IRC-Galleria

Eilen kesken ruokatunnin mutustaessani näkkileipää tajusin, että hemmetti nyt on jokin vinossa. Tavallisesti olen koulussa hyvällä tuulella ja hymyilen ja yritän olla mukana, mutta eilen en pystynyt siihen. Kaikki ei ole kunnossa, ja taidan tietää syyn siihen. En vain tiedä, onko se mikään hyvä syy. Minusta tuntuu, että olen kyllästynyt ystäviini.

Tapasin lauantaina ensimmäistä kertaa ikäisiäni, joilla on samat mielenkiinnon kohteet kuin minulla. Pidämme kaikki lolitasta ja aristosta, ompelusta, opiskelusta, valokuvauksesta ja historiasta. Pukeudumme eri lailla kuin koulukaverimme, kuuntelemma samanlaista musiikkia keskenämme ja meillä on samoja mielipiteitä asioista. Tunsin ensimmäistä kertaa elämässäni lauantaina, että nyt olen sellaista ihmisten parissa, jotka oikeasti ymmärtävät minua ja ajatuksiani. Olin silloin todella onnellinen. Nyt taas koulussa kun katson ystäviäni ja kuuntelen heidän juttujaan, en voi olla miettimättä että taas nuo samat naamat ja jutut. Minulle on hyvin tärkeää, että ihmiset joiden kanssa hengaan(ja varsinkin ne, joita näen joka päivä) ymmärtävät minua ja kunnioittavat mielipiteitäni ja ominaisuuksiani. Koulussa se ei aina onnistu. Ystävilläni on totaalisesti erilainen maailmankuva ja persoonallisuus kuin minulla.

Rakastan ystäviäni todella paljon enkä koskaan toivoisi heille mitään pahaa, mutta... Silti. Minua kyllästyttää se, etten voi olla täysin oma itseni heidän seurassa, en voi puhua minulle tärkeistä asioista, sillä heitä ne eivät kiinnosta ollenkaan(todistettu fakta). En jaksa sitä, etten tunne oloani hyväksytyksi.

Kyllä tämä ystävyys on kumma juttu.