi laaja kaveripiiri.
( ) Vähän syrjäänvetäytyvä ja hiljainen poika.
(x) Hänellä olisi vahvoja mielipiteitä, hän kannattaisi jotain tiettyä asiaa.
(x) Romanttinen poika, joka välittää sinusta eniten maailmassa.
(x) Vähän itsenäinen poika, joka tarvitsee omaa aikaa.
(x) Huumorintajuinen kundi, jolla on pilkettä silmäkulmassa.
(x) Rento ja rempseä jätkä.
() Muotitietoinen ja hillitty.
( ) Kulttuurista ja taiteesta kiinnostunut.
( ) Hän olisi kuuliainen ja menestyisi hyvin koulussa.
( ) Lesoilija, joka kerskailee usein saavutuksillaan tai omaisuudellaan.
(x) Intohimoinen poika, joka laittaa sinutkin elämään täysillä.
() Sporttinen ja terveellisesti elävä poika.
( ) Uskovainen
(x) Eläinten ystävä.
() Muodikas ja trenditietoinen kundi.

Hän ja sinä...

(x) Kävisitte leffassa
(x) Tekisitte kaikkea villiä ja extremeä yhdessä.
(x) Istuisitte tuntikausia väittelemässä teille tärkeistä arvoista.
(x) Shoppailisitte yhdessä.
(x) Viettäisitte romanttisesti aikaa rannalla auringonlaskun aikaan.
(x) Tapaamisenne olisivat aina intohimoisia.
(x) Urheilisitte yhdessä.
(x) Opiskelisitte, hän neuvoisi sinulle koulutehtäviä.
(x) Tapaisitte pojan kotona ja söisitte lounasta hänen vanhempiensa kanssa.
(x) Kävisitte pojan lempibändin konserteissa huutamassa äänenne käheäksi.
(x) Kulkisit hänen käsipuolessaan, poika esittelisi sinua usein kavereilleen.
(x) Olisitte rennosti kotona, vaikka leffaa katsomassa.

Hän voisi sanoa sinulle näin...

( ) Et voi ostaa tuota paitaa, sehän on viime kevään mallistosta!
(x) Hohhoijaa, onpa tylsä leffa.
( ) Siirtyisimmekö nyt punttisalin puolelle?
(x) Ajattelin tuoda sinulle tämän soittorasian, koska tämä melodia soi silloin huoneessani, kun suutelimme ekan kerran...
() Vielä 50 vatsalihasta, phuuh!
(:''D) Vittuku se Konttiksen lada räjähti paskaks...
() Sinun pitää kiinnittää enemmän huomiota arvosanoihisi, keskitypä nyt tähän tehtävään! Kun kulma jakautuu...
(x) Olet kaunis kuin enkeli.
( ) VALTIOTA EI TUETA! KERÄTÄÄN KAIKKI RAVINTO METSÄSTÄ, VALTIO RAHASTAA SUOMEN KANSALAISILLA!
( ) Muistatko sen Raamatun jakeen, jossa Jeesus totesi, että-
(x) Kokeillaanko benji-hyppyä nyt?

hehhee.Maanantai 06.07.2009 19:40



Ota eka kyseisellä kirjaimella alkava tuttavasi kännykkäsi nimilistasta ja vastaa kysymyksiin.

L. mikä oli ensivaikutelmasi hänestä?
- mukava, himo piirtäjä...

A: milloin näit hänet viimeksi?
- kesän alussa vahingos.. -.-

S: voisitko kuvitella hänet lapsesi kummiksi?
- eehkä:D

M: lähtisitkö hänen kanssaan ulkomaille?
- ennyttiä:D

H: milloin uskot näkeväsi hänet seuraavan kerran?
- HEHHEE. sit ku meen käymää olkun koulul::D
T: Tiedätkö missä hän asuu?
- jjuukai:D

K: Voisitko koskaan yöpyä hänen luonaan?
- jjep:3
E: Kauan olet tuntenut hänet?
- viis veestä<3

I: Onko teillä yhteisiä salaisuuksia?
- eeij.

J: Oletteko koskaan riidelleet?
- EI♥
______________________

TEE TÄMÄ SISKOSTASI TAI VELJESTÄSI

01. Millä kirjaimella hänen nimensä alkaa? M
02. Montako nimeä hänellä on? 2
03. Seurusteleeko hän? JOO kihloissa::)
04. Onko hän sinua nuorempi? eheei:Doiski..
05. Minä vuonna hän on syntynyt? 87?
06. Käykö hän vielä koulua vai onko jo töissä? töissä.
08. Minkä väriset silmät hänellä on? en pahemmin kattele:D
09. Mitä kieliä hän osaa puhua? suomee ja enkkuu ja sit mahdollisesti erittäin vähän ruotsia>:D
10. Riiteletkö koskaan hänen kanssaan? sillon tällön..
11. Oletko tärkeä hänelle? emminä tiiä..
12. Kuinka pitkä hän on? 180 ainaki..:D
13. Pitääkö hän heavy-musiikista? entiä..
14. Onko hänellä oma huone? khyyl oma asunto..
15. Onko hän usein kotona? sillon tällön..
_______________________

MITÄ KUULUU ? hywwies♥
MONTA LEMMIKKIÄ OMISTAT ? yhen.♥
OLETKO KOSKAAN PUDONNUT PUUSTA ? jeepp:D
OLETKO KOMEA ? ihan sairaas.<33<<<3
PIZZA VAI HAMPURILAINEN ? öö..
MUSTA VAI VALKOINEN? both
ONKO SINULLA OMA TV ? nej
JOS PITÄISI VALITA , MUUTTAISITKO ESPANJAAN VAI AUSTRAALIAAN? öö..... :D esspanjaan?
OLETKO IHASTUNUT ? OLENNN♥
KÄYTÄTKÖ HUUMEITA TAI OLETKO KOKEILLUT NIITÄ ? - E.
POLTATKO ? E.
MITÄ LUKEE VIIMEKSI SAAPUNEESSA TEKSTIVIESTISSÄ ? "oke oke oke oke oke oke:) :) :) :)" ..
HALUATKO LAPSIA ? ENNSIT tiiä.
HOROSKOOPPISI ? vaaka
KUMPI JA KAMPI TAPPELI, KUMPI VOITTI ? sekampi♥
VOISITKO SEURUSTELLA SINUA LYHYEMMÄN KANSSA? jjuu:>
OLETKO KOSKAAN OLLUT SAIRAALASSA YÖTÄ ? enn ootainnu..
MILLOIN VIIMEKSI KATSOIT TV:TÄ ? - eilen?
NYT SOI ? EIMIKÄÄN 8))


MMOE.Keskiviikko 01.07.2009 13:55

HHAHAA meenpäs mökille enkä kysy keltään mitään c(: jutellaasit joskus taas jos teil ees tulee mua ikävä.. (::

triviaalia.Tiistai 30.06.2009 07:17

T:tiina
M:minäMALLA.
Ä:äite.

M:*joku kysymys en muistamikä.*
M:ne on pilkullisii!
T:niil ei oo häntää!

Ä:TIIKERI!!

...................
M:äiti.. tiikerit on raidallisii ja niil ON häntä..

Ä:no mistä mä oisin tienny. hmph.

T:*joku kysymys* ja nää vaihtoehdot on: roger, max ja frido

M: öö vaik frido
T: KRHMAX.
M:MAXMAXMAXSIISMAX. sori toi eka oli vaan virhehhehh :3
T:ETSAAsitäpalaa.
M:voipaska.


KHEHHEE lisää ihania peli-iltoja ystävien kanssa >8D

[Ei aihetta]Lauantai 27.06.2009 14:30

10 asiaa mitä et tiennyt minusta...

1. oon oikeesti plondi.
2. oon riippuvainen ihmisistä:3
3. oon oikeesti hullu.
4. MÄ OON TUNTENUKOKONUTINKAKSVEESTÄ. siis ko se oli kaksvee>8D
5. mun huone on oikeesti osa ullakkoo O.O
6. mun kone on hidas.
7. hmm..tykkään väreistä :>> kukaan ei varmaan tiänny.
8. tykkään joskus siivota huoneeni.
9. kuuntelen surullisina hetkinä suomirappii..
10. isä soitti nuorena bändis>8D

Haastan mukaan : TIINANNNNNNNNjasillee.
Kopsaa omaan päiväkirjaan,ja täytä.
on se hassu kun se aurinko aina piikittelee:<

Bwhehe8)Maanantai 22.06.2009 07:50

another yö valvottu feat tinnppa;>

muhuhuhuhu>8DMaanantai 22.06.2009 00:49



95% kaikista nuorista saisi paniikkikohtauksen, jos Tokio Hotel seisoisi kymmenkerroksisen talon katolla, valmiina hyppäämään.
Kopioi tämä, jos kuulut siihen 5%, joka ottaisi popcornia ja menisi talon alle ja huutaisi:
JUMP! JUMP! JUMP!