IRC-Galleria

ADOBEN SEMINAARI (28.09.2006)

Katju Havia & Jonna Tuovinen 06C


Seminaari alkoi klo. 9.00. Löysimme mukavat paikat riviltä 11, melko keskeltä ja juuri sopiva näköetäisyys screenille.
Penkit olivat mukavan pehmeät ja valaistus silmille sopiva. Katseemme siinsi kohti ruudun oikeaa alareunaa, jossa näimme BLUETOOTH:in olevan päällä. Mieliimme pilkahti oiva ajatus erään nimeltä mainitsemattoman henkilön puhelimesta ja säkenöivästä bluetoothin logosta. Nimeltä mainitsematon henkilö otti yhteyden puhelimellaan "LOL ASD" seminaarimiesten tietokoneeseen. Seminaarimies vilkuili yleisöön raivokkaasti ja salaperäisesti.

Seminaarin alettua kaikki tuijottivat erittäin kiinnostuneina screenille. He odottivat tulevalta paljon. Vähän ennen seminaarin ensimmäisen esittelyjakson puoliväliä silmämme hitaasti ummistua. Heräsimme siihen, kun seminaarimies kertoi hauskan vitsin, jonka tajusimme vasta siinä vaiheessa kun yleisö alkoi nauraa. Pian sen jälkeen seminaarimies kertoi että väliajalla on tarjolla kahvia, sekä PINSSEJÄ. Siinä vaiheessa meidän seurueemme oli jo aivan innoissaan ryntäämässä hakemaan pinssejä, mutta puhe jatkui vielä noin 20 minuuttia , jonka aikana ehdimme jo unohtaa pinssit. Hieman ennen väliaikaa poistuimme seurueemme kanssa vähin äänin.

Seminaarista jäi eiryisesti mieleen taitto-ohjelmalla (InDesign 2) tehhty aukeama jossa oli ruoan kuvia ja ohjeita. Ne näyttivät hyviltä. Ohjelman käyttö tuntui helpolta mutta tosiasiassa seminaari oli ehkä tarkoitettu alan ammattilaisille; joten kaikki meni hieman yli ymmärryksen. Toivomme siis että oppisimme koulussa käyttämään tätä kyseistä ohjelmaa perusteellisesti.

ASD LOLPerjantai 29.09.2006 22:48

29.09.06 19:45 <can1m> aika säälittävä keino peitellä luonnollista rumuuttasi tekemällä itsestä enemmän rumemman!



AHHAHAHAHHAH =D=D:D:D:D:DDDD

joskus hyvänä päivänä <5Torstai 24.08.2006 21:15

<nigelle> "mihin eeron
kenkämenii?? ei
voida mennä."

<Wahe> no vittu nyt ne
kengät on ihan
kuraset xDD

<tuttO__o> sadun vika! :D mä
sanoin et
ei niitäsaa heittää ku ne on
kalliit kengät :D ei
sekuunnellu mua

[Ei aihetta]Torstai 24.08.2006 20:58

24.08.06 09:35 <tuttO__o> analogidigitaali muunnin
24.08.06 09:37 <sarski> eihä analogi ja digitaali sanoi vo käyttää samas lausees
24.08.06 09:37 <onn> analogi ja digitaali on eri asia.
24.08.06 09:38 <tuttO__o> mä ene ees tiiä mitä ne tarkottaa
24.08.06 09:38 <tuttO__o> tidän kyllä anaalin ja katalogin ja digitaalin

18.8.2006 n.klo 22.15Maanantai 21.08.2006 01:59

jäätiin sadun kanssa itikseen jumiin sulkemisajan jälkeen ;>

siellä oli ihan tyhjää ja "pimeetä"

sitten siellä keskellä hijaisuutta pyöri karuselli ja sellanen pelottava musiikki kuulu taustalta :O uuh sellanen karusellimusiikki

[Ei aihetta]Lauantai 12.08.2006 02:58

tekstasin eile illalla sadulle jotain ja sitte nukuin.. näin unta et otin lävistyksen ja tekstasin siinä unessa sadulle et otin sen!
Aamulla ku heräsin ja katoin kännyy nii oli sadulta viesti "ok" ja ajattelin et ompa se ilone mun puolesta.. :/



AHAhahaa

Muahahaah EI TUU KESÄÄLauantai 05.08.2006 23:18

Soitin tänää finnkinoo

"finnkino lippupalvelu pälälä"

"Jonna Tudinhdkn RM-Groupista oikeen hyv... Tsiahaha anteeks väärä numero!"

Ja toi oli vahinko!!!!! :D:D::DDD

[Ei aihetta]Lauantai 05.08.2006 04:00

kolikoili,lö
Annamaija..ann..ööö
just ku olin sanommassa tonniimietinettä.. mie.... mitin et... nii mä mietin ettttä--
KUKA SÄ OOT?

päivän parasaLauantai 05.08.2006 02:57

04.08.06 23:55 <-Isoveli-> moi jonna vaihdetaan vapaalle!

04.08.06 23:55 <tuttO__o> oi vähä sä oot söpö poika! Alaks olee?