IRC-Galleria

JORI69

JORI69

köyhän miehen helvetti

Uusimmat blogimerkinnät

Selaa blogimerkintöjä

[Ei aihetta]Maanantai 28.05.2007 20:34

olenko jälkeenjäänyt-testi



[x] Olen kävellyt lasiovea päin.
[ ] Olen kompastunut kengännauhaani ja kaatunut naamalleni.
[ ] Olen tukehtunut omaan sylkeeni.
[x] Olen nähnyt Matrixin useaan kertaan, mutta en silti tajua sitä.
[ ] Kirjoitan vain etusormillani.
[x] Olen vahingossa sytyttänyt jotain tuleen.
[x] Olen kieltänyt muita tekemästä jotain, ja tehnyt sen itse heti perään.
[x] Yritin imeä pillistä, mutta se meni enemmän nenääni kuin suuhuni.
[x] Joskus kun ajattelen jotain hassua ja nauran kovaan ääneen, ihmiset katsovat minua kummeksuen.
[ ] Olen yllättänyt itseni kuolaamasta.
[ ] Olen vahingossa aiheuttanut räjähdyksen.
[/] Jos joku sanoo sanan "pieru", en voi olla nauramatta
[ ] Olen kääntynyt väärään suuntaan yhden suunnan tielle monta kertaa.
[x] Joskus vain lopetan ajattelun ja tuijotan kauas.
[ ] On mahdollista nuolla kyynärpäätään.
[ ] Yritin juuri nuolla kyynärpäätäni.
[ ] Ihmiset usein ravistavat päätään ja kävelevät pois luotani.
[x] Ihmiset usein käskevät minun olla hiljaa.
[x] Purukumi on tippunut suustani puhuessani.
[ ] Olen käyttänyt sormiani laskiessani helppoa matikkaa.
[x] Olen hypännyt ulos liikkuvasta ajoneuvosta.
[x] Olen syönyt ötökän.
[x] Teen tätä testiä kun minun pitäisi tehdä jotain tärkeämpää.
[x] Välitän ketjukirjeitä koska pelkään uhkien käyvän toteen.
[x] Olen tehnyt jotain tyhmiä asioita.
[x ] Olen etsinyt jotain esinettä joka paikasta ja vasta sitten tajunnut sen olleen koko ajan kädessäni.
[x] Rikon vahingossa paljon tavaroita.
[ ] Kallistan päätäni sivulle kun olen hämmentynyt.
[x] Alan joskus selittää tarinaa ja yhtäkkiä unohdan mitä olin kertomassa.
[x] Olen tippunut tuolilta.


uuh. vähän oon jälkeejääny.<3

[Ei aihetta]Torstai 17.05.2007 21:00

FRUITTARI
[ ] minulla on lacosten/adidaksen kengät
[ ] ja lacosten paitoja
[ ] käytän skottiruutu huivia
[ ] laitan hiukset pystyyn edestä
[/] vaaleanpunaiset kauluspaidat on tyylikkäitä
[ ] laitan sukat farkun lahkeisiin
[/] äiti maksaa
[ ] oon suosittu
total: 1½

PISSIS
[ ] käytän aina farkkuja tai minareita
[ ] en oo aito blondi, mutta blondaan
[x] ja mulla on juurikasvu
[ ] hengaan aina kaupungis koulun jälkeen
[x] koulu on perseestä
[x] sanon usein -vittu
[ ] käyn ainakin kerran kuussa keitolla
[ ] meikkaan niin, et mun ripset pakkuuntuu
total: 3 no hyi vittu.

GOOTTI
[ ] vaatekaapin pääväri on musta
[ ] korsetteja ainakin 3
[ ] teen myös itse osan puvuistani
[ ] käyn Morticiassa, cybershopissa etc.
[ ] olen uskollinen joillekkin goottien alalajille
[ ] pimeys on kaunista
[ ] minua luullaan saatananpalvojaksi ulkonäköni takia
[ ] tykkään poltella kynttilöitä
total: 0

HEVARI
[ ] kuuntelen Children of Bodomia
[ ] \,,/
[ ] moshpittiin ja äkkiä!
[ ] Metallican Nothing else matters on mahti!
[/] huutaminen, möriseminen ja rääkyminen on kivaa
[ ] mulla on metallikärki bootsit
[ ] omistan pitkät hiukset, jotka on mustat
[ ] joissa on juurikasvu ja ne on aina rasvaset
total: ½

PUNKKARI
[ ] mulla on keesi
[ ] anarkiaa!
[ ] punk on parasta!
[ ] pogoon itteni keikoilla paskaks
[totta kai mun naama on metalline.] naamassani on enemmän kuin 4 lävistystä
[ ] mulla on nahkatakki
[hiih tänä kesänä meen./] kierrän kesäsin festareita
[ ] enkä kerro porukoille aikeistani vastakun lähdettyäni
total: ½

SKEITTARI
[ ] skeittaan
[ ] mulla on skeittikengät
[ ] ja jouduin taas ostamaan uudet kun viimesimmistä kulu pohjat
[ ] lamina rocks
[ ] spray-maalit on kivoja
[ ] kuvataan kavereiden kaa kun skeitataan
[ ] skeittalautani on täynnä tarroja
[ ] ja tykkään anyway tuunata sitä usein
total: 0

NOLLAT
[/] otan aina kaverit makutuomareiks kun ostan vaatteita
[/] sanon usein "ihan sama"
[/] ja sitten "päätä sää"
[ ] yritän olla aina samaa mieltä muiden kanssa
[ ] kaikki erillaiset kuin mä ja mun frendit on outoja
[ ] olen vannoutunut antipissis
[/] kuuntelen nrj:tä
[ ] pelkään olla erillainen
total: 2

HOPPARI
[ ]kuuntelen vaan räppiä
[ ] pipo pääs 24/7
[joo aina.] yritän salakuljettaa kaljaa keikoille joissa ei saa juoda
[ ] kuuntelen vaan suomiräppiä!
[ ] mutta kuitenkin myös amerikkalaisia mm. 2paciä, eminemiä ja 50 centtiä.
[ ] katon aina MTV:tä
[ ] ja sieltä pimp my ridea tai jackassia
total:0

HIPPI
[ ] mulla on rastat
[ ] ja hamppukassi
[ ] turkistarhaus on perseestä
[ ] olen vegaani
[ ] tai ainakin yritän
[ ] boikotoin Mäkkiä
[ ] olen ollut mielenosoituksissa
[ ] poltan/poltin/haluaisin polttaa ruohoa
total: 0

EMO
[x] olen kajaalin suurkuluttaja
[x] hakaneulat on kivoja
[ ] pillifarkut aina jaloissa
[ ] ja mulla on mustat hiukset jonka otsatukka tulee silmille
[ ] itken usein
[ ] ja joskus viiltelen ..
[ ] kuuntelen negativea, uniklubia, teknicoloria,.. | .d-sa.da-
total: 2

AMIS
[ ] omistan auton
[ ] jossa on kunnon bassot
[ ] trance on hyvää
[24/7] katson/olen katsonut pornoa
[ ] olen amiksessa
[ ] mulla on pilottitakki
[ ] galleriassa mulla on autoista kuvia
[ ] mulla on lippis
total: 0

ROKKARI
[ ] mulla on kaappi täynnä bändipaitoja
[ ] omistan niittivyön
[ ] mun takit on täynnä hihamerkkejä
[x] takutan hiukset
[ ] ja korvissani on venytyskorut
[x] unohtamatta palestiina huivia kaulassani
[x] no on mulla converssitkin/tennarit
[x] löydän pääkalloja asusteistani
total: 4

WNB
[ ] vaihdoin vaatekkaapini tyyliä kokonaan 1 viikko-2kk sitten
[ ] aloitin kuuntelemaan yhtä uutta gendreä 1vk-2kk sitten
[ ] halveksin ennen tämän tyylikulttuurin ihmisiä
[x] puhun joistakin asioista kuin tietäisin ne kokonaan
[/] vaikken tiedä asiasta mitään
[x] mutta teen sen vahingossa
[öh. ei taida just nyt olla.?] minulla on laulujen sanoja kuvissani
[ ] otan kuvani webbikameralla
total: 2½

ERNU
[ ] aloitin j-rockin kuuntelun 1 vk-3kk sitten
[vitsi ei ollu iha :oo] ensimmäinen bändini jonka musiikkia kuulin oli An Café
[x] Oon kattonu Pokémonia
[x] piirrän isosilmäisiä tyttöjä eli mangaa
[x] katon animee
[x] tiedän mitä yaoi on
[ ] sanoin joskus vanhingossa "magna" kun piti sanoo manga
[x] mulla on raitasukat
total: 5

HIKU
[ ] keskiarvoni ylittää yhdeksän
[ ] minua on koulukiusattu
[ ] luokan pojat tai tytöt eivät puhu minulle
[ ] opettajat eivät auta minua, koska tietävät minun osaavan
[ ] suutun jos saan 9 tai alemman kokeesta
[ ] mielistelen opettajia
[ ] en puhu tunneilla
[ ] en halua rikkoa koulun sääntöjä
total: 0


FRUITTARI [1½]
PISSIS [3]
GOOTTI [0]
HEVARI [½]
PUNKKARI [½]
SKEITTARI [0]
NOLLAT [2]
HOPPARI [0]
HIPPI [0]
EMO [2]
AMIS [0]
ROKKARI [4]
WNB [2½]
ERNU [5]
HIKU [0]

[Ei aihetta]Maanantai 07.05.2007 00:56

Sanni: hei kato tua menee söpö emo-poika.!
Eve: eei älä tee tätä mulle.!!
Sanni: jaa mitää.? :ooo
Eve: sää nolaat mut. ny se pitää meitä sittemävuotiaina kakaroina.! : DDD
Sanni: mut mehän ollaan. eikä se ees huomannu.
Eve: huomas se mut ei se vaa huomioinu ku ei se kattonu meitä. : DD
Sanni: eipäs huomannu
Eve: huomaspa
Sanni: eipäs
Eve: juupas
Sanni: eipäs.! eiks sillä ollujoku akkeli messissä.?
Eve: oli joo joku tyhmä.
Sanni: toivottavasti se menee uusiks ohi ni voidaan huutaa sille taas et se on söpö.
Eve: nii. ja sit huudetaan sille akkelille et se on tyhmä.!
Sanni: nii.!
Eve: hei akkeli. sääoot tyhmä.! mut sää poika oot söpö.!







Sanni: miten pikku-kananen voi olla kananen jos se on poika.? :ooo
Eve: hei se onki poikamaine tyttö.
Sanni: eise voi ku se on mikey.
Eve: aijjaa.
Sanni: missä kanoilla muute on muna.?
Eve: nää on kato taas näitä syvällisiä..
Sanni: eiku nii eihän kanoilla voi olla munaa ku nehänon tyttöjä.!!
Eve: oho :ooo
Sanni: nii kukoilla ne munat kato on.!
Eve: eikääää.



jotenki tollee. ja kato ei keksitty syvällisempää.

[Ei aihetta]Perjantai 27.04.2007 22:46

1. Paljonko kello on: 19.04
2. Etunimet: Jonna Eveliina (Eveks sanotaa.)
3. Lempinimet: no Eve.
4. Syntymäpäivä:24.6
5. Missä asut?: nokialla
6. Mitä koulua käyt?: emäkoskenkoulua.
7. Sisarukset?: öh. Eetu, miska jamppa tompsu veeti ja peppi
8. Lemmikit?: koira ja kissa ja sit joku kaks kalaa ku muut kuoli :ooo
9. Vasen-/oikeakätinen?: oikee.

ULKONÄKÖ
10. Hiusten väri?: vaaleet ja sit on ruskeetaki.
11. Silmien väri?: siniharmaavihreet.
12. Pituus?: joku about 171.?
13. Silmälasit/piilolinssit?: silmälasit.
15. Haluaisitko lisää?: nii mitä lisää.?
16. Tatuoinnit?: ei oo.
15. Haluaisitko?: no voisin mää jonku ottaa.
18. Käytätkö sormuksia?: joskus.
19. Haluaisitko värjätä hiuksesi?: no haluaisin.!

VIIME AIKOINA
21. Millainen olo sinulla on juuri nyt?: iha joo ok.
22. Mitkä housut sinulla on jalassasi?: hame : DD paitsi onhan mulla legginssit :o
23. Mikä paita sinulla on päälläsi?: tämmöne raitapaita.
25. Miltä hiuksesi näyttävät?: lättäniltä.
26. Mitä biisiä kuuntelet?: MUCC- kokuen.
27. Mitä söit viimeeksi?: viinirypäleitä.
28. Millainen sää siellä on?: pilvinen ja tuulee iha himona.
29. Viimeisin puhelu?: öh en muista :o
30. Viimeisin uni, jonka muistat?: se ku markalla oli siili n.n
31. Kenelle puhut juuri nyt?: ittelleni.
32. Paljonko kello on?: 19.12
33. Puhelinnumerosi neljä viimeistä numeroa?: 8388
34. Jos olisit puukynä, minkä värinen olisit?: pinkki.
35. Oletko koskaan melkein kuollut?: oon :oo
36. Pidätkö siitä henkilöstä jolta sait tämän kyselyn?: öööh. en tunne sitä : DDD
37. Miten syödään domino?: se syödää.? : DDD
38. Mikä saa sinut iloiseksi?: joku aika moniki jutska.
39. Minkä levyn aiot ostaa seuraavaksi?: riippuu vähä että koska ostan ja mistä :ooo
40. Mikä on paras sinulle annettu neuvo?: öh..
41. Oletko koskaan voittanut palkintoa?: oon.
42. Tulevaisuutesi?: eivoi tiätää.
43. Tykkäätkö tanssista?: riippuu vähä tanssista.
45. Tyhmin juttu, jonka olet tehnyt?: oho niitä on liikaa.
46. Mikä on lempimuistosi?: niitäki on toisitosipaljo n.n
47. Jos voisit vaihtaa jonkun asian itsessäsi, mikä se olisi?: kaikki.
48. Missä shoppailet eniten?: varmaanki jossa backstreetissä.?
49. Mitä kuuntelet nyt?: L'arc~en~ciel-killing me
52. Maryjane vai crack?: ei kumpikaa.
53. Juotko?: een.
54. Mitä shampoota käytät?: se kuules vaihtelee.
55. Mitä urheilua vihaat eniten?: hiihtoo.
56. Mitä pelkäät eniten?: enees tiä.
57. Kuinka monta tv:tä talossasi on?: äitellä on kolme ja iskälläviis.
58. Omistatko oman puhelinlinjan/kännykän?: joo o.
59. Millaisen?: nokian semmose-.
60. Oletko koskaan katkonut luitasi?: oon :o
61. Mistä unelmoit?: ainaki siitä että joskus tässä japanii pääsis.<3
62. Entä mitä kuuntelet nyt?: L'arc~en~ciel-flower.
63. Kuka on mölyisin kaverisi?: ööh.. se riippuu nyaina vähä kaikesta..
64. Kuka on hiljaisin kaverisi?: noseki riippuu.
65. Onko cheerleading mielestäsi urheilua?: kai se ny jonkilaista.?
66. Kuinka monella nuolaisulla pääsee tikkarin sisään?: häää.? : DDD viidellä.

RAKKAUS
67. Uskotko rakkauteen?: joo.
68. Oletko vapaa vai varattu?: vapaa.
69. Onko sinulla ihastusta?: ei kai.? : DD
70. Kuka se on?: ^^
73. Minkä laulun omistaisit rakkaallesi?: öö..
74. Minkä asian huomaat ensiksi vastakkaisessa sukupuolessa?: ulkonäkö sitä ny ekaks tulee huomattua..
75. Pisin ihastus?: ootas käyn mittaamasa.
76. Oletko ujo pyytämään treffeille?: oon.
77. Oletko omistavainen vai välinpitämätön?: enemmä varmaanki omistavaine.
78. Mikä on kaunein asia joka sinulle on sanottu?: eivoi muistaa.
79. Ovatko muut kehuneet kauneuttasi?: tuski.

KUMPI ON PAHEMPAA

81. Marilyn Mansonin vai Rob Zombien suuteleminen?: paskan.
82. Nälkäkuolema vai jäätymiskuolema?: nälkä.

MIELIPITEESI

POJILLA
83. Pitkät vai lyhyet housut?: pitkät.
84. Pitkät vai lyhyet hiukset?: siltä väliltä :3.
85. Kiharat vai suorat hiukset?: suorat.
86. Pitkä vai lyhyt?: siltäki väliltä ettei mikää EREVEST.


MIELIPITEESI

TYTÖILLÄ
88. Hameet vai housut?: iha kummat vaa.
89. Hiukset auki vai kiinni?: iha mite tykkää.
90. Pitkä vai lyhyt?: semmone sopiva.
91. Rintaliivien olkaimet näkyvissä vai ei: joskus ne näkyy joskus ei.

MIELIPITEESI IHMISILLÄ YLEENSÄ

92. Söpö vai seksikäs?: molempia.
93. Tummat vai vaaleat hiukset?: iha sama.
95. Kiharat vai suorat hiukset?: suorat mielummi.
96. Silmien väri?: joku hieno.
97. Pitkät vai lyhyet kynnet?: semmoset sopivat kaai.
98. Hattu vai ei?: riippuu hatusta.
99. Hyvä vai paha?: hyvä.
100. Hiukset ylhäällä vai alhaalla?: haha puolessavälissä.
101. Koruja vai ei?: jotai ehkä.
102. Kiva vai tylsä?: kiva.
103. Aksentti vai ei?: mielummi ei.
104. Metalhead vai hoppari?: ihasama.
105. Rusketusrajat vai ei?:ei kiinnosta.
106. Lasit?: harrypotterlasit niinku masal.<2<2<2<2<2<2<2<2<2<2<2ihq.
107. Koti- vai ulkoihminen?: semmone puoliulkoilu.
108. Pisamia vai ei?: ei pisamia mut voi niitä vähä olla.
109. Ujo vai ylivilkas?: mielummi ylivilkas.
110. Hauska vai cool?: hauska.
111. Puhelias vai vaitonainen?: puhelias.
112. Kuka on kaunein/komein kaverisi?: kaikki ne on.

TÄMÄ VAI TUO

113. Valot päällä/pois?: pois.
114. Lumi, aurinko vai sade?: aurinko.
115. McDonalds vai Burger King?: McDonalds.
116. Komediat vai kauhuelokuvat?: kauhut.
117. Backstreet Boys vai NSYNC?: ei kumpikaa.
119. Kivi, sakset vai paperi?: paperi.
120. Makkara vai pepperoni?: pepperoni.
121. Kesä vai talvi?: kesä.
122. Makea vai kitkerä?: makea.
123. Suklaamaito vai valkoinen maito?: valkone.
124. Kalja vai Dr. Pepper?: kalja.
125. Puolityhjä vai puolitäysi lasi?: puolityhjä.
126. CD vai kasetti?: cd.
127. Video vai DVD?: dvd.
128. Kissat vai koirat?: molemmat.
129. Muta- vai kivipaini?: muta.
130. Vanilja- vai mansikkajäätelö?: mansikka.
131. Murtomaahiihto vai lumilautailu?: lumilautailu.
132. Yö vai päivä?: ilta.
133. Kakku vai piiras?: piiras.
134. Hopea vai kulta?: hopea.
135. Timantit vai helmet?: timantit.
136. Auringonlasku vai -nousu?: lasku.

LEMPI-
137. Väri?: pinkki musta ja lila.<3
138. Ruoka?: joku hyvä.
139. Pikaruoka?: hampurilainen.
140. Karkki?: ne purkanmakuset karkit.
141. Juoma?: appelissiinimehu.
142. Jäätelö?: vadelma.
143. Urheilu?: salibandy.
144. Eläin?: emt.
145. Musiikkityyli?: eniten j-rockia kyllä.<
146. Radiokanava?: kuuntelen vaa levyjä melkei muute mnee melki kaikki..
147. Laulu?: smiley ichiban ii onna on ainaski parhaita.<3
148. Bändi/artisti?: an cafe.<<3
149. Numero?: 5.
152. Kuukausi?: kesäkuu.
153. TV-ohjelma?: fullmetal alchemist, supernaturalki.
154. Kauppa?: backstreet.
155. Tuoksu?: öö.
156. Opettaja?: rättöö oli ainaki kiva kusettaa : DD.
157. Peli?: emt.
158. Sana?: NYAPPY.

OLETKO KOSKAAN...
159. Rakastanut ketään niin paljon, että itkettää?: en kai.
160. Polttanut?: oon maistanu.
161. Juonut alkoholia?: joo.
162. Joutunut petetyksi?: een.
163. Rikkonut lakia?: oon.
164. Juossut poliiseja pakoon?: en varmaankaa.
165. Varastanut jotakin?: öö joo kai.
167. Yrittänyt oksentaa pakolla?: en kai.?
168. Huijannut vanhaa miestä?: joo.
169. Itkenyt, jotta pääsisit helpolla?:eeen tiä. en varmaankaa.

MILLOIN VIIMEKSI...
170. Halasit kaveriasi?: öö..
171. Autoit kaverisi pulasta?: en muista..
172. Kaverisi auttoi sinut pulasta?: en muista sitäkä.
173. Käytit punaista paitaa?: oho kauan sitte.
174. Joit kahvia?: öö siitä nyt on aikaa.
175. Sait tekstiviestin?: tänää.
176. Kirjoitit kirjeen?: eile.
177. Kirjoitit kutsukortteja?: eeen muista.
178. Soitit kaverillesi?: tänää.
179. Joku kehui sinua kauniiksi?: no en kuule muista.
181. Poltit tupakkaa?: joskus kauan sitte..
182. Imuroit?: tänää : DD (ja eemelin PV näyttää imurilta)
183. Nauroit kunnolla?: muutama päivä sitte.
184. Muutit?: joskus tokalla.
185. Söit suklaata?: öö en muista..
186. Hiihdit?: viime talven.
187. Kävit lenkillä?: tässä pari päivää sitte pitäs kyllä muute taas käydä...
188. Katsoit Kauniit ja Rohkeat?: eile näin ohimennen kai vai joskus tässä pari päivää sitte..
189. Itkit?: sillo kai viimeks ku se Boujutun kuulin ;______;

[Ei aihetta]Torstai 26.04.2007 22:04

Jos saat alle 10, olet nössö.
Jos saat alle 20, olet tylsä.
Jos saat 20-40, rohkeutta!
Jos saat 40-50, olet järkevä.
Jos saat 50-60, olet teini.
Jos saat 60-80, olet pahis.
Jos saat 80-90, rauhotu!!
Jos saat yli 90, olet nuorisorikollinen.

Olen...
[x] maistanut tupakkaa
[ ] polttanut vakituisesti
[ ] pöllinyt yli vitosen edestä
[ ] pöllinyt yli satasen edestä
[x] lintsannut koulusta
[x] haukkunut opettajia
[x] väärentänyt nimikirjoituksen
[ ] ollut jälki-istunnossa
[ ] ollut yli kuudessa jälki-istunnossa
[ ] ollut umpitunnelissa
[x] juonut alkoholia
[ ] juhlinut juhannusta yllämainitulla tavalla
[ ] ...tai uutta vuotta
[x] varastanut rahaa
[ ] maistanut huumeita
[ ] käyttänyt huumeita
[x] ollut opettajan puhuttelussa
[ ] ollut rehtorin puhuttelussa
[ ] rikkonut koulun sääntöjä rangaistukseen asti
[x] soittanut pilapuheluita
[ ] saanut rikosrekisterin
[ ] ansaitsisin rikosrekisterin
[ ] pettänyt tyttö-/poikaystävääsi (kosto...)
[ ] tullut petetyksi
[x] kuunnellut heviä
[ ] häiriköinyt suurta tapahtumaa
[ ] päässyt rikkeilläsi lööppeihin
[x] lukenut salaa jonkun viestejä
[x] lukenut salaa jonkun päiväkirjaa
[ ] käynyt pornosivuilla
[x] heittänyt ihmistä kivellä
[ ] uhannut jotain puukolla
[x] levittänyt juorua
[x] pukeutunut mustaan
[x] valehdellut vanhemmillesi
[x] katsonut tv:stä/elokuvista jotain salaa jota et saisi
[x] katsonut alaikäisenä K15 elokuvia
[x] katsonut alaikäisenä K18 elokuvia
[x] leikkinyt sytkärillä
[ ] sytyttänyt tahallisesti tulipalon
[ ] harrastanut nettiseksiä
[ ] raiskannut
[x] rikkonut lakia
[ ] joutunut tarkkikselle
[x] kävellyt päin punaisia
[x] meikannut
[x] leikellyt hiuksiasi ilman lupaa (no olin 6)
[ ] tehnyt lävistystä ilman lupaa
[x] kuunnellut musiikkia lähes korvien räjähtämispisteisellä volyymillä
[x] tappanut (kärpäsiä ym. :D)
[ ] ampunut tahallisesti
[ ] puukottanut
[ ] soittanut seksilinjalle
[x] matkustanut jäniksenä
[ ] liftannut tuntemattomille
[x] ollut käyttämättä kypärää
[ ] käynyt salaa perheen viina/viini/ym pulloilla
[x] pihistänyt joltain karkkia huomaamatta
[ ] oksentanut alkoholin vuoksi
[ ] syönyt tupakan sisukset että tulisit kipeäksi?
[ ] saiko yllämainittu asia sinut innostumaan?
[x] ollut häirikkö
[x] haahuillut kaupungilla ilman kunnon syytä
[ ] lyönyt jonkun silmän mustaksi
[ ] lähettänyt pilakirjeitä
[ ] valehdellut ikäsi
[ ] joutunut poliisikuulusteluun
[x] käyttänyt bikineitä
[ ] kuvannut tiettyjä elimiäsi
[ ] etsinyt netistä seurustelukumppania
[x] tanssinut
[x] koputellut oviin ja häipynyt paikalta
[ ] huudellut rivoja ohikulkijoille
[x] floodannut
[x] ärsyttänyt tositarkoituksella
[x] saanut kuulla olevani huora/lutka/pissis ym
[ ] piirtänyt pervoja
[x] puhunut pervoja
[ ] ollut opettajan silmätikku
[x] kiroillut
[x] haukkunut jotain päin naamaa
[ ] piirtänyt graffitteja
[ ] sanonut opettajalle suoraan mielipiteesi hänestä
[ ] haukkunut opettajaa niin, että tämä on sattunut kuulemaan
[x] pulissut tunneilla
[x] puhunut pahaa selän takana
[x] saanut jonkun itkemään
[ ] ajanut mopoa alaikäisenä
[ ] hakannut jonkun sairaalaan
[x] piirrellyt pienenä salaa seinille
[ ] "parturoinut" kaveriasi
[x] rikkonut jotain tarkoituksella
[x] heittänyt jotain jollakin
[x] lyönyt
[x] repinyt jotain hiuksista
[x] piilottanut joltain jotakin
[ ] palvonut saatanaa
[x] lukenut kauhukirjoja
[ ] imenyt imurilla ihoa ja väittänyt fritsuiksi
[x] mennyt salaa jonnekkin



50. järkevä/teini :oooo

[Ei aihetta]Torstai 26.04.2007 21:47

OLETKO IKINÄ

Istunut Poliisi autossa ?
- eeen.?

Tullut umpikännissä kotiin aamulla ?
- en.

Suudellut jotakuta hetken mielijohteesta ?
- en.

Nukkunut samassa sängyssä monta vuotta itseäsi vanhemman vastakkaisen sukupuolen henkilön kanssa ?
- joo.

Kontannut koulun lattialla ?
- oleeen : DD

Poiminut sieniä ?
- no entiäkgkgkbn

Juossut todella henkesi edestä ?
- oon annikaa pakoo :ooooo

Murtautunut autoon ?
- en kai.

Unohtanut jotakin lentokoneeseen ?
- en.

Pussannut serkkuasi ?
- haha oon : DDD

Kaatunut kenkien takia ?
- montaki kertaa :o

Polskutellut Serenassa ?
- e.. :<

Stripannut ?
- en.

Uinut vaatteet päällä ?
- oon.

Laulanut mikrofoniin ?
- joo o :>>

Itkenyt koulussa ?
- joo kerra ny täs vähä aika sitte :<<

Kokeillut nuuskaa ?
- hyie.

Ollut masentunut ?
- no ennysillee kunnolla.

Oksentanut ihmisen päälle ?
- onneks e :ooo

Purrut kissaa, kun se on purrut sinua ?
- ei ku kissat ei pure mua.

Haukkunut koiralle ?
- jooo.

Mennyt viemään roskia ja heittänyt roskasäiliöön vahingossa roskapussin sijaan oman laukkusi?
- e.

Potenut vauva kuumetta ?
- e.

Kaatunut mopolla ?
- eeeen-

Heilunut jossakin alusvaatteillasi ?
- oon.

Liukastunut banaanin kuoreen ?
- en.

Pessyt ikkunoita ?
- joo oon.

Maistanut mustekalaa ?
- en.

Ollut ambulanssissa ?
- oon.

[Ei aihetta]Maanantai 23.04.2007 22:57

hyi mua särkee päätä :o ärsyttää..

[Ei aihetta]Torstai 19.04.2007 21:41

Jos olisin kuukausi, olisin: kesäkuu.

Jos olisin viikonpäivä, olisin: lauantai.

Jos olisin kellonaika, olisin: 20.00.

Jos olisin planeetta, olisin: veeeenus.

Jos olisin merieläin, olisin: ääääh. merikurkku.

Jos olisin suunta, olisin: vasenkäsi.

Jos olisin huonekalu, olisin: tietokone onko ees huonekalu iha sama.

Jos olisin neste, olisin: olisin varmastikki vesi

Jos olisin puu, olisin: leppä.

Jos olisin kasvi, olisin: öö. pujo.

Jos olisin säätila, olisin: semmone kauhee myrsky.

Jos olisin soitin, olisin: kitara. tai sit suuki käy ;>>

Jos olisin eläin, olisin: miruku.<3

Jos olisin väri, olisin: pinkki tai musta.

Jos olisin hedelmä, olisin: omena.

Jos olisin ääni, olisin: äänenmurros.

Jos olisin alkuaine, olisin: ? no siis kulta tiättyihQQQ.

Jos olisin auto, olisin: kupla.

Jos olisin kappale, olisin: antikun se hiddentracki just nytte.<3

Jos olisin kirja, olisin: vaniliasyndrooma

Jos olisin elokuva, olisin: kauna.

Jos olisin ruoka, olisin: koulun purkkasalaattinam.

Jos olisin paikka, olisin: harajuku.<3

Jos olisin numero, 5.

Kirjoita kommentti
kommentti.

[Ei aihetta]Keskiviikko 18.04.2007 17:40

rupesin itkee ku kuulin että Bou lähtee an cafeesta. :'<<< vähän kamalaa.!! miks sen pitää lähtee..

kiitos Bou kuitenki että oot ollu mukana siinä ihanassabändissä.<33

[Ei aihetta]Maanantai 09.04.2007 23:32

1. minkä värisellä tuolilla istut nyt?
öö.. istun meinaa sängyllä :oo

2. minkä värinen paita sinulla on päällä?
valkomusta raidallinen ja sit semmone musta missä on punasia kissoja.

3. millainen logo/tausta sinulla on nyt kännykässä?
miku :3

4. mikä on kännykässäsi soittoäänenä?
öö en ees muista.?

5. ketä mietit juuri nyt (mainitse henkilö nimeltä)
itseäni. XD

6. montako tuntia nukuit viime yönä/viimeksi kun nukuit?
11 tuntia :oo

7. tuorekurkku vai suolakurkku?
tuorekurkku

8. joululoma vai kesäloma
kesäloma.!

9. mikä on toinen nimesi?
eveliina.

10. mikä on viimeisin sana jonka sanoit?
joo.

11. kenelle sen sanoit?
äitille.

12. mitä odotat tällä hetkellä eniten?
ööjaa.? ny ekana tulis mielee että ruisrocki mut siihe ny on viä nii kauan aikaa..

13. millä kulkuneuvolla viimeksi liikuit? (auto, linja-auto, pyörä jne.)
autolla.?

14. mitä pelkäät tällä hetkellä eniten?
öhöööhö.

15. mikä on toiveammattisi?
kampaaja :'DDD

16. voisitko kuvitella olevasi opettaja?
öö. no en ainaka yläasteen.!!

17. minkälaista liikuntaa harrastat?
jotai kävelyä ja sit joskus käyn salilla kerra viikos paitsi nyt enoo vähää aikaa käyny.. :<<<

18. paljonko olet pitkä?
joku 170.?

19. mitä kuuntelet juuri nyt?
antikkukahvia.<3

20. montako lävistystä sinulla on?
4.

21. missä lävistykset ovat? (nenässä, huulessa, korvissa jne.)
haha korvissa : D

22. mitä sinulle tulee mieleen sanasta vaahto?
muotovaahto.

23. minkä nimistä lehteä luit viimeksi?
akua. :3

24. minkä merkkistä huulirasvaa käytät?
sitä muumihuulirasvaa.<3

25. onko tylsää juuri nyt?
öö vähä..

26. keneltä sait viimeksi viestin kännykkääsi?
gallerialta.

27. minkä väriset hiukset sinulla on?
nyt on vaaleet missä on niinku ruskeeta jotai :>

28. mitä kappaletta inhoat? (laita myös esittäjä)
foo fighters- best of you : DDD

29. kampaatko hiuksesi joka päivä?
kampaan.

30. kuinka usein käyt saunassa?
iha harvoi..

31. minkä merkkinen polkupyörä sinulla on (jos on)?
joku semmone paska se o :<< nytki se on rikki..

32. minkä merkkistä ja tuoksuista suihkusaippuaa käytät?
no riippuu vähä siitä mitä sattuu olemaa.. : DD

33. minkä värinen hiusharjasi on?
valkone.

34. Ilkka, Pete vai Katri?
jaa häää.?

35. Kuka ihminen on tällä hetkellä lähimpänä sinua?
jaa niinku miten lähimpänä.? :o no siis äiti on tossa huoneen ulkopuolella jos siis sitä tarkotit.? : DD

36. Minkä numeron sait viimeisimmästä kokeestasi?
9.?

37. Minkä laulun sanat menee näin: "sä olit perhonen, jonka siivet eivät kauas kantaneet. sä väsyit kylpyhuoneeseen..."?
ilona?:n apulantapändin : D

38. seurusteletko jonkun kanssa?
en.

39. mikä on tavoitteesi?
jaa a.

40. mitä katsoit viimeksi telkkarista?
henkien kätkemän mut se oli kylläki video mut telkkarissahan se näky : D

41. mitä kanavaa katsot eniten?
varmaanki subbia.

42. mihin maahan haluaisit matkustaa?
japanii :>

43. mitä söit viimeksi?
omenaa ny..

- Oletko ikinä jäänyt luokallesi:
e.

- Oletko ihastunut johonkin:
een..

-Oletko koskaan ollut ihastunut opettajaasi:
JOO TIÄTTY.!!! MANKISEEN MEINAAN.!! (no enny iha.. : DD)

- Lempieläin:
öö jaa a..

- Kuka on paras ystäväsi?
sanni :>>

- Oletko koskaan hakannut ketään:
en oo paitsi eetua hakkaan aina : D

- Kenen kanssa puhut eniten puhelimessa:
öö..?

- Vietätkö paljon aikaa internetissä:
juuu..

- Vihaatko koulua:
no jaa..

- Onko sinulla sosiaalista elämää:
on kai.?

- Pidätkö matkustamisesta:
pidän :>

- Oletko hemmoteltu?
en.?

- Juotko paljon vettä:
joskusjoo..

- Mitä hammastahnaa käytät:
kolkeittii.

- Onko sinulla kännykkää:
ON.!

- Jos on, niin minkä merkkinen:
Nokia. :>>

- Onko sinulla rusketusta:
ei..

-Ärsyynnytkö helposti:
jooo : DD

- Miten purat vihaasi:
öö..

- Oletko koskaan saanut potkuja töistä:
en ainakaa mun mielestä.? : DD

- Oletko töissä:
en oo.

- Haaveiletko paljon:
en

-Millaisen tatuoinnin haluaisit:
jonku kivan.

- Mikä on viimeisin kuulemasi kohteliaisuus:
öö.. en muista..

-Voisitko seurustella itseäsi vanhemman kanssa:
oon kai.?

- Milloin oksensit viimeksi:
mikä kysymys.! :'DDD no en tiä.. : D

- Kengännumerosi:
joku 39.?

- Millainen olo sinulla on tällä hetkellä:
ärsyttää.. : D

- Mainitse yksi huono puolesi:
semmone joojoo ihan kohta juttu : DD

- Menisitkö naimisiin rahan takia:
en.

- Oletko enemmän äidin vai isän poika/tyttö:
äitin tyttö : DD

>KIRJOITTAVATKO IHMISET NIMESI VÄÄRIN?
kirjoittavat kokonaan väärän nimen :<<

>JÄTTÄISITKÖ SUKUNIMESI, JOS SINUSTA TULISI KUULUISA?
eeeen.

>HENKINEN IKÄSI?
13.? : D

>KUINKA VANHA HALUAISIT OLLA?
14.

>OIKEA/VASEN/MOLEMMAT KÄDET
oikea

>PUHUTKO MUITA KIELIÄ
kai mää enkkua ja vähä ruottia ja tosi vähä saksaa ku se oli vaikee :<<

>ELÄTKÖ ELÄMÄÄSI Juuri nyt?
joo kai.?

>VIHAATKO ITSEÄSI?
en

>ONKO SINULLA PAHOJA TAPOJA?
eiks kaikilla oo.? : DD

>JOS ELÄMÄSTÄSI TEHTÄISI ELOKUVA, MIKÄ SEN NIMI OLISI
elokuva.

>OSAATKO LAULAA?
osaan mää laulaa mut mulla on tosi huono lauluääni.. :<

>TYKKÄÄTKÖ VIETTÄÄ AIKAA YKSIN?
joskus.

>ONKO ELÄMÄSI OLLUT HIENOA TÄHÄN MENNESSÄ
juu..

>OLETKO MUIDEN MIELESTÄ KAUNIS?
no en tiä.

>OLETKO ITSEVARMA?
en aina

>TAJUAVATKO MUUT SINUT AINA VÄÄRIN?
no joskus kai.?

>POLTATKO?
en.!

>LUETKO SANOMALEHTIÄ?
en

>KÄVELETKÖ SATEESSA?
riippuu sateesta.? : DD

>SATUTTANUT ITSEÄSI
en tahalani ainaka..

>OLLUT RAKASTUNUT?
oon kai joskus..

>UINUT ALASTI?
öö.?

>OLLUT LEIKKAUKSESSA?
en

>NUKKUNUT ULKONA?
teltassa joskus

>OLLUT SYÖMÄTTÄ YHTENÄ PÄIVÄNÄ?
oon.. : D

>NUKKUNUT VASTAKKAISEN SUKUPUOLEN EDUSTAJAN KANSSA SAMASSA SÄNGYSSÄ
HARRASTAMATTA SEKSIÄ?
oon : DD

>NUKKUNUT KOKO PÄIVÄÄ?
een..

>OLLUT TV:SSÄ TAI RADIOSSA?
oon..

>ONKO SINULLA YHTÄÄN HOMOSEKSUAALISTA YSTÄVÄÄ?
ei.?

>PARAS INSIDE-VITSINNE?
öö niitä on monta.. : DDD

>KENEN LUONA OLIT VIIMEKSi?
sannin.?

>JOLLE NAUROIT?
öö pepille.? : DD

>JOKA NAUROI SINULLE?
montaki en muista.? : DDD

>JOKA SAI SINUT KUUMAKSI?
en tiä.

>JOTA AJATTELIT?
.. öö.

>JONKA KANSSA KATSOIT ELOKUVAN
itteni.? : DD

valitse ne jotka tekevät tämän
kaikki jokka lukee tän. : DD muah : DD