IRC-Galleria

>wwww<Torstai 06.01.2011 13:06

Oli muksaa miitissä, kiitos kaikille osaanottajille ~
Miellä ei ollut kameraa mukana, joten en voinut kuvaillakaan immeisiä XDD Säästyitte siis paparazzoiniltani ~
Mutta joitakin kävin läpsimässä perseelle, oli tylsää >DD

Onnistuin jäämään yksin kamppiin, ensinnäkin kun mie ja Janna olimme menneet kahdestaan käymään Manga Cafella, ja kun lähdimme pois sieltä ja olimme Kampissa, olivat toiset lähteneet taasen Manga Cafelle. Jäätiin Jannan kanssa venailemaan Kamppiin, ja Preussi ja hänen kaverinsa olivat saapuneet, ja kun Janna lähti Manga Cafelle toisia noutamaan ja Preussi ja hänen kaverinsa joutuivat lähteä, niin jäin yksin.

Istuskelin blipon ulkopuolella ja lähdin Jannan soittaessa suunnistamaan Manga Cafelle, kun porukka ei tahtonut lähteä sieltä. Olin semmoset 30-45 minuuttia harhaillut ulkona, ja todennut eksyneeni B)) Osasin kiertää Kampin väärältä puolelta hienosti ja kun löysin takaisin sinne, niin Janna sitten opasti miut oikeata reittiä pitkin päämääräämme XDD

Mutta pian miitti sitten loppuilikin, ja mie ja Sonja hypättiin junaan joka lähti 18:19. 40 minuutin ajomatkan jälkeen Sonja jäi pysäkillään pois, ja Riihimäen kohdalla juna sitten seisoi jostain ihmeen syystä n. vartin kunnes se pääsi taas liikkeelle. Ja päätin käyttää sitten ajan hyödyksi, ja lukea kemian uusinta kokeeseen~ Osasin käyttää siis 1 h 15 min hyödyksi, ja sain luettua alueen läpi, ja siinä rauhallisuudessa opinkin jotain, EDISTYSTÄ. 8DD

Mutta kivaa oli, uudestaan joskus ~ >www<

Jalle aka fem!Neuvostoliitto kiittää ja kumartaa ^ww^

ihmeellistä.Tiistai 04.01.2011 09:29

MASSATESTI
[ ] Kerrostetut hiukset
[1] Jonkinlainen otsatukka (suora tai vino)
[ ] Suoristat hiuksesi
[2] Hiuksesi ovat reilusti yli olkapäiden
[ ] Käytät ripsiväriä
[ ] Käytät leggingsejä tai pillifarkkuja
[3] Ja huppareita tietenkin
[4] Korvikset
[ ] Sinulla on Nomination ...
[ ] ... ja siinä ainakin 2 palaa
[5] Sinulla on ballerinat ...
[ ] ... ja kalliit merkkikengät
[6] Shoppailet enimmäkseen H&M:ssä ja ginatricot:issa
[ ] Omistat Svea-pipon...
[ ] ... ja aidot UGGit
[ ] Käytät talvella lapasia ...
[ ] ... eikä aina sitä pipoa jaksa päähän kiskaista
[ ] Omistat Wescin vaatteita ...
[ ] ... ja DC:n
[7] Pumakin on hyvä merkki
[ ] Käytät minishortseja/-hameita ja leggingsejä ...
[ ] ...tai ilman leggingsejä
[8] Käyt Facebookissa, Irc-galleriassa ja Mesessä
[ ] Otat teinipeilikuvia
[ ] Ja muokkaat kuviasi totta kai
[ ] Kuuntelet Justin Bieberiä ...
[ ] ... Miley Cyrusta ...
[ ] ... Tokio Hotelia ...
[ ] ja Lady Gagaa
[ ] Kesä on lempivuodenaikasi
[9] Käytät laukkua

1-8 Et oo massa
9-15 Oot vähän massa
16-20 Oot aika massa
20-25 Oot massa
26-32 Täys massa

nomMaanantai 03.01.2011 21:54

testaa oletko kaikkiruokainen vai nirso !
Rastita kaikki joista pidät
[1] hernekeitto
[2] pinaattikeitto
[3] maksalaatikko
[4] ohrapuuro
[ ] kaalikeitto
[ ] läskisoosi
[ ] simpukat
[5] pizza
[6] ranskalaiset
[7] kebab
[8] makaronilaatikko
[9] lasagne
[10] poronkäristys
[ ] oliivit
[11] kinkku
[12] lanttulaatikko
[13] kanakeitto
[14] kanakastike
[14½] mämmi
[ ] tippaleivät
[15] sienet
[16] paistetut muikut
[ ] mäti
[17] kinkkukiusaus
[18] tonnikalapasta
[19] kasvispihvit
[20] pinaattiletut
[21] veriletut
[22] paella
[23] spagetti
[24] tyrnimarjat
[25] luumut
[26] puolukat
[ ] greippi
[27] marenki
[ ] verimakkara
[ ] aurajuusto
[ ] kesäkeitto
[28] sipuli
[ ] katkaravut
[29] ananas
[30] salami
[31] salmiakki
[ ] pavut
[ ] silli
TOTAL= 31

[] 0-15:SUPERNIRSO. HALOO, jotain rajaa! eikö sinulle ole lapsuudessa opetettu mitään tapoja, vai satutko vain olemaan niin ennakkoluuloinen että et ole edes maistanut minkäänlaisia normaaleja ruokia? nyt olisi aika ryhdistäytyä.
[ ] 15-30: KESKITIEN KULKIJA. sinulle menee suurin osa ruuista, vain osa ei maistu millään. muistathan, että kun kymmenen kertaa maistaa jotain tiettyä ruokaa, niin se alkaa maistua hyvältä? voisit vielä hieman yrittää petrata makuaistiasi ja totutella uusiin makuihin.
[x] 30-45: KAIKKIRUOKAINEN. onneksi olkoon, sinulla ei ole ongelmia nirsoilemisen kanssa! lähes kaikki menee ongelmitta alas. hieno juttu, sinulla ei luultavasti ole hätää jos tulee ruokapula ja täytyy tyytyä vaatimattomaan muonitukseen

8'''DMaanantai 03.01.2011 21:50

puuuuh.Maanantai 03.01.2011 21:08

mä en jaksa oottaa keskiviikkoa hitto.. haluaisin nukkua koko huomisen, jotta pääsisi heti lähtemään bussilla rautatieasemalle ja sitä rataa..

hmmm. keskiviikkona kaupat on auki? mä taidan käydä ostamassa jotain ittelleni ennen rauttikselle menoa, kyllä mie ehdin - kai. jään vaikka trion edessä, juoksen sen sinne kauppaan, ostan ainakin kaksi pientä fantaa ja vaikka sipsipussin, emt. mut mun pitää olla nopee:

bussi lähtee 9:15
oon joskus 9:35 siinä trion edess
oon ehkä vasta 9:45 kaupan kassalla
ja sit pitää juosta.
juna lähtee 10:06

vai tietääks joku lahtelainen (tai joku muu tietäväinen), onko siinä rautatieasemalla mahdollista ostaa jotain pientä?

"ei paha" "MÄ MAISTAN CHILIN"Maanantai 03.01.2011 18:02

Joo nyt me tehtiin nää. Ja mä maistan chilin, vaikka laitettiin sitä vaan puol pussia ja lisäksi osa tosta öljyseoksesta ja sitten tää mausteseosjuttu.

Hyvää on muuten. Nomnom.

Nää ei palanu pohjaan~ Vähä mä oon pro.

hahaaMaanantai 03.01.2011 16:48

kaks yötä enää hesan miittiin ~
yks päivä välissä ennen miittiä, cool.

se sanoi futum.Maanantai 03.01.2011 16:41

ha. pitää mennä käyttämään toi yks hullu puudeli ja sit vajaaks tunniks ulos pikkusiskon kaa.


ha. en mee ulos kumminka vielä. laitan siskon viemään ton koiran ulos ja siitä lähtee laskenta pikkusiskon ulkonakäyttöön. mä päätin sen just.

B)Maanantai 03.01.2011 16:18

Jos olet joskus epäillyt viisauttani, kommentoi 'tykkää'.



Ps. Mun viisautta ei voi epäillä, mä oon viisain koko maassa! >D

jaa?Maanantai 03.01.2011 15:32

TESTAA MITÄ NYKYNUORISO TYYLIÄ EDUSTAT
(kyselyyn on valittu 10 suosituinta tyyliä nykynuorison keskuudessa)
PISSIS
[ ] mul on viivalasit
[ ] oon joka viikonloppu kännissä
[ ] ...ja joka viikonloppu mulla on eri äijä
[ ] kännissä musta tulee myös lesbo
[ ] viiltelen
[ ] sidukka on hyvää
[ ] kesäisin tykkään kulkee kaupungil minihamees ja bikinin yläosas
[ ] mul on napa/huuli/kieli koru
[ ] ...jonka oon tehny ite
[ ] legginsit+iso paita <3
0/10

FRUITTARI
[ ] ihastus vaihtuu joka viikko
[x] tykkään nuoremmist tytöist
[ ] puntit sukkien sisään
[ ] AITO LACOSTE <3
[ ] laitan hiukseni geelil pystyy
[ ] oon vitu hyvännäköine
[ ] poltan tupakkaa
[ ] mul on timanttikorvikset
[ ] saan kaiken mitä haluun
[ ] mul on skootteri
1/10

EMO
[x] itken usein
[ ] viiltelen
[ ] mul on/on ollu netis kuva mun viiltojäljist
[x] kuuntelen surullista musaa
[/ oon kirjottanu, nyt vähentyny] kirjoitan runoja
[ ] mul on mustat hiukset
[ ] juon viiniä
[ ] käytän pitkähihaista paitaa vaik ois +30'c
[ ] käytän tummaa silmämeikkiä
[ ] mul on huuli/kulmakoru
2½/10

SCENE
[x] RAWWWWWWWR
[ ] ghetto blaster laukku löytyy
[ ] mul on hiuksissa pesukarhuraitoja
[ ] ...sekä jotain shokkiväriä
[/] rakastan neonvärejä!
[ ] mul pinkit/vihreet/violetit/turkoosit leopardi legginsit
[ ] mul on netis kuva jossa oon topissa ja alushousuissa
[ ] omistan isot räikeen väriset aurinkolasit
[ ] hiuslakkaa kuluu paljon
[ ] omistan paljon Hello Kitty-kamaa
1½/10

ERNU
[/] haluun Japaniin NYT!
[x] Bou on poika ja se käyttää hametta ja se on OK.
[x] Ayumi Hamasaki on kaunis
[ ] näytän usein peace-merkkii
[ ] käytän värikästä luomiväriä
[ ] pukeudun värikkäästi
[ ] mul on kännykäs monta koruu
[ ] pakko kulkee kaupungil pehmolelu kainalos
[/] piirrän isosilmäisiä tyttöjä
[ ] KAWAIIIIIIIIIIIIIIII <3
3/10

TEINI
[ ] kuuntelen sitä mitä Voice soittaa
[/] Kymppilinjan Minä-biisi on PARAS !
[ ] käytän Fiorellan farkkuja
[x] shoppailen GinaTricossa, H&M:llä jne
[ ] katson Salattuja Elämiä
[ ] tykkään istuu auton kyydis ja juoda kaljaa
[x] oon Facebookissa
[ ] uhoon kaikille kännis
[x] mul blondit/brunetet hiukset
[ ] vaihdan jätkää joka viikonloppu koska se on cool
3½/10

POIKATYTTÖ
[/] käytän hattuja
[ ] Katherine Moenning on hot!
[/ en käytä] kravaatit on hienoja ja käytän niitä myös itse joskus
[ ] ostan vaatteni yleensä miesten osastolta
[ ] käytän t-paitoja joista ei näy/ei erota tissejäni
[ ] oon ollu ihastunut bestikseeni
[ ] oon suudellu tyttöö
[ ] soitan kitaraa
[ ] juon kaljaa
[ ] mul on lyhyet hiukset
1/10

ROKKARI
[ ] tupeeraan hiuksiini
[ ] rakastan 80-luvun rokkii
[x] mul on pitkät hiukset
[ ] käytän vahvaa silmämeikkii
[ ] mul on nahkatakki
[x] ...ja rikkinäiset farkut
[ ] must on kivaa juoda halpaa viinii puistossa
[ ] lakkaan kynteni mustiksi
[ ] Avril Lavigne on ällöttävä wnb rokkari oikeesti se on vaa pissis
2/10

WANNABE
[ ] vaatekaappini sisältö vaihtuu 1kk-3kk välein
[ ] olen aina samaa mieltä kuin kaverini
[ ] jos kaverini värjää hiuksensa blondiks niin mäki värjään
[ ] kuuntelen sitä mitä kaverinikin
[ ] dissaan esim. scenejä
[ ] ...mutta kuukauden päästä olen itse scene
[ ] viiltelin koska mun bestiskin teki niin
[ ] oon tilannut itseni galtsun etusivulle
[ ] oon demi.fissä
[ ] oon seurustellu jonku kaa vaa siks et oli pakko olla joku
0/10

SYÖMISHÄIRIÖINEN
[ ] mul on anoreksia tai bulimia
[ ] ...mut en oo viel onneks joutunu mihikää lääkärii tai laitoksee
[ ] oon galtsus syömishäiriööni liittyvis yhteisöis
[ ] kirjoitan galtsun blogii syömishäiriöstäni
[ ] syön mäkis/heses vaa siks ettei kaverit tajuis et mul on syömishäiriö
[/] oon kalpee
[/] laihuus on kaunista
[/] ...ja rakastan kylki/solis/lantioluita
[ ] googletan syömishäiriö kuvii
[ ] painoindeksini on normaali mut ei se kerro mitää kyl mul silti on syömishäiriö!
1½/10