IRC-Galleria

Hyvää Loppiaista :)Maanantai 06.01.2025 10:27

Mukavasti nukuin vaan uni oli jossain kohti vähän häiritsevää muttei painajaista sentään ja vaihteeks vieraili kuvioissa joku edesmennyt ja oli siis kamu sillon aikanaan mutta elämä loppui ikävällä tavalla hänen kohdallaan :/ rauha hänelle.

Mutta kohta taas päivään kiinni samalla tavalla kuten jo pitkään mutta kun ne vaihtoehdot on vähissä nii ne on ei voi mitään kun kaikkea ei voi muuttaa tuosta noin vain enkä valita vaan aina puhun kuten asiat on en muuta mut makoisat kahveet nautittu ja aamupala joten mikäpäs on lähteä liikkeelle edes vähän :)

Alkuyöstä oli todella mukavaa kun ystävä halusi soittaa nii jonku aikaa jutusteltiin ja todella kivaa olikin, olisi ensin yrittäny nettipuhelua mutta ei ole täällä valmiuksia sellaisiin eikä kiinnostustakaan ainakaan vielä ja aivan sama jos jonku mielestä oon vanhanaikainen :D
En vaan tarvitse kaikkea ku vähemmälläkin pärjää kuten aivan mainiosti tulen toimeen ilman mitään älypuhelinta yms, turhia minulle ja puhun vain omasta puolestani, puhelin riittää soittoihin, tekstaamiseen ja kuvien lähettämiseen that's it :)

Eiku vua kampetta niskaan ei sukkasillaan kehtais lähtee liikkeelle pakkaseen ja muutenkaa asunnon ulkopuolelle joten ystäville lupsakkoo Loppiaista, ootte mahtavia raksut ^^ <3

Ilta tuli tästäkin päivästäSunnuntai 05.01.2025 22:55

Mistä olen tyytyväinen tänään? Esim siitä että flunssa taitaa jo viimein antaa periks on sitä podettuki ja lääkitty nii johan helpottaa ainaki aamulla oli energisempi olla ja itsestäni tunnistan että keho voi paremmin sit mut päähän juilii oikealle puolelle ja arvelen että jokin paikka on jumissa pahasti että se säteilee sit kun ei oikeastaan ole kovaa kipua mutta ärsyttävää juilintaa..
Mut toinen asia mistä ilahduin oli se että tää kone huoli uuden osan ja toimii ainaki vielä kuten ennenkin ja asemalla on lisää tilaa nyt :)
Toinen mylly taannoin ei suostunu toimiin vaikka tein samanlaisen operaation mutta ku ei, siihen perehdyn vielä nii eiköhän seki selviä siitä, on näiden kans painittu ennenki :)

Pari epäkohtaa tähänki päivään mahtu piti yksi laittaa jäähylle facebookissa en jaksanut sen mauttomia vitsejä lukea enää ja toinen estoon tyhjänpäiväisen kommentoinnin takia, voi olla fiksu ja asiallinenkin ei ole kova vaiva. Tottakai huumoria yms ymmärrän hyvin mutta rajansa kaikella ja pysyy.

Huomenna Loppiainen ja menee Tiistaihin että saan pari pakettia mut eipähän tuohon pitkä aika ole eikä niillä tulenpalava kiirus ole mutta tulossa kuitenki ja Postnord hukannu yhden mut siitä on jo tieto lähettäjällä ja ohjeet jatkoon joten eiköhän selvinne viikon aikana, maksettu jo kuitenki nii saa tulla myös perille mut sellasta, ilta jatku hetken tässä painollaan ja yöksi on puhdas lämmin peitto sit ku pyykkäsin vähän nii seki kävi pesussa ja kyllä kyllä kelpaa sit unia ottaa :)

HuomentaSunnuntai 05.01.2025 10:09

Oli hieman katkonainen yö enkä tiedä mikä pätkii nukkumistani vai onko se monien asioiden summa voi ollakki mut nyt toinen kuppi kahvia on menossa ja toivon ettei tänään tuli mitään negatiivista virtausta kuten eilen tuli ja sitten meni iltakin tylsyydessä mut on minulla vähän tekemistä suunnitteilla ja saa nähdä onnistuuko vai tuleeko sama kuin viimeks koneita rassatessa. .tietää vasta sit ku kokeilee :)

Unessa kun sain sikeesti jonkun aikaa unta nii oli jälleen viittauksia erääseen joka on nyt neljättä kertaa vähän sisään ollut jollain tavalla unissani, tietty hän on tärkeä ja joskus oli minulle todella rakas ja meillä oli upeaa aikaa yhdessä silloin pari vuotta sit mutta eräs sotki sen ja se on hänelle nyt läheinen vaikken pidä siitä tyypistä alkuunkaan ja syystäkin. . .on mikä on mut en halua ketään loukata varsinkaan todella hyvää ihmistä nii pidän mölyt masussa visusti nii parempi :)

Sikseen ne joista ei kannata piitata tuon taivaallista eivät kuitenkaa virheistään opi mut hus nyt negatiiviset asiat ja ilot tilalle ^^ <3

Ei pidä aamun alkaa viljelemällä pahaa ja joo oon joskus syyllistynyt siihen itsekki :D Mutta en tänään vaan kahveet täs loppuun, lääkkeet huiviin ja pikkuhiljaa menoksi :)

Terkkuja rakkaille persoonille&ystäville :) <3

Hieman tylsääLauantai 04.01.2025 18:50

On vähän sellainen fiilis että ei nyt mistään irtoa virikettä tänä iltana eikä päivä täydellisesti tällä kertaa sujunut kun oli vähän ikävää ilmassa mutta voiko joka päivältä oottaakkaa vaan hyvää no ei joten sellanen nyt.

Kotiin tultuani söin kunnolla mutta kokkaus jäi tänään pois ku katosi fiilis siihen mutta jos huomenna ostais ainaki tarpeet tekis pataa välillä tai sellaista mitä suunnittelin jo pari kuukautta sit nii jokohan olis aika :D
Huomenna sit enää en lähde ravaan vaikka se hyvää tekiskin mutta kun motivaatio itsekseen lähtee on vähä nii ja näin, seuran kans olis kovinki helppoo lähtee vaikka muuten vaan ulkoileen ei sitä matkaa edes huomais ^^

Juh mutta nyt näillä eväillä mitä on nii pärjätään tää ilta tosin yksi kone odottaa pientä päivitystä joten jos innostuu nii rassaan vielä sitä niin edes jotkut tietsikka taidot ei huku vaikka tosi paljon saa etsiä välillä tietoa mut en mä siitä tunne itseäni huonommaks jos pitää etsiä neuvoja asioihin, niin se menee aina kantsii kysyä joltain joka mahdollisesti tietää ja haluaa avittaa :) autan minäkin minkä voni mut koneiden kans täytyy itse olla siinä paikalla muuten on tosi hankalaa auttaa ja niin se vaa on ja kuten kerranki joskus olikohan työharjoittelu nii ei kiitos mitään asiakaspalvelua...ei vain sovi miulle ollenkaan en osaa oikein toimia siinä.

Mut nyt on suihkussa käyty ja sain uudenlaista shamppoota ku on päänahka välillä kuiva ku aavikko nii tuon pitäis helpottaa siihen ja tuoksuu hyvältä kans, selvii ajan kanssa se :)
Välillä käyny mielessä palaisko entiseen tyyliin eli lyhyet hiukset? En tiedä. . .

Taidan tehdä videon ajan kuluks jos ketään kiinnostaa mut tehdään kuitenki, ystävät monipuoliset ja aidot. . ihanaa iltaa teille :)

https://www.youtube.com/watch?v=mlRbkFC6WQk

Hyvää viikonloppuaPerjantai 03.01.2025 09:49

Viime yö ei mennyt ihan putkeen kun heräilin ja sitten päähän juili tarkemmin oikealle puolelle niin häiritsi enkä kehtaa jatkuvaan ottaa särkylääkettäkään joten pikku kivut kestän ei siinä, nukuin onneks myös ja oli vilkasta untaki joten ei kaikki huonosti mennyt suihkaan eli tästä alkaa viikonloppu sitte ja lisää kahvia tuotapikaa :)

Niin ja sain fb:n puolella eräältä ihmiseltä viestin luulin hänen pilanneen meidän ystävyyden mutta tällä kertaa erehdyin ja olin väärässä sillä vihjas mitä sielläpäin oli tapahtunut joten vedin heti epäilykseni takaisin kokonaan ja kysyin onko hän kunnossa, vielä ei ole ehtinyt vastata mut toivon niin ja tällä kertaa mulle sattu väärinkäsitys mut kelle ei sattus koskaan virheitä mut asiat selkis sentään joten se on tärkeintä, myönsin virheeni ja kovin toivon että monet muutkin oppisi samaan..muistan vain yhden joka kasvotusten myönsi että hänkin olisi voinut aikoinaan tehdä asioita toisin, silloin kaikki loksahti paikoilleen meidän välillä vaikkei varmaan enää tavata mutta muuten kaikki hyvin <3

Hyvvee viikonloppua ystäville ja koitetaa pärjätä :) <3
Mie kamppailen yhä flunssan kans mutta teen parhaani että paranen ja samaa toivon muillekki joita kiusaa ilkeet vaivat <3

Syy oloon selvisiTorstai 02.01.2025 20:39

Tuntuu kuin olisi kivi vierähtänyt sydämeltä ku tajusin syyn että miksi on ollut nii passiivinen ja kireähkö olo hiljattain, syy ei ole flunssa eikä se et alko on ainaki tiukasti tauolla vaan se että illoista puuttuu virikkeet ei siis harrastukset yms koska niitä on täällä, se tuttu itsekseen olo aivan liiaksi on myllännyt sisällä ja se on aiheuttanut kummia oireita mut ainaki syy selvisi joten sekin sinällään helpotus :)

Tästä hyvä jatkaa eteenpäin kun syy on selvillä nii voi etsiä ratkaisua mutta onpahan keveämpi mennä aikanaan sit yöpuulle ja saas nähdä millasta showta nyt tulee :D ^^
Ainaki viime yönä sain kunnolla unta ja näin vaikka mitä sekavaa vaan sais olla tuollasia enemmänki mut mitä aivan eniten toivon unelta että olisi selkouni, tuntuu hienolta ku tajuaa että näkee unta ja voi tehdä melkee mitä vain siinä mut se tunne on aina 5/5 :)

Eipä siinä ku iltoo jatketaan perkl :D ;P

https://www.youtube.com/watch?v=CFAQhKM-Pnc

Päivä pulkassaKeskiviikko 01.01.2025 23:15

Siinä meni eka päivä tätä vuotta ei mitään erikoista mutta ei ihmeemmi valittamistakaan mitä nyt toi kestonuha vaihtelevine oireineen kiusii mut tänäänki kuulin yhdeltä että hänellä meni kuukausi saman kanssa painiessa joten sinnitellään tämän kanssa eikä tää petipotilaaksi ole vienyt sentäs onneks että pärjää ja vitamiinia kans tulee nautittua ja huomennaki vois ostoslistaan lisätä hedelmää kun aikas hyvää eikä varmasti rasita :)
Niin pieni toinenki juttu on että fiilis on jotenki ollu passiivinen/sulkeutunu en taas ymmärrä mistä johtuu vai onko vain oiretta ku muutama päivä sit sain sen korkin kii kuten aioinki ni olisko kaikua sit ennenku tasaantuu ja paranee muutenki, täytyy toivoo että menis ohi tääkin vaihe ja muutenki toivelistalla olisi parempi ja terveempi vuosi tässä ja yritän nyt tosissani saada sen ajokorttini ennen kesää takaisin, isällä on kovin vaivoja ja tarvitsisi mieluusti ajajaa asioille yms nii olisin kyllä halukas auttaan siinäkin mutta teen parhaani ja tosiaan ellen pärjää viinapirulle nii juttelen hoitomahdollisuudesta viimein, kaikki kortit on hyvä muistaa&käyttää jos vain apua on :)

Tänään on juomana ollut maistuvaa mehua, kahvetta ja kivennäisvettä joten yksi pieni voitto :D ^^

Jees enpäs keksi muuta enkä rasita päätäni nyt kun yöunet odottaa nii saa unta ja lepoa, hyvää yötä :)

Vuosi 2025 alkoiKeskiviikko 01.01.2025 10:31

Huomenta vuan ystävät ja mukavat persoonat ja hyvvee ensimmäistä aamua tälle vuodelle :)

Yön nukuin ihan hyvin melatoniinin avulla ja vuodenvaihde meni kuten suunnittelin eli ei alkoa vaan vähän herkkuja&mielipuuhia nii silleen mukavasti sujui että en valita vaikka itsekseen aika meni mutta eteenpäin tästä ja uusia mahdollisuuksia kohtia vuan ja lippu korkealla ^^
Nuha yhä rassaa en valita mutta jotka sairasta kestoflunssaa tietää mitä se on että piinaavaa vaikka tosin sitä voi helpottaa ja ellei tää mee ohi maanantaihin mennessä soitan hoitajalle ja kysyn käynkö testissä vai mitä voisi tehdä että silleen. Nyt ei tosiaan alkoholi oo rasittamassa vastustuskykyä ja saan untakin ni ollaan sitkeitä vuan ei muu auta ja ilon kautta aina kun mahdollista, se antaa voimia kuten rakkaat ystäväni jotka ovat olemassa suurkiitos aina ^^ <3

Mut tää nyt lähtee hetkeks liikkumaan ja paketin saan haettua ku K-Kauppa jossa posti nii auki ni kävästään siellä mutta joo lupsakkoo alkanutta vuoden 2025 ekaa päivää mun rakkaille ystäville ja kamuille, pysykää terveinä :) <3

https://www.youtube.com/watch?v=XDSXHBpsBJI
Kiitos että olti opettavainen 2024 olen nyt vahvempi ja oppinut asioita, kiitos rakkaille ystävilleni sekä uusille huippututtavuuksille ja oikein paljon postiviista lämmintä mieltä evääksi uuden vuoden alkutaipalleeseen :) <3

Kiitos myös ilkkujille, haukkujille ja syrjiville, opetitte ettei teidän kaltaisiksi kannata muuttua eikä kannata peliinne lähteä mukaan saati edes suuttua kun puratte toisiin omaa pahaa oloanne, kiitoksia vuan hassua kyllä :)


Näillä mennää elikkäs happy new year 2025! ^^ <3


https://www.youtube.com/watch?v=Lx6YEjbusOU

31.12.2024Tiistai 31.12.2024 13:50

Mukavoo pian vaihtuvaa vuotta ja kaikkea hyvää uuden alkuun :)

https://www.youtube.com/watch?v=ZJl9suTbLY0