IRC-Galleria

Uusimmat blogimerkinnät

Selaa blogimerkintöjä

Blogi

- Vanhemmat »

trollololololooooo;DPerjantai 03.08.2012 11:42

Ole kiltti ja postita tämä edelleen, jos uskot homofobian olevan väärin

Minä olen tyttö, joka potkaistiin pois kotoaan, koska tunnustin äidilleni olevani lesbo.

Minä olen prostituoitu, joka työskentelee kaduilla, koska kukaan ei ota töihin transseksuaalista naista.

Minä olen sisar, joka puolustaa homoveljeään piinallisten, kyynelten täyttämien öiden läpi.
Me olemme vanhemmat, jotka hautasivat tyttärensä kauan ennen hänen aikaansa.

Minä olen mies, joka kuoli yksin sairaalassa, koska kumppaniani, jonka kanssa olin ollut kaksikymmentäseitsemän vuotta, ei päästetty huoneeseen.

Minä olen ottolapsi, joka herää painajaisiin, joissa minut viedään pois kahden isäni luota, jotka ovat ainoa rakastava perhe, joka minulla on ikinä ollut. Toivon, että he voisivat adoptoida minut.

Minä olen yksi onnekkaista, luulisin. Selvisin hyökkäyksestä, joka jätti minut koomaan kolmeksi viikoksi ja vain vuoden päästä pystyn luultavasti kävelemään taas.

Minä en ole yksi onnekkaista. Tapoin itseni vain viikkoja ennen lukiosta valmistumista. Taakka oli yksinkertaisesti liian raskas kantaa.

Me olemme pari, joka sai kiinteistönvälittäjän kannoilleen, kun hän sai selville, että halusimme vuokrata yksimakuuhuoneisen asunnon kahdelle miehelle.

Minä olen henkilö, joka ei ikinä tiedä kumpaa vessaa minun pitäisi käyttää, jos haluan välttää henkilökunnan kutsumisen paikalle.

Minä olen äiti, joka ei saa edes tavata synnyttämiäni, hoitamiani ja kasvattamiani lapsia.
Tuomioistuin sanoo, että olen epäsopiva äidiksi, koska asun nykyään toisen naisen kanssa.

Minä olen kotiväkivallasta selviytynyt, jonka tukijärjestelmä yhtäkkiä viileni ja etääntyi saatuaan selville pahoinpitelevän kumppanini olevan myös nainen.

Minä olen kotiväkivallasta selviytynyt, jolla ei ole tukijärjestelmää, jonka puoleen kääntyä, koska olen miespuolinen.

Minä olen isä, joka ei ole koskaan halannut poikaansa, koska minut kasvatettiin pelkäämään kiintymyksen osoittamista toisia miehiä kohtaan.

Minä olen kotitalousopettaja, joka halusi aina opettaa liikuntaa, kunnes kuuli vain lesbojen tekevän sitä.

Minä olen mies, joka kuoli lääkärien lakattua hoitamasta minua heti, kun he saivat selville minun olevan transseksuaali.

Minä olen henkilö, joka tuntee syyllisyyttä, koska uskoisin voivani olla paljon parempi ihminen, jos minun ei aina tarvitsisi välittää yhteiskunnan minua kohtaan osoittamasta vihasta.

Minä olen mies, joka lakkasi käymästä kirkossa, ei koska en usko, vaan koska sen ovet suljettiin minun kaltaisiltani.

Minä olen henkilö, jonka täytyy piilotella sitä, mitä tämä maailma tarvitsee eniten: rakkautta.


Ole kiltti ja postita tämä edelleen, jos uskot homofobian olevan väärin

juutällästätnääTorstai 02.08.2012 14:12

» oletko koskaan itkenyt jonkun takia? - juu
» oletko koskaan karannut kotoa, jonkun takia? - juu
» oletko koskaan puolustanut ystävääsi? - juu
» oletko tällä hetkellä iloinen vai surullinen? - ilone kai
» haluaisitko tavata juuri nyt jonkun tietyn henkilön? - jeah
» onko tunteillasi leikitty joskus? - nojuuu
» rakastatko kenties jotain henkilöä? - mammaa
» ikävöitkö ketään tällä hetkellä ? - juu
» omistatko mopoa tai skootteria? - en ny

Mieti eri henkilöitä:

S
- Rakastatko häntä? - en
- Oletteko olleet leikkipuistossa yhdessä? - en mä muista
- Milloin juttelit hänen kanssaan viimeksi? - joskus sillo ku oli kouluu

T
- Mitä hän merkitsee sinulle? - serkku
- Mitä haluaisit sanoa hänelle nyt - temee ;) !
- Kuinka kauan olette tunteneet? - jtn 2 vuotta

R
- Minkä sanonnan omistaisit hänelle? - haista paska :D
- Oletko koskaan nojannut häneen? - juu
- Missä tutustuitte? - päiväkodissa

M
- Asuuko hän lähellä sinua? - juu
- Oletteko koskaan riidelleet? -ei
- Onko hän kuunnellut huoliasi? - on se kai

J
- Oletko nauranut hänen jutuilleen? - no jooo!
- Kuuluuko hän tärkeimpiin ihmisiin elämässäsi? - eeei
- Osaako hän kuunnella? - enpäs tiiä

A
- Oletko koskaan nauranut hänen kanssaan? - en
- Annoitko itsestäsi hyvän ensivaikutelman hänelle? - juu todellaki
- Onko hän koskaan tehnyt sinua iloiseksi? - äöäöäöäöä...

E
- Oletteko riidelleet koskaan? - ei
- Tiedätkö, ketä hänen parhaat ystävänsä ovat? - minä ja kati ja veera ja maria
- Voisitko halata häntä? - juu

Tunnustan, että olen:
[] Luntannut kokeessa
[] Ajanut mopolla/autolla kännissä
[x] Katsonut pikku kakkosta tämän vuoden aikana ainakin kerran
[x] Jäänyt koukkuun johonkin tv-sarjaan
[x] Kiroillut vanhempieni kuullen
[x] Saanut arestia
[x] Kävellyt päin seinää
[x] Kiusannut tarkoituksella
[x] Soutanut veneellä
[x] Lintsannut
[] Nukkunut kirkossa
[x] Nukkunut tunnilla
[] Saanut tasan nelosen jostain kokeesta
[x] Valehdellut

Luonteeni:
[] Olen aamuisin yleensä äreä
[] Olen hyvin masentunut juuri nyt, joskaan en näytä sitä
[x] Haaveilen paljon
[x] Nauran helposti
[] Saan ihmiset nauramaan
[x] Nautin positiivisesta huomiosta
[x] Suutun yhtä helposti kuin minut saa rauhoittumaan
[] Haluaisin ikävien ihmisten kuolevan
[x] Osaan myös olla kiltti, järkevä, mukava ja luotettava, kun minuun tutustuu paremmin.

Missä säilytät kännykkääsi?
[x] Housujen etutaskussa
[x] Housujen takataskussa
[x] Repussa / laukussa
[x] Takin povitaskussa
[x] Takin etutaskussa
[x] Jossain muualla
[] Minulla ei ole kännykkää
[x] Milloin missäkin

Mihin aikaan heräät arkiaamuisin?
[ ] Ennen viittä
[ ] 05-06
[x] 06-07
[] 07-08
[] 08-09
[] 09-10
[] 10-11
[] 11-12
[] Myöhemmin
[] Mihin aikaan sattuu
[] Vaihtelevasti


Mistä olet riippuvainen?
[] Alkoholista
[] Huumeista
[x] Internetistä
[] IRC-Galleriasta
[] IRC:stä / chateista
[] Kahvista
[x] Läheisestä ihmisestä
[] Lääkkeistä
[] Shoppailusta
[] Suklaasta/karkeista
[x] Teestä
[] Tiedosta
[x] Tietokoneesta
[] Tietokonepeleistä
[x] TV:stä
[] Työstä
[] Urheilusta
[] En ole riippuvainen mistään
[] En osaa sanoa

Kuinka vastaat puhelimeen?
[x] "Haloo"
[] ''Hei''
[x] "Moi"
[] "Mo"
[] "Nii?"
[x] "No?"
[] "Mm?"
[] ''Kerro''
[x] Jollain muulla tavalla
[] Omalla etu- ja sukunimellä
[x] Omalla etunimellä
[] Omalla sukunimellä
[] En osaa sanoa
[] En vastaa puhelimeen

Puhutko koskaan itseksesi, edes muutamaa sanaa?
[] En koskaan
[] Harvoin
[] Joskus
[x] Usein

Kuinka kauan olet yleensä suihkussa?
[] En käy suihkussa
[] 0 - 2 min
[x] 3 - 5 min
[] 6-10 min
[] 11 - 15 min
[] 16 - 20 min
[] 21 - 30 min
[] yli 30 min

Millainen olet juuri nyt?
[] Iloinen
[] Janoinen
[] Kärsimätön
[x] Levoton
[] Masentunut
[] Nälkäinen
[x] Onnellinen
[] Pirteä
[] Surullinen
[x] Tylsistynyt
[] Unelias
[] Vihainen
[x] Väsynyt

Kuinka tyytyväinen olet tähänastiseen elämääsi? Anna sille kouluarvosana 4-10.
[] 4
[] 5
[] 6
[] 7
[x] 8
[] 9
[] 10
[x] En osaa sanoa

Kummasta itket helpommin?
[] Fyysinen tuska
[x] Henkinen tuska
[] En osaa sanoa
- Vanhemmat »