IRC-Galleria

Yksin olo voi olla ihanaa. Ei tarvitse ottaa ketään huomioon ja saa olla juuri niinkuin itseään huvittaa. Ei tarvitse antaa itsestään mitään kenellekään. Olen erittäin sosiaalinen ihminen ja ihmiset yleensä viihtyvät lähelläni hyvin, koska huomioin heitä ja yritän ymmärtää mitä he tarvitsevat. Hyville ihmisille haluan antaa säteilyäni, ja jakamalla iloa ympärilleni, saan sitä myös paljon takaisin. Kaikkia ei voi kuitenkaan auttaa ja kaikille ei riitä aikaa tasapuolisesti. Joskus tämän aina unohtaa ja energiavarastot loppuvat. Silloin ne pitää ladata jotenkin uudelleen. Yksi tapa on nukkua tai miettiä maailmaa yksinään hiljaisuudessa. Tämä tapa johtaa kuitenkin joskus yksinäisyyden tunteeseen ja eristäytymiseen muusta maailmasta. Jokainen tietää, että omat murheet pienenevät, kun ne saa jakaa toisen ihmisen kanssa, joka hyväksyy sinut sellaisena kuin olet. Sinulle suuret ongelmat muuttuvat pienemmiksi asioiksi toisen kautta, koska loppujen lopuksi et olekaan niin uniikki tunteiden suhteen kuin luulet. Melkein jokainen ihminen on joskus tuntenut samalla tavalla kuin sinä nyt. Monesti riittää, että on kuuntelija, joka ymmärtää ja antaa sinun löytää omat vastauksesi. Viisas ihminen osaa esittää oikean johdattelevan kysymyksen, kokemuksen tai ajatuksen. Jotkut osaavat käydä tätä keskustelua itsekseen itsensä kanssa, ja silloin ei tarvitse koskaan tuntea yksinäisyyttä, vaikka olisikin yksin.

"Taide on jonkin kauniin luomista tyhjästä". Tämän lauseen kuulin joskus 10 vuotta sitten televisiosta. Monet taiteilijat ovat kuitenkin osoittaneet sen vääräksi. Taiteen ei välttämättä tarvitse olla kaunista. Pääasia, että se herättää tunteita. Itse maksaisin kuitenkin mielummin jumaluutta hipovasta ja aisteja mielyttävästä taiteesta kuin unettavasta tai kuvottavasta taide-elämyksestä. Nykyään eläinrääkkäyskin on taidetta, vaikka minun mielestäni se on vain sairasta. Miten ihminen voi olla niin julma, että kiduttaa toisiaan ja heikompiaan? Miten minäkin voin kävellä turkki päällä? Toivon todellakin Suomeen lämpimämpiä talvia. Näin juuri miten eläin nyljetään elävältä. Hyi helvetti. Pakko se on mennä ostamaan joku uusi talvitakki. En kyllä näe yhtään parempana vaihtoehtona tekokuituista toppatakkia, joka ei koskaan hajoa luontoon ja on teetetty kehitysmaassa. Kun ilmat kylmenevät löydän itseni tietenkin villakangaskaupasta. Ajan puutteen tiedostaen marssin frendin vaellustarvikeliikkeeseen, johon minun piti mennä jo pari viikkoa sitten. Sitten voin taas hyvillä mielin nauttia ilmaisesta Jumalan luomasta taiteesta - luonnosta, joka elää - ainakin toistaiseksi.

Kuinka moni ihminen kuuntelee rehellisesti sydämensä ääntä? En tunne yhtään. Jokaikiseen ihmiseen vaikuttaa ulkopuoliset ärsykkeet. Monille ne ovat niin tiedostamattomia, että he luulevat olevansa täysin riippumattomia muista ihmisistä ja yhteiskunnasta. Mitä hienoa siinä on, että pärjää yksinään? Jos sinä et ole riippuvainen kenestäkään niin kukaan ei ole riippuvainen myöskään sinusta. Joten elämälläsi ei ole sen suurempaa merkitystä. Mitä tärkeämpi olet jollekin sitä riippuvaisempi olet siitä/hänestä. Ainakin niin sen pitäisi mennä. Toisaalta jos jokin on tärkeää sinulle et välttämättä ole riippuvainen vaan vapaa siitä/hänestä. Niinkin sen pitäisi mennä.

Kertokaa ihmiset mitä seksuaalisuus on. Minulle se on rakkautta ja intohimoa, joka muuttuu koko ajan elämän varrella. Tietoisuutta siitä mitä on ja mitä haluaa. Miksi jonain päivänä joku kiihottaa äärimmäisen paljon ja toisena se ei saa mitään kemiallista reaktiota aikaan kropassa? Miksi joku joka ei sovi sinulle ollenkaan saa sinut nousemaan ilmaan ja olisit valmis tekemään mitä vain hänen vuokseen? Miksi hylkäät hänet joka olisi järjellä ajateltuna paras kumppani? Miten vanha pariskunta jaksaa toisiaan vielä 50 vuoden jälkeen? Siinä on menty monen kompromissin yli. Oltu epäitsekkäitä ja puhuttu omista tunteista ja mielihaluista. Arvostettu toista kaikkine heikkouksineen ja vikoineen. Lopulta ehkä kiinnytty juuri siihen epätäydellisyyteen, joka luo kontrasteja elämään. Jotain minkä yli taistella. Toisaalta on saanut rauhan itselleen ja löytänyt paikkansa toisen vierestä. Hän ei hylkää ikinä, vaikka et olekaan täydellinen. Toista sukupuolta on joskus vaikea ymmärtää. Toisen ihmisen traumoista puhumattakaan. Hän joka ei ymmärrä eläköön onnellisessa tiedostamattomuudessaan. Minulle se ei vain riitä.

En muista milloin olin viimeksi stadissa heteroyökerhossa tanssimassa. Tänään päädyin barssiystävieni kanssa Stokcholmiin. Tuli tanssahdeltua korokkeella ja pidettyä hauskaa miesten ilmeiden ja naisten mustasukkaisuuden kustannuksella. Mikä ihme tätä alemmuudentuntoista kansaa vaivaa? Mä en vaan jaksa tuollaisia ihme wannabetyyppejä mitä yöelämässä hilluu. Suomessa miehet juovat itsensä kauniiksi ja rohkeiksi ja naiset ovat valmiita hinkkaamaan miehen munia saadakseen hyväksyntää ja kelvatakseen edes yhdeksi yöksi. Missä on terve itsetunto? Ei tarvitse taas vähään aikaan mennä tuota touhua katselemaan. Omassa kodissani saan valita seurani ja keskustella syvällisistä asioista älykkäiden ihmisten kanssa takkatulen ääressä. Mikä parasta, saan valita hyvää musiikkia tanssiakseni enkä haise tuhkakupilta kotiin tullessani. On paljon arvokkampaa ja mielenkiintoisempaa pohdiskella itsensä kanssa mihin tuota kaikkea narsismin pönkittämistä tarvitsee. Silloin pääsee sen sonnan yläpuolelle ja pystyy kontrolloimaan tyydyttymättömiä tarpeitaan. Tottakai välillä pitää irroitella ja nähdä uusia ja outoja ihmisiä ettei vallan mökkihöperöidy, mutta mitä hemmetin järkeä on tuhlata energiaansa turhamaisten ihmisten keskellä. Mielummin kanavoin huomioni ihmiseen, jonka voin kasvattaa kauniimmaksi ja vahvemmaksi huomenna hyvien yöunien jälkeen.

Totesin tänään, että olen laiminlyönyt hyvin paljon ystäviäni viime aikoina. Toisaalta he tuntevat minut ja tietävät, että he pysyvät ystävinäni, vaikka minusta ei kuulukaan vähään aikaan mitään. En halua, että he luulevat että pidän heitä täysin itsestäänselvyyksinä. Kyllä kaikki suhteet tarvitsevat huoltoa ja huomiota pysyäkseen lämpiminä. Tällä hetkellä on vain niin paljon töitä ja tehtävää. Olen pitänyt viimeksi yli kahden päivän loman puoli vuotta sitten. Tänäänkin tein 10 tuntisen työpäivän. Miksi? Toimari ja esimies patistivat kotiin. Olenko työnarkomaani? Pidän työstäni ja asiakkaistamme sekä olen perfektionisti monissa asioissa. Toisaalta poksahdin tänään todella pahasti eräälle keski-ikäiselle työkaverille. Hänen asiakaspalveluasenne ei ollut todellakaan kohdallaan ja kävi vituttamaan hänen välinpitämätön ja arrogantti mulkkukäytöksensä. Kysyin kollegaltani onko minulla vain asennevika, kun poksahdin kyseiselle äijälle. Hän vastasi, että se tyyppi käy kaikkien hermoille ja hänen asennevamma kostautuu kohta, kun hänellä on kengän kuva persuksissa. Minä en häneen korkkareitani uhraa. Pieni mies suuressa egossa. Todella säälittävä yhdistelmä. Sitä tuntuu vain löytyvän niin paljon tästä yhteiskunnasta, että välillä se pistää lempeimmänkin feministin vihaamaan miehiä. Onneksi löytyy niitä komeamman sukupuolen edustajia, joista löytyy myös syvyyttä ymmärtää meitä Naisia. He palauttavat uskoni, että minäkin jaksaisin jotain miestä koko loppuelämäni. Ei nyt innostuta kuitenkaan vielä leikkimään moisella ajatuksella. Se vaatii vielä paljon töitä.

Kun oivaltaa nauttia pienistä ja arkisista asioista. Silloin elämä on helppoa. Ei pidä tehdä tästä matkasta liian vaikeaa. Mitä vähemmän hajottaa itseään sitä helpompi on kantaa itsensä. Pitää olla hauskaa itsensä kanssa ja jakaa iloa ympärilleen, arvostaen ja huomioiden muut ihmiset ja eläväiset. On suuri rikkaus ymmärtää monenlaisia ihmisiä eikä tuomita ketään tutustumatta hänen ajatusmaailmaansa. Kaikilla on paikkansa ja tarkoituksensa täällä. Kaikilla on myös omat heikkoutensa, neuroosinsa ja mielihalunsa - tyydyttymättömät lapsuuden tarpeensa. Kunpa kaikki tajuaisivat sen, että riittää vain olla olemassa. Mato on mato ja lintu lintu omassa hienoudessaan ja se riittää kaikille. Jokaisella on paikkansa. Onni löytyy siitä, että osaa arvostaa sitä mitä on saanut. Jos haluaa aina lisää ja lisää joutuu juoksemaan ainaisessa oravanpyörässä eikä näe sitä, mitä ympärillä jo on.

Uusi vuosi, uudet kujeet. Toivottavasti vähintään yhtä ihana kuin viime vuosi. Olipa elämyksekäs 3 päivän reissu saaressa. Minä ja 9 komeaa nuorta herrasmiestä. Aikamoinen naisen unelma. Neitsyyskin säilyi 10 sauna/uintireissun jälkeen. LOL

Sitä tarvitsisi tähän elämään, että tuntisi olevan elossa. Toisaalta tätä hiljaiseloakin tarvitsee. Tyyntä myrskyn edellä. Tulee mieleen viime joulu. Brasilian matka jolloin tuo tatuointikin on otettu. Ruusu, jonka keskellä on sydän, jonka keskellä on helmi. Siihen liittyy niin paljon ja siksi se kulkee mukanani aina hautaan asti. Jatkan sitä heti, kun saan siihen syyn. Nyt on kuitenkin tyyntä eikä syytä muutoksille. Menneet ovat menneitä ja hullut hulluja. Hullut kuitenkin elävät ja historia on tärkeä, jotta voi ymmärtää itseään tänä päivänä. Voi sitä hullua rakkautta ja kuumaa kiihkoa. Sitä on ikävä täällä keskellä turvallista omakotitaloaluetta viimaisessa pohjolassa. Se intohimo ei kuitenkaan ollut kestävää, vaikka toista kaunista nilkkaa koristaa samanlainen tatuointi ja nimeni on kirjoitettu kaunottaren pohkeeseen. Kunpa olisit ollut se mitä halusin ja etsin. Yhdessä olimme vahvoja ja koko maailma oli meidän. Sinun elämäsi oli kova. Kasvoit slummissa ja sait kaiken materiaalin ympärillesi vartalollasi. Kauneus on kuitenkin katoavaista ja tiedät sen. Toivon, että saat aidon rakkauden joku päivä. Minulle ei kuori riittänyt. Suudelma kauneudellesi, joka loistaa sisälläsi. Minulle uskalsit olla heikko. Minä en tuominnut elämääsi, kuten äitisi ja sisaresi. Meidän elämämme eivät kuitenkaan kohtaa koskaan. Minä tahdon olla toisenlainen. Se tavallinen äiti pullantuoksuisessa omakotitalossa takkatulen ääressä. Vai haluanko?

Joulu meni sukulaisten kanssa erittäin mukavasti. Odotin lauantaina pahempaa. Olikin todella ihanaa jutella ja tutustua syvemmin lähimpiin ihmisiin. Veri on vettä sakeampaa. Sain myös uuden ystävän Kirkkonummelta ja ehkä minua rupeaa näkymään paikallisissa useammin. Nyt väsyttää joten ihana sänkyni kutsuu toipumaan tästä joulusta. Tänään ei ole saanut yhtään mitään aikaiseksi, mutta kai joulu on lepäämistä varten.