Joo joo, tiedän..
mun elämän asenne on perseestä. En osaa ajatella positiivisesti - tiedän. tavallaan haluisin muuttaa asennettani, mut toisaalta on jotenki niin luonnollista ajatella negatiivisesti vaik mähän siitä vaan kärsin. huomistakaa en odota, no miks oottaisin.. siel on vaan töitä ja harkat.. vosiki vaan hypätä päivien yli..
toisaalta haluis muuttua ja sit taas toisaalta ääni takaraivossa takoo et tää on hyvä näin. EI se oo, ku järjellä ajattelee..
toisaalta rasittaa se ku ihmiset on et 'muuta nyt asennettas, se on ihan perseestä' no vittu aivan ku mä en sit itte tietäs. halun ja en halu muuttua. se on niin vaikeeta.. mä en varmaan koskaan opi tekeen päätöksiä..
mulla on ihmisii ympärillä..silti musta tuntuu ku olisin yksin..en mä tajuu. oon vaan tällanen. enkä kykene oppimaan positiivisempaa asennetta en ainakaan ilman mulle tärkeitä ihmisiä, en mä tiedä mitä miten ne voi auttaa..mut ainaki ne voi olla, tukee ja pitää musta kiinni ja yrittää kannustaa tai jotain..pelkkä negatiivisuuden kieltäminen 'miks sä oot noin negatiivinen' tai ' muuta asennettas' nevaan jotenki lisää mun halua eristäytyä olla negatiivinen..
nojoo piti taas purkaa. tää päivä nyt vaan on ollu niin perseestä.