IRC-Galleria

"oot halpa jos petät"

öhön niinpä :D

möröt syö mut

TOSI TOSI KOVASTI YHTÄ IHANAA IHMISTÄ<3

Läheisyys tarkoittaa sitä,
että annamme toisen
ihmisen tulla niin
lähelle, että hän saa
nähdä sisäisen minämme.
Läheisyys on toiselle
ihmiselle sen näyttämistä
mitä olemme syvällä
sisimmässämme.
Sisimmän paljastaminen on
pulmallista, koska syvällä
sisimmässämme tunnemme
olevamme jollakin tavoin
puutteellisia, arvottomia
ja ei-rakastettavia. Tämä
asenne on
puolustusmekanismi jonka
mielemme loi auttaakseen
meitä selviämään elämässä.
Se perustuu tunteisiin
jotka kertovat että olemme
hävettäviä, vajavaisia,
arvottomia ja
rakkaudettomia.
Puolustusmekanismimme
yrittää suojella meitä
ettemme tulisi torjutuksi,
hylätyksi ja petetyksi
arvottoman ja hävettävän
olemuksemme takia.
Pelkäämme läheisyyttä
koska meitä haavoitettiin
ja särjettiin - tunsimme
itsemme torjutuiksi ja
hylätyiksi - ja sitten
kasvoimme tunteellisesti
epärehellisissä
olosuhteissa ilman
ohjausta paranemiseen ja
ilman terveitä
roolimalleja jotka
olisivat näyttäneet meille
miten häpeä ja pelko
voidaan voittaa. Haavamme
saivat meidät ajattelemaan
että meissä itsessämme oli
jotakin vialla -
valheellinen häpeä - ja
väärät roolimallimme
opettivat meitä vain
pitämään yllä julkisivua
ja kätkemään
hävettävyytemme muilta.
Tämä on haavoittumista
moneen kertaan. Ensin
meitä haavoitettiin -
sitten käyttämämme
puolustusmekanismi sai
meidät haavoittamaan itse
itseämme. Olemme kokeneet
sydämiemme murtuvan,
toivomme ja unelmiemme
katoavan, yhä uudelleen ja
uudelleen. Me hylkäsimme
ja petimme, ja asetimme
itsemme hylättäviksi ja
petettäviksi, yhä
uudelleen ja uudelleenÂ…
Niin kauan kuin reagoimme
alitajuisesti
tunnemaailmamme ja
ajattelumme haavoihin,
toistamme samoja kuvioita
elämässämme. Yritämme
lähestyä ihmisiä jotka
eivät kykene läheisyyteen.
Asetamme itsemme yhä
uudelleen hylättäväksi,
petettäväksi ja
torjuttavaksi. Etsimme
rakkautta ja läheisyyttä
tutuista kuvioista
jollaisissa kasvoimme,
mutta joissa sitä ei
ollut. Onko mikään ihme
että pelkäämme
läheisyyttä?
Me emme kaipaa korjausta.
Me emme ole rikki.
Ainoastaan meidän
minäkuvamme, meidän
käsityksemme itsestämme,
rikottiin, murrettiin ja
särjettiin palasiksi, ei
meitä Itseämme. Me emme
ole viallisia. Juuri sitä
väärä häpeä on - sen
luulemista että me olemme
rikki, sen uskomista että
meissä on jotakin
perustavaa laatua olevaa
vikaa.
Suhteessamme omaan itsemme
- ja siksi myös
suhteessamme kaikkiin
muihin ihmisiin ja elämään
- on luja uskomus että
kuolemme jos paljastamme
itsemme muille, koska
silloin he näkisivät
meidän hävettävän
olemuksemme. Syvällä
sisällämme tunnemme
(harvoina selväjärkisyyden
hetkinä), että jos
antaisimme muiden nähdä
millaisia todella olemme,
he juoksisivat kauhuissaan
pakoon sitä vääristynyttä,
kammottavaa ja hävettävää
olentoa joka olemme.
Elämämme on ollut pitkälti
sen tunneperäisen
puolustusmekanismin
sanelemaa jonka tarkoitus
on salata se että olemme
viallisia. Käytämme
ulkoisia asioita

Mikä on tärkeää?
Mikä merkitsee?
Minkä menettää?
Ketä syyttää kun itse kämmää?
Miten voi vaatia saavansa anteeksi,
kun ei itsekkään pysty anteeksi antamaan?
Miten voi olla rakastettu,
kun ei itsekkään uskalla rakastaa?
Miten voi menettää jotain tärkeää,
kun ei anna minkään olla tärkeää?
Miten voi jatkaa,
kun ei voi unohtaa?
Miten uskaltaa arvostella muita,
kun on itse samanlainen?
Kuka auttaa,
kun ei halua apua?
Kenenlle puhua,
kun ei ole enään puhuttavaa?
Miten voi tulla uskotuksi,
kun ei ole mihinkään uskonut?
Kuka välittää,
kun ei itse välitä?
Miksi ei pysty unohtamaan niitä haavoja,
jotka joku on joskus aiheuttanut?
Miksi herää aamuisin,
kun ei ole mitään mitä saavuttaa?
Miksi tulla luovutuksi,
kun ei pysty itse luopumaan?


Silloin kun ihminen valehtelee hän pelkää totuutta!
Jokainen haluaa olla tärkeä jollekkin!
Kukaan ei halua jäädä yksin!
Sitä tekee virheitä tai ainakin kokeilee,
että jos elämä kaatuu niskaan onko enään mitään!
Sitä tietää vaan itse totuuden,
mutta ei uskalla edes sillon puhua,
kun kaikki on loppu!
Valheen tarkoitus ei ole selvitä!
Sen haluaa kantaa itse!
Niin myös minä!
Joskus pystyi asioihin mihin ei enään pysty!
Sitä kuitenkin kokeilee voisiko?
Ei voi!
Ei vaan voi myöntää edes itselle olevansa heikko!
Kaikilla asioilla joita pyytää ei ole tarkoitusta tulla toteutua!
Ihmistä ei myöskään voi unohtaa kun salaa silti rakasti!

Istun Huoneessani Yksin Mietin Vaihto ehdot läpi Kävi Miten Kävi Syystä Tämän
Kaiken Jätin. Vaihtelee Tämä Mielentila Ei Hetkeäkään Rauhaa Väsyttää En Usko Että Jaksan Kauaa.

Mulla on niin kamalan kylmä, ilman sua,
niin kylmä ,ettei sillä ole määrää,
teinkö jotain väärää?

Mulla on niin kivinen tie, ilman sua,
auki avaa sieluni hiertää,
enkä sieltä ulos pääse, ilman sua ,
Ympyrää se kiertää,

Mulla on niin syvä vesi, ilman sua,
virran ne tummat minua vie pohjaa,
liian pahoja on se pyörteet, ilman sua,

Mulla on niin iso ikävä sua,
Sade kylmä sisälleni hakkaa,
muu olemasta lakkaa,
eikä mulla ole mitää, ilman sua,

Kysyit minulta:
"Miksi näytät niin
surulliselta?"
Etkö sinä muka tiedä?
Minuun sattuu.
En olisi halunnut menettää
sinua.
Välitin sinusta niin
paljon
-välitin sinusta liikaa
menettääkseni sinut.
Mutta se ei riittänyt.

Varakkaalla suomalaisella myyntijohtajalla oli ollut suhde
italialaisen
naisen kanssa useita vuosia. Eräänä iltana tämä kertoi olevansa
raskaana.

Koska mies ei halunnut tahrata mainettaan eikä avioliittoaan, hän
maksoi naiselle ison summan rahaa mikäli tämä menisi synnyttämään
lapsen
Italiaan. Lisäksi hän lupasi maksaa elatusapua kunnes lapsi täyttäisi
18v.

Nainen suostui tähän, mutta kysyi mistä mies tietää koska lapsi on
syntynyt. Jotta asia etenisi hienovaraisesti mies pyysi naista
yksinkertaisesti lähettämään postikortin tekstillä "Spagetti". Ja hän
alkaisi maksaa elatusapua.

Eräänä päivänä n. 8 kuukautta myöhemmin mies tuli kotiin ja vaimo
sanoi, että olet saanut oudon postikortin Italiasta. "Anna se minulle
niin selitän sen sitten".

Vaimon katsellessa mies meni ensin vitivalkoiseksi ja pyörtyi.

Kortissa luki...

"Spagetti, Spagetti, Spagetti. Kaksi lihapullilla, yksi ilman"

Kannattaako sitä edes ajatella että elämä menisi vihdoinkin hyvin?? Kannattaako sitä edes hymyillä elämälle, kun jossain vaiheessa kaikki taas kaatuu omaan niskaan..

Pitäisi varmaankin vaan tottua siihen että kaikki potkii päähän, joskus vähemmän ja joskus enemmän, mutta kuitenkin aina se vaan
potkii..