tänä aamulla kun taaskaan en saanut unta aamu kuuden jälkeen (lonkkasärkyjeni takia..) sängyssä pyöriessäni mietin asioita. tämä raskaus joka alussa tuntui niin epätodellisen hienolta, välillä niin pelottavalta mutta kuitenkin kaikenkaikkiaan maailman oikeimmalta asialta on kohta puolivälissä.
miten nopeasti aika meneekään.. eihän se mene enää näin nopeasti kun saamme sinut luoksemme.
Joka aamu musta tuntuu ihanammalta katsoa peiliin ja ihailla pyöristyvää mahaani, uskomatonta että siellä on joku muukin :) rakas,pieni alivuokralaisemme pikku yksiössään.. maailman ihanin tunne jonka toivon jokaisen naisen joskus tuntevan. miten jotain voi niin rakastaa vaikka ei vielä ole tavannutkaan?! kohta me onneksi pääsemme taas sinut näkemään..sinä kuitenkin joudut vielä odottamaan meidän kohtaamistamme.
toivottavasti nämä aamut,päivät ja illat jatkuvat yhtä sopuisina.. saisimme molemmat nauttia raskausajan iloista ja itkeä suruissa. Onneksi äidillä on maailman paras tuki täällä, tulet sen huomaamaan kun tapaamme ensimäisen kerran.
Jiia 18+3