Nousin tänään yhdeltätoista ylös ja lähdin kauppaan kahdeltatoista. Meni aikaa ennen kun olin kaupungilla kun joutu taluttamaan pyörää tuon liukkauden takia. Kaupassa meni noin puolituntia ja olin kotona takas vasta ennen kahta kun piti taluttaa pyörää kotiinki kun en uskaltanu ajaa pyörällä lainkaan. Kotiin kun tulin niin tyhjäsin kauppapussin ja lähdin kahden jälkeen käymään vielä cittarissa edes takas hakemassa lisää herkkuja. Cittarista kun tulin katoin ihmemiehen uudelta star channelista neljään asti. Tiskasin sen jälkeen paistinpannun pois kun paistoin eilen kananmunia. Vaihdoin sen jälkeen tallihousut. Katoin hetken aikaa kauniita ja rohkeita ja viiden aikaan puin ulkovaatteet päälle ja odotin että kaveri tulee hakemaan puoli kuusi ja se tuli isältään lainatulla autolla kun sen oma auto on edelleen tallinpihassa. Oltiin tallilla ennen kuutta. Kaikki karsinat oli jo siivottu paitsi mimmin, sekin siivottiin. Haettiin heinätkin taas valmiiks ja sen jälkeen masalla ajettiin. Sillä aikaa kun masalla ajettiin pesin muutamat hevosten ruokakupit,kerkesin pesemään ne ennen kun masa tuli takas. Masa riisuttiin sitte valjaista ja laitettiin karsinaan. Haettiin hepat sisälle ja ne oli taas aivan lumisia kun pietarsaaressa on satanu lunta tänäänkin koko päivän. Ruokittiin vielä hepat ennen kun lähdettiin kotiin. Olin puoli kahdeksan jälkeen kotona ja rupesin syömään että kerkesin yhdeksän jälkeen koneelle ja oon taas varmaan puoli kahteen asti koneella ennen kun meen nukkumaan tai viimmestään puoli kaks meen nukkumaan. Katon samalla telkkaria kun oon koneella tai ainakin yritän kattoa vaikka tänään ei tuu telkkarista oikeen mitään katottavaa. Huomenna oon varmaan koko päivän kotona en varmaan mee oven ulkopuolelle lainkaan kun en tarvi mitään mistään kun tänään kävin kaupassa ja muutenkaan en lähde ulos jos lunta sataa niin parempi kun pysyn sisällä, lähden kuitenki keskiviikkona taas kauppaan Että semmoinen päivä tänään taas.