IRC-Galleria

Janzu2

Janzu2

Hifk henkeen ja vereen <3 Joka ei koskaan erehdy, ei myös keksi mitään.

[Ei aihetta]Lauantai 30.04.2011 23:17

JOS SAAT YLI 20 , OLET TÄYSI SEKOPÄÄ[ ] karannut ikkunasta
[]esiintynyt jonakuna toisena henkilönä
[ ] syönyt jollekulle toiselle määrättyjä reseptilääkkeitä
[1] rikkonut tahallaan jotakin
[ ] heitellyt esineitä
[] ollut ambulanssin kyydissä
[ ] vaihtanut nimeä koska kyllästyin vanhaan
[ ] rikkonut lasin baarissa
[ ] suudellut ihmistä jonka nimeä en muista
[ ] häiriköinyt suurta tapahtumaa
[ 2] kulkenut vappupäähine päässä muulloin kuin vappuna
[ ] matkustanut pummilla
[ ] ollut velkaa jollekin yli 200 euroa
[ ] kävellyt talvella ulkona piikkikoroissa ja minihameessa
[] shoppaillut tilini tyhjäksi
[ ] värjännyt hiukseni kolme kertaa viikon sisällä
[ ] lukenut tai nähnyt elokuvana Virgin Suicide
[3] ollut päivystyksessä
[] tanssinut pöydillä
[ ] valvonut päivän, yön ja seuraavan päivän putkeen
[4] kiivennyt puuhun
[] jumittunut vessaan
[5] nukkunut väärinpäin sängyssä
[ 6] kuvitellut olevani satuhahmo
[7] leikkinyt ruoalla
[] heittänyt jonkun ulos asunnostani tai tullut heitetyksi ulos asunnosta
[ 8] elänyt päivän/päiviä pelkällä karkilla
[ ] saanut diagnoosin/diagnooseja
[9] valehdellut ikäni
[ ] joutunut poliisin/vartijan kanssa tekemisiin
[ ] syönyt kolmiolääkkeitä
[10] kuullut tai nähnyt harhoja
[11 ] pohtinut olenko oikeasti olemassa
[ ] suunnitellut hautajaiseni
[12] kuunnellut samaa kappaletta nonstoppina yli tunnin
[ 13] käyttänyt mustia rajauksia silmien ympärillä
[] pukeutunut täysmustaan
[ 14] keksinyt esineille uusia käyttötarkoituksia
[ ] koukussa kofeiiniin
[ 15] sytyttänyt jotain tuleen tahallaan/vahingossa
[ ] soittanut terveysneuvontaan
[ ] lähtenyt tuntemattoman mukaan
[16 ] lukenut yli kolmea kirjaa yhtä aikaa
[] käytän teinisanontoja kuten ihqu tai omg
[ ] värjännyt kaverini hiukset väärän värisiksi
[ ] kärsinyt oudoista fobioista
[ ] kirjoittanut yli kolmekymmentä päiväkirjaa
[ ] kirjoittanut yleisönosastokirjoituksen
[ ] nukkunut ratikassa tai bussissa pysäkin ohi
[ ] pitänyt bileet ilman syytä
[ ] hylännyt alkoholijuomia kadunvarteen
[17 ] käynyt useammin kuin kerran kesässä huvipuistossa
[ ] fantasioinut vampyyreista
[ ] iskenyt jonkun ruokakaupassa
[18 ] uinut vaatteet päällä
[ 19] aiheuttanut palohälytyksen
[ ] ostanut useammat kuin yhdet korkokengät saman päivän aikana
[20 ] laulanut musikaalikappaleita keskikaupungilla
[21] laulanut singstaria
[ ] käynyt sing-a-long elokuvissa
[ ] salakuljettanut jotain tullissa
[ ] sammunut ennen jatkoille lähtöä
[ 22] suunnitellut karkaamista ulkomaille
[ ] käynyt ennustajalla
[ ] kirjoitellut vessan seiniin
[ ] korjannut kielioppivirheitä yleisellä ilmoitustaululla olevasta ilmoituksesta
[ ] heittänyt avaimet jollekulle ikkunasta
[] kirjoittanut itselleni kirjeitä vuosien päähän
[] nähnyt enneunia
[23 ] saanut paniikkikohtauksen
[ 24] joutunut riitaan tuntemattoman kanssa
[ ] eksynyt kotiin mennessäni
[ ] avannut oven ja löytänyt sen takaa poliisit
[ ] asunut yli vuoden jossain muussa paikassa kuin siellä missä olen kirjoilla
[ ] tapellut kelan kanssa
[] maannut koko päivän peiton alla
[] ollut nukutuksessa
[ ] lintsannut koulusta yli kolme päivää putkeen
[ 25] leikannut omia hiuksiani
[ ] ottanut lävistyksen jonnekin muualle kuin korviin
[ ] ottanut tatuoinnin tai hennatatuoinnin
[26 ] sekoittanut todellisuuden ja unen
[ ] heittänyt kännykän seinään
[27] paiskannut luurin korvaan monta kertaa peräkkäin samalle henkilölle
[ 28] riidellyt itseni kanssa
[29] nauranut hysteerisesti ilman mitään syytä
[ ] suudellut varattua henkilöä
[ ] mennyt baariin pukeutuneena 70-luvun vaatteisiin

[Ei aihetta]Lauantai 30.04.2011 23:09

Poikamainen puolesi
[x] Rakastat huppareita
[x] Rakastat farkkuja
[ ] Koirat on parempia kuin kissat
[] Olet vahingoniloinen
[x ] Olet pelannut poikien kanssa samassa joukkueessa
[ ] Shoppailu on kidutusta
[x ] Inhoat surullisia elokuvia
[ ] Omistat xboxin
[ ] Olet leikkinyt pienenä leluautoilla
[ x] Olet halunnut olla palomies
[ ] Sinulla on DS, PS2 tai sega.
[ ] Sinulla on ollut pakkomielle power rangeseihin
[ /] Katsot urheilua TV:stä
[ ] Pyydät isältäsi neuvoja
[ ] Haluaisit omistaa satoja baseball-lippiksia
[ ] Tykkäät käydä jalkapallopeleissä
[ ] Olet kerännyt/keräät baseball kortteja
[ ] Roikkuvat farkut ovat makeita
[ ] On outoa pitää pyjamabileitä
[x] Vihreä, musta, punainen, sininen tai hopea on yksi lempiväreistäsi
[x] Sinusta on hauska tehdä hulluja juttuja välittämättä mitä muut ihmiset ajattelevat
[ /] Urheilu on hauskaa
[x] Puhut ruoka suussa
= 10
Tyttömäinen puolesi
[x] Käytät huulikiiltoa
[x] Rakastat shoppailua
[] Käytät eyelineria
[] Sinulla on sama paita useana erivärinä
[/] Pukeudut pinkkiin
[ x] Pyydät äidiltäsi neuvoja
[x] Mielestäsi cheerlearding on urheilua
[/ ] Inhoat pukeutua mustaan
[x] Tykkäät hengailla ostareilla/kauppakeskuksissa
[ ] Tykkäät käydä manikyyreiisä/pedikyyreissä
[/] Tykkäät pitää koruja
[ ] Hameet ovat suuri osa garderobiasi
[/ ] Shoppailu on yksi lempiharrastuksistasi
[x] Et pidä Star Wars-elokuvasta
[x] Olet harrastanut cheeleadingia, kuntosalia tai tanssia
[] Sinulla menee noin tunti käydä suihkussa, pukeutua, meikata ja valita asusteet
[x] Naurat paljon
[ ] Sinulla on enemmän kuin 10 paria kenkiä
[x] Välität ulkonäöstäsi
[ ] Pukeudut aina mekkoon kun siihen on mahdollisuus
[x] Käytät hajuvesiä
[x] Leikit pienenä nukeilla
[/ ] Tykkäät meikata toisia ihmisiä
[ ] Tykkäät ottaa itsestäsi kameralla kuvia kun sinulla on tylsää
= 13½

[Ei aihetta]Lauantai 30.04.2011 23:04

JOS VIETÄT VAPPUSI SINKKUNA, LISÄÄ TÄMÄ PASKA BLOGIIS.

[Ei aihetta]Lauantai 30.04.2011 23:02

Kommentoi "hali" niin lupaan halata sinua seuraavan kerran kun näemme. ♥ Lisää blogiisi(;

[Ei aihetta]Lauantai 30.04.2011 19:19

Meille on annettu
♥ 2 kättä joilla pidämme kiinni
♥ 2 jalkaa joilla kävelemme
♥ 2 silmää joilla näemme
♥ 2 korvaa joilla kuulemme
.....................Mutta miksi vain 1 sydän?
♥ Koska toinen annettiin ihmiselle, joka meidän täytyy löytää.
Jos et kopioi tätä 1 päivän sisällä nii et löydä koskaan sitä toista sydäntä

[Ei aihetta]Lauantai 30.04.2011 19:17

Jos tunnet ihmisen, joka on vittumainen, jonka naama pilaa päiväsi, jonka kanssa et haluaisi olla missään tekemisissä, jonka pään haluaisit tunkea hänen leveään perseeseensä, lisää tämä blogiisi, kaikella rakkaudella. :)

[Ei aihetta]Keskiviikko 27.04.2011 23:48

Testaa henkinen ikäsi
Alle 10-vuotias:
[ ] leikit vielä nukeilla
[ ] mielestäsi äidilläsi on mielenkiintoisia purkkeja
[ ] menet aina kuuliaisesti kotiin
/] teet läksyt kiltisti
[ /] olet aina hieman etuajassa koulussa
Yht: 1
11-vuotias:
[ ] mielestäsi 5-luokkalaiset ovat jo melkein aikuisia
[ ] hiketät koulussa
[/ ] mielestäsi 7-luokkalaiset ovat cooleja
[x ] luet kokeisiin
[x] syöt kouluruokaa
Yht: 2½
12-vuotias:
[ ] venytät itsesi täyteen pituuteen ekaluokkalaisen nähdessäsi
[ ] haluat olla yli 170 senttinen
[ ] kiusaat mielelläsi pienempiäsi
[] värjäät hiuksiasi ahkerasti
[ /] olet tunneilla kiltisti
Yht: ½
13-vuotias:
[/] käytät paljon meikkiä
[ ] tupakointi/alkoholin juonti on coolia
[ ] yläasteella on makeeta
[] koulu-uinti on kamalaa
[] peilailet koulussa vähintään kaksi kertaa päivässä
Yht: ½
14-vuotias:
[x] meikkaat säännöllisesti
[x] käytät hiuslakkaa
[x] et kuuntele välillä tunneilla tarkasti
[ ] suoristat aina hiuksesi
[] vittuilet opettajille
Yht: 3
15-vuotias:
[x] odotat peruskoulun jälkeistä elämää
[ /] tiedät jo tulevan ammattisi
[ ] tiedät, menetkö lukioon vai amikseen
[/] aikasi tuhraantuu kaikkeen muuhun kuin kouluun
[x] yrität tosissasi nostaa numeroitasi
Yht: 2½
16-vuotias:
[ ] Olet käynyt jo riparin
[] Koulu ei kiinnosta ollenkaan
[x] Vietät aikaasi mieluiten kavereitten kanssa
[/] Vanhempasi eivät ymmärrä sinua ollenkaan
[ ] Et tiedä mitä haluat tehdä tulevaisuudessa
Yht: 1½
17-vuotias:
[] Olet kokeillut alkoholia
[ ] Sinulla on tyttö/poikaystävä
[x] Haluaisit muuttaa nopeasti pois kotoa
[ ] Elät juuri nyt elämäsi parasta aikaa
[/] Odotat kovasti, että täytät 18v
Yht: 1½
18-vuotias:
[] Olet käynyt jo baarissa
[x] Haluat pian ajokortin
[x ] Olisi kiva muuttaa omaan kämppään
[ ] Koulu on jo takana
[] Sinulla ei ole kiire seurustelu-suhteeseen
Yht: 2
19-vuotias:
[x] Asut vielä kotona
[ ] Autot on kivoja
[x] Kuuntelet paljon musiikkia
[ ] Harrastat jotain itsepuolustuslajia
[] Sinulla on oma tietokone
Yht: 2
20-vuotias tai vanhempi:
[/] Tiedät mitä haluat elämältäsi
[x] Sinulla on lemmikki
[ ] Olet töissä
[] Illalla lähdet ulos
[ x] Kaipaat huomiota
Yht:2½
Oikea ikäsi: 12
Testin antama ikäsi: 14

[Ei aihetta]Keskiviikko 27.04.2011 23:41

1. Hiusteni väri
Vaalea: Hei rakas poikaystäväni,
Mustat: Hei rakas tyttöystäväni,
Brunette: Hei sinä tuntematon ystävä,
Punainen: Heissuli vei sisäsiittoinen veljeni,
Muu: Hei sinä rakas panotoverini,
2. Paitani väri
Valkoinen: olen täällä Karibialla..
Ruskea: olen täällä New Yorkissa..
Harmaa: olen täällä viemärissä..
Vihreä: olen täällä savupiipussa..
Punainen: olen täällä korvatunturilla..
Musta: olen täällä katuojassa..
Joku muu: olen täällä kaapissa..
3. Lempivärini
Musta: pieremässä..
Valkoinen: nussimassa..
Punainen: ryyppäämässä..
Violetti: strippaamassa..
Sininen: polttamassa ruohoa..
Vihreä: suunnittelemassa joukkomurhaa..
Joku muu: paskaamassa..
4. Kuinka monta kirjainta etunimessäni
2-4: paikallisen pummin kanssa.
5-6: sammuneen juopon kanssa.
7->: äitini kanssa.
5. Sukkieni väri
Raidalliset: Kohta naapuri liittyy seuraamme,
Kuviolliset: Seuraavaksi poistumme täältä,
Ruudulliset: Tuo vieressäni makaava rotta himottaa minua todella kovaa,
Yksiväriset: Ajattelin tehdä huomenna abortin,
Ei sukkia: Täällä on kuuma joten riisuudun NYT,
6. IRC-Galleria nickini alkukirjain
Merkki: koska vihaan sinua!!
A-H: sillä minulla on aivokasvain.
I-P: koska tutkin eilen naapurin Penttiä kiikareilla.
Q-Ö: sillä olet tosi ihQQQ
7. Musiikkityylini
Hiphop/ rap: Minua panettaa,
Purkkapop: Minua hävettää,
Klassinen: Minua väsyttää,
Lastenlaulut: Minun tekee mieli tikkaria,
Laidasta laitaan: Minua himottaa,
8. Paras vuodenaika
Kesä: joten lähden lähikapakkaan strippaamaan.
Talvi: joten päätin ryhtyä nunnaksi.
Kevät: joten suunnittelen täällä itsemurhaa.
Syksy: joten ostin 34 pulloa kossua.
9. Kuinka monta sisarusta minulla on
00-03: Kortsut pääsivät loppumaan, eli..
04-06: Viina taisi juuri loppua, eli..
07- >>: Vedin juuri pilveä, eli..
10. Kamalin väri
Musta: täytyykin kaivaa tästä veitsi esille.
Violetti: saatan hyvinkin olla raskaana tämän jälkeen.
Pinkki: lääkärikäynti olisi paikallaan.
Oranssi: siirrymmekin tästä jatkoille.
Keltainen: hyvin menee!
Muu: en vastaa lopputuloksesta.
11. Koulureppu, laukku vai ei mitään
Reppu: PS. Tajusin äsken että elämä on perseestä,
Laukku: PS. Tajusin juuri etten voisi elää ilman sinua,
Ei mitään: PS. Tajusin äsken että nyt onkin jo aamu,
12. Minkälaisessa talossa asun
Omakotitalo: joten menenkin tästä etsimään uutta panotoveria.
Rivitalo: joten viiltelin käteeni sanan VITTU.
Slummi: joten haluaisin mielelläni pois täältä.
Kerrostalo: joten rupesin nussimaan kamelia

//Hei sinä rakas panotoverini,olen täällä Karibialla.Paskamaassa...sammuneen juopon kanssa.Täällä on kuuma,joten riisuudun nyt,koska tutkin eilen naapuriani Penttiä kiikareilla.Minua himottaa,joten päätin ryhtyä nunnaksi.Korsut pääsivät loppumaan,eli hyvin menee! Tajusin äsken että elämä on perseestä,joten menenkin tästä etsimään uutta panotoveria.

[Ei aihetta]Keskiviikko 27.04.2011 23:37

Avaa toiseen selaimeen Irc-galleria ja paina sitten etusivun ylärivistä "satunnainen". Ota oletuskuvan kuvateksti ja liitä se vastaukseksi kysymykseen.
1. Kuuntelet rauhassa musaa omassa huoneessasi.
Äiti tulee kertomaan, että tätisi on tullut yllätysvierailulle.
Huudahdat tuskastuneena:
- Jatta%Natsja
2. Heräät aamulla herätyskelloon,
jonka äänen olet itse äänittänyt.
Herätyskello huutaa:
- Viettää lomaa
3. Myöhästyt koulusta viisi minuuttia.
Puolustaudut opettajalle sanomalla:
- They taking the hobbits to Isengard ! \\ Saving people, hunting things. Family business.
4. Huomaat että koulussa on lempiruokaasi. Ihastelet sitä kavereillesi sanoen:
- Rimpautus :)
5. Opettaja pyytää sinua lukemaa aineesi koko luokalle. Aloitat aineesi näin:
- Mikko<3
6. Kun koulu loppuu, näet ihastuksesi käytävällä.
Sanot hänelle kimakasti:
- Justia se.
7. Kotona äitisi ja isäsi ovat sinua vastassa
vihaisen näköisenä. He tietävät sinun rikkoneen
tietokoneenne. Siihen tokaiset:
- elää nyt päivän kerrallaan... :o !!!???
8. Sait kotiarestia, etkä saa mennä ulos. Kaverisi pyytävät sinua kuitenkin elokuviin illalla, mutta koska olet arestissa, sanot heille:
- tutustu ! ja lisää toki mese. (( =
9. Illalla kun olet nukkumassa pikkuveljesi tulee pelottelemaan sinua kumikäärmeellä. Säikähdät ja huudat:
- JOS PUHUT MULLE NII HAISTA VITTU! xD
10. Vanhempasi tulevat paikalle,
kun pikkuveljesi on häipynyt. He moittivat sinua:
- jyrki Kajalainen
11. Myöhemmin veli palaa muovitorakan
kanssa ja tällä kertaa säikähdät kuoliaaksi.
Viimeiset sanasi ovat:
- ha niinku mikkihiiri merihädäs ///// tutustuu<3

12. Kaikki ovat surullisia hautajaisissasi.
Yhtäkkiä kirkkoon tulee varas, joka vie ruumisarkkusi.
Eräs juhlaväestä soittaa poliisille ja sanoo:
- 331845739494
13. Varasta ei saada kiinni, mutta
hautajaiset pidetään loppuun.
Hautakiveesi kaiverretaan teksti:
- Se oli sitte siinä.

[Ei aihetta]Keskiviikko 27.04.2011 23:29

Kirjoita nämä sanat silmät kiinni:
läppäri = läooäöri
romppu = romppu
aapeli = aapelio
google = hoogle
näppäimistö = näppäimistö
space = sspeac
peli ilo = peli ilo
minä rakastan tietokonetta = minä tsksdtsn tyieyokonrryya
JOS SAIT:
10-9 oikein olet täysi nörtti
8-7 harkitse koneesi myymistä ettei sinusta tule nörttiä
6-5 harkitse koneella oloasi
4-3 olet perus koneen käyttäjä
2-1 olet tavallinen ihminen joka on harvoin koneella