IRC-Galleria

Metsätiellä vilkahteli iloisesti nilkka,
laulellen ja hiukset liehuin
kulki Punahilkka,
kaunis oli nuori neito kuni kedon kukka,
eipä ihme että rakastunut häneen oli Susihukka,
pensaastaan se jälleen taas kerran salaa tielle kurkki,
kuononpäätä hieman näkyi, välkähteli turkki... Tuska raastoi hukkaa ja ajatteli se silloin,
kuinka saan tuon kultakutrin itsellein ja milloin,
olenhan vain susiturkein pelkkä susihukka,
rakastunutkin raiska rukka,
ei kai Punahilkka mua edes huomaa,
vaikka olen ihan samaa kansaa Luojan luomaa...

Sokaistuneena huumassansa hukka päätti näyttää,
tämän ehkä viimeisen tilaisuutensa nyt käyttää,
hypähti se tielle salaman lailla,
ehkä jopa järkeä vailla,
tuuhetti turkkinsa ylväänä ja ollen uljas vakaa,
tuijotteli hilkkaistansa sudenkulmain takaa...

Punahilkka säikähti kas kirkaisikin vähän,
ajatteli hädissänsä kuolenko nyt tähän,
mut kohta rauhoittui kun huomas että edessänsä,
esittelikin vain susipolo itseänsä,
tuijottelivat siinä tovin toisiansa nämä kaksi,
susikin jo olonsa tunsi yhä tukalammaksi... ymynhäivä kävi Punahilkan suulla: ei kai vain pilkkaa?
hätääntyi puolestansa vuorollaan jo susi ja katsoi nilkkaa,
enkö kelpaa turkkeineni hälle - ei en,
nyt nolostun ja pakenen,
siinä samassa jo urhomme kiisi pakoon,
neljin raajoin kaatoi viljat pensaat rynnätessään lakoon...

Heleästi peräänsä nauru kiiri siellä,
paahteisella kuhisevalla muurahaisten metsätiellä,
vielä säilyi hymy neidon huulillansa hetken,
sitten oli aika jatkua tään mummon mökin retken,
Punahilkan suloisan mieliin suru ja kaipuu suden nousi,
jotain ihan uutta ja outoa ensi kertaa sousi ja sousi...
Mutta eipä mennyt kuin tovi,
kun aukes mummon mökin ovi,
mekossansa Punahilkka tuvassa hämärässä,
siristeli tarkenteli sinisillä silmillänsä,
mummorakas peittojensa alla makaa hyvin hyvin hiljaa,
ylipulleasta muodostansa päätellen on syönyt aika paljon liikaa viljaa...

Mutta ei - ei ole peittoin alla enää ihanainen ikimummo - tosin,
on sittenkin osin,
mutta syötynä tasan tarkkaan sillä Susihukka,
rakastunut raiska rukka,
höpertyneenä on keksinyt tuuman jolla tämän huuman voittaa voi,
siksi mummona se Punahilkkaan nyt vällyin alta kaihon katseen loi...

Normaalisti pikapikaa tutkailtiin nyt hukkasemme turkit korvat muut,
hiplailtiin jopa vatsat - mitattiin hampaat suut,
mutta eipäs - nyt ei jymäytetty vainkaan,
Punahilkkaa somaa sorjaa lainkaan,
ihan selvää oli hälle heti,
hui hurjaa - suuresta sudesta täyttyi mummon peti...

Seuraavaksi tunnelma tuvassa oli tiiman tiivis tiukka,
ensi alkuun puheenvaihto - varsin niukka,
siveää Punahilkkaa mummon kolkko kohtal' ihan kyrsi,
hädissänsä hukka kynsiänsä nyrsi,
selitteli sepe kaikki parhain päin,
ja niin - alkoivat he ystävystyä ja rakastua näin..Eipä aikaa - Punahilkan kujeileva nauru täytti tuvan,
susihukkasellekin nousuun antoi luvan,
kuin villit mieletöntä hullua susipolkkaa,
alkoivat jo kiitää nuoret pitkin joka kolkkaa,
se oli outo ensilempi joka syttyi,
siitä ylisillä pullahiiret ja myyrätkin ihan jär-kyttyi...

Mutta musta tuomion pilvi täytti taivaan,
astui murhe suru tähän onnen laivaan,
ei oltu suotu heille tätä suurta auvoa huumaa - liian väärin oli tää,
ei liekkiä rakkauden kuumaa - ei yhteistä elämää,
vain eron kyyneleet ja oli edessä jäähyväisten aika,
näin rikkui lumo taika...

Jos siis kuulet, sinä rakas myötäkärsijä - suden yössä ulvovan,
niin tiedät sen vain yhtä ainutta kaipaavan,
Punahilkkaa ulvoo se yksin yössä alla kuun,
muistaa mielessänsä sulosuun,
ja uljaana, ei lyötynä, tuuhettaa turkkinsa suuren,
alla paksun synkeän tammen juuren...